Sama kävi mielessä, vaikka aihe on sinänsä mielenkiintoinen. Kai tämä siivousongelma sopisi ainakin kyökkipsykologiaan. Mutta lasten kertomuksista: jälkikäteen on kerrottu raaoista teoista eli väkivallasta ja seksuaalirikoksista, mutta entä se tavallinen arki vielä silloin Tähtisentiellä, onko poika aikoinaan tai myöhemmin kertonut siitä mitään? Joku naapuri kai kertoi, että poika vietti aina aikaa heillä eikä mennyt kotiinsa ennen kuin käskettiin. Onko tästä kysytty pojalta koskaan virallisesti, pitääkö paikkansa ettei viihtynyt kotona Tähtisentiellä? Tosin lapsille on ihan tavallista hengata aina jonkun saman kotona. Ehkä Auer-Lahden kotona oli liikaa pikkuisia eikä saanut rauhassa leikkiä oman kaverin kanssa.sisotalo kirjoitti:Tässä ketjussa pitäisi keskustella lasten kertomuksista, mutta minä näen täällä vain hiiren pepparoita!
Seksuaalirikoksia muistaakseni yritettiin ensin ajoittaa tai syytteessä kuvattiin niiden alkaneen jo ennen surmaa (?), mutta tuomio tuli vain myöhemmältä ajalta.
