10-vuotiaan Ursulan murha selviää Saksassa

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
pippurinen
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 92
Liittynyt: Pe Tammi 18, 2008 6:44 pm

10-vuotiaan Ursulan murha selviää Saksassa

Viesti Kirjoittaja pippurinen »

Ursulan murha selviää 27-vuotta tapahtuneen jälkeen
Werner M. kidanppasi Ursulan Augsburgissa 27-vuotta sitten. 10-vuotias Ursula tukehtui kuoliaaksi puuarkussaan, jonne hänet haudattiin elävältä.

Nyt poliiisi on vihdoin löytänyt todisteita epäiltyä tekijää vastaan. "
”Tyst” brus på bandinspelningar kan bli det som fäller Werner M., 58."

Syyskuun iltana 1981 Ursula Herrmann Echingissä Bayerissä pyöräili jumpasta kotiin, mutta ei koskaan saapunut perille.

Hänet kidnapattiin ja haudattiin puuarkussa 1,6 metrin syvyyteen metsään lähelle kotiaan. Kidnappaaaja varusti Ursulan aikakauslehdillä ja ruoalla ja veti ilmastointiaukon maan pinnallle. Aukko kuitenkin tukkiutui syksyn putoavista lehdistä ja Ursula kuoli hapen puutteeseen.

Kidnappaaja oli myös taloudellisesti kirstänyt perhettä ja vaatinut 2 miljoonaa saksan markkaa. Summa oli maksettu, mutta kontakti sieppaajaan oli katkennut.

Kolmen viikon päästä Ursulan kätkö löydettiin ja epäilykset kohdistuivat Werneriin.

Werner työskenteli tv-korjaajana, mutta hänen yrityksellään meni huonosti. Hänellä oli paljon pelivelkoja, mutta 4 henkilöä antoivat hänelle kuulusteluissa alibin.

Wernerin kotietsinnoissä lähiaikoina on saatu uusia todisteita häntä vastaan. Muun muassa vanha "rullbandspelare, en Grundig TK 248 Hifi". (Mikä se nyt on se ääninauhaa soittava seiskytluvun kapine, magnetofoni?)

Tutkimalla magnetofonin(?) äänipäätä poliiisit ovat todenneet, että sieppaajan viestit ovat Wernerin nauhurista. Werneriä vaaditaan elinkautiseen rangaistukseen vankilaan.

Lähde: Aftonbladet

MUOKS: Juurikin magnetofoni on se laite.
Viimeksi muokannut pippurinen, Ti Kesä 03, 2008 2:12 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
pippurinen
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 92
Liittynyt: Pe Tammi 18, 2008 6:44 pm

Viesti Kirjoittaja pippurinen »

Mitäs hittoa tuo mies muuten säilytteli jotain antiikkista laitetta?

Tietty saattoi olla keräilijä. Ja noh, eihän 80-luku niin kaukana 70-luvusta ole. Mutta tosiaan pitipä purkin vielä tälläkin tuhannella tallessa.
esmes-
Javier Pena
Viestit: 1815
Liittynyt: Ke Tammi 23, 2008 9:28 am

Viesti Kirjoittaja esmes- »

oishan ton kidnaappaajan pitäny käydä arkulla välillä viemässä ruokaa ja juomaa, että miten ei oo ajoissa huomannut että lehdet tukkii ilma-aukon? no, nopeestihan happi loppuu pienessä suljetussa tilassa.. kauhea kuolema ollut. löytyiköhän arkku nopeasti vai ehtikö kauan olla kadoksissa? 27 vuotta on pitkä aika mut onneks tapaus selvisi. vanhemmat saavat rauhan ja tekijä on yhä elossa ja joutuu kärsimään tuomionsa. oikein.
"Jos jokaisen päivän kadoksissa olleen teinin perään laitettaisiin etsintäpartio, niin sillä saataisiin kyllä koko Suomi harrastamaan ulkoiluliikuntaa ympäri vuorokautisesti". -Sergei
lost
Olivia Benson
Viestit: 713
Liittynyt: Ti Huhti 17, 2007 5:11 pm

Viesti Kirjoittaja lost »

Hyi kauhistus :shock: Varmaan yksi kauheimmista tavoista kuolla.

Jäi vähän epäselväksi, että tunsiko tämä kidnappaaja perheen aijemmin?
Ihmiset valehtelevat, todisteet eivät.
Katjushka
Theo Kojak
Viestit: 1163
Liittynyt: Ma Kesä 11, 2007 9:17 pm

Re: 10-vuotiaan Ursulan murha selviää Saksassa

Viesti Kirjoittaja Katjushka »

Siis saksankielisestä artikkelista (Süddeutschessa) olen ymmärtävänäni, että poliisi sai uudella tekniikalla DNAn tytön arkussa olleesta ruuvista. Ja siksi on juttu selvinnyt.
I wonder sometimes about the outcome of a still verdictless life.
Am I living it right?
John Mayer
aoitora
Armas Tammelin
Viestit: 87
Liittynyt: Pe Touko 16, 2008 1:32 pm

Viesti Kirjoittaja aoitora »

lost kirjoitti:Hyi kauhistus :shock: Varmaan yksi kauheimmista tavoista kuolla.
Sattuisiko joku tietämään, miltä hiilidioksidimyrkytys tuntuu?
Ihmistä etsimässä.
esmes-
Javier Pena
Viestit: 1815
Liittynyt: Ke Tammi 23, 2008 9:28 am

Viesti Kirjoittaja esmes- »

^ainakin toivon että on taju lähtenyt ensimmäisenä. uskon että aivoilla on mekanisminsa vähentää kipua ja kärsimystä tällaisissa tilanteissa. kun on kyselty kuoleman rajalla käyneiltä ihmisiltä, ni usein kertovat sellaisesta euforian tunteesta. samoin kolarissa pahasti vammautuneet eivät välttämättä tunne kipua vaikka joku jäsen olisi irti. haluan uskoa että tajunnan menettäminen tulee nopeasti, vaikka henki nipinnapin vielä kulkisi. sit kun viimenen henkäisy vedetään ja sydän pysähtyy ni ollaan jo kaukana poissa.
"Jos jokaisen päivän kadoksissa olleen teinin perään laitettaisiin etsintäpartio, niin sillä saataisiin kyllä koko Suomi harrastamaan ulkoiluliikuntaa ympäri vuorokautisesti". -Sergei
Avatar
NancyDrew
Christopher Lorenzo
Viestit: 1613
Liittynyt: Ti Elo 10, 2010 8:02 am

Re: 10-vuotiaan Ursulan murha selviää Saksassa

Viesti Kirjoittaja NancyDrew »

Kuva
Ursula Herrmann.

Kylläpä tässäkin on sellainen keissi, joka ansaitsisi paikkansa henkirikoksissa. :(

Ursulaa ei siis haudattu missään perinteisessä arkussa, vaan kyseessä oli ennemminkin maahan upotettu laatikko. Sinne sieppaaja Werner Mueller oli laittanut sarjakuvalehtiä, pattereilla toimivia valoja ja ämpärin vessaksi. Ajattelevaista.

Kuva

Myöskin sieppaajan vaimoa Gabriele Muelleria syytettiin avunannosta, mutta hänet vapautettiin myöhemmin.

Kuva
Werner ja Gabriele Mueller.
pippurinen kirjoitti:Wernerin kotietsinnoissä lähiaikoina on saatu uusia todisteita häntä vastaan. Muun muassa vanha "rullbandspelare, en Grundig TK 248 Hifi". (Mikä se nyt on se ääninauhaa soittava seiskytluvun kapine, magnetofoni?)
Jep. Juurikin tällainen. :wink:

Kuva

Yhdessä lähteessä pariskunta kertoi Clint Eastwoodin Dirty Harryn inspiroineen heitä rikoksessaan.

Werner Muellerin elinkautinen tuomio sai lainvoiman tammikuussa 2011.

Lähteet: Daily Mail, The Telegraph ja Wikipedia.
Dr Bergmeister
Adrian Monk
Viestit: 2800
Liittynyt: La Maalis 13, 2010 9:37 pm
Paikkakunta: Pohjanmaan rannikkoseutu

Re: 10-vuotiaan Ursulan murha selviää Saksassa

Viesti Kirjoittaja Dr Bergmeister »

Minä olen sen ikäinen, että hyvin muistan tällaiset nauhurit. Meillä oli kotona 1960-luvulla isällä pieni magnetofoni, johon me lapset sitten emme saaneet mennä koskemaan. Mutta vielä 1990-luvulla aikuislukion kielistudiossa käytössä tällaiset kelanauhurit, en tiedä millaisia systeemejä niissä nyt on. Mutta mitä tuohon nauhuriin tulee niin kyllä olisi ihan mukava omistaa tuollainen, sitä kun ei ihan jokaisella ole.
Gods made heavy metal.
Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4926
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 4:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: 10-vuotiaan Ursulan murha selviää Saksassa

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

NancyDrew kirjoitti:Ursulaa ei siis haudattu missään perinteisessä arkussa, vaan kyseessä oli ennemminkin maahan upotettu laatikko. Sinne sieppaaja Werner Mueller oli laittanut sarjakuvalehtiä, pattereilla toimivia valoja ja ämpärin vessaksi. Ajattelevaista.

Kuva
Ihmettelin ensin että miten se putki on oikein pitänyt asentaa, että se on tukkeutunut lehdistä ja henki on päässyt lähtemään. Sitten näin tuon kuvan ja enemmän alkoikin mietityttämään että missä se putki oikein on tuossa virityksessä mennyt? Ilmeisesti kyse ei kuitenkaan ole siitä ensimmäisestä ajatuksesta mikä tuli, eli pelkkä suori putki arkusta ylös, vaan jonkinlainen matalampi viritelmä, jonka suuaukko "ulkomaailmassa" on tullut jonnekin tuonne ihan maanrajaan.

Kuva

Edit: Joissakin lähteissä lukee ettei ilmaputkea ollut ollenkaan, eli sieppaajansa kuvitteli ilmeisesti pyhän hengen pitävän tytön hengissä. Idean he olivat saaneet - kuten oikeudessa kertoivat - Dirty Harry -elokuvasta, jossa (ironista kyllä) nuori tyttö haudataan maahan samalla tapaa, mutta hänen pelastamisensa epäonnistuu.

Arkku löytyi 19 päivää katoamisesta etsintäkoiran löytämänä. Tutkijoiden mukaan hän oli kuollut 48 tunnin sisällä sieppaamisesta.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.

Vastaa Viestiin