Julia Tukiainen, kevyet mullat

[hamlet32]

Mitä tuostakaan ihmisrauniosta olisi tullut niillä eväillä, jotka hänelle oli suotu? Olisiko hän luonteellaan kyennyt raitistumaan? Löytänyt selkärankaansa, ollut vielä joskus hyödyksi jollekulle, antanut työpanoksensa yhteiskunnalle, tehnyt jonkun onnelliseksi, ollut itse onnellinen ja aiheesta ylpeä? Ei.

Tervemenoa. Parempi näin, vaikkei tätä saisi ääneen sanoakaan. Alkoivat Julian jalatkin jo oirehtimaan diabeteksen vuoksi (kirjoitti Johanna jossakin, liekö sitten totta?). Istua pyörätuolissa tunkkaisessa huoneessa dokaten ja tupakkaa poltellen, pillereitä vetäen, odottaen sokeutta ja muita diabeteskomplikaatioita. Havahtua hetkeksi tajuamaan oma saamattomuus ja tila. Ei ihan sellainen tulevaisuudennäkymä, jota kenellekään soisi tai jollaista jonkun pitäisi sivusta joutua katselemaan.

"Turha kuolema", jotkut ovat kirjoittaneet. En ole samaa mieltä. "Turha elämä" kuulostaa oikeammalta.

[Yavanna]

Sen mitä Johannan toilailuista olen täällä ja eräällä toisella foorumilla (ei Suomi24) oon seurannut, niin ei tuo Johannakaan sanottavammin oo estänyt Juliaa juomasta, vaan päin vastoin, on ollu kiskomassa sitä mukaan noille glämöyreille keikoille, josta se glamour on kyllä jo aikaa sitten pudonnut pois.

Julialla olis ehkä ollut parempi mahdollisuus saada elämänsä kuntoon, jos Johanna ei olis ollut koko ajan kiskomassa sitä mukaan tähän ns glämöyriin elämään, jota se itse tavoittelee. Eikä Julialla oo ollu riittävästi tahtoa kieltäytyä ja aina kun Julialla on menny paremmin, on Johanna sotkenut kaiken.

Toki kummallakin se alkoholi/päihde ongelma on ollu jo pitkään, mutta toinen olisi voinut saada itsensä ja elämänsä kuntoon ilman toista. Jotenkin tuo Johanna vaan vaikuttaa vähän siltä, että jos hänellä itsellään menee huonosti, niin pitää muillakin mennä huonosti tai vieläkin huonommin.
Kun nyt Johannakin älyäis lopettaa sen huomion kerjäämisen kuolleen siskonsa kustannuksella ja antais levätä rauhassa.

Nythän se mainosti sivuillaan, että jatkais tuota glämöyriä keikkailuaan siskonsa muistoksi. Jotenkin irvokasta minusta, eikä yhtään kunnioittavaa. Jos nyt olis oikeasti fiksuja kapakoiden omistajia/pitäjiä, niin eivät tilais Johannaa keikalle.

[pirpana88]

Juha Vuorisen kolumni Iltalehdessä 27.12.2013

Tarjous Tukiaiselle

Kirjoittanut Juha Vuorinen

Nyt tarvitaan kaikki peukut pystyyn.

Olin kovin yllättynyt, miten paljon Julia Tukiaisen kuolema lopulta kosketti minua, vaikka olin julkisestikin ennustanut, miten tuossa kosteassa kuurupiilossa tulee lopulta käymään. Kovimmiltakin kissoilta kun loppuvat jossain vaiheessa ne piilopaikat.
Olen nähnyt läheltä ja kaukaa alkoholistien kuolemia, eikä se omakaan äkkilähtö taivaalliseen kohteeseen ollut aina kovin kaukana. Sen vuoksi tuntui äärimmäisen vastenmieliseltä lukea Julian läheisten höpinöitä sokeritaudista tai joistain muista tekosyistä hänen kuolemalleen. Jos ihmisellä on diabetes ja hän kiskoo viinaa kuin onttoon jalkaan, se on yhtä järkevää kuin panisi suuhunsa hehkulampun, tunkisi perseeseensä sähköankeriaan ja odottaisi, milloin välähtää.
Mutta on Julian kuolemassa jotain hyvääkin. Lukuisten kännykkävideoiden ja roskalehtijulkisuuden ansiosta olemme päässeet karulla tavalla kurkistamaan, miten kuvankauniskin nainen saa muutamassa vuodessa loroteltua itsensä arkkuun. Kun päihteet alkavat oikeasti maistua, siitä on hyvin nopeasti nami nami kaukana.

Kirjoitin Twitter-tililleni heti Julian kuolinuutisen kuultuani tekstin: ”Alkoholismista jotain tietävänä veikkaan, että nyt Tuksu raitistuu tai lähtee pian samalla taivaan portin avauksella kuin siskonsa. Kova laji.”
Ottaen huomioon entiset elämäntapani minulla on melko paljon alkoholistiystäviä. Joukossa on upeita ja hienoja ihmisiä, vaikka juodessaan he olisivat käyttäytyneet kuinka tolkuttomasti tahansa. En ole koskaan tavannut Johanna Tukiaista, mutta toivon hänenkin paksun meikkikuoren takaa paljastuvan herkän ja kauniin sielun. Kun näemme hänet pikkuisen pieneksi jääneessä napapaidassa sammuneena jonkin kapakan biljardipöydälle kesken esityksen tai kuulemme topattujen huulten välistä päästellyn ylimielisen mölinän, toivomme sen olevan vain osa taivaallista suunnitelmaa ja roolia, jota hän tuli näyttelemään. Roolia ärsyttää ihmiset inhoamaan ja halveksimaan itseään. Mutta nyt taivaallisessa suunnitelmassa Johannalle olisi tarjolla takaisinmaksun paikka kauniiden korkojen kera. Jos Tuksu lopettaisi päihteiden kanssa läträämisen, panisi itsensä sekä henkisesti että fyysisesti huippukuntoon ja lähtisi puhumaan kouluihin ja oppilaitoksiin omasta elämästään ja ennen kaikkea selviytymisestään, kuka voisi kyseenalaistaa hänen sanansa? Kun kutsun häntä 2000-luvun Kellokosken prinsessaksi, sanoissani ei ole ivaa vaan veljellistä ymmärrystä. Ja pieni pisara toivoa.
Minua pelottaa vain yksi asia. Tuleeko hänkin liittymään siihen samaan kategoriaan alkoholisteja, jotka lupasivat silmät kyynelissä lopettavansa dokaamisen ja panevansa elämänsä kuntoon tai ilmoittivat juomisensa syyksi jonkin jo syntymähetkellä heihin ladatun mielenhäiriön, joka sai juomaan kuin kirkasta mieltä vailla. Heistä puhun ymmärrettävistä syistä imperfektissä.
Sitten on se toinen torni alkoholisteja, joille kävi kuten minulle. Jano kävi ylivoimaiseksi. Nimittäin elämänjano.

Johanna-kulta, sinun elämäntarinassasi aukeaa joka tapauksessa nyt kokonaan uusi sivu. Onko se takakansi vai uuden ja upean kappaleen alku, on vain ja ainoastaan sinun käsissäsi.
Ja minulla on ehdotus. Tuon sinulle jouluna 2015 kimpun ruusuja. Joko haudallesi, tai omilla jaloillaan terveellä tavalla ylpeänä seisovalle naiselle.

Tämä kolumni on kuultavissa Radio Suomipopissa, Radio Rockissa ja Radio Aallossa.

Ihan asiallisia pointteja saarnaa Vuorinen.