Joltakin toiselta leiriltä kuin tuolla Heinäveden natsikoulutetun johtajattaren luotsaamalta on siis tämä "muisto" (Ylen jutusta):Kirja keskittyy pääosin Heinäveden telttaleirille. Kun se lakkautettiin joulukuussa 1943, apulaisjohtajaksi ylennetty Saara siirtyi töihin muassa Siilinjärvelle, Lapinlahdelle ja Pajarille. Viimeiseksi jäi Nastolan työleiri 1944.
Aikaa on toki kulunut, mutta vaikka mitään asiakirjatodisteita leireistä tai hirmutöistä ei olisikaan, niin luulisi sentään, että vielä olisi hengissä joku näillä kauhuleireillä joko työntekijänä tai leirin asukkaana ollut. Tai edes joku sukulainen tai muu läheinen, jolle ovat uskoutuneet. Nyt voisi olettaa heidänkin uskaltavan astua julkisuuteen, kun pää on ns. auki.Leirejä perustettiin myöhemmin lisää. Raskaana olleiden julma kohtelu jatkui. Vuonna 1944 Tuukkanen kuuli toisella leirillä huutoja ja meni juosten paikalle, mutta liian myöhään.
– Kaksi suomalaista naista oli tappanut naisen, jolla oli ollut suhde venäläiseen sotavankiin ja hänet oli siksi toimitettu leirille. Tapetulta naiselta oli revitty vatsa auki niin, että pieni vauva oli osittain ulkona. Paikalla oli myös sotilaita, jotka huutelivat että näin käy kaikille natsien ja ryssien huorille.
Vielä lainaus Kouvolan Sanomien jutusta:
Mitähän nuo muut dokumentit ovat? Joutjärvi olisi nyt hyvä ja antaisi kaiken hallussaan olevan materiaalin muidenkin tarkasteltavaksi, niin ainakin siltä osin saataisiin asioista varma tieto.Joutjärven teksti perustuu hänen äitinsä päiväkirjoihin ja muihin dokumentteihin sekä perusteellisiin, nauhoitettuihin haastatteluihin.
On erittäin vaikea uskoa, että juutalaisia (tai Joutjärvenhän mukaan riitti, että oli ollut juutalaisen kanssa naimisissa) olisi vasiten haalittu naisten työleirille, kun sotavangeiksi joutuneet venäjänjuutalaisetkaan eivät jatkosodan ajan suomalaisilla vankileireillä joutuneet mitenkään erityisen huonon kohtelun alaisiksi, ainakaan erään opiskelijan gradun mukaan, lainaus ko. opinnäytteen tiivistelmästä:
Suomalainen sodanjohto jaotteli sotavankeja kansallisuuden ja ammattien mukaan. Naarajärven leirin alaisuuteen keskitettiin juutalaisia sotavankeja, myös ukrainalaisia oli leirin kirjoilla satoja. Tutkielmassa on pohdittu sitä, miksi juutalaiset keskitettiin tietyille työmaille, oliko kyseessä suunnitelma juutalaisten pelastamiseksi vai tuhoamiseksi? Juutalaisten sotavankien kysymyksen selvittämiseen olen saanut apua Israelista, asiaa aiemmin tutkineet Serah Beizerin yksityisarkistoista. Avusta huolimatta kysymys juutalaisten keskittämisen syistä jää edelleen vaille vastausta. Tutkimuksen tuloksista selviää se, että Suomen sotavankileireillä venäjänjuutalaiset sotavangit selviytyivät sodasta hengissä. Heitä ei uskontonsa takia syrjitty tai vainottu, kuten ei muitakaan Neuvostoliiton eri kansallisuuksista. Suomensukuisia suosittiin, venäläisiä kohdeltiin karummin.
Ymmärrettävää on tietenkin, ettei moni aikuinenkaan näitä asioita enää tiedä.