Nainen mestattiin Lontoossa - tekijä käytti viidakkoveistä
82-vuotias nainen joutui silmittömän väkivallan uhriksi omassa puutarhassaan.
Pahaa-aavistamaton Palmira Silva, 82, surmattiin raa'asti omalla kotipihallaan Lontoon esikaupunkialueella Edmontonissa torstaina. Uhrille entuudestaan tuntematon 25-vuotias mies hyökkäsi raivon vallassa Silvan kimppuun viidakkoveitsen kanssa keskellä päivää.
Mies oli aiemmin heiluttanut viidakkoveistään kadulla ja mestannut siellä ainakin yhden kissan. Sen jälkeen tekijä säntäsi ihmisten puutarhoihin etsimään sopivaa uhria. Hän yritti lyödä veitsellään myös kahta muuta sivullista. He onnistuivat kuitenkin pakenemaan.
Yksi naapureista, Freda Odame, 30, pelastui täpärästi. Tekijä huusi ulkona ja hakkasi hänen oveaan, jolloin hän meni kurkistamaan ulos ikkunasta.
- Kuulin huudon, mutten saanut selvää, mitä hän sanoi. Näin, että hänellä oli suuri, kaareva veitsi, noin käsivarren pituinen ja että hän kyykisteli kuin etsien jotakin. Hänellä oli hullunkiilto silmissään, joten suljin peloissani verhot, Odame selitti The Telegraph -lehdessä.
Myöhemmin poliisi haki Odamen turvaan kotitalosta. Silminnäkijät todistivat, miten paikalle saapuneet monipäinen poliisijoukko hajotti naapuruston ikkunoita, evakuoi asukkaita ja kantoi pelosta kirkuvia lapsia turvaan.
Idea mestausvideoista?
25-vuotias tekijä saatiin lopulta kiinni poliisin ahdistettua hänet erään talon sisään ja käytettyä tainnutusasetta. Myös poliiseja loukkaantui kiinniottotilanteessa.
Palmira Silva todettiin kuolleeksi tekopaikalla. 25-vuotiasta epäillään murhasta.
Poliisi ilmoitti nopeasti tiedotusvälineille, että kyseessä ei ollut terrori-isku. Viranomaiset tutkivat kuitenkin mahdollisuutta, että tekijä olisi saanut inspiraation tekoonsa amerikkalaistoimittajien viimeaikaisista mestausvideoista Syyriasta.
Lähde: Iltalehti

Palmira Silva.
Naapurit kuvailivat Palmira Silvaa herttaiseksi rouvaksi, joka rakasti puutarhanhoitoa. Italialaista syntyperää oleva Silva kävi iästään huolimatta edelleen töissä ravintolassa.
Saipahan ainakin lähteä hartaasti hoitamansa puutarhan äärellä.
