Pieni liekki kirjoitti:luxetveritas kirjoitti:^^ Vaikka olenkin puusilmä, olen älynnyt, että minfossa ns. vanha kaarti on vuodesta 2010 asti etsinyt ja esittänyt perusteita Auerin syyllisyyden puolesta ja vastaan. Sittemmin on kai vähän kyllästytty ja poteroiduttu. Ilokseni osa on kuitenkin vaivautunut esittelemään löytöjään ja päätelmiään, harva tosin kyseenalaistamaan niitä.
Olen tylsä tyyppi: minua kiinnostavat faktat ja olettamusten perusteet. Siksi olen yrittänyt selvittää, mitkä päätelmät perustuvat tosiasioihin ja missä määrin ja mitkä taas perusteettomiin oletuksiin. Kukaan ei ole kyennyt esittämään sellaisia tosiasioita, että olisi vakuuttunut joko Auerin syyllisyydestä tai syyttömyydestä. Toistaiseksi tiedossani olevat asiat osoittavat, että kumpikin vaihtoehto olisi mahdollinen. Jos oikeus tekisi saman päätelmän, käytännössä se tarkoittaisi vapauttavaa tuomiota. Minulle "oikeusprosessuaalinen totuus" ei kuitenkaan riitä.
Jos ajattelet omilla aivoillasi, perehdyt riittävästi saatavilla olevaan materiaaliin, johon säilytät kriittisen suhtautumistavan, analysoit oikeudessa kuultuja todistajia, luokittelet meidät murhainfon keskustelijat sen tiedon mukaan mitä meiltä irtoaa yms., niin ihmettelen, jos et pysty vakuuttumaan Anneli Auerin syyttömyydestä miehensä surmaan. Valitettavaa on se tosiasia, että oikeaa murhaajaa ei ole etsitty sen jälkeen, kun Anneli Auer on ollut syytettyjen penkillä. Toivoa sopii, ettei tällä oikealla murhaajalla vintti pimene uudelleen eikä keltään hänen vaikutuspiirissään olevalta lähde henki sen takia, ettei hänelle ole saatu apua ajoissa.
Missä ne kiistattomat todisteet Auerin syyttömyydestä sitten ovat? Pelkäänpä, ettei sellaisia ole. Olen kuitenkin avoin, jos sellaisia esitetään. Olen tutkinut esim. häke-alibiteoriaa, jonka väitettiin todistavan Auerin syyttömyys. Lähestyin kysymystä hyvässä uskossa, mutta pettymyksekseni huomasin, että se käsitykseni mukaan perustui kestämättömille oletuksille.
Jos Auer on syytön, miksi syyttömyyttä perustellaan kyseenalaisin tai kestämättömin argumentein? Eikö hänen syyttömyytensä ole mahdollinen ilman että poliisi ja oikeuslaitos pitää demonisoida, leimata kelvottomaksi ja korrutoituneeksi? Miksi syyttömyyden tueksi pitää syytää epäluuloja viranomaisia ja mediaa kohtaan, vaieta esitutkinta-aineistoista ja levittää perättömiä väitteitä?
Ulkopuolista murhaajaa etsittiin Suomen oloissa ennennäkemättömässä laajuudessa ennen kuin Auer asetettiin syytteeseen. Vielä senkin jälkeen on selvitetty muita vaihtoehtoja. Ulvilalaisen fysioterapeutin ilmiantama epäilty oli poliisin tutkittavana jo vuonna 2007, mutta miestä kuulusteltiin syyttäjän vaatimuksesta uudestaan elokuussa 2013 ja jälleen viime kesänä. Väitteet siitä, ettei muita kuin Aueria olisi tutkittu sen jälkeen kun hänet pidätettiin ja asetettiin syytteeseen, ovat siis nekin perättömiä.
Tämän hetkisen käsitykseni mukaan Auerin syyttömyys on yhden kortin varassa. Kyseessä on vanhimman lapsen todistus ulkopuolisesta poistumassa rikotusta ikkunasta. Tällä hetkellä tuo todistus näyttää kuitenkin hyvin hauraalta.
Toivoisinkin, että joku minfossa voisi ystävällisesti lähettää minulle tai pistää yhteisesti jakoon seuraavat kuulusteluraportit, joita en ole löytänyt käsiini kuin vain osittain: Auerin esikuuleminen 1.12.2006, sairaalakuuleminen 2.12.2006 ja kuuleminen 6.12.2006 sekä sairaalassa 1.12. ja 2.12.2006 käyneiden omaisten kuulemiset, toiseksi vanhimman lapsen kuulemiset 18.8., 23.8., 6.9., 8.9. ja 30.11.2011 (etptk Li 7 s. 816-852, 869-893 ja 904-908) sekä vanhimman lapsen piirros, kolme kirjoitusta 1.5.2011, 4.7.2009 ja päiväämätön sekä pöytäkirja kotietsinnästä ja takavarikosta 11.4.2012.
Uskoisin, että näihin tutustumisen jälkeen olisi mahdollisuus muodostaa selkeämpi kuva surmaillan tapahtumista.

