Jukka Tolonen

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Miina
Martin Riggs
Viestit: 622
Liittynyt: Pe Heinä 13, 2007 8:32 am
Paikkakunta: Tampere

Jukka Tolonen

Viesti Kirjoittaja Miina »

Iltasanomat:
Vankila uhkaa Tolosta
18.12.2007 06:53

Kitaristilegenda Jukka Tolonen, 55, vastasi eilen Helsingin käräjäoikeudessa syytteeseen tapon yrityksestä ja huumausainerikoksesta. Kihlakunnansyyttäjä vaatii Toloselle useiden vuosien ehdotonta vankeusrangaistusta. Keskirangaistus tapon yrityksestä on 3,5-4 vuotta vankeutta.

Vuosi sitten joulukuussa Tolonen puukotti asunnossaan Malminkartanossa useita kertoja 30-vuotiasta naisystäväänsä. Tolosen Tasavallan presidentti -bändin kiertueen päätöskeikka Tavastialla oli päättynyt vain tunteja aikaisemmin.

Kitaristi kertoi hermostuneensa, koska hänen mielestään nainen tuli hakemaan amfetamiinia sen sijaan että olisi tullut nähdäkseen hänet. Tolosen mukaan hänellä saattoi olla eri käsitys suhteen laadusta, ja taustalla oli mustasukkaisuutta.

- Rikoin siinä akustisen kitaranikin riidellessä ja heittelin joitakin tavaroita seinään. Voi olla, että tähtäsin häntä.30-vuotiaan mukaan molemmat olivat väsyneitä ja stressaantuneita usean vuorokauden valvomisen jälkeen.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=1467082
"Pohjimmiltaan hän oli lempeä, miellyttävä ja jopa älykäs. Taitavasti sen kätki hän kaikilta meiltä..." (Miksei täällä humppa soi? Eläkeläiset)
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6833
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Legendan täydellinen romahdus...
Manual
Lauri Hanhivaara
Viestit: 130
Liittynyt: Su Marras 11, 2007 10:09 pm

Viesti Kirjoittaja Manual »

Älä muuta virka , surku Tolonen on kumminkin pirun hyvä kitaristi
apollo
Christopher Lorenzo
Viestit: 1590
Liittynyt: La Heinä 14, 2007 4:09 am

Viesti Kirjoittaja apollo »

Rapatessa roiskuu, kyllähän Tolonen on itsekkin myöntänyt käyttäneensä huumeita jo hippiajoista lähtien eli 60-luvun lopusta. Ihan uutta kyllä tämä väkivaltainen käyttäytyminen, mutta eikös tässä joku aika sitten ollut taas lööpeissä, kun oli jotain autoja hakannut Helsingissä rautaputkella.

Kai se pitkäaikainen pirinkäyttö alkaa sekottamaan yläpäätä. Sitä olen monesti ihmetellyt, että amfetamiinin käyttäjät "jämähtävät" samaan habitukseen. Kävin itse kattomassa Tasavallan Presidenttiä tuolla viimeisellä kiertueella. Hassun näköistä, kun kaikki muut bändin jäsenet oli keski-ikäistyneet ja lihoneet, mutta tämä Tolonen oli ihan samanlainen rokkiruipelo kuin aina ennenkin.

Hyvä juttu Tolosesta City-lehdessä:
http://www.city.fi/artikkeli/Jukka+Tolonen/2233/
katupoika
Theo Kojak
Viestit: 1168
Liittynyt: Ma Kesä 11, 2007 6:05 pm
Paikkakunta: päihdehelvetti

Viesti Kirjoittaja katupoika »

Tolonen ei ollut pelkästään "hyvä kitaristi", vaan helposti yksi maailman parhaista kitaristeista. Kusi hommansa, kun meni takaamaan frendinsä lainan 80-luvulla, joka kaatui sit Tolosen niskaan. Menetti kaiken eikä oikein koskaan enää noussut takaisin jaloilleen.
gravedigger
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1314
Liittynyt: La Marras 17, 2007 7:50 pm
Paikkakunta: Rairairailaamassa

Viesti Kirjoittaja gravedigger »

Nooh,linnassa raapasee tehä pari tiukkaa raitaa ja comeback valmis :wink:
Mä oon Matti, sä oot vaan Mervi
Maybrick
Perry Mason
Viestit: 3828
Liittynyt: Ti Loka 23, 2007 4:44 pm

Viesti Kirjoittaja Maybrick »

Minusta Tolonen kyllä näyttää vanhemmalta kuin ikä edellyttäisi, vaikka läskiä ei varteen olekaan kertynyt. Olemus kertoo rappiosta, vaikka sormet näyttää vielä melko sutjakoilta.
Nothing is quite what it seems
Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5424
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

Tyttöystävät pysyvät puolet nuorempina... :roll: :)
-Takuulla, sano Tampereenlikka!
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6833
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Iltalehti kirjoitti:Huippukitaristin mielentila tutkitaan
20.12.2007 15:11

Helsingin käräjäoikeus on passittanut Jukka Tolosen mielentilatutkimukseen. Mielentilatutkimusta vaativat sekä syyttäjä että Tolosen puolustus.

Päätös liittyy huippukitaristin viime joulukuiseen puukotukseen.

Varsinainen tuomio annetaan mielentilatutkimuksen valmistuttua. Syyttäjä vaatii Toloselle rangaistusta tapon yrityksestä ja huumausainerikoksesta.

Aamuyön tunteina Toloselle ja hänen naisystävälleen tuli riita, jonka päätteeksi Tolonen iski naista keittiöveitsellä ylävartaloon kolmesti. Naisystävä ei vaatinut oikeudessa Toloselle rangaistusta.

Huumeita asunnossa

Kun poliisi tutki Tolosen asunnon, sieltä löytyi 2,5 grammaa amfetamiinia ja 0,8 grammaa hasista.

Tolonen oli ennen välikohtausta palannut yhtyeensä keikalta Helsingin Tavastia-klubilta.

Tasavallan Presidentti -yhtyeen keulahahmo ja maan tunnetuimpiin kitaristeihin kuuluva Tolonen oli vuorokauden pidätettynä, mutta pääsi kuulustelujen jälkeen vapaaksi.

- Olen vähän sokissa vielä itsekin siitä, että olen käyttäytynyt noin idioottimaisesti ja väkivaltaisesti, Tolonen kertoi aiemmin City-lehden haastattelussa.

Suomalaisten muistiin mies jäi pysyvästi soittaessaan tunnetun kitarasoolon Rauli Badding Somerjoen kappaleessa Paratiisi.

PASI LEHTINEN
[email protected]
apollo
Christopher Lorenzo
Viestit: 1590
Liittynyt: La Heinä 14, 2007 4:09 am

Viesti Kirjoittaja apollo »

ei tuu Toloselle kun kitaranviritys-reissu. Mutta ehkä sieltä joku blues-soolo syntyy
Maybrick
Perry Mason
Viestit: 3828
Liittynyt: Ti Loka 23, 2007 4:44 pm

Viesti Kirjoittaja Maybrick »

Vankila on Toloselle tällä kertaa oikea paikka. Se on vähän hukkateillä nyt ja on varmassa tallessa jonkin aikaa.
Nothing is quite what it seems
Kuusikonmies
Susikoski
Viestit: 46
Liittynyt: To Maalis 20, 2008 9:50 pm
Paikkakunta: Suomi

Viesti Kirjoittaja Kuusikonmies »

Joko Tolosen juttu on ollu raastuvassa ?
Kuusikonmies
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6833
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Ilta-Sanomat kirjoitti:http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=1527876

Jukka Tolonen passitettiin suoraan vankilaan
06.05.2008 06:19

Poliisit odottivat jo oven takana, kun kitaristilegenda Jukka Toloselle vielä luettiin tuomiota Helsingin käräjäoikeuden istuntosalissa.

Tolonen, 56, tuomittiin yli kahdeksi vuodeksi vankeuteen naisystävän puukotuksesta. Käräjäoikeus antoi määräyksen viedä hänet heti vankilaan.

Tuomionluvun päätyttyä kaksi poliisimiestä astui saliin ja nouti Tolosen. Partio saattoi hänet oikeustalon vankitiloihin ja sieltä edelleen Vantaan vankilaan.

Tolonen suhtautui tilanteeseen ulkoisesti tyynesti. Hän on kertonut katuvansa tekoaan ja oli varautunut myös siihen, että vankilan portit aukeavat.

- Tulee mitä tulee, otan vastaan rangaistuksen. Kaikkein tärkeintä on, että (naisystävälle) ei jäänyt mitään pysyviä vammoja. Jumalalle kiitos, hän sanoi oikeustalolla eilen.

Tolosella ei ole taustallaan aiempaa vakavaa väkivaltarikollisuutta. Hän saattaa päästä ehdonalaiseen vapauteen jo runsaan vuoden istuttuaan.

Tolosen avustajan mukaan kitaristi miettii ainakin pari päivää ennen kuin päättää, hakeeko hovioikeudesta lievennystä rangaistukseen. Puukotuksen sinänsä Tolonen myönsi jo käräjillä.

Hän oli lyönyt 30-vuotiasta naista leipäveitsellä kahdesti ylävartaloon ja kerran alavatsaan asunnossaan Helsin gin Malminkartanolla joulukuussa 2006.

Taustalla oli mustasukkaisuutta. Tolonen on kertonut hermostuneensa, koska koki naisen tulleen hakemaan amfetamiinia sen sijaan että olisi halunnut nähdä hänet.
Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7233
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Viesti Kirjoittaja Tiina »

^Mustasukkainen amfetamiinille?....Paha on kyllä kilpakosijana varmaan. :roll:
apollo
Christopher Lorenzo
Viestit: 1590
Liittynyt: La Heinä 14, 2007 4:09 am

Viesti Kirjoittaja apollo »

Tiina kirjoitti:^Mustasukkainen amfetamiinille?....Paha on kyllä kilpakosijana varmaan. :roll:
No ei se ihan noin mennyt. Tolonen suuttui kun neiti oli vaan kitarasankarin pirin perään, eikä ollutkaan tullut Tolosen vieraaksi muuten.

Aika pahoja lyöntejä puukolla, naisella käynyt todella hyvä tuuri kun ei käynyt huonommin!
Vastaa Viestiin