PaxCow kirjoitti:Yhteiskunnallisesta tilanteesta.
Ketkä luovat yhteiskunnan? Ketkä rakentavat yhteiskuntaa?
Ihmiset luovat yhteiskunnan ja asettavat säännöt. Yhteiskunta kehittyy ja rakentuu kun ihmiset tekevät sen eteen töitä.
Miksi Afrikan maissa on yhteiskunnallainen tilanne sitten sellainen kun se on. Huono. Tai siis ei, esim. Etelä-Afrikka oli pitkään Afrikan ainoa demokraattinen valtio. Etelä-Rhodesia oli sekin sangen kehittynyt, mutta sitten näiden maiden yhteiskunnallisessa tilanteessa jokin muuttui ja nyt Etelä-Afrikassa rehottaa rikollisuus, monet asuinalueet ovat tuhottut, raiskaukset, ryöstöt ja pahoinpitelyt ovat arkipäivää.
Etelä-Rhodesiassa inflaatio on maailmanennätysluokkaa, turvattomuus on jo käsite ja jopa alkutuotanto valtaosin tuhottu. Sielläkin oli yhteiskunnallinen muutos. Mikähän porukka siellä asettui valtaan?
Yhteiskunnallinen tilanne ei muutu paremmaksi jos ja kun päivät pitkät poltellaan kahtia, pyöritellään vannetta pitkin kylän raittia ja kiipeillään puissa. Yhteiskunta ei kehity jos sen voimavarat käytetään pakanallisiin menoihin, käydään loputtomia sotia, lisäännytään holtittomasti ja odotetaan, että joku muu tulee ja auttaa, vie Suomeen, antaa rahaa, antaa ruokaa, pyytää anteeksi ja uskoo afrikkalaista tarinankerrontaa.
- Länsimaiden uhriutuminen ei ei vie afrikkalaista yhteiskuntaa eteenpäin.
Jokunen viisaampi afrikkalainen on sanonut, että lopettakaa se kehitysapu, mutta heitä ei kuunnella. Heitä ei yksinkertaisesti haluta kuulla, koska niin monella kehitysavustajalla on pelissä oma kiva suojatyöpaikka ja hyvän ihmisen sädekehä.
Lisäksi näen naurettavana, etä Suomesta viedään paskahuussiosaamista Sambiaan (ent. Pohjois-Rhodesia), koska se, että jos ihmiset eivät vuosituhantisen evoluution seurauksena osaa rakentaa edes ulkovessoja hygieensiksi ja toimiviksi, niin vika on jossain muualla kuin yhteiskunnallisessa tilanteessa. Kaivojen tekemisestä nyt puhumattakaan.
Suomen yhteiskunnallinen tilanne oli Ruotsin vallan aikana kaikkea muuta kuin hyvä. En tiedä olisko se Ruandassa sen parempi, mutta jostain syystä yhteiskunnallisen tilanteen korjaaminen jää aina tuonnemmaksi Afrikan maissa.
- On kait niin kiirus puun alle maate, ettei ehdi kehittää yhteiskuntaa, vaan mieluummin muuttaa kokemaan Suomeen kokeman rasismia.
- Onhan se toki kiva sitten lomailla siellä mistä on paennut ja minkä yhteiskunnan eteen se oma panostus jäi helpomman elämän mahdollistuttua tekemättä. Niin kuin se jää tekemättä uudessakin kotomaassa, mutta siellä on kaikki jo sen verran valmista, että hätäkös tässä. Ei yhteiskunta yhtä miestä kaipaa.
Suomessa se on jostain syystä onnistunut jonkun verran paremmin, vaikka täällä saadaan vain yksi sato vuodessa ja vaikka jo pelkkä asuminen vaatii enemmän suojautumista kuin Afrikan maissa.
Mutta yhtä kaikki silti kuvitellaan, että juuri afrikkalaiset ovat parasta mahdollista työvoimaa Suomeen.