Oikeuspsykologian tohtori Julia Korkman, joka on perehtynyt nimenomaan lasten kertomusten luotettavuuden arvioimiseen, ja joka myös ohjasi vuoden 2011 haastatteluja tehnyttä työryhmää, todistaa seuraavaa:
Tätä haastatteluja tehnyttä työryhmää ohjannut Korkman arvioi näemmä että lasten kertomukset 2011 olivat suurelta osin epäluotettavia......Suomen käytäntö arvioida lasten kertomusten luotettavuutta on kansainvälisesti poikkeuksellinen. Suomessa sama henkilö, joka haastattelee lapsen, tekee tämän lausunnosta myös luotettavuusarvion.
- Vahvasti tuli esiin kokemus, että kaikki, mikä minun mielestäni viittasi epäluotettavuuteen, arvioitiinkin luotettavaksi, Korkman sanoi.
(lähde Aamulehti)
Siinä siis niitattiin näiden lausuntojen laatijoiden mielipiteillä tuomiot lsh-jutussa.
Laatijathan arvioivat lausunnossaan myös omaa toimintaansa, todistivat siis omaa pätevyyttään.
Arvata saattaa että lapsia 2011 haastatelleet onnistuivat työssään omasta mielestään hyvin.
Tuo oman työnsä arviointi (sama henkilö haastattelee ja tekee lausunnon), on vähän kuin CV, harvemmin kukaan mitään negatiivista omassa toiminnassaan näkee.
Raaka esimerkki tälläisestä Suomen erikoisesta käytännöstä on kun sosiaalityöntekijä Satu Kivimäki haastatteli poliisin kanssa vanhinta lasta Amnadaa, itkettivät, tenttasivat, syyttelivät valehtelijaksi:
Mm. (lähde et-ptk):

...teki siitä sitten lausunnon jossa uskoi itkettämänsä tytön nähneen satuolennon (huomatkaa että Kivimäki tiesi sen jo ennen kuulustelua..)
...menipä sitten vielä oikeuteenkin todistelemaan satu olennosta.
Tämmöset (osa porukasta) meillä suorittavat ja sitten arvioivat lasten lausuntoja.
Luoja varjelkoon lapsia joutumasta Kivimäen 'asiakkaiksi'.
