Ei ollut isoista rahoista kyse tässäkään hengenlähtö tapauksessa...
"Inkeroisten verityön taustalla alamaailman velanperintä — sidottu mies kuoli vammoihinsa
Poliisi löysi 18. syyskuuta kouvolalaisen 46-vuotiaan miehen surmattuna Inkeroisten Marinkylästä. Ruumis oli löytöhetkellä henkilöauton takapenkillä muovipeitteisiin käärittynä.
Maanantaina teosta epäilty 31-vuotias kouvolalaismies vastasi syytteisiin Kymenlaakson käräjäoikeudessa.
Oikeudessa selvisi, että rikoksen taustalla oli velanperintä. Uhri oli todistajanlausuntojen perusteella muutamia satoja euroja velkaa epäillylle, joka puolestaan oli oman kertomuksensa mukaan 8 500 euroa velkaa tarkemmin määrittelemättömälle ”ylemmälle taholle”.
Epäilty ja uhri tunsivat toisensa hyvin. Molemmilla on aiempia rikostuomioita sekä historiaa huumausaineiden käytöstä.
Miehet tapasivat surmapäivänä 8. syyskuuta Marinkylässä omakotitalon edustalla. Epäillyn mukaan tapaamisen aikana selvisi, että uhri oli tuhlannut rahoja, joilla olisi pitänyt maksaa velkaa.
Kun uhri poistui pihapiiristä, epäilty alkoi selvittää toimintaohjeita omilta velkojiltaan. Käsky kuului, että uhri täytyy ottaa kiinni.
Epäilty saavutti uhrin muutaman sadan metrin päässä talolta. Hänen mukaansa uhri yritti lähteä karkuun, minkä takia epäilty löi tätä metalliputkella.
Syyttäjän mukaan isku osui mahdollisesti uhria päähän. Epäillyn mukaan osuma kohdistui hartiaseudulle, mutta uhri horjahti ja kaatui vaarallisen näköisesti ojaan.
Taltutettu uhri pystyi iskusta huolimatta kävelemään takaisin talolle, jossa epäilty vei tämän pihavajaan. Siellä epäilty riisui uhrin ja sitoi tämän ketjuin sekä käsiraudoin.
Epäillyn mukaan tarkoituksena oli jättää uhri odottamaan ylemmän tahon toimenpiteitä. Hän itse poistui paikalta muille asioille.
Seuraavien tuntien aikana uhri kuoli saamiinsa vammoihin. Lääkärinlausunnon mukaan kuolinsyy oli kallonsisäinen verenvuoto, joka oli seurausta päähän kohdistuneesta iskusta.
Epäilty sai tiedon uhrin kuolemasta talossa asuneelta henkilöltä. Puhelinsoiton jälkeen mies palasi talolle, pesi ruumiin ja syyttäjän mukaan poltti teossa käytettyä välineistöä.
Syyttäjä vaatii epäillylle rangaistusta joko taposta tai toissijaisesti törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. Uhrin omaiset vaativat tekijältä oikeudenkäyntikulujen lisäksi erilaisia korvauksia yhteensä 27 000 euron edestä.
Epäilty on kiistänyt syytteet mutta tunnustanut syyllistyneensä pahoinpitelyyn ja vapaudenriistoon.
Samassa istunnossa käsiteltiin myös useita lievempiä rikoksia, joissa epäilty on syytettynä. Syyttäjän yhteinen rangaistusvaatimus on vähintään kymmenen vuotta vankeutta. Oikeus tekee asiassa päätöksen vuoden loppuun mennessä."
Lähde KS.fi