Käytän tähän esitykseeni vähän samaa periaatetta mitä Nicht schuldig tuolla edellä.
Kaikkia repliikkejä ja tapahtumia en ole huomioinut, vain omasta mielestäni oleellisemmat.
Esitys alkaa ajasta n 2:29 jolloin häke tuli takaisin linjalle ja päättyy siihen kun tyttö sanoo "Joo, se lähti" 3:41.
Tämä 'kellotukseni' tapahtumista lähtee siitä kun häke palaa linjoille:
2:39 +10s
Taustalta kuuluva selkeä iskuääni kuultavissa hätäpuhelusta. Tämä jo merkitsee sitä ettei Auer ole voinut tuota iskua lyödä koska hänhän kipitti jo puhelimen viereen.
Lahden ääntelyn täytyy päättyä johonkin annettuun iskuun ja vähimmillään tämä siis on se viimeinen isku, mutta Auerhan on jo puhelimen vieressä. Selvä alibi!"
-Kuuntelin tämän vielä muutaman kerran lävitse, tämän kohdan. Ja mieleeni tuli ajatus, että jos se ensimmäinen kahdesta surmaniskusta olisi ajassa 2.29, niin hänen täytyy silloin menettää puhekykynsä samalla lyöntisekunnilla. Hän menee yksinkertaisesti välittömästi tajuttomaksi. Mutta häntähän lyötiin ainakin kaksi kertaa päähän, joten kyllä se toinen isku tulee vielä, se lallatus siinä edellä ei tarkoita vielä kuoliniskua. Hän sanoo sekuntti ennen lallatuksen alkua sanan "älä" - minun mielestäni.-
"Olen kuitenkin sitä mieltä ettei tuo ollut viimeinen isku. Alibin varmistava Isku kuitenkin ja tämä merkitsee myös sitä ettei sisotalon ehdottama surmaajan poistumisaika, 2:40, voi millään ajallisesti pitää paikkaansa...! Lisäksihän tyttö oli vielä puhelimessa ja sen vierestä ei edes näe terassin ovelle."
-Tuota, tässä saattaa olla perää. Mutta toinen seikka on se, että jos lyö kaksi kertaa ja astalo on kädessä, miksi ei löisi peräjälkeen? Siinä kymmenen sekunttia on paljon aikaa.-
Tyttö on mm 12 tuntia surmasta kertonut kuulleensa isänsä viimeisiä sanoja/ääntelyitä
Kuuliks sä isän puhuvan?
En.----Paitsi ennen ku iskä ei enää--ennen ku iskä kuoli siellä---ni ennen sitä mä kuulin, kun se puhui jotain, sössötti sitä mmmm -mmm, ja sit silt loppui ääni, eikä se enää puhunu. (itkee)".
...
Joo-o. Muistak sä sitä tilannet sen tarkemmin, et ko äiti oli puhelimessa, ni mitä sää teit sillon, mis kohtii sää olit?
Mää odotin, et äiti sais puhelun sit iskä alkoi siel just huutaa sitä jotai, ku mä sanoin, et se sano sitä mmmmm Ni enne sitä se alkoi huutaa jotain, mut emmää kuullu sitä kunnol, ni äiti meni kattoon. Sil aikaa mää odotin siel puhelimes, et koska sen saa sulkee
Kuuleminen 1.12.2006
Tyttö tuossa kertoo että kuulemansa isän viimeisiä äännähdyksiä
ennen tapahtui äidin menemiset katsomaan ja
ennen tapahtui myös hänen itsensä olo puhelimessa.
Hätätallenteeltakin kaikki kuulevat Lahden ääntelyitä vielä n.2:30 tyttöhän oli silloin vielä itse puhelimessa. Hän "odotti että äiti saisi puhelun" (kun äiti oli jo puhelimessa, joko odotti että äiti saa taas keskusteluyhteyden häkeen tai odotti että äiti lopettaa sen hätäpuhelun."
-Tiedätkö, Amanda on sanonut tämän asian monella eri tavalla. Uskon todellakin siihen, ettei hänellä ole mitään varsinaista aikajanaa päässään, vaan hän kertoo vain havainnoistaan.-
2:45(-2:48) +4s
Hätäpuhelusta on taustalta kuultavissa 'huutoa', vain 4s sen jälkeen kun tyttö luovuttaa puhelimen luurin.
Ja huomioitava myös että nämä äänet ovat vain n 15s sen jälkeen kun äänitutkija on tallenteesta kuullut 'Lahden viimeiset äänet'.
-Joo, nyt myönnän, että tämä on totta.
Itse asiassa kuulen sieltä miehen ääntä, ajassa 2.50-2.52. En ensin tajunnut, että se on puhetta- -piru vie - siellä on apuri puhelimessa. Siellä on kaksi tekijää, toinen odottaa ulkona autossa.
Kenelle hän muuten puhuisi? Jos ei kerran muutenkaan väittämän mukaan puhu Lahdelle koko aikana mitään, miksi puhuisi silloin, kun hän on kuollut?
Miksi en käsittänyt tätä aiemmin? -
"Edellisestä iskusta 2:39, on kulunut tähän iskuun vain 12s, ja mielestäni se on 'ihan passeli' iskujen aikaväli, varsinkin kun Lahti vielä oli hengissä ja äänteli."
-Ei se on kertakaikkiaan liikaa, se ei olisi järjellistä toimintaa.-
"Ehkä isku 2:39 oli hieman epäonnistunut koska Lahti ennen iskua pisti vielä vähän hanttiin...
Tämän aikajanan isku, 2:51, oli oletettavasti se jolla Lahti lopullisesti hiljeni, kuolikin todennäköisesti. Mutta jos tämä oli naamaan/suuhun lyöty, niin oliko tämä kuitenkaan viimeinen, vieläkö on lyöty varmistava isku joka runteli Lahden oikean ohimon... "
-Sen verran ajateltu, että yleensä ihmistä lyödään silloin, kun hän liikkuu tai ääntelee, mutta Lahti ei ole tehnyt kumpaakaan enää, joten miksi lyödä lisää varsinkin muutamien sekunttien kuluttua? Eli nyt olisi sitten isku noin 20 sekunnin kuluttua vielä vaikka Lahti ei ole tehnyt moneen sekunttiin enää mitään. Se ensimmäinen iskus on vienyt tajun ja heti.-
!Se 'juttu joka pakotti' tytön lähtemään saattoi olla kuulemansa isän viimeiset äännähdykset ja sitten isän vaikeneminen."
-Nyt vedän tarkan aika-arvion, minun mielestäni se aika, jolloin Amanda on voinut tehdä havainnon murhaajasta, on sittenkin ajassa 2.54. Eli noin 8-10 sekunttia myöhemmin kuin mitä alunperin arvelin.-
3:10 +4s
Auer vastaa:Makaa siel lattial ja huus äske apua...
3:12 +2s
NYT HILJENI! Tämä Auerin huudahdus ihan heti tuon edellisen lauseensa jatkoksi. Auer jälkijättöisesti havahtui kuuntelemaan että miehensä ääni oli vaiennut. Tämä lievä jälkijättöisyys johtunee siitä että puhelimessa kiivaasti vaihdettiin repliikkejä. Kuitenkin jos väitetään että Auer reagoisi vasta nyt 3:10 jo n.2:30 tapahtuneeseen Lahden väitettyyn hiljenemiseen, niin mielestäni se on täyttä puppua.
-Loogisesti ajateltuna kyllä. Miksi ei olisi huomannut, että kaikki äänet loppuvat ajassa 2.32?
Nyt on kyllä pakko esittää yksi kysymys, miksei TN kerro, että ääniä kuuluu edellee 2.32 jälkeen?-
"Osaltaan tämä havahtuminen miehensä hiljenemiseen johtui häken kysymyksestä ja omasta havahtumisestaan kuuntelemaan..."
-Kyllä.-
"Tyttö on nyt myös saapunut olohuoneen perälle (ehkäpä jo n. 3:10). Itku alkaa 3.12, hän siis näkee isästään jo ainakin vähän.
Aikaa siitä kun lähti äitinsä lähettyviltä (n.2:52) on kulunut tähän hetkeen n.20s (ja siitä hetkestä kun luovutti puhelimen äidilleen, aikaa on kulunut vain n30s)."
-Tumurre; entäpä, jos hän yksinkertaisesti huomasi mustan olennon ensin, eikä välttämättä ymmärtänyt mikä se oli? Jos hän ymmärsi sen vasta isän nähtyään ja sitten oivalsi, että näillä on jotain tekemistä toistensa kanssa?-
"Lyötiinkö aikavälillä n.2:58 - n.3:08 vielä ns. varmistava isku joka murskasi Lahden kallon, isku oikeaan ohimoon. Tätä ei hätänauhoitteesta kuulu koska puhelimessa tiivistahtista sananvaihtoa."
-Siinä on kysymys kahdesta lyönnistä, toinen on ollut 2.29, koska Lahti on menettänyt tajuntansa. Joten ei ole järkeä seistä siellä paikalla yli puolta minuuttia. Ainakin itse kuulen viimeisen äänen sieltä ajassa 2.51.-2.53. -
3:15 +2s
Tytön karmiva ja pitkä kiljaisu alkaa..."
-Voisi melkein sanoa, että se huipentuu tässä ajassa, se on alkanut mielestäni itkuna jo 3-4 sekunttia aiemmin. -
"Tyttö ei muistanut kiljaisseensa ollenkaan, voi siis olettaa ettei tuona hetkenä muista mitään muutakaan... Näkikö todellisuudessa surmaajasta jotain muttei muista..., hyvinkin mahdollista. On mahdollista sekin että tyttö oli jo kääntymässä/lähtemässä peräytymään tulosuuntaansa."
-Näin käy usein silloin, kun jotain todella karmaisevaa tapahtuu. Siinä henki salpautuu, aivot työntävät adrenaliinia täydellä voimalla, ihminen ei muista.-
"Tämä karmiva kiljaisu pysäytti myös surmaajan liikkeen, kyseinen jäi niille sijoilleen ja saattoi jäädä takan katveeseen. "
-Oletatko paikalla olleen henkilön välittävän pikku tyttöjen kirkumisesta?-
"Jotkut arvelevat että kiljaisukohta olisi surmaajan poistumisajankohta, mutta mielestäni tuollaisen shokkikiljaisun aiheuttaa vain 'vertapulppuavan' ja runnellun isänsä näkeminen.
Nähdäkseen surmaajan poistumisen, tyttö ei samanaikaisesti voi nähdä isäänsä, surmaajahan olisi tullut suoraan tyttöä kohti kun kyseinen lähti livohkaan sieltä takkahuoneen periltä."
-Sehän se onkin mielenkiintoista, että tyttö näkee vain selästä päin, mutta shokki kirkaisu on sen verran voimallinen, että tuskin siinä muutamassa sekunnissa kirkaisun jälkeen on paljon havaintoja voinut tehdäkään. -
"Teoriassa jää mahdollisuus[/b] että tyttö näki surmaajan poistumisen juuri ennen kun oli saapunut olohuoneen perälle. Tätä teoriaa ei kuitenkaan tytön omat kuulemiset/kuulustelut mitenkään puolla. Ja olisiko tyttö jatkanut kulkuaan suoraan surmaajan perään, ajalliseen peräytymiseen ei kovin suuria mahdollisuuksia ollut... Mikäli joku esittää todisteet/faktaseikat tälläiseen järjestykseen tapahtumissa, niin otan toki ne mielihyvin 'vastaan', mutta siihen asti katson että esittämässäni on kuitenkin enempi todellisuuspohjaa..."
-Kuten sanoin yllä, murhaaja ei tehnyt hänelle mitään, ei kävellyt kohti, poistui ikkunasta, eikö siinä uteliaisuus pitäisi herätä, että mitä jätti jälkeensä?
Yleensä tällaisissa tapahtumissa on nk. mustia aukkoja, tämä saattaisi olla yksi sellainen.-
3:22 +5s
Tytön itkua taustalla. Tyttö on peräytynyt olohuoneen keskipaikkeille, puhelimen ja äitinsä lähettyville tyttö ei vielä ole tullut lähtönsä jälkeen (itku kuuluisi selkeämmin). "
-Kuule Tumurre, jos sieltä kuuluu henkensä hädässä olevan ihmisen huutoa, niin eikö tällainen lapsen itku ole kuin hyttysen pieru Saharassa, ei se sieltä olohuoneen nurkasta sinne puhelimeen kiiri. Sen takia sanonkin, että aina, kun Amandan ääni kuuluu hän on todella lähellä ja siitä voidaan mielestäni vetää johtopäätös, että ne eivät ole ne hetket, jolloin Amanda on lähellä takkahuonetta. -
3:25 +3s
Tämä on oletus; Tytön ollessa oh keskipaikkeilla hän havahtuu ääneen, käännähtää, ja näkee surmaajan 'kiipeämässä' ikkuna-aukkoon.
Reagointi surmaajan poistumiseen oli jo aikaisemmin alkanutta itkua, tämä 'vain itkua' johtunee siitä että aikaisempi voimallisempi reagointi oli jo 'sulattanut' tämän toisen."
-Koska kuulet Amandan ensimmäisen itkun, minä kuulen sen pari sekunttia ennen kirkaisua?-
3:38 +2s
Auer vastaa: En tiedä siel hiljeni
3:39 +1s
Auer kysyy tyttäreltään: Amanda, olik se viel siel?
3:41 +2s
Tyttö vastaa: Joo, se lähti
Tyttö on saapunut äitinsä viereen (ehkäpä hieman aikaisemmin). Auerin kysymyksen äänenpainosta ja myös tytön vastauksesta selviää että hän on äitinsä lähellä nyt...[/quote]
-Näin sen näen minäkin. Kyllä oma tunteeni sanoo, että se jakso, jolloin Amanda on nähnyt sekä isänsä että murhaajan on se noin minuutin jakso eteenpäin siitä, kun Anneli palaa puhelimeen, siten vielä, että sekin on jaettu kahteen osaan, aika ennen kirkaisua ja kirkaisun jälkeen. Kirkaisun jälkeen kuuluu itkua useamman kerran, joten todennäköisempää on aika ennen kirkaisua.-