Pidetty urheilijanuorukainen paleltui hankeen

Selvinneet tapaukset ja tuntemattomat löydetyt.
peteme
Martin Riggs
Viestit: 638
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 7:10 pm

Pidetty urheilijanuorukainen paleltui hankeen

Viesti Kirjoittaja peteme »

En löytänyt tästä otsikkoa, copypastea IL sivusta.
Kadonneen 20-vuotiaan miehen etsinnät päättyivät surullisesti tapaninpäivänä Urjalassa Pirkanmaalla, kun nuorukainen löydettiin kuolleena.

Nuorta miestä etsittiin koko perjantaipäivä, kunnes iltapäivällä hänet löydettiin Urjalan keskustan ulkopuolelta ulkoa maasta.

Iltalehden tietojen mukaan nuorukainen oli kuollut paleltumisen seurauksena. Tapaninpäivän vastaisena yönä ja aamuna Urjalassa oli noin 10 astetta pakkasta.

Sisä-Suomen poliisilaitos tutkii tapausta kuolemansyyntutkintana.

- Asiassa ei epäillä mitään rikosta, poliisilaitokselta kerrotaan.


Pidetty persoona

Urjalassa perheensä kanssa asunut nuori mies työskenteli päivisin. Hän oli hyvin urheilullinen ja vapaa-aikana hän harrasti ahkerasti joukkueurheilua kansallisella tasolla.

Suurin osa nuorukaisen illoista ja viikonlopuista kuluikin peleissä ja harjoituksissa. Hän oli keskinkertaista lahjakkaampi pelaaja ja hän suhtautui harrastukseensa todella innokkaasti.

Nuorukainen oli aloittanut harrastuksensa jo pikkupoikana ja hän oli pelannut siitä saakka eri joukkueissa lähipaikkakunnilla. Nykyisen joukkueen riveissä hän oli pelannut jo useamman vuoden.

Iltalehden tietojen mukaan tapaninpäivänä kuollut nuorukainen oli hyvin pidetty. Hänellä oli paljon ystäviä sekä harrastuksensa parissa että sen ulkopuolella. Nuori mies oli sosiaalinen ja toi paljon iloa ympärilleen.

Joukkueen piti alun perin harjoitella eilen illalla, mutta harjoitukset peruttiin nuorukaisen kuoleman takia. Joukkue kokoontuu maanantaina keskustelemaan tapahtuneesta
mikaelk

Re: Pidetty urheilijanuorukainen paleltui hankeen

Viesti Kirjoittaja mikaelk »

Sammuminen tai sairastapaus ovat vaihtoehdot. Saivatpa etsinnät ikävän lopun.. Nuoren ihmisen poismeno on aina ikävintä - saati kun lähtö tulee yllättäen.
Sailetu
Alibin satunnaislukija
Viestit: 60
Liittynyt: Ke Tammi 22, 2014 11:58 am

Re: Pidetty urheilijanuorukainen paleltui hankeen

Viesti Kirjoittaja Sailetu »

Pidetty, urheilullinen nuorukainen paleltuu yksinään hankeen... Tuommoiset uutiset pistää väkisinkin miettimään tapahtumien kulkua. No eihän menestyminen urheilussa aina takaa muuten tasaista elämää.
mielikki
Martin Beck
Viestit: 760
Liittynyt: To Helmi 07, 2013 9:55 pm
Paikkakunta: mars

Re: Pidetty urheilijanuorukainen paleltui hankeen

Viesti Kirjoittaja mielikki »

Kyllä urheilijatkin juhlii joskus.Miksei sais.
Kyllä urheilijalla täytyy tasainen elämä olla muuten ei urheilijakaan menesty.
Harmi kun meni kunnollinen ihminen.
Destiny
Adrian Monk
Viestit: 2594
Liittynyt: La Huhti 14, 2012 2:11 pm

Re: Pidetty urheilijanuorukainen paleltui hankeen

Viesti Kirjoittaja Destiny »

Kyllä se vaan synkkää on, kun nuori mies paleltuu yksin hankeen, urheilija tai ei. Missä kaverit? Miksi oli yksin ja ilmeisesti huonossa kunnossa, kun kerran hankeen jäi? Toki, etenkin nuoret, vetää joskus överikännit, toivoisi kuitenkin, että tällöin olisi joku selväpäisempi katsomassa perään ja pitämässä huolta, että kaveri on turvassa. No, eipä tässä tiedetä, mitä tapatui ja mikä oli tilanne, että tähän lopputulokseen tultiin. Turha kai tässä on sormella osoitella.

Pitäkään ihmiset itsestänne, kuin myös toisistanne huolta.
Helvetin kosto kiehuu sydämessäni- Yön kuningatar
Vastaa Viestiin