Gladys kirjoitti:
Voin samaistua väsyneeseen ja uupuneeseen äitiin, mutta en voi samaistua äitiin, joka murhaa omat lapsensa. Näissä on vissi ero.
Tätä tulin tänne kirjoittamaan, mutta siinähän se jo olikin valmiina.
Katri Mannisen kirjoitus on kyllä hyvä ja täyttä asiaa, mutta en ole varma, että siinä puhutaan samasta asiasta kuin Rautavaaran tahallisen kolarin yhteydessä. Täysin väsynyt ja masentunut ihminen ei jaksa olla edes mustasukkainen. Hän ei varsinkaan jaksa ajella ympäri kyliä tuodakseen esiin jonkin pointin.
Mustasukkaisuus, silloin kun se on sairaalloista, ei ole sitä samaa, jota me muut tunnemme, kun naapurin Ville tai Vilma silmäilee puolisoamme ahnaasti ja puoliso tuntuu olevan hyvillään. Sairaalloinen mustasukkaisuus johtuu ihmisen omassa minäkuvassa olevasta puutteeesta tai viasta, ihan kuten narsismikin. Sairaalloisen mustasukkaisen ihmisen koko oma käsitys itsestään ja elämästään on riippuvainen kumppanista. Hän ei pelkää kasvojen menetystä tai järkeile eron jälkeistä vaikeutta lastenhoidossa. Tai ehkä järjen tasolla hän pelkää jotakin tuon kaltaista. Mutta alitajuisesti hän puolustaa omaa, rikkinäistä minäkuvaansa. Hän ei osaa nähdä tai käsittää maailmaa, jossa hänen minuuttaan paikkaava parisuhde ei olekaan enää olemassa. Parisuhde, ja nimenomaan parisuhde hänen ehdoillaan ja tiukassa kontrollissaan, on hänelle elinehto. Jos se murenee, murenee koko hänen elämänsä. Siispä jos tämä äiti oli sairaalloisen mustasukkainen, kuten joiltain tahoilta on kerrottu, hän ei ajatellut yhtään mitään, hän vain toimi vaistomaisen raivon vallassa. Kai sitä voisi kutsua vaikka tilapäiseksi mielenhäiriöksi, mutta koska mustasukkaisuus oli jatkunut jo pitkään, olisi hänen itsensäkin pitänyt hakea siihen hoitoa, eikä jatkaa sairasta käytöstään.
Vanhin lapsi on ollut vuoden ikäinen, kun ero hänen isästään on tullut. Tarina ei kerro, kenen aloitteesta on erottu, mutta jotenkin tämä kuvio toistaa itseään: vakavia parisuhdeongelmia ja ero tai ainakin puhetta erosta heti lasten ollessa pieniä. Joko nainen on ollut erittäin huono parisuhteissa, tai sitten hän on ollut erittäin huono parinvalinnassa. Oletettavasti sekä että.
En tuota isääkään päästäisi puhtain paperein ihmisenä, tämän teon osalta kyllä. Itse oli avovaimonsa valinnut, ja - tämä tulee nyt uutisena monelle palstalaiselle - jotta saadaan lapsi aikaiseksi, siinä tarvitaan sekä miestä että naista. Vain toinen yksinään ei voi itsekseen tulla raskaaksi tai saattaa toista raskaaksi, molempia tarvitaan. Jopa vahinkolapset ovat jollain tasolla tietoinen valinta, kyllä aikuinen ihminen tietää mitä siitä voi seurata, kun ryhtyy petipuuhiin ilman ehkäisyä. Tämä isä oli päättänyt tehdä kyseisen äidin kanssa kaksi lasta melko lyhyellä ikäerolla. Miksei hänessä ollut miestä pysymään perheessään, miksi heti lasten ollessa pieniä piti alkaa puuhata eroa? Vaikea arvostaa ihmistä, joka ei lainkaan osaa pysyä sitoumuksissaan.
Myös se, että hän on heti tapahtuman jälkeen ollut raivoissaan, kuulostaa omituiselta. Hän on juuri todistanut lastensa kuoleman. Riippumatta siitä, miten ja kenen syystä lapset ovat kuolleet, sen faktan,
että he ovat kuolleet, olisi luullut peittävän alleen kaiken muun. Suru, epäusko, paniikki, murhe... mutta ei, tämä mies oli raivoissaan. Mielestäni raivon olisi pitänyt tulla jossain myöhemmässä vaiheessa, vasta sitten, kun suru olisi antanut sille tilaa. Ja se olisi ollut ihan oikeutettuakin. Mutta ehkä hän ei ole surullinen ollenkaan. Vain vihainen. Akkaperkele häiritsi työmatkaa.
Mutta oli isä millainen huithapeli ja häntäheikki tahansa, hän ei tätä tekoa tehnyt. Hän voi olla korkeintaan osasyyllinen huonoon parisuhteeseen, mutta hän ei ole tappanut ketään.
