Kännykän seksivideo pelasti kaksi miestä raiskausepäilyistä
Rikos Julkaistu 23.01.2014 06:06
22-vuotias nainen sai ehdollista vankeutta, kun hän valheellisesti väitti kahden miehen raiskanneen hänet. Ratkaiseva todiste jutussa oli toisen miehen seksistä kuvaama kännykkävideo.
20. tammikuuta 2011 poliisi sai hälytyksen Haagaan. Hysteerinen nainen kertoi joutuneensa kodissaan kahden miehen raiskaamaksi. Järkyttyneen ja välillä itkeneen naisen kertomus kuulustelussa oli niin vakuuttava, että väkivaltarikosyksikön tutkijakin uskoi. Miehet olivat odottaneet talon kupeessa ja tunkeutuneet naisen perässä sisään.
Poliisin tekninen tutkinta selvitti yhden epäillyistä ja toisenkin henkilöllisyys paljastui pian. Miehiä epäiltiin raiskauksesta, mutta he kiistivät. Miehet kertoivat tavanneensa naisen aamuyöllä kaupungilla ja sieltä oli päädytty jatkoille naisen kutsusta. Seksiä oli harrastettu, mutta vapaaehtoisesti.
Toinen miehistä oli kuvannut seksiä ja poliisikin oli sitä mieltä, että se oli vapaaehtoista. Poliisi lopetti raiskausepäilyjen tutkinnan tuoreeltaan, kun naisella ei ollut väkivallan aiheuttamia vammojakaan.
Keskustan Pick a Deli –kioskista otettu valvontakameran kuva kertoi kolmikon todella tavanneen siellä aamuneljän aikaan.
Nainen joutui nyt rikoksesta epäillyksi.
Hän sai syytteen väärästä ilmiannosta ja perättömästä lausumasta viranomaismenettelyssä. Juttua puitiin hiljattain Helsingin käräjäoikeudessa ja päätös tuli viime viikolla.
Nainen kiisti syytteen käräjäoikeudessa ja kertoi kokeneensa joutuneensa raiskatuksi. Hän sanoi olleensa niin humalassa, ettei muistanut tapahtumia tarkasti.
Sana vastaan video
Oikeus totesi, että syytetty ei oikeussalissa kuultaessa pystynyt muistamaan tapahtumia johdonmukaisesti ja luotettavan tuntuisesti johtuen osaltaan hänen ”itkuisesta olotilasta”.
Sen sijaan miehet kertoivat asiasta yhtenevästi ja toinen miehistä oli liikkeellä autolla eli selvin päin. Kolmikon seurassa Pick a Deli-kioskilla ollut todistaja kertoi naisen kutsuneen heidät jatkoille. Nainen oli tuolloin suudellut toista miehistä. Todistaja oli päätynyt kotiinsa taksilla.
Oikeudessa katsotusta kännykkävideosta ei käräjäoikeuden mukaan välittynyt mitään sellaista, että nainen ei olisi halunnut olla miesten kanssa sukupuoliyhteydessä.
Naisen kovaan humalaankaan oikeus ei uskonut, koska aamulla tutkimuksissa tämä oli puhaltanut 0,4 promillea.
Nainen tuomittiin väärästä ilmiannosta ja perättömästä lausumasta viranomaismenettelyssä.
Oikeus piti sopivana 80 päivää ehdollista vankeutta ja oheissakkona 40 päiväsakkoa. Maksettavaa siitä tuli 240 euroa.
Nainen määrättiin maksamaan toiselle vastaajalle korvausta henkisestä kärsimyksestä 4000 euroa. Toinen ei korvauksia vaatinut.
Oikeuden päätöksestä selviää, että nainen on kärsinyt vakavasta masennuksesta.
Jarkko Sipilä
jarkko.sipila(at)mtv.fi
@sipilamtv3
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikke ... ta/2767672
(K) Kännykän seksivideo pelasti kaksi miestä raiskausepäilyi
Re: (K) Kännykän seksivideo pelasti kaksi miestä raiskausepä
Mielenkiintoista on, ettei Sipilä ole kertonut jaettiinko videoinnista samassa yhteydessä tuomiota tai onko siitä erillistä rikosprosessia vireillä. Naisellahan on ollut mahdollisuus väittää videointi salakatseluksi, koska kotirauhan suojaamassa paikassa siihen tarvitaan aina videoitavan lupa (muuten videointi on RL 24:6 tarkoittamalla tavalla ”oikeudetonta”). Jos hän ei mielestään ole antanut lupaa seksiin, niin miksi sitten seksin videointiin?
Tämän on sikäli merkityksellinen asia, että nykyisessä raiskausväitemyönteisessä oikeusjärjestelmässä raiskauksesta syytetty on erittäin heikolla sana sanaa vastaan -tilanteessa, jossa tuomitsemiskynnys usein ylittyy ilman näyttöä uhrin vammoista tai mistään muustakaan pakottamiseen tai väkivallan käyttöön tai uhkaamiseen viittaavasta. Käytännössä tuomitsemiseen on riittänyt ns. yövieras (date rape) -tapauksissa että uhrin kertomus tapahtumista on ollut johdonmukaisempi kuin syytetyn (kts. esim. KKO
96)
Käytännössä tuollaisessa tilanteessa perättömiltä raiskausväitteiltä ei pysty tehokkaasti suojautumaan millään muulla tavalla kuin
a) hankkimalla paikalle todistajan seksiaktin molemminpuoliselle vapaaehtoisuudelle ja siihen ei tietenkään käy kimppakivan kolmas osapuoli, joka itsekin osallistuu tekoon tai
b) tekemällä jonkinlaisen tallenteen tai kirjauksen josta kummankin osapuolen suostumus ilmenee.
Tämmöisiä on levitelty netissä vitsinä jo parisenkymmentä vuotta (suomenkielisenkin olen nähnyt, vaan ei tähän hätään löytynyt):

Mutta aikamoinen tunnelmanlatistaja tuo tai jonkinlaisen valaehtoisen vakuutuksen lausuminen käsi raamatulla ennen hommiin ryhtymistä on. Siksipä käytännössä luonnollisin tapa todeta vapaaehtoisuus olisi nimen omaan koko aktin videointi alusta loppuun, mukaan lukien suostumus itse videointiin.
Se kuitenkin tuo omat ongelmansa videon jatkokäytön kannalta, koska luonnollisesti kummallakin osapuolella pitäisi olla siitä oma kopionsa, joka taas tekisi mahdolliseksi sen julkaisulla kiristämisen (ns. kostoporno - revenge porn).
Minusta on ylipäätänsä vaikeasti sovitettavissa ns. länsimaisen oikeuskäsityksen mukaisesti kaikkien yhden illan juttujen osapuolten oikeudet, jos lähdetään siitä, että seksiä varten kumppanin kotiin menemisen tai omaan kotiin kutsumisen jälkeen voi kuitenkin kesken kaiken muuttaa mielensä ja kieltäytyä seksistä. Toki tähän pitäisi olla tehokkaasti mahdollisuus, mutta sen toteuttaminen oikeusjärjestelmän kautta ei toimi. Eli sosiaaliseksi normiksi pitäisi nostaa ettei oteta saatille, jos ei haluta antaa. Kyse on siis oikeusjärjestelmän rajoitusten tunnustamisesta, eikä siitä että raiskaus tekona hyväksyttäisiin.
Puskaraiskaus on aivan selvä tapaus, siinä ei ole mitään aikomusten kohtaamista uhrin osalta. Sen sijaan nämä vammattomat känniläisten yökyläraiskausväitteet pitäisi käsitellä samalla tavalla kuin muutkin rikosepäilyt, eli samalla näyttökynnyksellä, jossa pelkkä uhrin väite vastaan syytetyn kiistäminen ilman muuta todistelua ei riitä tuomitsemiseen (eli syyllisyydestä jää järkevä epäilys).

Edellisen kirjoittajan kanssa samaa mieltä.
Ei ole mukavaa miehellekään, jos naista aamulla alkaa kaduttaa, mitä tuli tehtyä. Ja EI MUUTA KUIN SYYTE RAISKAUKSESTA.Tai, toinen pahempi juttu:naisen tarkoituksena on vain helpon rahan saanti, kun väitetty "raiskaaja"pistetään maksamaan henkisistä kärsimyksistä ym.
Vaikka ottaakin jonkun saatolle, ei pidä päästää asuntoonsa tai hyttiinsä laivalla. Eikä myöskään mennä kenenkään asuntoon.
Näin vältytään tämmöisiltä ikäviltä asioilta.

"Kaiken viisauden alku on tosiasioitten tunnustaminen". J.K.Paasikivi.
-
Kikki Hiiri
- Martin Riggs
- Viestit: 606
- Liittynyt: Ma Tammi 28, 2013 7:54 pm
Re: (K) Kännykän seksivideo pelasti kaksi miestä raiskausepä
No pikkuhiljaa maailma on mennyt siihen et tosiaan tarvis kirjallisen suostumuksen ihan vaan varmuuden varalta. Ku mitä olen lukenut, poliisi nakkaa helpolla putkaan odottelemaan sillä perusteella et joku sanoo että nyt ku ajattelee, ni ei oliskaan halunnut silloin kolme vuotta sitten. Todista siinä sit mitään. Ikävä kyllä tää on nimenomaan naisten kikka. Tiedän kyllä ettei ikinä pidä suututtaa naista, mutta joku raja sentään. Jos vaikka ei suostu lainaamaan rahaa, ni toinen ilmoittaa et henkilö NN on raiskannut hänet vuosia sitten ni se on kolme päivää koppia. Ja tosiaan se todistustaakka on syytetyllä. Paskempi juttu jos ei voi todistaa syyttömyyttään, ja kellä perkeleellä on alibi esim ajalle 1.1.2012-31.12.2013 joka on arvioitu tapahtuman ajankohdiksi. Ja jos sattuukin olemaan, "uhri" saattaa kertoa muistaneensa väärin ja muuttaa ajankohdat.
Tästä syystä olen hiukan kyyninen.
Sen sijaan selkeät raiskaukset. Mä olen omalla nimellä julkisesti kampanjoinut rangaistusasteikon nostamisesta. Joku haistavittu-tason YKP alaikäisen raiskauksesta, ei helvetti. Miten tommosta ajavat syyttäjät kykenee nukkumaan yönsä?

Everything in the world is either a potato or not a potato