Venäläinen sarjamurhaaja Alexander Bychkov

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
F_T_S

Venäläinen sarjamurhaaja Alexander Bychkov

Viesti Kirjoittaja F_T_S »

"Metsien Rambona" tunnettu, 20 vuotta villiä metsäelämää viettänyt Alexander Bichkov kuoli poliisin tarkka-ampujan luotiin 14. maaliskuuta Kostramassa, noin 700 kilometriä Moskovasta itään .

Bichkovin perään lähetettiin Moskovasta poliisin erikoisyksikön miehiä - joista osa afganistanin sodan veteraaneja - sen jälkeen kun peloissaan ollut paikallispoliisi ei uskaltanut mennä metsään etsimään häntä. 'Ramboa' epäiltiin rikkaiden moskovalaisten metsän reunaan rakentamien kolmenkymmenen lomahuvilan polttamisesta. Paikallisten kyttien pelko oli kasvanut etenkin sen jälkeen kun Bichkov oli pitänyt paikallista poliisikomentajaa aseella uhaten vankinaan tuntikausia, päästäen tämän lopulta menemään kadoten itse puiden suojaan.

Paikannettuaan 'Rambon' leirin, kuusi erikoispoliisia lähti neljän aseistetun metsänvartijan kanssa moottorikelkoilla pidättämään häntä. Mutta kahdella haulikolla ja itsetehdyllä pistoolilla aseistautunut Bichkov onnistui väijyttämään kytät.

Yksi kytistä pyysi 'Ramboa' antautumaan, jolloin tämä huusi "Minulla ei ole mitään menetettävää!", ja avasi tulen. Kaksi kyttää haavoittui, kolmannen pelasti luotiliivit.

Tämän jälkeen Bichkov sytytti useita tulipaloja kyttien harhauttamiseksi, ja savun suojassa kiersi näiden taakse. Hän oli ilmeisesti aikeissa jatkaa ampumista haavoittuneita auttamassa olleita kyttiä kohti, kun tarkka-ampuja huomasi hänet puiden ja savun seassa. Luoti osui päähän ja hän kuoli heti.

"Hän oli todellinen ammattilainen", sanoi eräs poliisi Bichkovista, ja lisäsi samalla tarkka-ampujan havainneen hänet silkalla tuurilla.

Kytät löysivät myöhemmin 'Rambon' majapaikasta lisää aseita, kymmeniä turkiksia, satoja ansoja, sekä metsästystä ja selviytymistaitoja käsittelevää kirjallisuutta.

Entinen metsätyöläinen Alexander Bichkov katosi kotikylästään parikymmentä vuotta sitten riitaisan avioeroprosessin jälkeen. Vuonna 1997 Bichkov julistettiin kuolleeksi ja omaiset myivät hänen talonsa. Hän oli kuitenkin vain paennut kylän lähellä olevaan tiheään metsään. Parimetrinen ja tuuheapartainen Bichkov eleli vanhoissa vajoissa ja itse rakentamissaan leireissä, pyyti eläimiä ravinnoksi, ja poistui metsästä vain kesällä jottei häntä voitaisi seurata leiriin jalanjälkiä pitkin. Hänen oikea henkilöllisyytensä selvisi vasta kuoleman jälkeen, johon asti hänet tunnettiin vain aseenkäsittely- ja selviytymistaidoista saadulla liikanimellä "metsien Rambo".

Paikalliset kansalaiset suhtautuivat Bichkoviin samanlaisella kauhulla ja inholla kuin muihinkin villipetoihin. Eräs paikallinen valitteli hänen varastaneen saappaita ihmisten kotipihoilta ja perunoita pelloilta. Hän oli kuulemma näyttänyt niin pelottavalta, ettei vanhemmat uskaltaneet päästää lapsiaan kouluun ilman koiraa.

Konfliktit 'Rambon' kanssa kiihtyivät pari vuotta sitten, kun hänen kotimetsästään tehtiin luonnonpuisto, jolloin metsästyksestä siellä tuli laitonta. Metsänvartijat rikkoivat toistuvasti Bichkovin ansoja, ja kerran tämä onnistui väijyttämään kolme metsänvartijaa, ilmoittaen näille tappavansa heidät jos he vielä näyttäisivät naamaansa metsässä.

Eräs poliisi sanoi: "Kun menimme hänen peräänsä, hän taisteli loppuun asti. Hänellä ei ollut muuta jäljellä. Ei enää paikkaa minne mennä."
Rebdomine
Remington Steele
Viestit: 242
Liittynyt: Su Syys 28, 2014 10:15 am
Paikkakunta: 7878km Columbine High Schoolista

Re: Venäläinen sarjamurhaaja Alexander Bychkov

Viesti Kirjoittaja Rebdomine »

Alexander Vladimirovich Bychkov on Venäläinen sarjamurhaaja ja kannibaali joka syntyi 1.4.1988.
Lapsuus
Alexanderin ollessa lapsi hän asui isoäitinsä ostamassa talossa vanhempiensa Irina ja Vladimir Bychkovin kanssa. Hänelle syntyi kaksi vuotta myöhemmin veli Sergei. Poikien äiti kärsi alkoholismista ja lopulta myös isä alkoi juomaan, pian isä hirtti itsensä vain 40 vuotiaana. Naapurit väittivät että isän alkoholismi ja itsemurha johtuivat vaimon uskottomuudesta.

Irina Bychkov laittoi lapsensa työskentelemään perheen vihannespuutarhassa kun pojat olivat täyttäneet viisi. Pojat myös joutuivat työskentelemään naapureilleen keräten metalliromua. Poikia hakattiin jos he palasivat kotiin ilman rahaa. Pojat myös näpistelivät kaupunkilaisilta tavaroita, heidät saatiin kiinni usein mutta vapautettiin aina.

Myöhään 2000 luvulla Sergeitä hakattiin ja hän sai aivovamman kun hänet oltiin heitetty liikkuvasta autosta ulos. Alexander joutui lopettamaan opintonsa pitääkseen huolta veljestään joka oli selvinnyt mutta tullut kyvyttömäksi itsenäiseen elämään.

Murhat
Alexander murhasi ensimmäisen kerran 17.9.2009. Hän tapasi 60-vuotiaan uhrinsa nimeltä Yevgeni Zhidkov paikallisessa tavernassa. Alexander tarjosi yösijaa kotoaan miehelle joka suostui. Kun mies nukahti Alexander puukotti hänet hengiltä ja paloitteli ruumiin.

Alexander kutsui itseään nimellä "Rambo", hän houkutteli uhreikseen miehiä jotka olivat alkoholisoituneita tai kodittomia. Hän tappoi heidät kotonaan tai syrjäisessä paikassa käyttäen vasaraa tai veistä. Hän paloitteli ruumiit ja hautasi kaupungin kaatopaikalle tai omalle kotipihalleen. Hän tappoi aina lämpimänä vuodenaikana jotta poliisi olisi epäillyt siirtotyöläisiä. Alexander myös tappoi miehen joka oli alkanut epäillä häntä murhista ja alkanut kiristää tätä.

Ensimmäinen paloiteltu ruumis löydettiin keväällä 2010, se kuului Sergei Berezovskylle joka oli Alexanderin äidin ex-mies. Syyskuussa 2010 kaksi muuta paloiteltua ruumista löydettiin. Paikallinen mies Alexander Zhuplov pidätettiin 19.9.2010, mies oli mielisairas ja tunnusti kolme murhaa joita ei ollut tehnyt. Hänet lähetettiin mielisairaalaan.

Pidätys
Illalla 21.1.2012 Alexander Bychkov murtautui rautakauppaan ja vei sieltä kolme veistä ja 9,908 Venäjän Ruplaa (N.162.84 €) Hänet pidätettiin monta päivää myöhemmin. Poliisi löysi Alexanderin päiväkirjan jossa mies kuvaili itseään yksinäiseksi sudeksi ja myönsi olevansa syyllinen 11 murhaan. Alexander myös kirjoitti päiväkirjassaan alkaneensa murhaamaan hänen tyttöystävänsä jätettyä hänet.
Kun poliisit kuulustelivat häntä, hän kertoi syöneensä uhriensa sydämet, lihakset ja maksat.

Vangitseminen
Alexanderilla todettiin persoonallisuushäiriö mutta hänet tuomittiin syyntakeiseksi. Hänet tuomittiin syylliseksi yhdeksään murhaan ja yhteen murtoon. Kahden muun uhrin ruumiita ei löydetty. 22.3.2013 Alexander tuomittiin elinkautiseen.
Bychkov.jpg
Bychkov.jpg (18.72 KiB) Katsottu 724 kertaa
https://en.wikipedia.org/wiki/Alexander_Bychkov

Kuva oli pudonnut. Palautettu.
-NILS-
“Fine, I’ll start shooting anyway!”
-Eric Harris 20.4.1999
Pätemistä Minfossa vuodesta 2011
Vastaa Viestiin