Lasten järkyttävä löytö: PÄÄ MUOVIKASSISSA

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4926
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 4:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: Lasten järkyttävä löytö: PÄÄ MUOVIKASSISSA

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Ja tunnustuskin on saatu nyt.
Iltalehti kirjoitti:Naisen paloitellut nuorukainen tunnusti
14.10.2008 14:43

Pikkulasten rannalta löytämä pää järkytti Skotlantia maaliskuussa.

Myöhemmin Arbroathissa sijaitsevalta rannalta löytyi vielä kädet ja merestä matkalaukku, johon surmatun muut ruumiinosat oli sullottu.

Poliisitutkimuksissa uhri paljastui liettualaissyntyiseksi siirtolaiseksi Jolanta Bledaiteksi, 35. Työnantaja oli ilmoittanut hänet kadonneeksi, kun hän ei ilmestynyt töihin.

Tänään murhasta syytetty niin ikään liettualainen Aleksandras Skirda, 19, tunnusti teon esiintyessään Edinburghissa sijaitsevassa oikeusistuimessa. Surmatyö tapahtui Bledaiten asunnossa Brechinissä. Skirda yritti peittää jälkensä heittämällä ruumiinosat mereen.

Skirda pysyy vangittuna oikeudenkäyntiin asti, joka pidettäneen ensi vuoden alkupuolella. Toinen murhasta syytetty, 41-vuotias Vitas Plytnykas, kiisti syyllisyytensä. Hänen osaltaan asia on oikeudessa helmikuussa.

Asiasta kertoi uutistoimisto Reuters.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.

Avatar
NancyDrew
Christopher Lorenzo
Viestit: 1613
Liittynyt: Ti Elo 10, 2010 8:02 am

Re: Lasten järkyttävä löytö: PÄÄ MUOVIKASSISSA

Viesti Kirjoittaja NancyDrew »

Kuva
Jolanta Bledaite.

Jolanta Bledaite, 35, oli liettualainen, joka jakoi Brechinissä olevan asuntonsa maanmiehensä Aleksandras Skirdan, 20, kanssa.

Bledaite tunnettiin ahkerana työntekijänä. Hän oli säästänyt tililleen 10 000 puntaa. Siinä olikin sitten tarpeeksi motiiviksi.

Skirda ja kolmas liettualainen, Vitas Plytnykas, 41, tunkeutuivat hänen huoneeseensa, sitoivat hänet ja tukkivat hänen suunsa ilmastointiteipillä. He vaativat Bledaiten pankkikortin tunnuslukua, mutta he saivat aluksi väärän numeron. Sen jälkeen Bledaite ilmeisesti ymmärsi tilanteen vakavuuden ja antoi oikean tunnusluvun. Tili tyhjennettiin ja Bledaite menetti henkensä.

Bledaiten ruumis kannettiin kylpyhuoneeseen ja hänet paloiteltiin. Skirda ja Plytnykas luulivat selviävänsä sillä, että heittävät Bledaiten ruumiinosat roskapusseissa mereen.

Vitas Plytnykas ja Aleksandras Skirda saivat elinkautiset tuomiot murhasta, josta Plytnykas istuu vähintään 28 vuotta. Skirda on oikeutettu ehdonalaiseen 20 vuoden kuluttua.

Plytnykas oli istunut aiemmin jo 7,5 vuoden tappotuomion, jonka hän oli saanut Saksassa vuonna 2001.

Jolanta Bledaiten isä Salunas Bleda kuoli ennen tuomionlukua.

"Mikään ei tuo Jolantaa takaisin. Myös Vitas Plytnykasilla on lapsi, joka kasvaa ilman isäänsä. On paljon perheitä, joihin tällä on vaikutuksensa". Bledaiten perheystävä Sue Smith puhui oikeussalin ulkopuolella. "Jolantan perhe ei ymmärrä, että vankilassa voi katsoa vaikka telkkaria. Heillä itsellään ei ole kotonaan edes sähköjä".

Kuva
Vitas Plytnykas ja Aleksandras Skirda.
metallikukko
Neuvoja-Jack
Viestit: 553
Liittynyt: Ma Huhti 09, 2007 8:47 pm

Re: Lasten järkyttävä löytö: PÄÄ MUOVIKASSISSA

Viesti Kirjoittaja metallikukko »

Olen joskus miettinyt mitä tekisin tällaisessa tilanteessa ja todennäköisesti nappaisin kameralla muutaman kuvan ja kysyisin Alibin toimituksesta mitä kuvista mahdettaisiin maksaa ja sen jälkeen lataisin yhden kuvan faceen jonka jälkeen soittaisin kytille...
Jos sattuisin paikalle lasten kanssa niin ajaisin muksut muualle ja soittaisin kytät...
Rocket
Harjunpää
Viestit: 328
Liittynyt: To Syys 23, 2010 3:15 pm

Re: Lasten järkyttävä löytö: PÄÄ MUOVIKASSISSA

Viesti Kirjoittaja Rocket »

Onhan se Skotlantikin jonkun kotimaa, mutta eikö lie tähän kategoriaan kuitenkin tarkoitus laittaa Suomessa tapahtuneita juttuja?
Vastaa Viestiin