Tulilahti 1959 (ketju 1)

[Maybrick]

Saattaa olla niin, että niin kauan kuin Assmannin tekemisiä Suomessa ei saada kunnolla selville, (koska hän on niin kuuma peruna joillekin tahoille), hän pysyy kyllä vahvasti monien epäiltyjen listoilla kärjessä.
Liikaa mysteeriä ja avoimia kysymyksiä A:n suhteen.

[ABC]

Rikosposti joulukuu 1993 s. 49-63

Miksi rajavääpelin todistus unohtui?
Runar Holmström kävi heinävedellä viikko kaksoismurhan jälkeen!

Jyväskyläläisneitosten Eine Nyyssösen ja Riitta Pakkasen surmaamiseen olisi tarvittu kaksi miestä. Tästä teoriasta oltiin tutkimusten vaiheessa yhtä mieltä. Mutta kun poliisi ”keksi Runar Holmströmin, oli aika suorittaa koe, jossa yritettiin todistaa, että yksikin mies voi tuollaisen kaamean teon tehdä.
Rikosposti tutustui vielä kerran peri pohjin Rantasalmen tuomiokunnan arkistossa olevaan aineistoon. Siellä on tuon kokeen aikataulu, jonka tässä nyt julkaisemme. Kokeen suoritti ylikonstaapeli Huovinen, vuosi tyttöjen surman jälkeen, heinäkuun 28. päivänä 1960.
Näin murhan rekonstruointi tapahtui:
00.00-0.08: teltalta 65 kiloa painavan pojan (ruumiin) kantaminen hautapaikalle ja paluu takaisin teltalle.
0.08-00.12: saman pojan (toisen ruumiin) kantaminen teltalta hautapaikalle.
00.12-00.25: kävely haudalta Lyytikäisen perheen asunnolle. (Lapion noutaminen ja paluu haudalle.) Suorittaja käveli metsästä suoraan pellon yli talon pihamaalle. Kokeen valvoja seurasi tapahtumaa piha-aukealla. Suorittaja seisoi hetken aikaa saunan edessä, josta lapio oli otettu, ja palasi metsään saman tien. Lyytikäisen koira ei haukkunut.
00.25-00.54: kahdekdan turpeen poisto haudalta niin, että haudan mitat olivat samat kuin rikoksentekijänkin kaivamassa haudassa. Suorittaja irrotti ne lapiolla ja veti sivuun pintapuoli alaspäin.
00.54-01.03: haudan kaivu niin, että muta tuli eri kasaan kuin turpeet.
01.03-01.10: haudan täyttäminen niin, että muta pantiin siihen lapioimalla, mudan polkeminen ja turpeitten asettelu haudan päälle.
01.10-01.20: haudan naamiointi ympäristöstä kerätyillä sammalilla, rantapuilla ja yhdeksällä pensaan taimella.
01.20-01.30: ympäristön tarkastus, lapion huuhtelu ja mullan alla olleen pahvilevyn takaisinvienti.
01.30-01.35: kävely hautapaikalta metsään poikki kaatuneen kuusen luo, johon lapio jätettiin ja matka teltalle.
01.35-01.42: teltan irrottaminen ja pohjan repiminen. Nyytin kantaminen kaatuneen kuusen luo.
01.42-01.51: kätköpaikan etsiminen ison kiven luota. Teltan vienti sinne, ja pyörien satulalaukkujen haku samaan paikkaan.
01.51-02.00: tavaroiden kätkeminen kiven viereen syvennykseen ja naamiointi.
02.00- 02.23: polkupyörien vienti rantaan. Koikkalaisen veneen haku rantakojun luota, tapin laittaminen sammalruohosta, pyörien lastaus veneeseen ja melominen lahdelle. Paluu.
02.23-02.27: telttapaikan lopullinen tarkastaminen ja lopun irtaimen heittäminen järveen.
0.27-02.33: tavaroitten pakkaaminen metsäkätköllä, lapion kätkeminen sekä saapuminen leirialueen parkkeerauspaikalle.
Tällainen olisi siis tilanteen uudelleenlavastus, jolla pyrittiin osoittamaan vääräksi unar Holmströmin asianajajan väite siitä, ettei H. toispaikkakuntalaisena olisi voinut tehdä yksin urakkaa.
Lavastuksen heikko kohta oli edelleen siinä, minkä asianajaja Holger Strömberg toistuvasti esitti. Mistäpä Holmström olisi hakematta saanut lapion, mistä hän olisi kaiken pystynyt suunnittelemaan etukäteen ja ennenkaikkea – miten hän osasi upottaa pyörät niin, ettei niitä ensimmäisissä naarauksissa löydetty?

RAJAVÄÄPELIN POSTIKEIKKA

Melkein vuosi kaksoismurhan jälkeen ilmaantui esiin Runar Holmströmin kannalta hyv todistaja. Hän oli rajaylivääpeli Enok Viholainen Pielisjärveltä, joka saapui heinäkuun 6. päivänä Heinäveden käräjille katsomaan, minkänäköinen mies R. Holmström oikein oli. Katsottuaan syytettyä käräjäpaikalla tarkasti, hän meni poliisille ja esitti kertomuksen, jonka tiesi täsmälleen oikeaksi.
Viholainen oli lähtenyt vaimonsa kanssa lomamatkalle Heinäveden Papinniemeen, jossa oli rouvan kotipaikka.
- Tiistaina 4.8.1959 sain postista ilmoituskortin siellä olevasta ja noudettavasta lähetyksestä. Läksin noutamaan sitä polkupyörällä vaimoni kanssa 5.8. keskiviikkona. Menomatkalla poikkesimme Papinniemen tien varrella olevaan kauppaan, jonka omistaa Kaarlo Pasanen.
Jo lähestyessämme näimme, että kaan edustalla seisoi mopo. Bensiinitynnyreiden luona oli kaupan rouva ja joku mies. Molemmat menivät sisään juuri ennen kuin saavuimme pihaan.
Kun menin sisälle, sama mies otti tistiltä pikkurahat käteensä ja kääntyi minuun päin joutuen aivan vastapäätä kanssani. Kiinnitin huomioni miehen elottomiin silmiin.
Ajattelin, että onkohan se juovuksissa vai jonkun huumausaineen vaikutuksen alainen. Mies seisahtui vielä tuulikaappiin ja seurasi keskusteluamme.

LEHTIKUVA

Silloin ei vielä Holmströmistä oltu tietoisiakaan. Katoamisilmoituskin oli tehty päivää ennen Viholaisen postimatkaa. Hän oli viipynyt kaupassa ”kaljapullon verran” eli noin 10 minuuttia. Sen jälkeen pariskunta ajoi polkupyörällä samaan suuntaan kuin mopomieskin.
- Hän kääntyi Karvion-Joensuun tieltä Karvioon päin. Sen jälkeen emme miestä nähneet.
Mies oli hyvin päivettynyt ja hänellä oli päivän tai kahden parransänki. Yllään hänellä oli ruudullinen paita ja tummat farmarihousut. Mopo oli mielestäni punainen.
Tässä vaiheessa Enok Viholainen ei vielä ajatelluty mitään. Mutta sitten, kun Holmströmin kuva ilmestyi sanomalehteen eli Karjalaiseen, hän jäykistyi.
- Soitin samana iltana vaimolleni ja kysyin, onko hän nähnyt Karjalaisessa olleen kuvan Runar Holmströmistä.
Tuona hetkenä poliisi ei ollut kovin kiinnostunut kuulemaan ketään, sillä Holmströmistä leivottiin ratkaisua juttuun muilla aineksilla. Kesällä 1960 käräjien jälkeen viranomaisille tuli pakottava tarve kuulla myös Viholaista, kun tämä kävi varmistamassa oikeudenkäynnissä, että hän oli kaupassa nähnyt syytetyn.
Olisiko Runar Holmström jäänyt seikkailemaan Heinäveden kinkeripiiriin viikoksi surmatyön jälkeen, jos hän olisi ollut syyllinen? Vaikuttaa sangen epäuskottavalta.
Mutta tämä todistus olisi tietysti voitu tulkita toisinkin, jos käräjöinti olisi jatkunut. Syyttäjä olisi kysynyt, oliko Runarilla kenties ollut vaivaa tavaroiden kätkemisessä, kun hän jäi pitäjään murhan jälkeen. Strömberg oli varma Runarin syyttömyydestä ja toimi sen sekä omantuntonsa mukaan.
Kun varkautelainen Gunnar Ropponen keväällä ketunpesiä etsiessään löysi tyttöjen tavaroita metsästä, käännettiin ”korttipakkaa” taas ympäri. Tavarat osuivat suoraan Ropposen silmiin Kelolammen rannalta. Ropponen on Rikospostin haastattelussa kertonut, ettei niitä tarvinnut haeskella ja hän tiesi heti, kenelle olkihattu ja pikkurihkama olivat kuuluneet.
Asianajaja Strömberg niittasi huomionsa tavaroihin heti. Hän huomasi, etteivät hattujen kuvut olleet sanottavammin turmeltuneet, vaikka talven olisi pitänyt jättää niihin jälkensä. Oikeudessa hän käytti valttinaan tätä seikkaa:
- Olen ostanut joitakin tällaisia hattuja ja piilottanut niitä eri paikkoihin. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, millaisia ne ovat vuoden kuluttua. Tällaiset yhden kesän hatut ovat huonolaatuisia ja halpoja.
Näistä ei ole värikään sanottavammin lähtenyt.
Strömberg oli tilannut ilmatieteen laitokselta sademäärästä todistuksen ja lausui sen perusteella painavat sanat:
- Varkauden seutuvilla tuli sadetta 27.7.1959-1.7.1960 välisenä aikana yhteensä 514.9 mm. Tästä määrästä on lunta 192.1 mm.
Tämä merkitsee sitä, että hatut olisivat olleet yhtäjaksoisesti tammi-maaliskuitten aikana paksun lumipeitteen alla. Vahvimmillaan hanki on ollut 74 senttiä.
On itsestään selvää, että tämän jälkeen hattujen olisi pitänyt olla aivan litteitä ja muodottomia!
Sitä ne eivät olleet.
Ropposen löytö Kelolammen rannasta oli kuin tarjottimella, täysin kätkemättömänä. Jos asianajaja Strömberg olisi voinut todistaa hattujensa avulla teorian oikeaksi, olisi oikeuden vaakaan Runarin puolelle ollut pakko asettaa painava punnus.

OUDOT PUHEET TULILAHDESSA

Helsinkiläinen Elina H. muistanee koko ikänsä, että hän yöpyi Tulilahdessa vainajien vieressä heinäkuun 30. päivänä 1959. Hän oli silloin ainoa yöpyjä leirintäalueella ja autuaan tietämätön siis tyttöjen kohtalosta. Tuona yönä hän kuitenkin kuuli järveltä päin jonkinlaista meteliä ja veneen hankainten natinaa. Jotkut olivat soutelemassa järvellä. Pian kuului myös miesääniä aivan teltan läheltä. Elina H. muisti hyvin lauseparretkin:
- Eikö siihen jäänyt jotain puun juurelle?
- Minä peitin ne.
- Mennäänkö tuonne?
- Ei mennä... voi paukkua.
- Etkö sinäkin ole jo saanut tarpeeksi tällä kertaa?
- Tulee kestämään kauan, ennen kuin niitä osataan kaivata.
- Ei kai poliisi näin pian...
Elina H. palasi lomaltaa Helsinkiin, missä häntä pian kohtasi järkyttävä tieto.
Helsingin Sanomat uutisoi kahden tytön hävinneen jäljettömiin lomamatkallaan Itä-Suomessa. Peräänkuulutus oli virallinen, ja Elina H. meni välittömästi Vallilan poliisiasemalle Helsinkiin tekemään ilmoitusta kuulemastaan.
Omituinen öinen keskustelu oli käyty selvästi kahden miehen välillä. Tämäkin todistus unohdettiin heti, kun Runar ”löydettiin”. Kaiken lisäksi Elina H.:ta kuultiin seuraavan kerran vasta vajaa vuosi tapauksen jälkeen, silloinkin raastuvassa, joten hänen muistikuvansa eivät enää olleet niin tuoreita kuin Vallilan poliisiasemalla. Asianajaja Strömberg väitti lisäksi poliisien vaikuttaneen tytön todistukseen laimentavasti.

Olen kirjoittaessani hieman lyhentänyt artikkelin juttuja sekä korjannut kirjoitusvirheet. Artikkelissa on myös kiinnostavia kuvia tapahtumapaikalta kuvateksteineen, joten kannattaa vilkaista, jos olette Tulilahden tapauksesta kiinnostunut.

[ABC]

Kiitokset Doctor Lecterille, jolta sain yo. artikkelin!

Lavastuksen eri osa-alueisiin käytetyt ajat vaikuttavat uskomattoman lyhyiltä. Ei ole kerrottu, onko lavastus tehty putkeen, vai onko eri osien välillä kenties ollut taukoja.

Artikkelissa itsessään mainittujen puutteiden lisäksi lavastuksesta on myös unohdettu pyöränkumien tyhjentäminen. Siitä on myös jätetty pois tavaroiden "seulonta" (murhaaja otti osan tavaroista mukaansa) ja mahdollisesti rannalle jääneiden tavaroiden etsintä ja pikainen hävittäminen (ainahan leiripaikalla tuppaavat tavarat leviämään monelle paikalle). Puhumattakaan siitä, että murhaajan olisi pitänyt etsiä lapiota, venettä ja sopivaa hautapaikkaa tuntemattomalla rannalla.

Jäin myös miettimään, miksi lavastuksesta puuttuvat telttapohjan käyttäminen ruumiiden alustana/laahaamiseen, sekä HS:n vanhoissa jutuissa mainitut rannasta tulevat raahausjäljet, joiden vuoksi oletettiin, että ruumiit olisi kuljetettu hautapaikalle veneellä; välissähän oli tuolloin piikkilanka-aita.

Nykyaikaiseen lavastukseen kuuluu myös murhaamistapahtumaan kuluneen ajan selvittely; se oli kokonaan jätetty pois, vaikka on tiedossa, milloin tytöt nähtiin elossa viimeisen kerran.

Olisi mielenkiintoista, jos lavastus voitaisiin toistaa. Sellaista kuitenkaan tuskin tulee tapahtumaan.

[Merivuokko]

Tekijät ovat paikkakunnalta, mutta ei mielestäni tarvitse olla naapuritalosta.
Kun olen kirjoittanut, olen tarkoittanut toisia, mahdollisesti veljeksiä,
paikkakunnan isokenkäisen mukuloita, niinkuin minulle kerrottiin.

[Merivuokko]

Kioskinpitäjä tunnusti Bodomin ja Runari kuulemma poliisiautossa
Tulilahden.
Kumpaakaan tunnustusta en usko, kioskinöpitäjä luuli olevansa suuri
tekijä, eli Bodomia, Runarkin varmaan teki jotain, muttei surmannut tyttöjä
Psykiatri osaisi kai herrojen höpinät tulkita parhaiten.

[19736]

Näyttää siltä että Runar Holmström on ollut pääepäilty. Näköhavainnot perustuvat siihen että Runar on aikalailla "murhaajan " näköinen.Itse teossa tai siihen mikä yhdistäisi Ruunarin välittömästi tekoon ei ole voitu osoittaa ainakaan aukottomasti.
Holmström on voinut myös nähdä tyttöjen tappajan/tappajat. Hänen asemansa oli siihen aikaan niin huono että oli varmasti parempi olla hiljaa kuin ruveta todistelemaan joitain tahoja vastaan.
Toisaalta täytyy muistaa ettei Holmströmmin alibi ole ihan aukoton.Mopolla varmasti ehti tuon edellämainitun reilun sadan kilometrin matkan viidessä kuudessa tunnissa jos piti vain muutaman lyhyen tauon.
Sehän reitti seurasi tyttöjen pyöräilyreittiä.
Ihmettelen vaan ettei Holmström jättänyt mitään viestiä ennen kuin hirtti itsensä Vaasan lääninvankilassa jos todella oli tyttöjen murhaaja tai näki murhat. Hänellähän ei ollut siinä vaiheessa mitään menetettävää.

[Maybrick]

Runar H. oli varmasti niin peloteltu ja loppuunajettu ennen kuin teki lopullisen ratkaisunsa, ettei olisi jaksanut sen suuremmin viestejä jättää. Eikä tehdä enää mitään yhteistyötä poliisin kanssa, vaikka olisi nähnyt jotakin. Luultavasti näkikin, kulkumies kun oli ja joutilas.
Kirjoitti joidenkin tietojen mukaan vain "Olen syytön".

[Hessu52]

Kun katsoo tuota aikataulua murhaajan toimista, niin kuka kaivaa haudan 9:ssä minuutissa ja peittää 7:ssä minuutissa?

Kuinka surmaaja on murhien ja uhrien kantamisen jälkeen osannut suunnistaa suoraan Lyytikäisten asunnolle ja sieltä heti löytänyt lapion?

10:ssä minuutissa haudan naamioiminen, puilla ja muulla kamalla mm. sammalilla?

Tuo tapin laittaminen veneeseen sammalruohosta, ihmetyttää, sillä kyllä puukon omistaja, joka taisi syödä soppansakin puukolla, olisi veistänyt veneeseen tapin.

Niin ja veneen haku ja soutu syvimpään paikkaan järveä, ei olisi toispaikkakuntalaiselta onnistunut.

Yleisestikin ottaen, homma on tarvinnut paikkojen hyvää tuntemista, joten luulisin, ettei pienikokoinen, mutta pahatapainen Runar ole surmia tehnyt.

Uskoisin kokeen suorittaneen poliisimiehen olleen sellainen sen ajan normaali maalaispoliisi, eli 180 senttiä pitkä ja 120 kiloa pelkkää lihasta.

[Merivuokko]

Edellä kirjoitetut ovat sitä mitä itsekkin olen ajatellut, Runaria ei saa kuvioon sopimaan, toki on voinut nähdä jotain, jopa veistää näreen haudalle puukollaan, muttei itse tekoa tehnyt.

[joey]

Kyllä itse taas pidän noita kokeen aikoja (jos nyt ei ajatella sitä, että lapio löytyi heti, jne.) hyvinkin mahdollisina. Kymmenen minuuttia on tosiaan pieni aika, mutta kokeilkaapa istua 30 sekuntia paikallanne kelloa katsoen ajatellen, mitä kaikkea siinäkin ajassa olisi ehtinyt tekemään. Jos oletetaan, että surmaajalla on ollut jonkin verran älliä päässään, en tosiaan yhtään ihmettele noita aikoja.

Järven syvimmän kohdan sen sijaan voi päätellä, esimerkiksi: jos rannalta löytyy korkea kallio äkkipudotuksella, on siinä kohdassa aina, ellei syvin, niin ainakin todella syvä paikka. Toinen hyvä keino syvimmän paikan löytämiseen on... jännitys tiivistyy... KARTTA!

[Merivuokko]

Se on helpompi toimia, kun tietää miten pitää toimia.
Tekijä paniikissa ei siihen pystyne.

[skoone]

Kyllä itse taas pidän noita kokeen aikoja (jos nyt ei ajatella sitä, että lapio löytyi heti, jne.) hyvinkin mahdollisina. Kymmenen minuuttia on tosiaan pieni aika, mutta kokeilkaapa istua 30 sekuntia paikallanne kelloa katsoen ajatellen, mitä kaikkea siinäkin ajassa olisi ehtinyt tekemään. Jos oletetaan, että surmaajalla on ollut jonkin verran älliä päässään, en tosiaan yhtään ihmettele noita aikoja.

Järven syvimmän kohdan sen sijaan voi päätellä, esimerkiksi: jos rannalta löytyy korkea kallio äkkipudotuksella, on siinä kohdassa aina, ellei syvin, niin ainakin todella syvä paikka. Toinen hyvä keino syvimmän paikan löytämiseen on... jännitys tiivistyy... KARTTA!

Kyllä kahdenmahduttavan haudan kaivaminen saattaa viedä aikaa enemmänkin?

Ja tuskin Runar rukka karttoja mukanaan kuljetteli ja suunnitteli kätkemisiä.

[ABC]

Jutun suurin ongelma on edelleen lapionhakumatkan yli-inhimillinen onnistuminen. Lisäksi on otettava huomioon, että tekijä ei alkanut peittelypuuhiin levänneenä, kuten kokeen suorittaja.

Toinen ongelma ovat keväällä löytyneet, liian hyväkuntoiset tavarat.

[Merivuokko]

Runar olisi siellä heilunut yön pimeydessä ja kaivanut hautaa ja raahannut
ruumiita. Ei mene minun kaaliin, ei sitten millään. Olisi mukva tietää, säilytettiinkö oksaa ja Runarin puukkoa samassa paikassa ja kenen huomassa ja kuka/ketkä niihin pääsivät käsiksi.
Isäni ei edes uskonut, että Runari teke itsemurhan ja joku aikanaan todisteli, että sillai ei olisi voinut itseään edes hirttää.

[Merivuokko]

Ja ne vaatteet leviteltiin sinne myöhemmin yön pimeydessä, jotta ei olisi
tullut oikeusmurhaa ,mitä se Runari olisi niitä rättejä levitellyt.