Joensuu: Nainen kertoi joutuneensa raiskatuksi - todisteet puuttuivat, tutkinta keskeytettiin

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
Avatar
Sajaki
Jack Bauer
Viestit: 986
Liittynyt: Pe Maalis 19, 2010 7:53 pm
Paikkakunta: Left-hand path

Viesti Kirjoittaja Sajaki »

sine qua non kirjoitti:Semmoisen kulttuurin hyväksyminen ja sellaisilla ehdoilla toimiminen, joissa palataan jälleen siihen, että nainen ei enää voikaan liikkua julkisissa tiloissa yksin vaan tarvitsee omaksi turvakseen saattajan ja että hänen täytyy pukeutua "siveästi" oman turvallisuutensa vuoksi, ei tunnu huolettavan naisasianaisiakaan. Netin vihapuhe huolestuttaa heitäkin eniten. Yhteiskuntamme on surullisessa jamassa.
Tämä oli erittäin hyvin sanottu.

Ihmetyttää tämän tapauksen uutisointi. Yhdessä otsikossa puhuttiin seksuaalirikoksesta - voisi päätellä että lievempi kuin raiskaus? Esimerkiksi pitkälle mennyt ahdistelu tai raiskauksen yritys. Myöhemmin jopa samassa lähteessä käytetään sanaa raiskaus - vain kätevyyden takia, vai yrittikö ensimmäinen otsikko "lieventää" rikosta?

Ja miksi nyt on pariin kertaan mainittu kaksi tekijää, kun poliisi hakee nimenomaan vain yhtä?
"Karkea kysymys koko kriminaalipolitiikan historian ajan on ollut, onko rikoksiin syyllistynyt (tai muuten poikkeava) henkilö paha vai hullu."
URSA
James Bond (Roger Moore)
Viestit: 15367
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Nuori nainen on joutunut seksuaalirikoksen uhriksi Joens

Viesti Kirjoittaja URSA »

Ensimmäiseen viestiin kopioidussa uutisessa käytetään sanaa "tapahtuma." Aikamoista vähättelyä, jos raiskaus on joku happening.

Olisiko niin, että toinen mies on "vain" katsellut vieressä, ja poliisi ei siksi etsi häntä?
Pula-aho
Martin Riggs
Viestit: 620
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 1:58 pm

Re: Nuori nainen on joutunut seksuaalirikoksen uhriksi Joens

Viesti Kirjoittaja Pula-aho »

URSA kirjoitti:Ensimmäiseen viestiin kopioidussa uutisessa käytetään sanaa "tapahtuma." Aikamoista vähättelyä, jos raiskaus on joku happening.

Olisiko niin, että toinen mies on "vain" katsellut vieressä, ja poliisi ei siksi etsi häntä?
Tässä maassa on kovin vaikeaa enää luottaa juuri mihinkään mitä media kirjoittaa, kun teksti on niin ristiriitaista aiemmin ilmestyneen kesken, riitelee ns. keskenään. Ensin on ulkopuolista ampujaa. Sitten ei olekkaan. Myöhemmin paljastuu, että kyseessä onkin laajennettu itsemurha mustasukkaisuudesta. Oikeastaan kaikki olennainen jätetään kertomatta spekulaatioita lukuunottamatta.
Snoopy
Armas Tammelin
Viestit: 83
Liittynyt: Ti Tammi 27, 2015 8:03 am

Re: Nuori nainen on joutunut seksuaalirikoksen uhriksi Joens

Viesti Kirjoittaja Snoopy »

[quote]Poliisi saa kyllä ottaa osasyyn syyttömien mahdollisista pahoinpitelyistä.
Jos olisivat antaneet epäiltyjen tuntomerkit heti julkisuuteen, ihmisillä
olisi voinut olla paremmat muistikuvat tai olisi tullut heti mieleen,
että näinkin jotain epäilyttävää viime yönä ja alkaneet muistella tarkemmin
mitä olivat nähneet ja voineet ilmoittaa poliisille heti.
Noilla tuntomerkeillä varmaan vaikeaa oikeita syyllisiä enää kiinni saada.
Raiskaus on niin törkeä rikos, että tuonkaltaista salailua ei saisi koskaan
tapahtua, olivat ne epäillyt minkämaalaisia tahansa.[/quote]

Joensuun poliisi on täynnä somalinmunaa lutkuttavia eunukkeja. Samaa kuraa on muissakin lääneissä. Epäpätevällä ja törkeällä toiminnallaan poliisi raiskasi naisen ns. Uudelleen.
Hävettäisi jos joku poliisi olisi sukulaiseni. Te kusipää poliisit olette vastuussa, kun tekijät uusivat tekonsa. Kiinnihän noita neekereitä ei saada enää, mutta somalit kyllä saavat kyytiä kun se aika koittaa. Joensuu ja oulu omaa omanlaisen historian siinä miten venkuloita vedetään kölinali.
Dereks don't run.
Ränni Wattson
Alibin satunnaislukija
Viestit: 66
Liittynyt: Ti Syys 15, 2015 12:11 am

Re: Nuori nainen on joutunut seksuaalirikoksen uhriksi Joens

Viesti Kirjoittaja Ränni Wattson »

Paskalla lykyllä nämä raiskaavat rotat ovat tartuttaneet tautinsa naiseen. Ja kaksi niitä on ollut, en tosin tiedä toisen roolista enempää eikä mitään hajua miksi kytät eivät etsi kahta mustaa miestä.. Voi olla, että joukkoraiskaus kulttuurinrikastuttajien tekemänä sais liian pahan mellakan aikaseksi. Vittu että pistää vihaks kyttien, mukamas suvaitsevaisten ja median toiminta. Painukoot helvettiin koko munaton sakki.
Avatar
PaxCow
Adrian Monk
Viestit: 2519
Liittynyt: To Tammi 17, 2013 2:45 pm

Re: Nuori nainen on joutunut seksuaalirikoksen uhriksi Joens

Viesti Kirjoittaja PaxCow »

Ettekö tosiaan voi keksiä mitään muuta syytä tuntomerkkien julkaisulle vasta alle kahden vuorokauden kuluttua tapahtuneesta kuin sen, että "Joensuun poliisi on täynnä somalinmunaa lutkuttavia eunukkeja", tai "poliisihallitus on ohjeistanut poliisilaitoksia"? Ehkä rikoksen uhri oli sairaalassa, ehkä luultiin että tekijä tiedetään jo, mutta tieto osoittautui virheelliseksi, ehkä poliisi epäili koko tapahtumaa... Emme voi tietää.

Erittäin hyvät tuntomerkit joka tapauksessa tulivat julki. Kun on noin hyvät tuntomerkit pituudesta, vaatteista ja kaulaketjusta, on hyvä mahdollisuus, että tekijä jää kiinni.

Poliisin eilisessä tiedotteessa tuntomerkkejä tarkennettiin vielä näin:
Tekijän tuntomerkkeihin on tullut vielä tarkennusta niin, että tekijällä on mustat korvan yläreunaan yltävät rastahiukset.
_________________________________________________
Ja tietenkin saatiin ketjuun myös uhkaus siitä, että "somalit saavat kyytiä" ja kytät "painukoot helvettiin", ovathan ne "somalinmunaa lutkuttavia eunukkeja". Kuten Koimies totesi, onneksi minfossa nämäkin mielipiteet saavat tulla julki, "jos ne vain perustuvat asialliseen käsittelyyn"...
"I do not fear death. I had been dead for billions and billions of years before I was born, and had not suffered the slightest inconvenience from it." - Mark Twain
URSA
James Bond (Roger Moore)
Viestit: 15367
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Nuori nainen on joutunut seksuaalirikoksen uhriksi Joens

Viesti Kirjoittaja URSA »

Tarkat tuntomerkit voivat valitettavasti olla merkki siitä, että raiskaus on kestänyt kauan.

Poliisit selvästi pelkäävät tarkkojen tuntomerkkien julkistamista ulkomaalaistaustaisten kohdalla koko Suomessa. Oulun kirvesmurhien kohdalla se tuli selväksi. Ensimmäisiä surmaajan tuntomerkkejä olivat silloin vain mustat vaatteet, ja ihonväristä tiedotettiin vasta monta tuntia myöhemmin, jolloin poliisi saikin heti vihjeen oikeasta miehestä. Kuinka pelkästään surmaajan vaatteiden väri olisi ollut tiedossa ennen ihon väriä? Ihonväriä koskevaa tietoa ei selvästi uskalleta julkistaa ilman monen tunnin harkintaa, vaikka jossakin olisi vapaalla jalalla kirvesmurhaaja. En keksi asialle muuta syytä kuin rasismisyytösten pelon.

Tässäkin tapauksessa raiskaaja voi olla jo jossakin muualla Suomessa, eikä tuntomerkeillä ole enää samanlaista merkitystä, kuin jos ne olisi julkistettu aikaisemmin, jolloin raiskaaja olisi ollut todennäköisemmin vielä samassa kaupungissa.
Pula-aho
Martin Riggs
Viestit: 620
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 1:58 pm

Re: Nuori nainen on joutunut seksuaalirikoksen uhriksi Joens

Viesti Kirjoittaja Pula-aho »

PaxCow kirjoitti:Ettekö tosiaan voi keksiä mitään muuta syytä tuntomerkkien julkaisulle vasta alle kahden vuorokauden kuluttua tapahtuneesta kuin sen, että "Joensuun poliisi on täynnä somalinmunaa lutkuttavia eunukkeja", tai "poliisihallitus on ohjeistanut poliisilaitoksia"? Ehkä rikoksen uhri oli sairaalassa, ehkä luultiin että tekijä tiedetään jo, mutta tieto osoittautui virheelliseksi, ehkä poliisi epäili koko tapahtumaa... Emme voi tietää.
Kaikkeahan voi aina keksiä ja itselleen valehdella, mutta kun tämä käytäntö tuntomerkkien julkistamisessa näissä tapauksissa on enemmän sääntö kuin poikkeus niin ei enää viitsi itselleen valehdella, tai keksiä juttuja. Unelman voi säilyttää siitä huolimatta, että hyväksyy myös unelmaan kuuluvien herätysten olemassa-olon.
PaxCow kirjoitti:Erittäin hyvät tuntomerkit joka tapauksessa tulivat julki. Kun on noin hyvät tuntomerkit pituudesta, vaatteista ja kaulaketjusta, on hyvä mahdollisuus, että tekijä jää kiinni.
Olisi ollut erittäin hyvät mahdollisuudet, jos nuo tuntomerkit olisi julkaistu heti tapahtuneen jälkeen. Nyt ne tuntomerkit tulivat julkaisuun vasta sen jälkeen, kun joku paikallinen spekuloi tapausta julkisesti internetissä. Nyt, kun kepposesta, jolla nuorelta naiselta varastettiin karkkia on jo kulunut vuorokausia on myös kiinnijäämisen riski huomattavasti pienempi ja tämä pikku kujeilija / kujeilijat voivat olla jo eri maassa.
Avatar
PaxCow
Adrian Monk
Viestit: 2519
Liittynyt: To Tammi 17, 2013 2:45 pm

Re: Nuori nainen on joutunut seksuaalirikoksen uhriksi Joens

Viesti Kirjoittaja PaxCow »

Pula-aho kirjoitti:Kaikkeahan voi aina keksiä ja itselleen valehdella, mutta kun tämä käytäntö tuntomerkkien julkistamisessa näissä tapauksissa on enemmän sääntö kuin poikkeus niin ei enää viitsi itselleen valehdella, tai keksiä juttuja. Unelman voi säilyttää siitä huolimatta, että hyväksyy myös unelmaan kuuluvien herätysten olemassa-olon.
Unelmahötöistä en tiedä, mutta en usko siihen, että poliisihallitus olisi ohjeistanut kaikkia paikallispoliiseja niin, ettei hyviä tuntomerkkejä saa antaa jos kyseessä on ulkomaalaisen näköinen epäilty.
"I do not fear death. I had been dead for billions and billions of years before I was born, and had not suffered the slightest inconvenience from it." - Mark Twain
URSA
James Bond (Roger Moore)
Viestit: 15367
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Nuori nainen on joutunut seksuaalirikoksen uhriksi Joens

Viesti Kirjoittaja URSA »

Euroopan neuvoston rasisminvastaisen komissio (Ecri) on ainakin kaksi vuotta sitten julkistamassaan raportissa syyttänyt suomalaisia poliiseja rasismista, ilmeisesti myös aikaisemmin. Kai tämä raportti on jotenkin otettu huomioon Poliisihallituksessa?

Pätkä raportista kertovaa uutista (Rasismi kukoistaa Suomessa);
Maahanmuuttajataustaisia poliiseja on edelleen vähän, Ecri huomauttaa. Komissio ehdottaa edellisen raporttinsa tapaan riippumatonta elintä tutkimaan poliisin harjoittamaa rasismia ja syrjintää. Raportissa todetaan myös, että maahanmuuttajien pysäyttäminen ja henkilöllisyyspapereiden kysely voi johtaa vähemmistöjen etniseen profilointiin.
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194825 ... messa.html

Eiköhän tuollaisilla rasismisyytöksillä ole suora yhteys siihen, että poliisi "ventuloi" tuntomerkkien julkaisemisen kanssa.
mitzy
Harjunpää
Viestit: 295
Liittynyt: Su Elo 14, 2011 7:32 pm

Re: Nuori nainen on joutunut seksuaalirikoksen uhriksi Joens

Viesti Kirjoittaja mitzy »

Tässä ketjussahan jo nähdään mitä tapahtuu kun poliisi kertoo tuntomerkiksi tumman ihon. Nää suomen pelastajat ryntää kadulle ja unohtaa kaikki muut tuntomerkit ja hakkaa ekan tumman oli se sitten jenkeistä tullut suurlähettiläs tai somali.

Joo,Oulussa ja Joensuussa tiedetään mitä tehdä, ei ne taida jaksaa ulkomaalaisia enää ahdistella vaan ovat todenneet et on paljon helpompi ahdistella suomalaisia naisia jotka työskentelevät esim. vapaaehtoisina pakolaiskriisissä tai sitten jos on ulkomaalainen mies tai tumma adoptiolapsi. Onhan se aina helpompaa hakata nainen tai huudella naiselle kuin raavaalle miehelle, ei tuu niin helposti itelle turpaan ja voi tuntea ylemmyyttä kun naiset ei uskalla huutaa takas... :D ja nää isänmaan toivot usein liikkuu joukoissa ja tuntevat suurta ylemmyyden tunnetta kun voivat 10 hengen porukassa hakata yhden.. Jee,nää on ne jotka tulee pelastamaan suomen mamuilta, eiku miten se meni ;D
URSA
James Bond (Roger Moore)
Viestit: 15367
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Nuori nainen on joutunut seksuaalirikoksen uhriksi Joens

Viesti Kirjoittaja URSA »

^Saisiko lähdettä noille rikoksille, vai väritätkö edellisellä sivulla esitettyä epävarmaa huhua? Eikö tuollaista häirintää tapahdu ilman raiskausuutista ja tuntomerkkien julkaisua?

Ainakin irakilaiset väittävät Suomea "hyvien ihmisten maaksi", joten täällä ei ole niin paljoa rasismia, että se estäisi nykyistä maahanryntäystä.
Pula-aho
Martin Riggs
Viestit: 620
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 1:58 pm

Re: Nuori nainen on joutunut seksuaalirikoksen uhriksi Joens

Viesti Kirjoittaja Pula-aho »

Suomessa on hyvin vähän rasismia (muukalaisviha), mutta hyvin paljon realismia maahanmuuton suhteen, jonka äärisuvaitseva kova-äänisin siipi yhdessä hallituksellisten opportunistien kanssa yrittää kääntää vihapuheeksi ja rasismiksi. Muutenkin tuntuu, ettei Suomessa oikein saisi edes tuoda esille maahanmuuttoon liittyviä ongelmia, ne jotenkin pitäisi vain kuitata kädenheilautuksella ja olla hyshys.

Se idästä tullut vapaaottelija puhui hyvin, mitenkään isommin kaunistelematta, että tummat pojat niittävät sitä mitä itse kylvävät tullessaan hakkaamaan, ryöstämään, tai muuten häiritsemään suomalaista seestynyttä elämäntyyliä. Tummien poikien oman yhteisön pitäisi puuttua vahvemmin häiriöihin, ei ole tumman yhteisönkään etu, että muutamat mätäpaiseet aiheuttavat ongelmia koko yhteisölle.
annaanna

Re: Nuori nainen on joutunut seksuaalirikoksen uhriksi Joens

Viesti Kirjoittaja annaanna »

helmi kirjoitti:Poliisi saa kyllä ottaa osasyyn syyttömien mahdollisista pahoinpitelyistä.
Jos olisivat antaneet epäiltyjen tuntomerkit heti julkisuuteen, ihmisillä
olisi voinut olla paremmat muistikuvat tai olisi tullut heti mieleen,
että näinkin jotain epäilyttävää viime yönä ja alkaneet muistella tarkemmin
mitä olivat nähneet ja voineet ilmoittaa poliisille heti.
Noilla tuntomerkeillä varmaan vaikeaa oikeita syyllisiä enää kiinni saada.
Raiskaus on niin törkeä rikos, että tuonkaltaista salailua ei saisi koskaan
tapahtua, olivat ne epäillyt minkämaalaisia tahansa.
Höpönlöpöä on minun mielipiteeni viestistäsi.

Et sinä tiedä milloin uhri on kyennyt kertomaan jotakin tuntomerkkejä tai sitä onko ollut kykenemätön kertomaan. Ehkä ne onkin saatu joltakulta hautausmaan lähistöllä olleelta. Viiveellä.

Mihin perustatte kritiikkinne tuntomerkkien "hitaasta" tiedottamisesta ja sen sisältämästä "asenteesta".

Tunnetilaan? Mielipahaan?

Ei kun teillähän onkin sisäpiiritietoa poliisiylihallituksen salaisista määräyksistä.

Missä teidän mielestänne menee raja itsensä naurettavaksi tekemisessä?

Siinähän tuntomerkit ovat esillä.

Et sinä tiedä minkälaisesta tapahtumasta on ollut kyse, onko ollut pakko odottaa lääketieteellistä/gynekologista varmistusta asiasta. Historia tuntee tapauksia, joissa aamuyöntunteina kotiinpaluu ilman hyvää selitystä on tuntunut vaikealta.

Mikä teidät ja joensuulaisen yhteisön sai vakuuttamaan poliisin valehtelusta?

Poliisi tiedottanut yhden henkilön tuntomerkeistä.

Tuli sitten hakattua kaksi ihmistä summanmutikassa joensuulaisyhteisön toimesta.
Sinun oikeustajusi käsittäessä poliisit osasyyllisiksi tuohon rikokseen.
Tiedotettuaan jostakin muusta kuin kahdesta raiskaajasta.

Tolla logiikalla olisi voinut raiskata - eikun hakata - enemmänkin väkeä. Kaikki kiinnisaadut Joensuun tummaihoisten yhteisön jäsenet.

Yhteisvastuullisuuden nimissä.

Jaaha.
Pula-aho
Martin Riggs
Viestit: 620
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 1:58 pm

Re: Nuori nainen on joutunut seksuaalirikoksen uhriksi Joens

Viesti Kirjoittaja Pula-aho »

annaanna kirjoitti:Höpönlöpöä on minun mielipiteeni viestistäsi.

Et sinä tiedä milloin uhri on kyennyt kertomaan jotakin tuntomerkkejä tai sitä onko ollut kykenemätön kertomaan. Ehkä ne onkin saatu joltakulta hautausmaan lähistöllä olleelta. Viiveellä.

Mihin perustatte kritiikkinne tuntomerkkien "hitaasta" tiedottamisesta ja sen sisältämästä "asenteesta".

Tunnetilaan? Mielipahaan?

Ei kun teillähän onkin sisäpiiritietoa poliisiylihallituksen salaisista määräyksistä.

Missä teidän mielestänne menee raja itsensä naurettavaksi tekemisessä?

Siinähän tuntomerkit ovat esillä.

Et sinä tiedä minkälaisesta tapahtumasta on ollut kyse, onko ollut pakko odottaa lääketieteellistä/gynekologista varmistusta asiasta. Historia tuntee tapauksia, joissa aamuyöntunteina kotiinpaluu ilman hyvää selitystä on tuntunut vaikealta.

Mikä teidät ja joensuulaisen yhteisön sai vakuuttamaan poliisin valehtelusta?

Poliisi tiedottanut yhden henkilön tuntomerkeistä.

Tuli sitten hakattua kaksi ihmistä summanmutikassa joensuulaisyhteisön toimesta.
Sinun oikeustajusi käsittäessä poliisit osasyyllisiksi tuohon rikokseen.
Tiedotettuaan jostakin muusta kuin kahdesta raiskaajasta.

Tolla logiikalla olisi voinut raiskata - eikun hakata - enemmänkin väkeä. Kaikki kiinnisaadut Joensuun tummaihoisten yhteisön jäsenet.

Yhteisvastuullisuuden nimissä.

Jaaha.
Raiskauksen uhrilta yleensä kysytään raiskarin tuntomerkit heti tapahtuneen jälkeen, ihan kuten ryöstöissä, väkivaltarikoksissa ja kaikissa muissakin rikoksissa, joissa silminnäkijät, tai rikoksen uhrit ovat sellaisessa kunnossa, että heitä voidaan kuulla. Raiskauksen ollessa kyseessä kuulemisen lykkääminen viittaisi siihen, että uhri on pahoinpidelty niin pahasti, ettei saa sanaa suustaan.

Haluaisitko omin sanoin kertoa miksi sinun mielestäsi maahanmuuton ongelmista ei saisi keskustella vaan pitäisi olla hyshys? Mikä on se syy minkä vuoksi suomalaiset kaivavat oikeudesta vangittujen henkilöiden nimiä, että kansalaisuus selviää? Miksi asioita lakaistaan maton alle ja myönnetään ongelmat vasta, kun ne eivät enää mahdu maton alle?
Vastaa Viestiin