KHO: Raiskausepäily riittää oleskeluluvan epäämiseen
Turvapaikanhakija tarvitsi suojelua, mutta oleskelulupaa ei myönnetty rikosepäilyn vuoksi
19.2.2014 8:54 30
Susanna Reinboth
Helsingin Sanomat
Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) mukaan pelkkä epäily törkeästä rikoksesta saattaa riittää oleskeluluvan epäämiseen. Laki ei siis edellytä, että ulkomaalainen olisi jo tuomittu rikoksesta.
Maahanmuuttovirasto hylkäsi toukokuussa 2012 Somaliasta kotoisin olevan miehen turvapaikkahakemuksen. Mies oli perustellut hakemusta muun muassa sillä, että kotimaassaan häntä oli yritetty pakottaa mukaan ääri-islamilaisen terroristijärjestön Al-Shabaabin toimintaan.
Turvapaikkaa ei myönnetty, sillä sen saaminen olisi edellyttänyt, että miestä olisi henkilökohtaisesti vainottu. Tästä ei ollut näyttöä.
Seuraavaksi ratkaistiin, myönnetäänkö miehelle oleskelulupa suojelun tarpeen perusteella. Maahanmuuttoviraston mukaan mies olisi kyllä suojelun tarpeessa Somalian kaoottisen tilanteen takia. Oleskelulupaa ei kuitenkaan myönnetty raiskausepäilyn takia. Miestä epäiltiin tammikuussa 2012 Oulussa tapahtuneesta törkeästä raiskauksesta.
Ulkomaalaislain mukaan oleskelulupa jätetään myöntämättä, jos on "perusteltua aihetta" epäillä ulkomaalaista törkeästä rikoksesta.
Mies valitti päätöksestä, sillä hänen mukaansa oleskeluluvan epääminen rikosepäilyn perusteella rikkoi syyttömyysolettamaa. Mies muistutti, että ennen tuomiota rikoksesta epäiltyä on pidettävä syyttömänä.
Helsingin hallinto-oikeus ja nyt myös KHO olivat toista mieltä.
KHO totesi, että mies todellakin on suojelun tarpeessa Somalian turvallisuustilanteen takia. Nyt on kuitenkin kyse siitä, voidaanko hänelle myöntää jatkuva oleskelulupa rikosepäilystä huolimatta.
Laki ei KHO:n mukaan edellytä tuomituksi tulemista tai edes syytteen nostamista. Pelkkä esitutkinnan aloittaminen ei kuitenkaan aina riitä, vaan asiaa pitää arvioida tapauskohtaisesti.
Kun Maahanmuuttovirasto teki päätöksensä, rikosasia oli poliisitutkinnassa. Nyt se on siirtynyt syyttäjälle sen ratkaisemiseksi, nostetaanko rikossyyte.
KHO:n mukaan Maahanmuuttovirastolla on ollut aihetta epäillä miehen syyllistyneen Suomessa törkeään rikokseen.
Oleskeluluvan epääminen rikosepäilyn perusteella ei siten loukannut syyttömyysolettamaa.
Miehelle on kuitenkin myönnetty oleskelulupa vuodeksi kerrallaan, sillä Somalian tilanteen takia häntä ei ole voitu poistaa maasta.
KHO: Raiskausepäily riittää oleskeluluvan epäämiseen
-
Johan Kaptens
- Armas Tammelin
- Viestit: 78
- Liittynyt: Su Tammi 04, 2009 9:40 pm
- Paikkakunta: Helsinki
KHO: Raiskausepäily riittää oleskeluluvan epäämiseen
"Suomenruotsalainen, saamelainen ja romanikulttuuri
ovat vuosisatoja olleet osa suomalaista monikulttuurisuutta."
ovat vuosisatoja olleet osa suomalaista monikulttuurisuutta."
-
Aizerbaidzan
- Angus MacGyver
- Viestit: 6849
- Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm
Re: KHO: Raiskausepäily riittää oleskeluluvan epäämiseen
KHO:n päätös perusteluineen: http://www.kho.fi/fi/index/paatoksia/vu ... 96240.html
-
Doctor Lecter
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 18206
- Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am
Re: KHO: Raiskausepäily riittää oleskeluluvan epäämiseen
Oikeastaan se on ihan sama evätäänkö lupa vaiko eikö. Ei tätä(kään) voimavaraa voida karkottaa, jos hän ei itse suostu poistumaan maasta. Neekerit ja ählämit kusevat viranomaisten päätösten päälle - ja lennolla hierovat paskaa poliisien kasvoihin. Vaihtoehtoisesti pitävät niin saatanallista (kulttuurillista) äbäläwäbälää että lentokoneen kuljettaja kieltäytyy viemästä ao. jätettä yhtään mihinkään.
Tulee notkumaan Suomessa loppuikänsä taikaseinän luoman varallisuuden turvin. Me maksamme. Tai kuten eräs somali mainitsi "Okei, Suomeen tulee kaikenlaisia mamuja elämään teidän verorahoillanne, mitä se on teiltä pois"?
Vieläkö joku ihmisoikeusdosentti kehtaa väittää, että "tuskin kukaan jättäisi kotimaataan jos ei ole ihan pakko". Kyllä kehtaavat. Eikä heitä hävetä yhtään. Jotenkin niin kornia, että ruikutetaan jotta melkein jouduin taistelijaksi ja piti paeta. Kun pääsee Suomeen, niin eikun raiskaamaan. Kulttuurierot nääs...

Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!