Toinen 1980-luvun suurta huomiota saanut murha oli 27-vuotiaan prostituoidun Catrine da Costan paloittelumurha kesällä 1984. Huomio ei johtunut itse murhasta tai edes ruumiin paloittelusta, vaan siitä, että murhasta syytettiin ja tuomittiin ja vapautettiin kaksi lääkäriä, tarkemmin yleislääkäri ja oikeuslääkäri (patologi).
Catrine da Costa
da Costa nähtiin hengissä viimeisen kerran 10.6.1984, jolloin hän liikkui yhdessä vanhemman herrasmiehen kanssa. 18.7.1984 löydettiin Talludden’istä (Solnasta) pari muovisäkkiä, joista tunnistettiin da Costan ruumiinosia. 7.8.1984 löydettiin runsaan kilometrin päästä (läheltä Karoliinista instituuttia) lisää muovisäkkejä, joissa oli muita ruumiinosia, vaikkakin pää, sukupuolielin, toinen rinnoista ja sisäelimet yhä olivat kadoksissa.
Solnan oikeuslääkäriasemalla työskennellyttä oikeuslääkäriä epäiltiin melko pian löytöjen jälkeen murhasta ja 3.12.1984 hänet otettiin kiinni teosta epäiltynä. Viisi päivää myöhemmin mies vapautettiin. Oikeuslääkäri oli ahkera prostituoitujen palvelujen käyttäjä. Lisäksi miehen työpaikka oli molempien ruumiinosien löytöpaikkojen lähettyvillä.
Lääkärit pidätettiin syksyllä 1987, tammikuussa 1988 sekä mainittu oikeuslääkäri että yleislääkäri asetettiin syytteeseen Catrine da Costan paloittelumurhasta, joka olisi tapahtunut oikeuslääkärin työpaikalla Solnan oikeuslääkäriasemalla.
8.3.1988 erimielinen käräjäoikeus katsoi, että oikeudessa oli esitetty riittävä näyttä siitä, että lääkärit murhasivat uhrin. Tuomiota ei kuitenkaan annettu, sillä oikeus halusi selvittää, kärsivätkö syytetyt mielentilahäiriöistä. Syytetyt olivat yhä edelleen vangittuina.
Koska yksi lautamiehistä oli kuitenkin keskustellut tapauksesta Aftonbladet-lehden toimittajan kanssa ennen oikeudenkäynnin päätöstä, ja koska lehti julkaisi haastattelun 9.3.1984, vaati puolustus Svean hovioikeudelta, että oikeudenkäynti pitää ottaa uusiksi. Svean hovioikeus katsoi vaatimuksen oikeutetuksi, ja vapautti epäillyt odottamaan uuden oikeudenkäynnin alkamista.
30.5.1988 tapausta puitiin uudelleen uusin voimin ja jäsenin. Poikkeuksellista tässä vaiheessa oli se, että epäiltyjä ei edelleenkään ollut vangittu, mikä olisi ollut normaali tapa toimia murhasta epäiltyjen kanssa.
Oikeudenkäynnin aikana selvisi mm. se, että koska joitain sisäelimiä yhä edelleen puuttui, kuolinsyytä ei voida varmentaa, kuten ei myöskään sitä, oliko uhrin kuolinsyy luonnollinen, ja paloittelu olisi tapahtunut vasta sen jälkeen.
8.7.1988 käräjäoikeus hylkäsi kaikki lääkäreihin kohdistetut syytteet. Tosin oikeus ilmoitti, että oli osoitettu ilman kohtuutonta epäilystä, että lääkärit olivat paloitelleet ruumiin, mutta kyseessä oli ollut hautarauhan rikkominen, joka rikoksena oli sekin jo vanhentunut (vanhentumisaika tuolloin vielä kaksi vuotta). Käräjäoikeuden lausunto oli sikäli merkillinen, että epäiltyjä ei ollut edes syytetty hautarauhan rikkomisesta, joten lääkärit halusivat asiasta uuden käsittelyn, jossa myös tämän väitteen (tuomioperusteen) osalta heidät puhdistettaisiin.
Koska lääkärit olivat saaneet vapauttavan tuomion itse syytteiden osalta, hovioikeus hylkäsi 30.9.1988 lääkärien valituksen tuomioperusteen osalta, sillä oikeuden päätöksen perusteluissa olevasta yksittäisestä tuomioperusteesta ei voi valittaa. Korkein oikeus ei myöntänyt asiasta valituslupaa 1989.
Vaikka lääkärit vapautettiin syytteistä, menettivät he kuitenkin lääkärioikeutensa 23.5.1989. Kamarioikeus kumosi päätöksen 6.10.1989. Kovan mediakohun saatteleman korkein hallinto-oikeus puuttui asiaan, ja vaati kamarioikeutta tutkimaan uudestaan asiaa. 31.5.1991 kamarioikeus päättikin, että lääkärioikeuksien peruuttaminen oli OK. Myöhäisemmät valitukset korkeimpaan hallinto-oikeuteen, hovioikeuteen ja korkeimpaan oikeuteen sekä kolme päätöksen purkuanomusta (2001, 2004 ja 2011) eivät ole tilannetta muuttaneet. Eurooppa-tuomioistuin ei myöskään asiaa käsittele.
Marraskuun lopussa 2009 lääkärit nostivat vahingonkorvaussyytteen Ruotsin valtiota vastaan menetetyistä ansiotuloista ja tuhotusta elämästä. Korvausvaade oli 40 miljoonaa kruunua. 18.10.2010 käräjäoikeus hylkäsi vaateet. Hovioikeus ei antanut valituslupaa, kuten ei myöskään korkein oikeus heinäkuussa 2012.
Tapaus herätti ja herättää yhä edelleen vilkasta keskustelua puoleen ja toiseen, hieman Thomas Quick-tapauksen mukaisesti. Osa pitää tapahtunutta täydellisenä oikeusmurhana, toiset ovat vakuuttuneita lääkärien syyllisyydestä.
Suurta huomioita herätti päätodistaja, toisen syytetyn (yleislääkärin) tytär, joka äitinsä välittämänä väitti, että isä (ja oikeuslääkäri) oli tyttären läsnäollessa paloitellut uhrin ja syönyt ruumiinosia. Tytär oli tällöin ollut puolitoistavuotias. Äiti olisi tulkinnut tytön tavasta leikkiä, että tyttö oli tapahtumat todistanut. Pariskunta oli tuolloin sattumoisin eroamassa ja he taistelivat lapsen huoltajuudesta. Vuosi tapahtuneen jälkeen äiti olisi nauhoittanut tyttärensä kertomukset. Oikeudenkäyntiin mennessä nauhat olivat mystisesti kadonneet, mutta äiti muisti kuitenkin niiden sisällön. Isä ei myöhemminkään ole saanut pitää mitään yhteyttä nyt kolmekymppiseen tyttäreensä.
Toinen "mielenkiintoinen" seikka on se, että oikeuslääkärin ensimmäinen vaimo teki itsemurhan hirttäytymällä. da Costan tapauksen yhteydessä pyrittiin selvittämään, oliko vaimon itsemurha sittenkin oikeuslääkärin tekosia. Mitään todisteita epäilylle ei kuitenkaan kyetty esittämään.
Kriminologi Leif GW Persson ei usko lääkärien surmanneen tai paloitelleen uhrin. Hänen mukaansa tapauksessa ovat kaikki häviäjiä, paitsi yksi - todellinen murhaaja.
Tapauksesta löytyy helposti lisää tietoa nimineen netistä, myös englanniksi.
Lähde ja lähde