HÄKE 'nauha' (ketju 2)

[Caldera]

Meniköhän tämä nyt aivan oikein.

Ja nyt kun luen tuon oman tekstini mihin sisotalo viittaa huomaan että olen kyllä liian vahvasti kirjoittanut että sairaalassa Anneli väitti Jukan huutaneen apua, jos ajatellaan avun huutamista niillä nimenomaisilla sanoilla eli "apua", näinhän siis ei ollut sanatasolla. Mutta mun mielestä ajatuksen tasolla Anneli kertoo sen saman asian. Jukka huusi Annu ja sitten Anneli lähti sinne katsomaan. Kun Jukan äänensävyssä ei ole mitään epäselvää, ei se sieltä huudellut että tuu ny vähän viihdyttämään mua kun mulla on tylsää ambulanssia odotellessa...

[sisotalo]

Caldera olet tietenkin oikeassa, että näillä muistamisilla ei ole merkitystä kun ne tehdään ilman, että Anneli on ensin kuullut mitä todellisuudessa nauhalla puhutaan. Tässä on se epäilyttävin kohta sairaalakuulustelusta.

Ja hän huus sit viel toise kertaa. En mä muista huusiks hän silloki Annuu vai
Annelii tai jottai, apua hän ei huutanu. Mut Annuu hän huus, jostain syystä.
Ja mä meni sillon sinne kattomaa.

Hätäpuhelun dynamiikka kertoo tapahtumista. Anneli toimii koko ajan "poliisin" ohjeiden mukaan. Hän joutuu odottamaan kaksi minuuttia ilman yhteyttä hätäkeskukseen. Hän ei tiedä, että Hätäpuhelusta asia menee edelleen poliisille. Vasta silloin kun Jukka kuolee, siis ajassa 02.30, saa hän uudelleen yhteyden. Tässä Annelin koko huomio on puhelimessa, josta hänelle apua luvataan "Apu on koko ajan tulossa".

Hän ei näe murhaajan hyppyä 02.40, mutta Amandan on pakko nähdä se tässä, koska vain silloin se on nähtävissä

Poliisi Laakkonen soitta Annelille puolivälissä matkaa Porin keskustasta Ulvilaan siis, Hätäpuhelun päättymisen jälkeen.

[Caldera]

Caldera olet tietenkin oikeassa, että näillä muistamisilla ei ole merkitystä kun ne tehdään ilman, että Anneli on ensin kuullut mitä todellisuudessa nauhalla puhutaan. Tässä on se epäilyttävin kohta sairaalakuulustelusta.

Ja hän huus sit viel toise kertaa. En mä muista huusiks hän silloki Annuu vai
Annelii tai jottai, apua hän ei huutanu. Mut Annuu hän huus, jostain syystä.
Ja mä meni sillon sinne kattomaa.

Ok, no nyt mä tajuan . Miten multa on mennyt toi ohi ihan kokonaan! Okei, mutta nyt puuttuu edelleen selitys sille miten tää syyllisyyden näkökulmasta toimisi. Siis nauhalla Jukka huutaa apua, syytön Anneli sanoo häkenauhalla että Jukka huusi apua, sairaalassa hän ei enää sitä muista, muistaa vaan että Jukka huusi Annua. Versus. Nauhalla Jukka huutaa apua, syyllinen Anneli sanoo häkenauhalla että Jukka huusi apua, sairaalassa ja myöhemmin Anneli väittää päinvaistaista, miksi?

[kukko EI kiekaise]

Tuo Hannusta puhuminen nyt vaan oli sitä Annelin naivia yltiörehellisyyttä mihin se tässä koko ajan kompastuu, kun se kertoo asiat just niinkuin ne hänen näkökulmastaan on silloinkin kun asialla ei ole mitään merkitystä ja liiasta rehellisyydestä on vain haittaa.

Voi Caldera parkaa. Tuollainen "naivi yltiörehellisyys" on nimenomaan peliä, jolla Anneli sumuttaa kuulustelijaa. Pikku yksityiskohdilla hämmennetään kokonaiskuvan rakentumista, pelataan aikaa oikeille vastauksille ja nimenomaan koitetaan antaa rehellinen kuvasta itsestä. Pidän selvänä, ettei yksityikohdilla kikkailu pure kokeneeseen tutkijaan, mutta ainahan sitä sopii yrittää. Samalla tavalla Nils Gustafsson kertoili neljänkymmenen vuoden jälkeen siitä, missä limupullo oli ollut ja paljonko siitä oltiin juotu. Näennäisellä naiviudella haetaan myös myötätuntopisteitä vastapuolelta. On vaikea sanoa, missä vaiheessa JJ lopullisesti kilahti Anneliin, mutta todennäköistä on että rauhallinen kovan kohtalon kokenut puumanainen teki sairaalavuoteella mieheen ensivaikutuksen. Tässä tapauksessa henkilökohtaiset tunteet jyräsivän ammattimaisen suhtaumisen yli ja loppu onkin sitten oppikirjamateriaalia siitä, miten rikostutkintaa ei ainakaan saa hoitaa.

[Vespa velutina]

Ei noilla seikoilla ole syyllisyyden ratkaisemisen kannalta mitään merkitystä. Noin voi sanoa yhtä hyvin syyllinen kuin syytön. Samoin kuin limupullon juomiset eivät kerro mitään siitä, onko henkilö syyllistynyt kolmeen raakaan puukotukseen vai ei.
Tuossa vaan perustelut on keksitty jälkikäteen, kun tuomio oli selvä jo ennen oikeudenkäyntiä.
Uudessa Tiedelehdessä on valehtelijan bongaamisesta juttua:
- hymyilee usein, mutta hymy ei ylety silmiin eli silmäkulmat eivät rypisty hymyillessä
- pudistaa päätään sanoessaan "kyllä" ja nyökkää sanoessaan "ei"
- toistaa usein hänelle esitetyt kysymykset
- puhenopeus kiihtyy, vaikka yrittää sanoa niin vähän kuin mahdollista
- sormet eivät pysy kurissa: naputtaa sormiaan, kaivaa nenäänsä tai sormeilee suutaan
- vastaamisessa sekunnin murto-osan viive
- ei puhu lainkaan "minä"-muodossa
- korostaa myönteisiä tunteita, koska haluaa tehdä itsestään uskottavamman
- puhe sisältää paljon toistoa eikä ole kovin yksityiskohtainen

[kukko EI kiekaise]

Ei noilla seikoilla ole syyllisyyden ratkaisemisen kannalta mitään merkitystä. Noin voi sanoa yhtä hyvin syyllinen kuin syytön. Samoin kuin limupullon juomiset eivät kerro mitään siitä, onko henkilö syyllistynyt kolmeen raakaan puukotukseen vai ei.

EI luetun ymmärtäminen näin vaikeaa voi olla!! Kirjoitinko, että limupullon juominen kertoo jotakin syyllisyydestä. TÄH?? Skrivailin jotakin siitä, kun joku TARINOI tarkkoja yksityiskohtia limupullon juomisesta 40 v. jälkeenpäin ja siitä, missä tuo limupullo kulloinkin oli. Tälläisia yksityiskohtia EI voi kukaan muistaa. Ne ovat potaskaa ja niiden kertomisella ON jokin erityinen tarkoitus. Ja jos joku puhuu potaskaa, niin hänhän EI ole rehellinen. Hänellä ON siis jokin erityinen syy olla epärehellinen. En viitsi toistaa itseäni, vaan totean, että Anneli VALEHTELEE sairaalavuoteella niin, että sen huomaa SOKEA REETAKIN. Samalla tavalla valehteli Nils Gustafsson, jotta pollarit LUULISIVAT, että siinähän istuu viaton vanhuudenhöppänä ukko eikä mikään MURHAMIES.

Anneli Auer TEURASTI miehensä Jukka S Lahden kylmäverisesti, ja hänen on ylläpidettävä VALHETTA, jotta totuus EI tulisi ilmi. Mutta tuli se kuitenkin ja siksipä Anneli Auer istuu Turun vankilassa murhasta tuomittuna. Eikä tässä vielä kaikki. Hän on nimittäin myös PEDOFIILI ja raiskannut OMAT lapsensa. Siksipä hänelle on annostelu kakkua myös niistä tekosista. Anneli Auer lienee Suomen rikoshistorian JULMIMPIA rikollisia.

[Vespa velutina]

Ei kai sitä Gustafssonia kukaan vanhuudenhöppänänä ukkona pitänyt, eikös tuo ollut vasta eläkkeelle jäänyt?
Ei kukaan voi mennä toisen pään sisään ja väittää, ettei joku pysty muistamaan jotain tiettyä juttua.
Gustafssonin kuulustelut kestivät tuntikausia. Jos poliisi tivaa kerta toisensa jälkeen: kerro kaikki mitä sä muistat, mitä muuta sä muistat, etkö muka muista enää mitään, hei kerro ihan kaikki pikkujututkin ja sitten ihminen kohteliaasti muistaa jonkun limun juomisen, niin kylläpä on syyllisen tarinointia. Sitä saa mitä tilaa. Jospa shokki on hämärtänyt murhan jälkeisiä muistikuvia ja muistaa vaan niitä tilanteita, jolloin kaikki oli vielä hyvin.
Tämän palstan lukeminen vain vahvistaa omaa mielikuvaani poliisin taktiikasta: epäillyn ei koskaan kannata kuulustelussa eikä oikeudessa sanoa mitään, oli sitten syyllinen tai syytön.
Syytön "tarinoi" itsensä syylliseksi (poliisin ja tuomarin logiikalla) ja oikeasti syyllinen jää kyllä kiinni ilman puhettakin, koska muutakin näyttöä rikoksesta löytyy.
Jos joskus joudun poliisin hiillostukseen, niin ilmoitan käyttäväni oikeuttani vaieta ja saavat ruoskia minusta etälamauttimella tietoja jos kehtaavat. Kehotan muitakin tekemään samoin.
Anneli Auerkin "puhui" itselleen elinkautisen: jos olisi pitänyt turpansa kiinni, niin tuomiota ei olisi voinut antaa, koska perusteluissa vedotaan ainoastaan seikkoihin, jotka syytetty on itse kertonut, teknisiä todisteita ei ole käytetty näyttönä.

[Leftfootproxy]

Tämä juttu on kieltämättä helvetin hämärä. Jos muuta väittää, valehtelee. Mutta valehteleeko Auer? Ken tietää, jos hänkään enää. Missä mielentilassa murha on lopultakaan tehty? Raivon vallassa? Psykoosissa? Kylmäverisen harkitusti? Rituaalinomaisesti? Sekä että? Miksi lapset eivät kuulleet riitaa? Näkikö vanhin lapsi todella ikkunan rikkoutuneena käydessään ensimmäisen kerran takkahuoneen ovensuulla? Onko kyseessä valemuisto? Nukahtiko hän välissä? Jos hän valehtelisi, miksi hän esittäisi Auerille epäedullisia valheita? Ja kykenisi niin autenttiseen näyttelijäsuoritukseen? Jos on "mahdotonta", että "huppumies" teki sen, miten sen sitten teki Auer?

Tätä taustaa vasten en näkisi vääryytenä Auerin vapauttamista syytteistä.

Tietyt seikat kuitenkin viittaavat vahvasti siihen, että Auer on kuitenkin syyllinen, erityisesti hänen hätäpuhelun aikainen toimintansa. Se on kerrassaan omituista, ennen kaikkea tuo pakoonjuoksu lapsen vierestä ulos. Samalla kyllä täytyy ihmetellä lapsen pelottomuutta tuossa tilanteessa. Vaikuttaa siltä, ettei tyttärelle välity vaikutelma todellisesta uhasta.

Jos nyt siis oletetaan, että Auer on syyllinen, niin seuraavan seikan pitää päteä: Häke-tallenteen ensimmäinen juoksu on ns. "aito": se on juostu kuten on esitetty.

Vasta-argumentit tämän suhteen ovat lähinnä absurdeja. Ensinnäkin ajatus, että juoksu tulisi tausta-nauhalta. Olisiko siis ajatus murhata miehensä hätäpuhelun aikana niin, että etukäteen nauhoitetut juoksut antaisivat hänelle erittäin häilyvän alibin? Se on kaikin puolin mieletön väite, myös siksi että se perustuu "ennustukseen". Toisaalta väite, että Auer olisi unohtanut nauhoituksen ja "vahingossa" nauhottanut oman huutonsa ja juoksunsa, on myös suhteellisen ongelmallinen. Voihan niin EHKÄ käydä, jos ajatuksena oli nauhoittaa vain puukoniskujen aiheuttamat kuolonkorahtelut, mutta se, että juoksu sattuisi täsmäämään äänikuvaltaan ulosjuoksuun -- no, mieletöntä tuuria.

Edelleen ajatus, että Auer olisi hätäpuhelun aikana improvisoinut lavastejuoksun, siten että se kuulostaisi siltä, mitä hän on esittänyt vaikka hän juoksikin ihan toisaalle, on yhtä lailla absurdi. Ei pysty. Eikö tuollainen toiminta myös saisi lapsen ihmettelemään, että mitä se äiti oikein tekee? Toisaalta se, että hän vain jotenkin spontaanisti huusi ja juoksi - ja se kuulosti sattumalta siltä mitä hän on esittänyt, olisi taas mieletöntä tuuria ja lisäksi voi vain ihmetellä: missä hän olisi huutanut ja juossut sitten - ja miksi? Todellakin: miksi?

Voidaan siis päätellä, että juoksu oli aito ulosjuoksu. Tämä pätee myös toiseen juoksuun, mikäli se on yhtä selvä äänijäljeltään. (En ole kuunnellut tallennetta.) Muut vaihtoehdot ovat liian monimutkaisia tai muuten käytännössä mahdottomia. Yksinkertainen selitys on nytkin se oikea.

Juoksu(t) voivat silti olla lavastettuja ja ovatkin syyllisyysolettaman mukaan, mutta vain siinä mielessä, että niiden tarkoitusperä on ollut toinen kuin Auer on esittänyt. Esimerkiksi hän on tehnyt sen/ne lapsensa hämäämiseksi, jos nauhoite (tai ehkä yksin valittava JSL) ei yksinään paikanpäällä kuultuna riittänyt luomaan vaikutelmaa ulkoisesta tekijästä. Tämä ei kuitenkaan ole kovin uskottavaa, koska lapsi ei tunnu olevan tilanteen tasalla ja samalla Auer uhkaa menettää alibinsa - olettaen, että takkahuoneessa pyörii taustanauha. Ongelmallista on kieltämättä sekin, ettei lapsi reagoi mitenkään äitinsä ulosjuoksuun. Onko siis pääteltävä, että Auerin "varjoteatteri" ei saa lasta vakuutuneeksi uhasta mutta on silti välttämätön uskottavuudeltaan huterassa tilanteessa, jotta lapsi tulkitsisi tapahtumat toivotulla tavalla niiden vakavan luonteen lopulta valjetessa hänelle? Tämäkin ehdotus on ongelmallinen: miksi Auer ei vain kutsu lastaan viereensä samalla turvaten alibinsa? Voisiko syy olla vain se, ettei takkahuoneesta kuulu mitään kamppailun ääniä? (Oletan perustellusti, ettei lapsi valehtele.)

Joka tapauksessa Auer tuntee jostain syystä pakottavaa tarvetta poistua puhelimesta. Silti hänen ratkaisunsa ei välttämättä ole ns. "oikea". (Oletan nyt edelleen, että hän on syyllinen.) Se on tehty ristiriitatilanteessa, motiivikonfliktin alaisuudessa. On mahdollista, että Auer ei oikeastaan edes tiennyt miten ratkaista se ongelma, jonka vuoksi hän lähti puhelimesta. Tässä kannattaa kiinnittää huomio hänen ilmeisesti lausumaansa repliikkiin "Miten mä pääsen linjoil". (Ironista, ettei sitä edes ole hänen sanomakseen laitettu.). Lausahduksen konteksti viittaa siihen, että kyseessä on lipsahdus, joka on seurausta juuri motiivikonfliktista ja kognitiivisesta kuormituksesta (pitäisi pysyä puhelimessa mutta on pakko päästä pois kun jokin ongelma pitää ratkaista.). Sitä ei ole lausuttu suorana jatkona repliikin alkuosaan vaan ajatuskatkoksen jälkeen muuntuneessa muodossaan: "miten mä pääsen linjoil(ta)"? (eli miten ratkaista suunnitelmiin kuulumaton akuutti ongelma, kun puhelintakaan ei voi sulkea vaikka haluaisi). Ja tämän ratkaisun seurauksena hän joutui improvisoimaan: ehkä tuo improvisaatio ei edes ratkaissut ongelmaa. Ehkä hänen olisi siten kannattanut pysyä puhelimessa mutta tuolla hetkellä hän vain toimi toisin (ja ehkä katui sitä heti). Näin hän ajautui omituiseen pakkotilanteeseen, jossa hänen toimintansa motiivit näyttävät hämäriltä.

Tilanteen voi tulkita tragedian loppunäytökseksi. Auer tekee jossain vaiheessa lavastustaan traagisen erehdyksen (hamartia), jonka hän oivaltaa liian myöhään, käännekohdassa (peripetia), jolloin sen korjaaminen on jo myöhäistä ja tilanne kääntyy päälaelleen suistaen Auerin suunnitelman kohtalonomaisesti raiteiltaan. Esimerkiksi voidaan ajatella, että hän todellakin hetkeksi menettää malttinsa ja kärsivällisyytensä nauhoittaessaan miehensä valitusta puukottelun jälkeen takkahuoneessa ja tulee parahtaneeksi kohtalokkaan (mikset sä) "kuole!?". Toisaalta jos tuo olisi todellinen kuoliniskun hetki (mitä se ilmeisesti ei ole), tilanteen voisi tulkita esimerkiksi niin, että hän ei kykene iskemään julmanbrutaalia kuoliniskua astalolla ilman, että suusta karkaa paljastava huudahdus: "Kuole!" (Tässä olisi vertauskuvallista syvyyttä. (Tämän jälkeen hän tulee puuskahtaneeksi: (Vihdoin) "loppu".)). Voidaan joko ajatella, että hän oivaltaa heti tämän jälkeen virheensä mutta EI ENÄÄ EHDI korjaamaan asiaa nauhalta. Hänellä on kiire (varsinkin jos hän on juuri iskenyt kuolettavan iskun). Ei hän ehdi editoimaan nauhaa missään välissä. Kyseessä on yksinkertainen analoginen kertanauhoitus. Ehkä Auer ajattelee, että hän vain kelaa nauhaa riittävästi alkuun päin jolloin tuo kohta jää kuulumatta. Hän on hermostunut ja aika on vähissä. Tällöin traaginen erehdys on vasta tässä: oletuksessa että häkepuhelu ei kestä juuri minuuttia puoltatoista kauempaa. Tai sitten hän ei tuossa intensiivisessä tilanteessa edes tajua sanomaansa, jolloin ilmaisu "kuole" on todella hänen traaginen erehdyksensä. Kun hän sitten kohtaa tyttärensä aulassa kiirehtiessään puhelimeen nauhan pyöriessä taustalla, tuo kohtaaminen on tragedian hätkähdyttävä käännekohta: Auer oivaltaa elämyksellisesti tappaneensa juuri tyttärensä isän ja tämä hirveä oivallus edelleen johtaa sen äkilliseen tajuamiseen, että hän parahti tallenteelle oman tunnustuksensa, kuin kuolleen miehensä viimeisen sanan. Mutta traagista näytelmää ei enää voi keskeyttää tai perua. Auerin on pakko juosta puhelimeen - ja soittaa Häkeen. Ja heti ensimmäisestä repliikistä käy ilmi, että hänellä on kiire lopettaa puhelu ennen kuin se on juuri edes alkanut: "Heti." Tämän tulkinnan dramaturginen oivallus on siis siinä, että Auer todellakin joutuu kohtaamaan (sisäisen) "huppumiehen" puhelun aikana. Hän ei tiedä, kuinka selvästi "kuole" kuuluu: kuuluuko se häkeen? Tunnistaako tytär sen hänen äänekseen? Ehkä hän vasta nyt tulee ajatelleeksi että puhelu nauhoitetaan. Hänen pitäisi pysyä puhelimessa, mutta aika kuluu eikä puhelun lopusta näy merkkejä (tässä on toinen tulkintavaihtoehto tragedian käännekohdaksi). Ehkä hänellä on jopa summittainen arvio nauhoituksen pituudesta ja siten edelleen "kuole" sanan esiintymiskohdasta. Auer vilkaisee kelloonsa: sekunnit tikittävät. Hän tekee hätäisen ratkaisun ja kutsuu tyttären puhelimeen. Hän ei voi puhua tai huutaa tyhjälle linjalle tauotta ja näin yrittää peittää "kuolea" kuulumasta. Ja ehkä tytär kuulisi sen silti? Hän luovuttaa luurin tyttärelleen: "Mä soitan poliisille. Siellä pyydettiin, et..." Samalla hän ehkä jo katuu ratkaisuaan ja pohtii kuumeisesti. Mutta puhelin on jo tytöllä. Auer ei enää tiedä mitä tehdä: "miten mä pääsen linjoil".

Näin Auer ajautuu kurimukseen, josta ei näytä olevan ulospääsyä. Kuolleen ääni valittaa takkahuoneessa ja pian paljastaa murhaajan. Hän haluaa vaientaa tuon äänen, onko se lopulta Jukan, hänen vai tappajan? Takkahuoneeseen meneminen on kuitenkin mahdotonta. Nauhaa ei sitä paitsi voi enää pysäyttää, edes hiljentää. Auer vilkaisee kelloaan. Hän tuntee rimpuilevansa omassa seitissään, eksyneensä lavastuksensa labyrinttiin. Hän ei voi kuin jatkaa esitystä, esitystä, johon ironinen kohtalo on hänet viskannut. Tytär seuraa häntä keittiön nurkalla. Auer tuntee tämän katseen polttavan selässään. "Lähtiksejo?" Tämä on uhkapeliä. Saapuminen takkahuoneen oviaukolle; "kuole" parahtaa kaiutttimista koska hyvänsä. Se pitää vaimentaa, NYT: "MITÄTÖN!" Peittyikö ääni huudon alle? Toivottavasti. Mutta nyt hänen on käännyttävä ja paettava paikalta. Helvetti mihin helvettiin murhatessa voikaan ajautua: "Vittikö!" Pakoon tappajaa, pakoon omaa ääntään. Hän ei voi olla murhatun lähellä hetkellä, jolla armoton "kuole" sinkoutuu ilmoille jakaen kohtalon sokeaa oikeutta. Auer juoksee ovesta ulos, vilkaisee tähtiä avaruuden pimeydessä, vetää ilmaa keuhkoihinsa ja tietää, että hänen on palattava.
-----------------------------------------------------------------------------------
Well, jos tämä tulkinta on absurdi, sitten voidaan enää todeta, että takkahuoneessa todella riehui huppumies. Se on toki --- mahdollista.

[Leftfootproxy]

Juoksu(t) voivat silti olla lavastettuja ja ovatkin syyllisyysolettaman mukaan, mutta vain siinä mielessä, että niiden tarkoitusperä on ollut toinen kuin Auer on esittänyt. Esimerkiksi hän on tehnyt sen/ne lapsensa hämäämiseksi, jos nauhoite (tai ehkä yksin valittava JSL) ei yksinään paikanpäällä kuultuna riittänyt luomaan vaikutelmaa ulkoisesta tekijästä. Tämä ei kuitenkaan ole kovin uskottavaa, koska lapsi ei tunnu olevan tilanteen tasalla ja samalla Auer uhkaa menettää alibinsa - olettaen, että takkahuoneessa pyörii taustanauha. Ongelmallista on kieltämättä sekin, ettei lapsi reagoi mitenkään äitinsä ulosjuoksuun. Onko siis pääteltävä, että Auerin "varjoteatteri" ei saa lasta vakuutuneeksi uhasta mutta on silti välttämätön uskottavuudeltaan huterassa tilanteessa, jotta lapsi tulkitsisi tapahtumat toivotulla tavalla niiden vakavan luonteen lopulta valjetessa hänelle? Tämäkin ehdotus on ongelmallinen: miksi Auer ei vain kutsu lastaan viereensä samalla turvaten alibinsa? Voisiko syy olla vain se, ettei takkahuoneesta kuulu mitään kamppailun ääniä? (Oletan perustellusti, ettei lapsi valehtele.)

Ajatus jäi tuossa hiukan hämäräksi ja keskeneräiseksi: Tarkoitus oli pikemminkin sanoa, että minulle tuosta häke-puhelun aikaisesta tilanteesta (litteroinnin mukaan) välittyy tunne ja käsitys, ettei Auer haluakaan saattaa lastaan tilanteen tasalle. Ikään kuin lapsi muuten toteaisi tyyliin: "Mutta eihän siellä ketään ole! Ikään kuin Auer ei olisi varma, mitä tytär on nähnyt tai tietää eikä halua haastaa tytön käsitystä ettei tämä päästä ilmoille jotain tuollaista spontaania ihmetyksen tai epäuskon huudahdusta. - En tiedä, ehkä olen aivan hakoteillä tässä mutta sellaisen kuvan tuosta OUDOSTA vuorovaikutuksesta olen saanut. Että Auer ei voi suoraan sanoa tytölle jotain, mitä tilanne itse ei vielä tuolla hetkellä tue, ja siksi hänen pitää kommunikoida toiminnallisesti ja ikään kuin valmistella tyttöä siihen että hänen tulkintansa (asteittain) muuttuu. Ja samalla estää lasta menemästä takkahuoneen ovelle kuikuilemaan sitomalla hänet puhelimeen, kun "ei voi" sanoa suoraan, että älä mene sinne. Eli yleisemmin: Tämän tulkinnan mukaan Auer ei voi oikeastaan sanoa tyttärelleen mitään, koska se kuulostaisi niin epäuskottavalta, siis se ja sitä seuraava dialogi. -- No, voi toki olla myös, että hän ei halua pelästyttää lastaan turhaan (vaikka olisikin syyllinen, ja kaipa tyttö kuuli, mitä hän puhui hätäkeskukseenkin.) .

[annijatta]

Olettamasi siis on, että lapsi (tyttö) ei ole tilanteen tasalla. Siis että lapsi (poika) joka on kuunnellut häkepuhelua edeltäviä tapahtumia, on kuullut väärin, kuullessaan äidin ja tyttären supinan ennen koko tapahtuman alkua.
Mielestäni tyttären käytös viittaa siihen, että tapahtumat ovat hänellä hyvinkin hanskassa. Mikään käytöksessään ei viittaa äkilliseen ennalta arvaamattomaan pelottavaan tapahtumaan.
Päinvastoin. Joten Annelin näytös on ensisijaisesti häkeen tarkoitettu. Toissijaisesti nuorimmille lapsille. Annelihan olettaa että he nukkuvat, koska ovat hiljaa ja pysyttelevät huoneessaan. Jos heitä kuultaisiin kertoisivat he äänistä, kuten ovat kertoneetkin. Heidän tulkintansa vain ei ollut se, mihin Anneli pyrki.
Muuten, mielenkiintoinen postaus sinulta.

[meesterhans]

Kelvollisesti kirjoitettua analyysiä Annijatta, mutta pitäisiköhän sinun kuitenkin kuulla se nauha, saisit ehkä paremman kuvan tapahtumista. Ja minun käsittääkseni Anneli sanoo jotenkin että "Mä soitan poliisil, siel sanottii et... pitää pysyy linjoil".

[annijatta]

Kelvollisesti kirjoitettua analyysiä Annijatta, mutta pitäisiköhän sinun kuitenkin kuulla se nauha, saisit ehkä paremman kuvan tapahtumista. Ja minun käsittääkseni Anneli sanoo jotenkin että "Mä soitan poliisil, siel sanottii et... pitää pysyy linjoil".

Olen kylläkin kuullut äänitteen jo niin moneen kertaan ja tilaisuus on kuunnella se minä hetkenä tahansa. Hyvämuistisena osaan sen ulkoa. En löydä siitä mitään uutta ja puhki analysoitu se on jo näissä ketjuissa. Tämä uusi näkökulma Annelin oletetusta päänsisäisestä aktiviteetista, on kuitenkin erittäin mielenkiintoinen. Yritys yhdistää toiminta kuultuihin ääniin, ei Annelin alkuperäisen kertomuksen kantilta, vaan alibin rakentelun näkökulmasta. Erittäin tervetullut uusi näkökulma paikallaan junnanneen keskustelun piristämiseksi.

[Leftfootproxy]

Olettamasi siis on, että lapsi (tyttö) ei ole tilanteen tasalla. Siis että lapsi (poika) joka on kuunnellut häkepuhelua edeltäviä tapahtumia, on kuullut väärin, kuullessaan äidin ja tyttären supinan ennen koko tapahtuman alkua.
Mielestäni tyttären käytös viittaa siihen, että tapahtumat ovat hänellä hyvinkin hanskassa. Mikään käytöksessään ei viittaa äkilliseen ennalta arvaamattomaan pelottavaan tapahtumaan.
Päinvastoin. Joten Annelin näytös on ensisijaisesti häkeen tarkoitettu. Toissijaisesti nuorimmille lapsille. Annelihan olettaa että he nukkuvat, koska ovat hiljaa ja pysyttelevät huoneessaan. Jos heitä kuultaisiin kertoisivat he äänistä, kuten ovat kertoneetkin. Heidän tulkintansa vain ei ollut se, mihin Anneli pyrki.
Muuten, mielenkiintoinen postaus sinulta.

Niin, tein tulkintani siitä oletuksesta lähtien,että tytär ei ole tietoisesti osallinen surmaan. Tuo ulosjuoksukohtaus (tytön äänettömyys) osoittaa, että tytär ei tunne mitään uhkaa tai pelkoa tilanteessa - jolloin pitää kysyä MIKSI EI ?? Ilmeinen vastaus on, että tytär tietää tai aavistaa ainakin jollain tasolla asioiden todellisen laidan; että mitään pelättävää tilanteessa ei ole. Jos luovutaan oletuksesta, ettei tytär ole mitenkään osallinen veritekoon, silloin tuo "pelottomuus" on toki helposti ymmärrettävissä.

[Bou]

Mitenkähän on, kerkeäisikö sen ohi-ja ulosjuoksun aikana viemään ulos (autoon?) jotakin raskauttavaa piiloon?
Onkohan eteisessä jotakin yläkaappeja?
Koiria ei taidettu tuoda sisälle tai eteiseen ensinkään?

[Leftfootproxy]

Saisiko tuon häke-tallenteen muuten kuultavaksi jostain/joltain?