Mannisen koskettavaksi kehuttu kirjoitus kertoo kyllä yleisesti ottaen väsymyksestä (ehkä eniten kirjoittajan itsensä..) ja niin edelleen. Mielestäni se kertoo myös siitä miten me ihmiset haluamme oikeasti löytää niitä inhimillisiä syitä käytökselle joka ei sovi normeihin ja siihen rooliin missä kyseinen K-äiti silloin oli. Ajatellaan, näin yleistettynä, että eihän äiti voi koskaan omia lapsiaan tappaa. Uhrata omien rakkaiden lapsiensa elämää vain riidan takia, joka ei edes ole lapsien syy.
En kuitenkaan ole samaa mieltä kirjoittajan kanssa aivan kaikesta enkä löydä sen suurempaa yhteyttä rehellisesti sanoen onnettomuuteen liittyen. Ahdistuneisuus ja tunteen - ne ovat ne asia jotka yhdistävät kirjoitusta ja onnettomuutta. Kirjoituksessa kirjoittaja tosin taitaa kertoa omista kokemuksistaan , jotka tälläisessä tilanteessa sattuvat vetoamaan järkyttyneeseen kansaamme.
Iltalehden päätoimittajan teksti, joka tännekkin on löytänyt, on huomattavasti asiallisempi.
En tiedä kauanko kyseinen pari on seurustellut. Mutta lyhyesti päätellen vanhin lapsi ollut 6-vuotias (eri isälle) ja kahdella nuorimalla noin vuoden ikäero. Nuorin ollut 1-vuotias joten keskimäinen noin kahden vuoden ikäinen. Odotusaika on oletetusti sen yhdeksän kuukautta. Eli pari on ollut luultavasti sen kolmisen vuotta ainakin yhdessä.
Millainen oli suhde edellisen miehen kanssa? Oliko jo siinä suhteessa naisen ongelmat noin näkyvästi esillä vai oliko K:n edellinen mies vielä enemän sekaisin kun K itse? Mietin vain, että osasiko K todella peitellä omaa vääristynyttä mieltään ymmärtäen sen olevan todella niin väärisynyt ja sairas vai oliko kaikki vain kasaantunut niin paljon, että yhtäkkiä vain K sekosi totaallisesti aiheuttaen monen viattoman ihmisen traumasoitumisen ja liian monen elämän loppumisen? Kun kuitenkin K oli ilmeisesti saamassa /saanut jo vanhimman lapsen huoltajuuden itsellensä.
Minä käsittäisin niin, että K oli , kuten täälläkin on jo spekuloitu, narsistinen ihminen. En nyt linkittele mitään siihen liittyvää, koska jokainen voi itse googletella mitä on narsistisuus. . Voisi kuvitella, että suhde edelliseen mieheen ei oikein toiminut, koska he olivat eronneetkin. Miksi? Oliko K saanut ex-miehenkin uskomaan omiin ajatuksiinsa niin vakuuttavasti ne esittäen, että saisi itselleen huoltajuuden?
Minulle tulee mieleen, että K halusi lapsiensa kautta hallita kaikkea - miehiä. Hänellähän kuitenkin itselläänkin oli siskopuolia, joten hänenkin vanhempansa olivat eronneet. Millaiset välit olivat omaan isään? Luulenpa, että K sai "vallan tunteen" kun miehet tekivät kaiken K:n hieman uhkaillessa. Voi olla, että K oli vienyt asian niin pitkälle omalla narsistisella otteellaan että hänen uhreillaan (eritoten miehillä) ei enää ollut voimaa tai ymmärrystä eikä ehkä rohkeutta pyytää apua.
Lapset olivat se valttikortti, jolla K pelasi. Hän sai sillä kaiken. Ehkä edellinen mies oli tehnyt virheen ja K päättänyt kostaa hakemalla huoltajuutta vanhimpaan lapseen. K siis vei lapsen pois "rangaistuksena" (kuten täällä jo joku oli myös kirjoitellut). Nykyinen mies sai vapauden tunteen ollessaan töissä - sai olla erossa ahdistavasta arjestansa ja keskittyä työntekoon hengähtäen. K oli viemässä tätäkin , viimeistä miehen "omaa juttua" kahlitakseen miehen yhtä tiukemmin kiinni itseensä. Mies ei kuitenkaan uskonut vaan kävi töissä päivittäin K uhkailuista huolimatta. Koska valtaa on saatava lisää - keinolla millä hyvänsä alkoi uhkailut mennä toteutusasteelle kohtalokkaana päivänä.
Oliko K luopunut toivosta, koska huomasi miehen välinpitämättömyyden ja tuntuiko elämä tyhjältä koska hän ei enää ollutkaan se kuka sai kaiken tahtonsa läpi. Miksi mies ei tottele? Mikä häntä oikein vaivaa? Minussa ei voi olla mitään vikaa. Hän tietää tämän lopun elämäänsä, ettei totellut minua.
Oliko K jo ennen bussia pysättäessä suunnitellut tappavansa lapsensa ja itsensä ja halunnut vielä sanoa "viimeisen sanan"? Mä luulen, että oli. Uskon, että hän oman epätoivonsa ja ahdistuksensa halusi purkaa toiseen ihmiseen, yhteen harvoihin ketä hänen elämässään oli jäljellä. Hän varmaan tiesin jo sillon että oli menettämässä miehensä, joka oli todella kiittämätön K:n mielestä eikä "ansainnut lapsiaan tai K:ta".
Hän ehkä ajattelin, että hänellä on oikeus päättää omien lastensa elämästä ja jopa kuolemasta. Ajatus siitä minkä huomion määrän hän siitä saisi, että joutuisi noin kamalan onnettomuuden uhriksi mukanaan kolme lasta - oli upeaa. Lisäksi ajatus miehensä tuskasta luultavasti jollain tavalla toi hänelle hyvää oloa. Hän olisi vihdoin huomion keskipisteenä - se mistä ihmiset haluaisivat tietoa. Kyllähän se jos mikä sydäntä lämmitti, kaiken tuskan keskellä.
Mutta mä mietin pitkään mikä ajaa ihmiset tuollaiseen ajatusmaailmaan. En keskinyt yhtä järkevää syytä vaan pelkkiä spekulaatioita ja tuulesta temmattuja ajatuksia.
Oliko syynä huonot perhesuhteet? (tästäkin "todisteensa" vain se, ettei ollut siskopuolensa kanssa juurikaan koskaan tekemisissä)
Oliko perheellä ystäviä? (K ei voinut täysin yleisen määritelmän mukaisesti "terve" voinut olla ja jos oletan, että hän oli narisistinen niin voisiko ystävät säilyä silloin kauaa.)
Oliko perheellä ylipäätään tukiverkostoa? (Kun ei kukaan tiennyt yhtään mitään (ainakaan meidän rakkaan median mukaan) perheen ongelmista, jota aivan varmasti oli.)
Miten nopeasti tai hitaasti lasten suojelu oli toiminut? (siitähän vasta tosin poliisitutkinnat..)
Ja lopuksi, haluan vielä kirjoittaa että kyllä meillä on oikeus arvostella ja tuomita tälläinen julma teko. Me voimme kyllä yrittää ymmärtää, johon itsekkin pyrin. Mutta koskaan ei saa hyväksyä eikä vaijeta asioista josta on enemän kuin hyvä puhua myös mediassa. Ehkä meidän yhteiskuntamme päättäjät kykenisivät vihdoinkin siirtämään resursseja oikeisiin paikkoihin. Toivottavasti kukaan toinen ongelmista kärsivä vanhempi ei ota tästä mallia saadaaksen huomiota, kuten noissa kouluampumis- ja sarjamurhaaja - jutuissa on käynyt.
Vielä enemän toivon, etteivät ne ketä tämä juttu on läheltä koskettanut lue näitä keskusteluja ja muita koska kaikki tämä on arvuuttelua ja oman olonsa helpottamista - meidän spekuloivien ihmisten tunteiden purkamista.
