Kyllä pystyy ihminen huutamaan ja laulamaankin yhdellä keuhkolla!Tara kirjoitti: Jos keuhkoissa on syvä reikä ihminen ei pysty huutamaan sillä volyymillä kuin Auer häkenauhalla. Missään vaiheessa ei hengitysvaikeuksia kuulunut, ei yskintää, köhinää, ei edes nauhan lopussa jolloin hengitys tasaantui.
Totuus muuten on, että taulapää hylkäsi lähialueen (oman asuinalueensa) tutkintalinjat ja keväällä 2007 suositteli tutkinnanjohtaja Joutsenlahden kopittamaan teatterimiehen. Ei ole väittänyt Auerin tutkimista ehdottaneensa Joutsenlahdelle, itseasiassa ajoi Turkuun kahdeksan kasvokuvaisen kuvaliuskan kanssa Auerin luo, esitteli sen ja Auerin ilmeisesti muistettua samaa liuskaa ja teatterimiehen naamaa jo useasti katselleensa, ehkä tuolloin jo Joutsenlahdelta saman kuvan peiteltynä saaneensa (saattoi olla jokin muukin kuva), antoi lausuntonsa asiasta, sen taulapää vastaanotti, koska sitä ei ollut aiemmin vastaanotettu ja ajeli varmaan Poriin päin ylen tyytyväisenä. Ajattelematta vielä tuolloin varmaan tekijän luona käyneensä kahvittelemassa.Tutkija ihmettelee: Miksi Auer sivuutettiin tutkinnassa?
29.04.2010 15:41
Ulvilan murhan tutkintaryhmään huhtikuussa 2007 tullut rikosylikonstaapeli Tapio Santaoja ihmetteli, miksei Anneli Aueria otettu aiemmin vakavaksi epäillyksi.
- Tutkijat ihmettelivät, että on sivuutettu yksi tutkintalinja, joka suomalaisissa henkirikoksissa on hyvin tavallinen. Herättihän se hämmästystä, että jätetty kokonaan pois. Ei siinä tarvitse olla kummoinenkaan tutkija, Santaoja sanoi.
Kun hän tuli tutkijaksi, tutkintalinjat koskivat Jukka S. Lahden työpaikkaa ja oman konsulttiyhtiön asiakkaita, Tähtisentien alueen asukkaita ja mahdollisia Lahden avioliiton ulkopuolisia tai sitä edeltäneitä suhteita.
Tutkinnassa oli myös Lahden mystinen Porvoon-yhteys, jota Santaoja nyt hieman valotti:
- Oli kaksi tai kolme puhelinsoittoa Porvooseen.
Mikään linjoista ei vetänyt. Työpaikalta ei tarttunut tutkijoiden käteen mitään, salatuista suhteista ei löytynyt näyttöä, pikemminkin päinvastoin.
- Pitkin matkaa Auer tuli esille monenkin tutkijan suulla, mutta tutkinnanjohtaja tietysti vetää linjat ja tutkijat tutkivat.
Vasta kun tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahti vaihtui loppuvuodesta 2008 rikosylikomisario Pauli Kuusirantaan, katseet kääntyivät Aueriin. Tämä linja oli Santaojan mukaan tuolloin "lähes kokonaan" läpi käymättä.
^Jotain juopaa vanhimman tytön ja pojan välillä on kaiketi ollut syytkin siihen selviää pojan myöhemmistä kertomuksista. Mutta niitä syitä ei voi laskea tytön taakaksi hän on ollut myöskin tietynlaisen pelottelun, manipuloinnin uhri, onhan se pelottavaa kuulla, että voi menettää vielä äidinkin. Pojan ensimmäisiä kuulemisia leimasi pelko. Oikein sydäntä kouristaa ajatella sitä, mitä kaikkea lapsi on joutunut sisällään kantamaan. Vasta kun hän koki olonsa turvalliseksi siellä uudessa kodissaan, niin hän vihdoin pääsi avautumaan ja ne pelon aiheuttamat padot murtuivat.Bou kirjoitti:Kiinnitin Lehdon elokuvassa erityistä huomiota kahden vanhimman lapsen puhutteluihin.
Kerrottaessa kotona olleesta tilakuuntelusta vanhin tytär selkeästi hermostuu. Sitten hän kertoo, että "niin MEISTÄ tuntuikin". Ja hän jatkaa että "jos poliisi kerran epälee MEITÄ, niin se on ollut niin säälittävä...kertoo samalla että olivat äitinsä kanssa keskustelleet siitä, että äidin poikaystävä olisikin poliisi. Ai miksi tämmöistä on ollut tarpeen keskenään jutella ja epäillä. Tytär kertoo äitinsä sanoneen, että poikaystävä oli kysynyt niin omituisia kysymyksiä. Kannattaa laittaa ääntä kovemmalle, kun tyttö nielee noita me- sanoja. Että voipi olla vinhaa perää nuorempien lasten kertomuksissa kuitenkin.
Poika sen sijaan ei uskalla sanoa oikein mitään ensimmäisissä kuulemisissa. Myöhemmin kertomansa asiat jäävät elokuvassa näyttämättä.
Muutoinkin nuorempien lasten todistukset jäävätkin sitten pois elokuvasta.
Ja lopuksi kertoo ettei saa itsekään nähdä sisaruksiaan. Jashas. Mutta ei kerro katsojille, että mihin perustuen näin on päätetty. Olisihan sen nyt voinut yleisölle kertoa, kun kuitenkin perusteetontahan se tietysti on. Tämän elokuvan tekijöiltä.
Olen tätä jo ennenkin kyllästymiseen saakka täällä jauhanut, mutta palautetaanpa mieliin Tauno Pasanen. Kahdeksan surmanluodin mies Pihtiputaalta, joka Mikko Niskasen elokuvassa ampui häntä hakemaan tulleet poliisit kotimökin pihalle. Elokuva loi hänestä kuvan köyhän lapsiperheen isänä, joka joutui jatkuvasti kahnauksiin virkavallan kanssa mm. pontikankeitosta.Frankie kirjoitti:Mä jätän tämän tähän.
http://www.seiska.fi/Rikos/Seiskan-vank ... en/1068790
Seiskan vankilasta hakema Anneli Auer: Olen valmis parisuhteeseen!
Oletko lukenut pojan ensimmäiset kuulustelut? Esimerkiksi sen kohdan, missä hän vilkuttaa katon rajassa olevalle kameralle, kun poliisi on kertonut, että kuulustelu nauhoitetaan?Misri kirjoitti:[ Pojan ensimmäisiä kuulemisia leimasi pelko. Oikein sydäntä kouristaa ajatella sitä, mitä kaikkea lapsi on joutunut sisällään kantamaan. Vasta kun hän koki olonsa turvalliseksi siellä uudessa kodissaan, niin hän vihdoin pääsi avautumaan ja ne pelon aiheuttamat padot murtuivat.
Tästäkö se alkaa likainen mediapeli ? Vai "valheiden vankina" Ilmeisesti siinä omakohtainen kokemuksen ääni puhuu.perusasiamies kirjoitti:Pisti silmään tästä uutisesta:
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikke ... na/4940600
kohta, jossa Auer sanoo seuraavaa:
" Pienet lapset voivat puhua mitä tahansa, mitä aikuiset heille syöttävät. Syytän asiassa ainoastaan aikuisia. Lapseni ovat eläneet valheiden vankeina sijaisperheessä. Vaikka heillä olisikin halu kertoa, miten asiat oikeasti ovat, eivät he siellä voi tuoda asioita esiin, Auer väittää. "
Puhuukohan kokemuksesta?
Luin unenpöpperöissäni Pienen liekin kaunista tarinaa, ja luulin sitä ensin Äiti Teresan muistokirjoitukseksi. Mutta Annelista ja Ulvilasta siinä kuitenkin puhuttiin, niin se kääntyikin kornin komiikan puolelle. Ei pitäisi nauraa, kun on kuitenkin kyse vakavista rikoksista ja kuolleesta ihmisestä.Pieni liekki kirjoitti:Sain isältäni synttärilahjaksi Seiska-lehden numeron 13/2015, missä on useamman sivun erikoishaastattelu Anneli Auerista. Se on hyvä haastattelu, vaikka kansilehden lööppi ehkä vie ajatukset hiukan sivuraiteille itse asiasta, eli edessä olevasta vankilasta vapautumisesta. Minulle tuli haastattelusta hyvä mieli, vaikka olen samalla surullinen niistä vuosista, jotka Anneli on lastensa elämästä menettänyt. Hyvä mieli tuli sen takia, että Anneli on säilyttänyt uskonsa tulevaisuuteen eikä ole täysin katkeroitunut niistä vääryyksistä, joita on hänen kohdalleen kasautunut.
Minulla on voimakas tunne siitä, että Ulvilan oikean surmaajan henkilöllisyys tulee vielä selviämään, ja vaikkei tulisikaan, niin tiedän, että järkevät ja asioihin perehtyvät ihmiset pystyvät päättelemään Annelin olevan syytön sekä miehensä surmaan että lastensa epäiltyihin kaltoinkohteluihin. Tiedän, että Anneli tulee pärjäämään hyvin vankilan muurien ulkopuolella meidän muiden joukossa ja osallistuu töiden tekemiseen siinä missä me muutkin. Jos olisin työnantaja, niin palkkaisin Annelin kaltaisen rehellisen, tunnollisen, asiallisesti käyttäytyvän, älykkään ja kielitaitoisen henkilön milloin tahansa hommiin.
Toivon Annelille ja hänen lähipiirilleen paljon voimia ja myötäistä tuulta purjeisiin. Kyllä edessä häämöttää varmasti valoisa tulevaisuus, sillä syyttömänä on kevyt kulkea pystypäin, eikä elämäkään voi ikuisesti potkia päähän. Kiitokset Seiska-lehdelle rohkeudesta antaa Annelin omaa ääntä suuren yleisön kuuluville!
