http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200712 ... 9_ul.shtml
Joulukorttien jakaja surmattiin Kanadassa
17.12.2007 18:19
Mies löytyi henkihieverissä naapurin pihatieltä.
Verityö tapahtui lauantaina iltapäivällä noin 70 kilometriä Torontosta lounaaseen sijaitsevassa Kitchenerin kaupungissa 72-vuotiaan miehen ollessa jakamassa naapureilleen joulukortteja. Henkitoreissaan löydetty mies kiidätettiin sairaalaan, missä hän menehtyi myöhemmin vammoihinsa.
- Hän oli kiertänyt naapurustossa levittämässä hyvää joulumieltä, kun tämä tapahtui, rikostarkastaja Bryan Larkin kertoi uutistoimisto AFP:lle.
Surmansa saanut oli elänyt vaimoineen kyseisellä alueella yli 30 vuoden ajan. Tuttavat kuvailivat häntä CTV-televisiokanavalla "ystävälliseksi ja huolehtivaiseksi ihmiseksi, jolla ei ollut maailmassa ainuttakaan vihamiestä".
Poliisi etsii teosta epäiltynä valkoihoista, keskikokoista miestä, joka oli pukeutunut mustaan takkiin.
Uhrin ruumiinavaus siirtyi viikonlopun yli, koska kuolinsyytutkija ei päässyt liikkeelle Kanadan itäosaa viikonloppuna koetelleen lumimyräkän takia. Toronton, Ottawan ja Montrealin alueelle satoi viikonlopun aikana yli 35 senttiä lunta.
SIRPA KULONEN
[email protected]
Joulukorttien jakaja surmattiin Kanadassa.
-
CrissAngel
- Martin Beck
- Viestit: 838
- Liittynyt: Pe Heinä 20, 2007 9:12 am
- Paikkakunta: Tajukankaalla, Pannuhuoneessa, Iisakin Kirkossa!
Joulukorttien jakaja surmattiin Kanadassa.
Child Of Scythe
-
Dr Bergmeister
- Adrian Monk
- Viestit: 2800
- Liittynyt: La Maalis 13, 2010 9:37 pm
- Paikkakunta: Pohjanmaan rannikkoseutu
Re: Joulukorttien jakaja surmattiin Kanadassa.
Onkohan kenelläkään mitään tietoa tästä tapauksesta, selvisikö juttu vai onko edelleen mysteeri?
Gods made heavy metal.
Re: Joulukorttien jakaja surmattiin Kanadassa.
http://www.cbc.ca/canada/story/2007/12/ ... death.html
'Distraught' man charged in Christmas card killing appears in court
Tuolloin 22-vuotiasta Trevor James Lapierrea ainakin syytettiin teosta. Hän oli käynyt myös toisen uhrin kimppuun.
Lisäys: Tekijä kärsi siis jämäköistä mielenterveyden ongelmista surma-aikoihin, linkin takana kuvaahttp://lexicondaily.blogspot.com/2010/01/despite-psychosis-schizoaffective.html

Herrasmies kulkee aina portaissa edellä. Myös yksin ollessaan.
-
Aizerbaidzan
- Angus MacGyver
- Viestit: 6833
- Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm
Re: Joulukorttien jakaja surmattiin Kanadassa.
Tapauksesta on annettu tuomio tammikuussa 2010. Trevor LaPierre, 24, sai elinkautisen, josta on mahdollista anoa ehdonalaiseen pääsyä 17 vuoden jälkeen. Tekijä oli vedonnut mielenterveysongelmiin ja yrittänyt esittää mielisairasta, mutta oikeuteen tuotujen lukuisten psykiatrien raporttien mukaan LaPierre oli kelpo oikeudenkäyntiin eikä häntä voitu jättää syyntakeettomana tuomitsematta.Dr Bergmeister kirjoitti:Onkohan kenelläkään mitään tietoa tästä tapauksesta, selvisikö juttu vai onko edelleen mysteeri?
Uhriksi joutunut Hunter Brown oli paikallisten uutisten mukaan 74-vuotias eikä 72, kuten ylläoleva Iltalehden uutinen sanoo.
Lisätietoa englanniksi täällä.
Re: Joulukorttien jakaja surmattiin Kanadassa.
Mielenkiintoinen tapaus. Tekijän vanhempien näkökulmaa ja vähän muutakin :
http://www.kidsmentalhealth.ca/news_and ... php?id=830
Ilmeisestikin tekijällä oli aikamoista häikkää mielenterveytensä kanssa, muttei tarpeeksi syyntakeettomuuteen. Olisiko hän todellakin päättänyt tappaa kenet tahansa kristityn ja venkoilla sitten itsensä pois vankilasta teeskentelemällä sairaampaa kuin olikaan?
Lis. Ongelmat täysi-ikäisten pahoinkin oirehtivat henkilön vanhemmilla näyttävät olevan Kanadassa samoja kuin Suomessakin. Vastentahtoiseen hoitoon on vaikeaa ketään saada, niin hyvässä kuin pahassakin. Tulee mieleen kotirintamalta Tampereen kirvessurma http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=2&t=134