Savolaisfirmassa työsuojelurikos 2009-2013

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
repereima
Alokas
Viestit: 3
Liittynyt: Ke Joulu 17, 2014 1:12 am

Savolaisfirmassa työsuojelurikos 2009-2013

Viesti Kirjoittaja repereima »

Itä-Suomen kihlakunnansyyttäjä vaatii tuntuvaa sakkorangaistusta savolaisen yrityksen toimitusjohtajalle. Syyttäjän kuvailemat yksityiskohdat ovat mykistäviä.
Vuosia kestänyttä epäiltyä rikosta käsitellään Pohjois-Savon käräjäoikeudessa kolmen päivän ajan.

Syyttäjän mukaan toimitusjohtaja syyllistyi työturvallisuusrikokseen ja työsyrjintään alaisiaan kohtaan vuoden 2009 alusta vuoden 2013 keskivaiheille saakka. Pomon epäillyn epäasiallisen toiminnan uhreja on käräjillä yhteensä seitsemän, kaikki naisia.

Työsyrjinnässä on syyttäjän mukaan kyse viiden naisen asettamisesta epäedulliseen asemaan sukupuolen perusteella. Pomo kohdisti naisiin syyttäjän mukaan seksuaalista häirintää, jolla hän loukkasi työntekijöidensä henkistä ja fyysistä koskemattomuutta.

Pomon epäillään muun muassa puristelleen naisia takapuolista ja rinnoista. Osaa naisista pomon epäillään kosketelleen reisistä ja jalkovälistä. Häirintä oli syyttäjän mukaan myös sanallista: pomo kommentoi naisten takapuolia, rintoja, pukeutumista, ulkomuotoa ja kävelytapaa seksuaalissävytteisesti.

Syyttäjän mukaan pomon käytös loi työpaikalle uhkaavan, vihamielisen, halventavan, ahdistavan ja nöyryyttävän ilmapiirin. Työntekijät kertoivat selkeästi ilmaisseensa pomolle, että tämä lopettaisi epäasiallisen käytöksensä. Siitä huolimatta piina jatkui syyttäjän mukaan useita vuosia.

Kaikki seitsemän naista kärsi syyttäjän mukaan myös muunlaisesta epäasiallisuudesta. Pomo ei puhutellut naisia heidän omilla nimillään, vaan käytti heistä syyttäjän mukaan jopa halventavia nimityksiä. Hän myös vähätteli sisäilmaongelmasta tehtyjä korjauspyyntöjä ja katkaisi kesäajaksi lämmön ja lämpimän veden ainakin osasta työpaikkaa.

Syytteen mukaan pomo myös vaikeutti alaistensa pääsyä työterveyshuoltoon. Työntekijöiden sairauslomat pomo selitti ulkopuolisille sillä, että naiset olivat syyllistyneet töissä omaisuusrikoksiin. Jos naiset yrittivät puhua epäkohdista, pomo uhkaili heitä syyttäjän mukaan töiden loppumisella.

Käräjäoikeus antaa asiassa myöhemmin kansliapäätöksen.
Terho Vuorinen

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... -uuti-ospu
Avatar
Kalistinpää
Hetty Wainthropp
Viestit: 472
Liittynyt: Su Elo 21, 2011 8:16 pm

Re: Syyttäjä: Näin savolaisessa kauhujen työpaikassa piinatt

Viesti Kirjoittaja Kalistinpää »

Aikas naftisti on infoa kyseisestä yrityksestä herutettu, no eiköhän sitä tule enemmän kunhan nuija paukahtaa.

Mieleen nousee eräs pohjoissavolainen "mullistavan" tuolin kehittänyt yrittäjä, joka taisi useammankin tuomion saada naisalaistensa puristelusta.

Vai onko tässä kenties jokin pizzeria-karvaranne-kombinaatio?
- Oderint dum metuant -
holmesin haamu
Sherlock John Holmes
Viestit: 8195
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Syyttäjä: Näin savolaisessa kauhujen työpaikassa piinatt

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

Luulisi löytyvän enemmän tietoa tästä firmasta. Ei ole ollut ihan pikkupaikka, jos kerran on vähintään 8 työntekijää ollut.
Dr Bergmeister
Adrian Monk
Viestit: 2800
Liittynyt: La Maalis 13, 2010 9:37 pm
Paikkakunta: Pohjanmaan rannikkoseutu

Re: Savolaisfirmassa työsuojelurikos 2009-2013

Viesti Kirjoittaja Dr Bergmeister »

Joo, kiinnostaisi kyllä tietää minkä alan yrityksestä on kyse ja minkälaista työtä siellä on tehty. En ihmettelisi yhtään, vaikka työntekijät olisivat ulkomaalaisia, heitä kun on niin mukavaa vedättää, koska eivät tunne suomalaista työsuojelu-ja työaikalakia eikä liioin sitä paljonko palkkaa pitäisi saada. No, eiköhän sen firman nimi sieltä vielä jonakin päivänä julkaista.
Gods made heavy metal.
Avatar
Kalistinpää
Hetty Wainthropp
Viestit: 472
Liittynyt: Su Elo 21, 2011 8:16 pm

Re: Savolaisfirmassa työsuojelurikos 2009-2013

Viesti Kirjoittaja Kalistinpää »

Ehtymättömän tiedon lähde Suoli24 tarkentaa tähtäimen Varkauteen.
Firman nimi löytyy allaolevasta linkistä ( ja parista muustakin keskustelusta, mikä toki nostaa oikeaanosumisen osakkeita).
Muistetaan silti lähdekritiikki, olen antanut itseni ymmärtää, ettei kaikki Suoli-sivustolla kuiskuteltu ole aina ihan totta. :roll:

No, joka tapauksessa kyseessä on jonkinnäköinen rihkamakauppa tyyliin Hong Kong ja ilmeisesti ihan sinivalkoisin kourin on h(r)intoja ja vähän muutakin puristeltu.


http://keskustelu.suomi24.fi/node/13138 ... t-75681984
- Oderint dum metuant -
rokka
Remington Steele
Viestit: 218
Liittynyt: Ti Helmi 05, 2008 4:50 pm

Re: Savolaisfirmassa työsuojelurikos 2009-2013

Viesti Kirjoittaja rokka »

repereima kirjoitti:Itä-Suomen kihlakunnansyyttäjä vaatii tuntuvaa sakkorangaistusta savolaisen yrityksen toimitusjohtajalle. Syyttäjän kuvailemat yksityiskohdat ovat mykistäviä.
Vuosia kestänyttä epäiltyä rikosta käsitellään Pohjois-Savon käräjäoikeudessa kolmen päivän ajan.

Syyttäjän mukaan toimitusjohtaja syyllistyi työturvallisuusrikokseen ja työsyrjintään alaisiaan kohtaan vuoden 2009 alusta vuoden 2013 keskivaiheille saakka. Pomon epäillyn epäasiallisen toiminnan uhreja on käräjillä yhteensä seitsemän, kaikki naisia.

Työsyrjinnässä on syyttäjän mukaan kyse viiden naisen asettamisesta epäedulliseen asemaan sukupuolen perusteella. Pomo kohdisti naisiin syyttäjän mukaan seksuaalista häirintää, jolla hän loukkasi työntekijöidensä henkistä ja fyysistä koskemattomuutta.

Pomon epäillään muun muassa puristelleen naisia takapuolista ja rinnoista. Osaa naisista pomon epäillään kosketelleen reisistä ja jalkovälistä. Häirintä oli syyttäjän mukaan myös sanallista: pomo kommentoi naisten takapuolia, rintoja, pukeutumista, ulkomuotoa ja kävelytapaa seksuaalissävytteisesti.

Syyttäjän mukaan pomon käytös loi työpaikalle uhkaavan, vihamielisen, halventavan, ahdistavan ja nöyryyttävän ilmapiirin. Työntekijät kertoivat selkeästi ilmaisseensa pomolle, että tämä lopettaisi epäasiallisen käytöksensä. Siitä huolimatta piina jatkui syyttäjän mukaan useita vuosia.

Kaikki seitsemän naista kärsi syyttäjän mukaan myös muunlaisesta epäasiallisuudesta. Pomo ei puhutellut naisia heidän omilla nimillään, vaan käytti heistä syyttäjän mukaan jopa halventavia nimityksiä. Hän myös vähätteli sisäilmaongelmasta tehtyjä korjauspyyntöjä ja katkaisi kesäajaksi lämmön ja lämpimän veden ainakin osasta työpaikkaa.

Syytteen mukaan pomo myös vaikeutti alaistensa pääsyä työterveyshuoltoon. Työntekijöiden sairauslomat pomo selitti ulkopuolisille sillä, että naiset olivat syyllistyneet töissä omaisuusrikoksiin. Jos naiset yrittivät puhua epäkohdista, pomo uhkaili heitä syyttäjän mukaan töiden loppumisella.

Käräjäoikeus antaa asiassa myöhemmin kansliapäätöksen.
Terho Vuorinen

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... -uuti-ospu
Kun aika yksinkertanen immeinen oon itekkin, niin voisko joku viisaampi selventää mikä tässä keississä oli se työturvallisuusrikos? Siis, kun en tajunnut jutusta.. vai onko se tuo naisten kourinta ym. asiattomuus? Onko tästä jutusta ylipäänsä mitään uutta tietoa? Saako firman nimen mainita?
-Heittämällä läpi-
waude
Lauri Hanhivaara
Viestit: 129
Liittynyt: Su Joulu 21, 2014 1:34 am

Re: Savolaisfirmassa työsuojelurikos 2009-2013

Viesti Kirjoittaja waude »

rokka kirjoitti:
Kun aika yksinkertanen immeinen oon itekkin, niin voisko joku viisaampi selventää mikä tässä keississä oli se työturvallisuusrikos? Siis, kun en tajunnut jutusta.. vai onko se tuo naisten kourinta ym. asiattomuus? Onko tästä jutusta ylipäänsä mitään uutta tietoa? Saako firman nimen mainita?
No se huoneilma/hometalo jonka vuoksi työntekijät sairastuivat ja jolle työnantaja ei tehnyt mitään.
Chikatilo
Christopher Lorenzo
Viestit: 1533
Liittynyt: Ke Huhti 27, 2011 12:06 am

Re: Savolaisfirmassa työsuojelurikos 2009-2013

Viesti Kirjoittaja Chikatilo »

"Vaikeutti pääsyä työterveyshuoltoon..."

Siinä on työsuojelurikosta aivan riittävästi. Lisäksi työntekijät altistuivat työssään seksuaaliselle ahdistelulle, johon työnantajan olisi pitänyt puuttua heti sen havaittuaan. Mutta, koska... :roll:
Kaikki sanomassa esitetty on mielikuvituksen tuotetta eikä sillä ole yhteyttä todellisiin tapahtumiin tai henkilöihin. Mahdolliset samankaltaisuudet ovat pelkkää sattumaa. Kirjoittaja on poliittisesti täysin korrekti.
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6832
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Savolaisfirmassa työsuojelurikos 2009-2013

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Ilta-Sanomat kirjoitti:http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 24262.html

Kauhujen työpaikan pomo piinasi eri tavoin työntekijöitään - 7500 euron sakot

Julkaistu: 30.1.2015 13:39, päivitetty: 30.1.2015 13:40

Pohjois-Savon käräjäoikeus on tuominnut 69-vuotiaan miehen 7500 euron sakkoihin työturvallisuusrikoksesta ja työsyrjinnästä. Oikeus katsoi, että kauppaliikeen toimitusjohtajana toiminut mies käyttäytyi vuosien ajan epäasiallisesti seitsemää naispuolista alaistaan kohtaan.

Miehen käytös sisälsi muun muassa seksuaalista häirintää, asiatonta koskettelua, nimittelyä ja loukkaavaa arvostelua. Pomon alaisistaan käyttämiä kutsumanimiä olivat muun muassa kotka, tytön tyllerö, läskimaha ja vanha akka.

Esimerkkejä epäasiallisesta käytöksestä on useita. Kerran neljälle sisäilmaongelmista kärsineelle työntekijälle lähetettiin yrityksen kännykästä tekstiviesti, jossa heitä käskettiin peruuttaman lääkärinajat työterveyshuoltoon.

Alaiset kuvailivat miehen käytöstä uhmakkaaksi ja mielivaltaiseksi huutamiseksi, halventavaksi, ahdistavaksi ja nöyryyttäväksi. Kerran mies sanoi alaisilleen, että ”kuka itkee ja pelkää, saa lähteä”.

Sakkojen lisäksi mies joutuu maksamaan asianomistajien oikeudenkäyntikulut, yhteensä lähes 17 000 euroa. Lisäksi hänen pitää korvata valtiolle todistelukustannuksia yli 400 euroa.

Mies kiisti lähes kaikki syytökset. Oikeus uskoi kuitenkin työntekijöitä, joiden kertomukset olivat yhteneväisiä. Oikeus määräsi teoista sadan päiväsakon rangaistuksen.

Terho Vuorinen
Arlene
Christopher Lorenzo
Viestit: 1688
Liittynyt: Ke Joulu 12, 2007 7:30 pm
Paikkakunta: Pentonville

Re: Savolaisfirmassa työsuojelurikos 2009-2013

Viesti Kirjoittaja Arlene »

Pam-lehti kirjoitti:
Var­kau­te­lai­nen kaup­pias sai tuo­mion alais­ten ah­dis­te­lus­ta myös ho­vis­ta

Itä-Suomen hovioikeus tuomitsi työntekijöitään häirinneen kauppiaan sakkoihin. Hän oli muun muassa puristellut ja läpsinyt työntekijöitä ja jättänyt sisäilmaongelmat korjaamatta.

Varkautelainen kauppias tuomittiin 7500 euron sakkoihin työturvallisuuslain rikkomisesta ja työsyrjintärikoksesta Itä-Suomen hovioikeuden perjantaina antamassa päätöksessä. Hovioikeuden mukaan kauppias oli rikkonut työturvallisuusmääräyksiä ja mahdollistanut työturvallisuusmääräysten vastaisen tilan jatkumisen työpaikalla. Lisäksi hän oli kohdistanut useisiin naispuolisiin työntekijöihin heidän terveydelleen haittaa tai vaaraa aiheuttavaa häirintää ja muuta epäasiallista kohtelua, mikä katsottiin työsyrjintärikokseksi. Kauppias joutuu korvaamaan myös työntekijöiden oikeuskuluja.

Pam-lehti kirjoitti tapauksesta aiemmin käräjäoikeuden käsittelyn yhteydessä. Työntekijät kertoivat, että työpaikan ongelmia olivat muun muassa vuosia jatkunut puristelu, takapuolelle läpsiminen, nimittely, töiden loppumisella uhkailu ja sisäilmaongelmat. Keväällä 2013 joukko työntekijöitä hakeutui työterveyteen ongelmien kärjistyttyä.

Naiset veivät tapauksen oikeuteen PAMin avulla. He voittivat myös käräjäoikeudessa, ja hovioikeus piti päätöksessään pääosin käräjäoikeuden tuomion voimassa. Hovioikeus kuuli tapauksessa vielä suuremman joukon todistajia kuin käräjäoikeus.

Kauppias on koko prosessin ajan kiistänyt syyllisyytensä. Valituksessaan hovioikeuteen hän sanoi, että rikosepäily käynnistyi, kun hän oli alkanut selvittää tavarahävikkiin liittyviä epäselvyyksiä. Käräjä- ja hovioikeus eivät kuitenkaan ole pitäneet kauppiaan kantaa uskottavana.

Hovioikeuden tuomio ei ole vielä lainvoimainen, sillä siitä on mahdollista valittaa korkeimpaan oikeuteen. Korkein oikeus ottaa tapauksia käsiteltäväkseen vain harvoin, jos perustelut ovat erityisen vahvat. Työntekijät ovat aikoneet vaatia kauppiaalta vielä korvauksia erillisellä siviilikanteella.
Vastaa Viestiin