Teloitus tämäkin

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Black Faraday
Remington Steele
Viestit: 214
Liittynyt: To Maalis 28, 2013 10:06 am

Teloitus tämäkin

Viesti Kirjoittaja Black Faraday »

Olen itse puhunut valvontaeläinlääkäri Unkilan kanssa pariinkin otteeseen. Olen todennut että siinä vasta vetelä ämmä. Ei suostunut tekemään mitään tapauksessa missä dementikolla oli kissanpentuja sisällä talossa (ja kymmeniä aikuisia kissoja ulkona). Yksityiset ihmiset ne pennut sitten sieltä veivät, aikuiset lienevät hajaantuneet omille teilleen sen jälkeen kun dementikko muutti kylälle. Ei pentuja olisi muuten sieltä saatu mutta eräs muualla asuva eläinlääkäri käytti arvovaltaansa ja soitti dementikon pojalle.

Unkila on sentään jaksanut "kunnostautua" tämän verran. Kopitoitu facebookista (luki että saa jakaa):

"Tohmajärvellä huostaanotettiin muutama viikko sitten kaukasianpaimenkoira. Koira oli elänyt ulkona taivasalla ketjun päässä käytännöllisesti katsoen ilman ruokaa, suojaa tai muutakaan asianmukaista hoitoa. Koira oli pahasti aliravittu, sen turkki oli huopaantunut ja täynnä jäisiä ulostemöykkyjä. Lannistunut koira tuotiin Rajavartiolaitoksen toimesta ketjussa paikalliselle koiratarhalle. Odottamaan pelastusta, näin me vielä siinä vaiheessa naiivisti luulimme.

Kaukasianpaimenkoirahan kuuluu suuriin laumanvartijarotuihin, joka tarvitsee asiantuntevan ja kokeneen koiranomistajan, koska rotu on hyvin haastava. Haastavuudesta ei kuitenkaan ollut tämän yksilön kohdalla sen tarhalle tullessa tietoakaan. Se oli kenties vaistonnut pääsevänsä turvaan, sillä jo kuusi tuntia tarhalle tulonsa jälkeen se heilutti lempeästi kauttaaltaan jäässä olevaa häntäänsä tunnistaessaan meidät, kun menimme sitä illalla vielä tarhalle tervehtimään. Sydänparkani itki verta tuon koiran vuoksi.

Tarhalle tuloa seuranneena päivänä koira jo antoi leikata pahasti huopaantunutta turkkiaan, se kuunteli silmät nautinnollisesti ummessa kun sitä hoidettiin ja hellittiin, kenties ehkäpä ensimmäistä kertaa sen elämän aikana, tai ainakin ensimmäistä kertaa hyvin pitkään aikaan. Koiran ruokinta aloitettiin hyvin varovasti sen oltua lähes olemattomalla ruokinnalla ties kuinka kauan aikaa.

Pikkuhiljaa koira alkoi saada painoa ja piristyä, se jaksoi aina hännänheilutuksin ottaa meidät vastaan kun tarhalle menimme, ja siskoni joka sitä pääasiassa hoiti, koira hyväksyi avosydämin omaksi ihmisekseen.

Jossain vaiheessa joku oli viitsinyt koiraa tavoille kouluttaa, sillä se osasi käskystä istua, mennä maahan ja antaa jopa tassua! Ja vaikka koiraparka oli kenties suurimman osan elämästään nähnyt nälkää yksin taivasalla ketjun päässä, se silti ruokakupin eteensä saatuaan istui odottaen, ja haki katsekontaktia saadakseen luvan mennä syömään! Koira oli mitä ihanin ja rakastettavin nalle, mitä maa päällään kantaa. Vieraisiin se alkoi vahvistuttuaan suhtautua rotutyypillisellä tavalla, eli kaikista tarhalla käyneistä tuntemattomista koira ilmoitti epäluuloisella haukunnallaan. Kaukasianpaimenkoiran alkuperäinen tehtävähän on ollut suojella karjalaumaa tunkeilijoilta ja petoeläimiltä, kuten esimerkiksi susilta.

Omistajalle oli annettu 2 viikkoa aikaa tehdä selvitys siitä, minkä takia koira oli jäänyt vaille asianmukaista hoitoa. Paikallisen eläinlääkärin mukaan omistaja oli väittänyt, että koira ei ole antanut harjata tai leikata turkkiaan. Kuitenkin koira antoi tarhalle tuloaan seuranneena päivänä täysin tuntemattoman ihmisen sekä harjata että leikata turkkiaan ilman minkäänlaisia vaikeuksia.

Lopullista selvitystä koiran hoitamatta jättämisestä omistaja ei antanut, eikä omistaja kuuleman mukaan ollut hakenut postista hänelle lähetettyjä, asiaa koskevia kirjeitä.
Tästä syystä valvontaeläinlääkäri Erja Unkila langetti koiralle lopetuspäätöksen, ilman mahdollisuutta uudelleensijoitukseen. Toisin sanottuna elämän kaltoin kohtelema koiraparka sai maksaa omistajansa tekemistä virheistä. Kun asiasta Unkilalle soitettiin, hän käyttäytyi puhelimessa epäammattimaisesti ja loukkaavasti. Kun hänelle esitettiin kysymyksiä ja pyydettiin perusteluja lopetuspäätökselle, Unkila huokaili ja puhui alentuvaan sävyyn ja hoki hokemasta päästyään, että hän on päätöksensä tehnyt eikä sitä voi perua, eikä asiasta enää keskustella. Toisen yhteydenoton aikana Unkila korotti ääntään ja toisteli koppavasti että asia on loppuun käsitelty. Onko tämä sopivaa käytöstä virkamieheltä?

Pikainen haku internetistä paljastaa, että monilla tarhoilla ympäri Suomea huostaanottotapauksissa ensisijainen vaihtoehto on aina löytää eläimelle uusi koti. Lopetus mainitaan yleensä siinä yhteydessä, mikäli koira todetaan eläinlääkärin toimesta joko fyysisiltä tai henkisiltä ominaisuuksiltaan niin sairaaksi, että lopetus katsotaan sopivimmaksi vaihtoehdoksi. Tässä kyseisessä tapauksessa koiraa ei eläinlääkäri virallisesti edes tarkistanut. Puolestaan lopetuspäätöksen tehnyt Unkila ei ilmeisesti ollut edes nähnyt koiraa. Lopetuspäätös annettiin täysin ilman perusteita, vedoten vain siihen, ettei omistaja ollut noutanut hänelle lähetettyjä kirjeitä asiaa koskien. Kuulemamme mukaan koiran omistaja on vakavasti sairas, hän on aivan hyvin voinut olla jo sen takia estynyt pääsemään postiin noutamaan kirjeitään.

Eläinsuojelulaki sanoo, että takavarikoitu eläin saadaan heti lopettaa, myydä tai muutoin luovuttaa, jos sen arvo on vähäinen tai jos sen hoidon järjestäminen ei ole mahdollista tai tarkoituksenmukaista. Irtokoiria ko. tarhalla säilytetään 2 viikkoa, ja mikäli sinä aikana omistajaa ei löydy, koiralle etsitään uusi koti. Mihin perustuen tämä koira ei saanut mahdollisuutta uuteen, rakastavaan kotiin? Senkö takia, ettei omistaja noutanut kirjeitään? Miten tällainen voi olla mahdollista? Vai onko vaakakupissa kenties painanut ennakkoluulot rotua kohtaan? Välinpitämättömyys? Mielivaltaisuus?

Omistan itse suuriin laumanvartijarotuihin kuuluvan koiran, joten tunnen Suomen hyvin tiiviin asiantuntevan laumanvartijapiirin, ja tälle kyseiselle koiralle olisi ollut jo asiantunteva kotikin tiedossa, missä se olisi päässyt nauttimaan elämästään rakastavassa hoidossa ja huolenpidossa.

Mutta Erja Unkila päätti toisin.

Asian tiimoilta kysyttiin mielipiteitä muutamalta eri taholta, ja eräästäkin eläinsuojeluyhdistyksestä sanottiin, että ko. lopetuspäätös kuulostaa täysin perusteettomalta ja mielivaltaiselta.

Mutta, tuulimyllyjä vastaan on vaikea taistella paljain käsin. Mitäkö merkitystä tällä asialla on? Ainakin sillä olisi ollut merkitystä juuri tuolle koiralle, mutta nyt se on jo liian myöhäistä, sillä viaton koiraparka on jo lopetettu.

Ainakin elämänsä viimeiset kolme viikkoa tuo lempeä nalle sai tuntea olevansa tärkeä ja rakastettu paras ystävä, se sai maistaa sitä elämää jonka se olisi ansainnut osakseen jo pennusta saakka. Siskoni hoiti sitä kaikella rakkaudella, kävi sen luona monta kertaa päivässä, ruokki sen asiaankuuluvasti ja unohtui sitä halailemaan ja rapsuttelemaan hyväksi toviksi, niin rakastettava persoona tuo koira oli. Joku onnekas olisi saanut siitä todellisen Parhaan Ystävän, mikäli sille olisi vain annettu mahdollisuus.

Yritimme taistella tämän koiran puolesta, mutta se ei riittänyt."
WalkingDisaster
Adrian Monk
Viestit: 2537
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 8:43 pm

Re: Teloitus tämäkin

Viesti Kirjoittaja WalkingDisaster »

Valvontaeläinlääkiri? Eikö tällasille perseille voi muka tehdä mitään?
Black Faraday
Remington Steele
Viestit: 214
Liittynyt: To Maalis 28, 2013 10:06 am

Re: Teloitus tämäkin

Viesti Kirjoittaja Black Faraday »

WalkingDisaster kirjoitti:Valvontaeläinlääkiri? Eikö tällasille perseille voi muka tehdä mitään?
Nähtävästi ei. Muistaakohan kukaan vielä tätä tapausta:

http://www.iltalehti.fi/tampere/2008070 ... 7_te.shtml

Paikka oli ollut valvontaeläinlääkärin tiedossa jo kauan. Hän ei tehnyt asialle mitään ja lopulta läänineläinlääkäri määräsi koirat ammuttavaksi. - Tein hänestä rikosilmoituksen. Nimismies (en muista nimeä) yritti pelotella mua että joudun muka itse vaikeuksiin turhasta ilmoituksesta. - No, sitä ilmoitusta ei kuitenkaan koskaan tutkittu eikä mulle tullut lakisääteistä ilmoitusta tutkinnan keskeyttämisestä.
mielikki
Martin Beck
Viestit: 760
Liittynyt: To Helmi 07, 2013 9:55 pm
Paikkakunta: mars

Re: Teloitus tämäkin

Viesti Kirjoittaja mielikki »

Toisessa jutussa paikkakunta Tohmajärvi toisessa Ylöjärvi.Onko vastuu lääkäri sama?
Pitäiskö ennemmin tehdä kantelu korkeimmalle (mihin nyt juttu kuuluu)Ei ne nämä fb ja murhainfo sivut ole oikeita paikkoja.Juttu kun ei etene näiltä palstoilta muuhun kuin öö-mappiin.
Avatar
reijoreipas
Jack Bauer
Viestit: 911
Liittynyt: Ti Helmi 26, 2013 6:11 pm

Re: Teloitus tämäkin

Viesti Kirjoittaja reijoreipas »

mielikki kirjoitti:Toisessa jutussa paikkakunta Tohmajärvi toisessa Ylöjärvi.Onko vastuu lääkäri sama?
Pitäiskö ennemmin tehdä kantelu korkeimmalle (mihin nyt juttu kuuluu)Ei ne nämä fb ja murhainfo sivut ole oikeita paikkoja.Juttu kun ei etene näiltä palstoilta muuhun kuin öö-mappiin.
Älä nyt Mielikki ole pahoillasi.
Black Faraday
Remington Steele
Viestit: 214
Liittynyt: To Maalis 28, 2013 10:06 am

Re: Teloitus tämäkin

Viesti Kirjoittaja Black Faraday »

Ylöjärvellä oli läänineläinlääkärinä Riitta Heuru joka tässä jutussa itkee sitä että virkaeläinlääkärien toimista valitetaan niin herkästi:

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/107433 ... a+useammin
mielikki
Martin Beck
Viestit: 760
Liittynyt: To Helmi 07, 2013 9:55 pm
Paikkakunta: mars

Re: Teloitus tämäkin

Viesti Kirjoittaja mielikki »

En minä hyväksy terveitten eläinten lopetusta.Eläinlääkärin pitää olla eläimen elämää suojeleva eikä listiä niitä omaksi huviksi.
Ilmoituksen voi ja kannatta tehdä rikospoliisille.Kuten aiemmin sanoin näillä tilulei-palstoilla (johon fb kuuluu)ei synny mitään viisasta.
Black Faraday
Remington Steele
Viestit: 214
Liittynyt: To Maalis 28, 2013 10:06 am

Re: Teloitus tämäkin

Viesti Kirjoittaja Black Faraday »

Mielikki: yritetty on jo aikaisemmin. Jos viitsit, lue blogikirjoitukseni aiheesta:

http://lizthecat.blogspot.fi/2013/12/lupa-tappaa.html
mielikki
Martin Beck
Viestit: 760
Liittynyt: To Helmi 07, 2013 9:55 pm
Paikkakunta: mars

Re: Teloitus tämäkin

Viesti Kirjoittaja mielikki »

Luin blogisi.^
On tietysti väärin lopettaa terve hyvätapainen koira.Noista kissoista sen verran että jos ovat olleet pitkään vähemmän sisäsiistejä.Kusseet ja paskoneet sinne tänne sisällä.Ei aikaisesta kissasta enään saa sisäsiistiä.
Eläinlääkärikin on vaan ihminen,virheitä sattuu,vaikkei sais.Itse olen tyytyväinen omalla paikkakunnallani elänlääkäreihin.En voi valittaa,en mistään.
Mielestäni heidän ei myöskään pidä hoitaa ilmaiseksi eläimiä.Elettävä se on heidänkin.
Ei ihmisiäkään hoideta ilmaiseksi.
Black Phoenix
Alibin satunnaislukija
Viestit: 59
Liittynyt: To Joulu 26, 2013 9:10 pm

Re: Teloitus tämäkin

Viesti Kirjoittaja Black Phoenix »

Suomi on täynnä näitä kieroutuneita virkamiehiä jotka valtaa saadessaan eivät enää välitä kuin omasta navastaan. Vastaan on turha harata, jossain vaiheessa käy selväksi että tällainen koneistoa vastaan taisteleva ihminen poljetaan maan rakoon ennen kuin kenenkään maine tahriintuu. Hyvänä huonona esimerkkinä lasten huostaanottobisneksistä löytyy näitä samoja idiootteja . Kukaan ihminen ei saisi olla siinä asemassa että voi sormia napauttamalla päättää elämästä, oli se sitten "vain" lemmikkieläimen. Päätöksiä tehdään hätiköiden ja ovat liian täynnä kusta myöntääkseen virheitään.
Vastaa Viestiin