Asian ydin: puolustuksella on käytettävissään se tieto, jota meillä muilla ei ole. Se riittäkööt. Mitä syyttäjä on vaatinut salaiseksi, on syyttäjän asia. Minä vedän rajan omalla tavallani.
Ei kai kukaan tosissaan usko, että murhan todistaisi pelkästään syytetyn tekemät seksuaalirikokset ja niihin liittyvä todistusaineisto. On osa sitä juonnetta, joka osoittaa mahdollista motivaatiota. Jos nainen istuu pitkää tuomiota (7 v 6 kk on iso kakku) lapsiinsa kohdistuvista rikoksista, niin se ei kyllä perustu lasten valheisiin ja viranomaisten ynnä lääkärien salaliittoon.
Ei ole tarvinnut tuntea pelkoa siitä, että oman alaikäisen lapsen kehoa tähysteltäisiin rikostutkinnan yhteydessä millään laitteilla. Kauhistuttaa ajatus, että jos näin olisi asianlaita ja kaikki uteliaat voisivat lukea esimerkiksi roskalehdistä hänen raiskauksen yhteydessä saamiaan vammoja koskevia lausuntoja.
Unohtuu se, että pelkästään raiskatuksi tuleminen vaikka 12-vuotiaana on riittävän rankka kokemus semminkin jos sinut uhrina tunnistetaan henkilönä. Uhrin suoja ajaa ohi julkisuuden vaatimusten. Kasva siinä aikuiseksi kun jokainen koulu- ja opiskelukaveri muun kansan lisäksi tietää mitä sinulle on tehty ja mitä vammoja siitä seuraisi (olettaen siis että tekijä kiistää teot ja näyttö jostain syystä jäisi sana vastaan sana -tilanteeksi ellei lääkärintutkimus osoita että jälkiä teosta on). Vespa velutinakin kykenee ehkä sen verran asettumaan uhrin asemaan, että tajuaa, mistä on kyse.
Jos jonkun vanhemman täytyy pelätä sitä, että esimerkiksi hirviömäiset sosiaalitantat raahavat omat lapset Minna Joki-Erkkilän vastaanotolle, niin silloin on jotain pahasti pielessä. Jos aihetta pelkoon on, heti hakemaan apua. Ellei aihetta ole, apua hakemaan myös silloin.
Vai tästäkö löytyykin Ulvila -ilmiön kipukohta? Anneli Auerista viis, kunhan omat teot eivät vuosien päästä voi tulla ilmi tai ainakin niiden aiheuttamien arpien tutkimusmenetelmät pystytään kyseenalaistamaan.
