dmm kirjoitti:
...
En osaa sanoa, millaisia motiiveja itse kullakin on mutta tuskinpa tuolla porukalla asialistalla ensimmäisenä on salonkikelpoisuus tai se, mitä me muut heidän toiminnastaan lähtökohtaisesti ajattelevat.
Aika hiljaista on ihan kaikkien osalta. Hyvä, että olet tehnyt mielestäsi jotain. Minusta taas tuntuu, ettei työ lopu koskaan vaikka se toki veteraanien kohdalta pian onkin loppu. Joten jälleen kerran, tuntematta näitä henkilöitä, mistä me tiedetään, mitä he kenenkin hyväksi tekevät tai ovat tehneet.
Kun taitaa olla vain olettamista tuo
"aika hiljaista on ollut kaikkien osalta". Omalta osalta tilanne samankaltainen Vodkan kanssa. Turha olettaa kanssakirjoittajien tekemisistä nuin vaan mitään

Moni asia vaikuttaa tämänkaltaisiin mahdollisuuksiin osallistua eikä kodeissa tapahtuva kasvatus, elatus ja huolenpito ole mitenkään vähempiarvoista kuin ulkopuolisiin kohdistettu avustaminen.
Ja näitten sekasikiöitten tilanne taas EI ole ollut hiljainen. Jo viime viikolla on uutisoitu, Keskisuomalaisessa muistaakseni, että nämä ovat uusineet näitä öisiä iskujaan. Mitä viikonloppuna on tapahtunut, siitä en tiedä.
Eihän moinen varsinaisesti vaarallista ole, hemmetin typerää kyllä. Vaarallisuudesta ei kuitenkaan ole kyse, eikä mistään lentolehtisten perin harmittomasta levittämisestä. Vaan uhkailemisen, pelottelemisen ja terrorin sallimisesta ja oikeuttamisesta itselleen. Nää päivittää näitä "sankaritekojaan" kuulemma nettiin kotisivulleen.
Eivätkä ole tuohon alueelle tunkeutumiseen tyytyneet.
Ovat kerrotun mukaan ajelleet hoivakodin pihalla ja huudelleen poistumessa olleelle henkilökunnan jäsenelle (arvaan olleen joku naispuoleinen hoitaja) rasistissävyisiä solvauksia.
Työpaikalta lähtenyt on voinut pelätä kotiinsa asti seurattavan, häiriköinnin takia on jouduttu ostamaan lisää vartiointia kirjoitettiin.
Voiko joku olla varma, että tähänhän tämä sitten varmasti jää. Etteivät kivittele ikkunoita tai tuhri paikkoja. Että turha vartiointia lisätä ja tanssia näitten pillin mukaan. Eikö vartioinnin lisääminen ja pelkotilan aikaansaaminen ole ollut tässä motiivi ja päämäärä. En ymmärrä mikä muukaan. Ajelunhalu?
Ja mihin typeryyksiin äityvät silloin, kun edes yksi pakolainen Puuppolaan saapuu.
Ps. Nimittelen sekasikiöiksi kun eihän nämä osaa. Eivät osanneet vastarintaliikeläiset suorittaa mielenosoitusmarssia, kirjastolla meni puukolla sohimiseksi. Pakolaistenvastaanottoa/maahanmuuttoa ja hallituksen politiikkaa tai ties mitä vastustaminen muuttuu Puuppolan hoivapotilaitten ja hoitajien terrorisoinniksi.
Puhetaitoista yksilöä ei joukosta tunnu löytyvän, silkkaa tappeluhalua ja joukkovoimalla pelottelua vain löytyy.
Mistään muusta ei ole näyttöä.