Vuonna 2010 Cold Case-ryhmä otti tapauksen uudelleen käsittelyyn sen jälkeen, kun lesken poika nauhoitti käymiään matkapuhelinkeskusteluja ätitinsä kanssa. Äiti tunnusti puheluiden aikana tappaneensa miehen.
– När jag gick ifrån honom så vad det sista han sa till mig: Gör inte hunden något!
- - Kun lähdin miehen luota, sanoi hän minulle viimeisinä sanoinaan: Älä tee koiralle mitään!
Puheluista käy ilmi, että nainen oli ensin halunnut poikansa tappavan miehen, mutta poika ei siihen suostunut. Leski oli surmannut miehen sähkölamautitimella (toistuvia osumia päähän, rintaan, kasvoihin ja suuhun), joita naisella oli peräti neljä käytössään, joista hän tuhosi kaksi ja palautti kaksi takaisin liikkeeseen.
Nauhoituksista käy ilmi, että leski oli käyttänyt Cipramil-lääkettä,ja soittanut Ruotsin Radion Karlavagnen-ohjelmaan pari vuotta surman jälkeen, ja oli tunnustanut tappaneensa miehensä itsepuolustuksena. Puhelua ei koskaan lähetetty radiossa, mutta sen seurauksena tapausta tutkittiin uudestaan, ja naista kuulusteltiin asian tiimoilta. Tutkinta lopettiin lyhyeen myös tällä kertaa.
Kuulusteluissa 72-vuotias (54-vuotias tapahtuman aikaan) leski väittää miehen yrittäneen tappaa hänet sähkölamautitimella, mutta lesken onnistui torjua miehen hyökkäys, ja suunnata lamautin miestä kohti.
Mies oli ennen kuolemaansa kertonut siskolleen ja tyttärelleen, että leski oli pahoinpidellyt ja uhkaillut miestä. Muille mies oli lisäksi kertonut, että hän pelkäsi entistä vaimoaan.
Motiivi surmaan on selvä; mies halusi erota vaimostaan kahdeksan vuoden avioliiton jälkeen, mikä seurauksena naisen olisi pitänyt lähteä maatilalta, johon nainen oli kovasti ihastunut. Pari asui siis jo erossa, ja avioeron piti tulla voimaan 17.11.1995 ja samassa yhteydessä mies oli hakenut naiselle myös lähestymiskieltoa. Mies ei jättänyt testamentissaan vaimolleen mitään, omaisuus meni miehen aikuisille tyttärille.
Tänään on ollut oikeudenkäynnin viimeinen päivä Uddevallan käräjäoikeudessä. Syyttäjä Stefan Lind vaatii naiselle kymmenen vuoden vankeusrangaistusta, kun taas lesken puolustusasianajaja Björn Hurtig vaatii asiakkaansa päästämistä vapaaksi.
Lähde, lähde, lähde ja lähde