8 vuotta sitten tapettu lapsi löytyi matkalaukusta

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4926
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 4:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: 8 vuotta sitten tapettu lapsi löytyi matkalaukusta

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Oho, sehän tosiaan muutti hieman muotoaan tämä tapaus, vaikka toisaalta juuri näitähän ajatuksia itsekin pyörittelin jo tuossa ketjun alkupuolella.

Tuli mieleen semmoinen että Karlien äiti on voinut saada "tyttäreltään" vaikka tekstiviestejä tai muuta, minkä perusteella hän on olettanut että tyttö on elossa, mutta ei tosiaan halua pitää yhteyttä. Tai vaikkapa ihan kirjenkin, mikäs sitä estäisi. Jokin on kuitenkin vakuuttanut hänet (tai sitten hän on vain halunnut heikoin todistuksin uskoa) siitä että tytär on elossa.

Äkkiseltään noiden ruumiiden löytöpaikka viittailisi vähän siihen, että jos väliä on tosiaan 1100km niin ei se mikään hupiajelu ole ollut. Jompi kumpi on kuollut ensin (veikkaan äiti) ja lapsi on tapettu sittemmin. Tämä viittaisi tekijänä esimerkiksi isään, jolla on ollut kiistaa lapsen huoltajuudesta vaikkapa. Jostain syystä asiat ei ole kuitenkaan sujuneet lapsenkaan kanssa toivotusti ja lapsi on vahingossa tai tahallisesti tapettu.

Periaatteessa on kai mahdollista että lapsi onkin ollut se ensimmäinen joka on kuollut ja Karlieta mukanaan kuljettanut taho on kyllästynyt kuuntelemaan Karlieta tämän lapsenmenetyssuruissaan ja on sen vuoksi tappanut sitten Karlienkin.

Isällä lie olisi ollut mahdollisuus ja tieto laittaa se tekstiviestikin Karlien äidille, että elossa ollaan, mutta eipä paljon nappaa jutella.

Lapsen isä olisi kuitenkin mielestäni tässä vaiheessa ihan hyvä selvittää ja löytää, vai liekö löytyy tuokin raatona jostain - tai on jo löytynyt aikaa sitten ja nyt vasta osataan alkaa yhdistelemään sitten paloja toisiinsa.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.

Täysi Purenta
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1479
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2010 11:05 am

Re: 8 vuotta sitten tapettu lapsi löytyi matkalaukusta

Viesti Kirjoittaja Täysi Purenta »

Miestähän tämä juttu nyt kaipaa. Sekä sitä kenen kanssa Karlie on aikoinaan mennyt naimisiin, että lapsen isää mikäili hän on eri henkilö ollut. Lisäksi kiinnostaisi kuulla tarkemmin siitä tyypistä tai seurueesta jonka seurassa Karlie on katoamisensa ajankohdan tienoilla hengaillut. Karlie ei nimittäin anna vaikutelmaa mistään itsellisestä naisesta vaan pikeminkin sellaisesta, jolla on aina joku. Kyllähän näissä jutuissa se viimeisin avokki/seurustelukumppani/heila/mikä lienee on se pienimmällä kertoimella pelattava.
TOSIN nyt tuo, että ruumiiden välimatka on noin massiivinen, kertoisi siitä että joku on vaivautunut jompaakumpaa pitkän aikaa mukanaan kuskaamaan. Se voisi kertoa esimerkiksi, että biologinen isä on surmannut Karlien ja ottanut Kandalycen mukaansa. Mitä sitten on tapahtunut lienee arvattavissa. Kaksivuotias voi olla aika vaativa hoivattava ja jos henkilö on muutoinkin väkivallalla reagoiva, on lopputulos ollut surkea.

Sääli että Karlien äiti on ehtinyt kuolla tässä välillä. Onkohän isää tai muuta perhettä elossa joka osaisi kertoa, millaisissa olosuhteissa Karlie on tyttäreíneen kotoaan häipynyt ja miksi hänen peräänsä on alettu huudella vasta vuosi häipymisen perään? Oletettavaa kai on, että lähtö on ollut riidan seurausta ja että välit ovat olleet karheat.
Avatar
Scarlett
Sofia Karppi
Viestit: 438
Liittynyt: La Joulu 13, 2008 9:42 pm

Re: 8 vuotta sitten tapettu lapsi löytyi matkalaukusta

Viesti Kirjoittaja Scarlett »

Aikamoista elämää on nuori äiti viettänyt, jos oma äitikin tekee katoamisilmoituksen vasta vuoden päästä viimeisestä havainnosta. Ja kuka lähtee "reissaamaan" 2-vuotiaan lapsen kanssa ympäri Australiaa pitämättä sukulaisiin ja ystäviin yhteyttä? Uhri on aina uhri, se nyt on tietysti faktaa, mutta tuo toiminta viittaa sellaiseen elämäntapaan, jossa voi helposti joutua tälläisen uhriksi. Ehkä huumeita? Ketään ei ole seitsemään vuoteen kiinnostanut, missä tämä äippä on lapsensa kanssa?

Toivottavasti tekijä löytyy. Vaikka teosta on jo aikaa, niin epäilen tappajan olleen jonkin aikaa äidin ja lapsen lähipiirissä. Ehkä miesystävänä? Jossain kimppakämpässä? Kyllä joku tietää ainakin sen, missä tämä nuori nainen vietti lapsensa kanssa viimeiset aikansa ja kenen kanssa.
Avatar
Sajaki
Jack Bauer
Viestit: 986
Liittynyt: Pe Maalis 19, 2010 7:53 pm
Paikkakunta: Left-hand path

Re: 8 vuotta sitten tapettu lapsi löytyi matkalaukusta

Viesti Kirjoittaja Sajaki »

VoDKa kirjoitti:(...)Jompi kumpi on kuollut ensin (veikkaan äiti) ja lapsi on tapettu sittemmin. Tämä viittaisi tekijänä esimerkiksi isään, jolla on ollut kiistaa lapsen huoltajuudesta vaikkapa. Jostain syystä asiat ei ole kuitenkaan sujuneet lapsenkaan kanssa toivotusti ja lapsi on vahingossa tai tahallisesti tapettu.

Periaatteessa on kai mahdollista että lapsi onkin ollut se ensimmäinen joka on kuollut ja Karlieta mukanaan kuljettanut taho on kyllästynyt kuuntelemaan Karlieta tämän lapsenmenetyssuruissaan ja on sen vuoksi tappanut sitten Karlienkin.
(...)
Itselläni tuli ensimmäiseksi mieleen juuri päinvastainen skenaario: joku (vieras) on iskenyt silmänsä nuoreen äitiin ja liftannut kyytiin/kidnapannut molemmat. Lapsi on ollut rasite, joten hänet on heivattu ensin tienvarteen. Sitten on Karliekin käynyt rasittavaksi tai täyttänyt tarkoituksensa (ikävä kyllä seksuaalinen motiivi on usein todennäköinen), joten erämaahan sekin.

En muista äkkiseltään Australian rikostilastoista sen kummempaa, mutta useita sarjamurhaajiahan tuolla on vuosikymmenien saatossa hääräillyt, eivätkä "tavallisetkaan" henkirikokset harvinaisia ole. Veikkaan että saamme kyllä tästäkin tapauksesta jossain vaiheessa lisäinfoa. Tosin näin pitkän ajan jälkeen voi syyllis(t)en löytäminen olla hankalaa.
Täysi Purenta kirjoitti:(...)Edit: Pirskatti kun ei vaivaudu lukemaan linkkejä ennen viestin lähettämistä..... Tässä lisäpohdintoja, sillä ylle vain linkkinä laitetussa Iltalehden jutussa oli muutama valaiseva speksi.(...)
Pahoittelut, taisi mennä noiden kahden artikkelin tekstit vähän päällekkäin päässäni, muistin jotenkin että tuo välimatkakin oli mainittu tuossa MTV:n uutisessa. Kopioidaanpas siis Iltalehdenkin uutinen vielä tänne:
Matkalaukusta löytyi tytön ruumis - äiti löytyi kuolleena 1 100 kilometrin päästä

Kuva

Etelä-Australian osavaltiosta läheltä Wynarkan pikkukaupunkia löytyi heinäkuussa moottoritien varrelta matkalaukku, jonka sisällä oli pikkuisen tytön ruumis. Nyt tytön henkilöllisyys on DNA-testien avulla selvinnyt: hän on kaksivuotiaana kadonnut Khandalyce Pearce.

Australiaa järkyttänyt löytö sai entistä karmeamman käänteen tänään, kun poliisi ilmoitti tietävänsä, kuka tytön äiti on: hän on nainen, jonka ruumiin jäänteet löytyivät Uuden Etelä-Walesin osavaltion erämaasta, Belangon metsästä vuonna 2010.

Nainen tunnettiin aiemmin vain nimellä "Angel", mutta nyt hänet on DNA-näytteiden perusteella tunnistettu Khandalycen äidiksi nimeltä Karlie Pearce-Stevenson, joka katosi 20-vuotiaana.

Australian poliisi jahtaa nyt kaksoismurhaajaa koko valtavan maan laajuudelta, sillä äidin ruumis löytyi yli 1 100 kilometrin päästä tyttären ruumiista. Molemmista ruumiista oli löydettäessä vain luurangot jäljellä.

Luultiin aluksi ulkomaalaiseksi

Yksinhuoltajaäiti Karlie ja tytär Khandalyce lähtivät kotoaan Alice Springsistä matkustellakseen ympäri Australiaa vuosien 2006 ja 2008 aikana, kertoi Uuden Etelä-Walesin poliisin henkirikosyksikön komentaja Mick Willing.

- Karlien äiti ilmoitti heidät kadonneeksi syyskuun 4. päivänä 2009, mutta hän veti ilmoituksen takaisin syyskuun 10. päivänä 2009, kun hänelle vakuutettiin, että Karlie oli turvassa, muttei halunnut olla perheeseensä juuri silloin yhteydessä, Willing kertoi.

Karlie oli ollut äitiinsä yhteydessä vain satunnaisesti ja ennen kuolemaansa hyvin vähän. Äiti on sittemmin kuollut.

Karlien ruumiin vierestä poliisi löysi nilkkasukan, korvakorun sekä vaaleanpunaisen T-paidan, johon oli kirjailtu sydän enkelinsiivillä sekä sana "Angelic" (suom. enkelimäinen). Siksi tunnistamaton nuori nainen nimettiin Angeliksi. Poliisi uskoi alun perin, että nainen oli mahdollisesti ulkomaalainen reppureissaaja, koska hänen hampaansa oli korjattu länsimaiseen, vaan ei Australialle tyypilliseen tapaan.

Lapsen mekko matkalaukussa

Karlie ja hänen pieni tyttärensä nähtiin varmuudella viimeisen kerran, kun poliisi pysäytti kaksikon auton moottoritiellä lähellä Coober Pedyn kaupunkia Etelä-Australian osavaltiossa marraskuussa 2008. Karlie oli tuolloin 20-vuotias ja Khandalyce 2-vuotias.

Äidin ja tyttären omaisille on kerrottu kaksoismurhaepäilystä. Khandalycen isää ei epäillä rikoksesta.

Uhrien luista löydettyjen fyysisten todisteiden valossa sekä äidin että tyttären surmat ovat poliisin mukaan olleet "väkivaltaiset" ja "kauheat".

Kaksikon kuolinaika on epäselvä. Poliisi on kuitenkin julkaissut kuvan Khandalycesta kaksivuotiaana yllään vaaleanpunainen mekko. Sama mekko löytyi lapsen jäännösten kanssa matkalaukusta, joten lapsi kuoli todennäköisesti jo vuonna 2008.

Australian poliisi on pyytänyt suurelta yleisöltä apua äidin ja tyttären liikkeiden selvittämiseksi, jotta kaksoismurhaaja saataisiin kiinni. Tutkintalinjoja on poliisin mukaan useita.

Lähteet: The Australian, ABC News, Sydney Morning Herald
En pidä ihan mahdottoman kummallisena, että Karlien äiti ei etsinyt tytärtään. Emmehän tiedä millaiset välit heillä olivat, ja ehkä Karlielle oli tyypillistä ottaa välillä vähän välimatkaa ja omaa aikaa. Ihmisiä on niin monenlaisia, en ainakaan näillä tiedoilla lähtisi tuomitsemaan ketään tai arvostelemaan heidän toimintaansa.
"Karkea kysymys koko kriminaalipolitiikan historian ajan on ollut, onko rikoksiin syyllistynyt (tai muuten poikkeava) henkilö paha vai hullu."
Täysi Purenta
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1479
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2010 11:05 am

Re: 8 vuotta sitten tapettu lapsi löytyi matkalaukusta

Viesti Kirjoittaja Täysi Purenta »

Kumpi muuten löytyi lähempää viimeistä varmaa näköhavaintopaikkaa ja kotikaupunkia? Äiti vai tytär? Se voisi selvittää aika näppärästi kumpi on surmattu ensin. Joku joutilas ja näppärä voisi tehdä kartan asiasta. Minä kun en osaa.

Tuo, että poliisi kuvaa molempien kuolintapaa väkivaltaiseksi ja kauheaksi on tietysti monitulkintaista, mutta minusta sekin voisi kertoa tutusta surmaajasta jolla ei ole ollut mielessä vain jotakin uhria, vaan nimenomaan nämä kaksi. Siksi minua kiinnostaisivat kovasti Karlien puoliso ja miesystävät sekä Khandalycen isä.
Avatar
Sajaki
Jack Bauer
Viestit: 986
Liittynyt: Pe Maalis 19, 2010 7:53 pm
Paikkakunta: Left-hand path

Re: 8 vuotta sitten tapettu lapsi löytyi matkalaukusta

Viesti Kirjoittaja Sajaki »

Täysi Purenta kirjoitti:Kumpi muuten löytyi lähempää viimeistä varmaa näköhavaintopaikkaa ja kotikaupunkia? Äiti vai tytär? Se voisi selvittää aika näppärästi kumpi on surmattu ensin. Joku joutilas ja näppärä voisi tehdä kartan asiasta. Minä kun en osaa.
Tällaisen väsäsin nopeasti:

Kuva

1 = Khandalycen (tyttö) löytöpaikka
2 = Karlien (äiti) löytöpaikka
3 = viimeinen varma havainto kaksikosta
4 = kaksikon kotipaikka

Kyllähän tuossa aikamoista reissaamista on ollut. En mene takuuseen merkitsemieni kohtien ehdottomasta tarkkuudesta, mutta ei niissä mitään huimaa heittoa pitäisi olla (3:sta en osaa sanoa varmasti, onko viimeisen näköhavainnon tarkkaa sijaintia kerrottu?)

Alkuperäinen karttakuva lainattu tästä (mapsofworld.com), leikkasin epäolennaisia alueita pois, jotta kuva sopii sivulle paremmin.

Nyt jälkikäteen alkoi häiritsemään tuo oma numerointini :lol: Lisäsin paikat siinä järjestyksessä kuin ne mainittiin yo. Iltalehden uutisessa, ei tullut mieleen että menevät kronologisesti väärinpäin. Mutta siksi selitteet kuvan alla 8)
"Karkea kysymys koko kriminaalipolitiikan historian ajan on ollut, onko rikoksiin syyllistynyt (tai muuten poikkeava) henkilö paha vai hullu."
Täysi Purenta
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1479
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2010 11:05 am

Re: 8 vuotta sitten tapettu lapsi löytyi matkalaukusta

Viesti Kirjoittaja Täysi Purenta »

Kiitos Sajaki! Tuo selvensi paljon ajatuksiani.
Se nyt lähinnä tuli mieleen ettei mikään noista paikoista ole lähimaillakaan toisiaan. Eli ei tuosta voi muuta päätellä kuin että porukka on tykännyt autossa nököttämisestä. Eikä ole kovin kauas poistunut isoimmista pääteistä. Kaupunkilainen tekijä?
Mutta kyllä on pitkiä etäisyyksiä. Hatun nosto sikäläiselle poliisitutkinnalle että ylipäätään ovat saaneet nämä kaksi surmattua nivottua yhdeksi keissiksi.
Nikolajevits
Neuvoja-Jack
Viestit: 538
Liittynyt: Ke Syys 16, 2015 3:14 am

Re: 8 vuotta sitten tapettu lapsi löytyi matkalaukusta

Viesti Kirjoittaja Nikolajevits »

Ikävä kyllä ton kartan perusteella vois päätellä ettei äiti oo vapaaehtosesti kulkenu erossa tyttärestään tuota matkaa

Toinen juttu on se että todennäkösesti tyttö tapettiin ensin ja äiti myöhemmin, muuten heidät ois dumpattu samaan paikkaan tai lähelle toisiaan, tuo kuljettaminen ja kahteen eri paikkaan kätkeminen on kuitenkin riski ja äärimmäisen kuumottavaa. Siis vaatii hermoja kuljetella muutenvain ruumiita tuolla.. niistä haluaa useimmiten mahollisimman nopeesti eroon.
Totuus on jossain kaurapuuron ja lusikan välissä
Nikolajevits
Neuvoja-Jack
Viestit: 538
Liittynyt: Ke Syys 16, 2015 3:14 am

Re: 8 vuotta sitten tapettu lapsi löytyi matkalaukusta

Viesti Kirjoittaja Nikolajevits »

Asiahan etenee nopeesti.. Poliisi on saanut DNA:ts tytön luista ja pidättänyt mieshenkilön..

Naishenkilön tiedetään käyttäneen Karlien pankkitilejä ja kännykkää murhan jälkeen pitkän aikaa huijatakseen rahaa ja vedättäen Karlien vanhempia. Esiintyi pankissakin Karliena..

http://www.abc.net.au/news/2015-10-28/a ... hs/6884204
Totuus on jossain kaurapuuron ja lusikan välissä
Täysi Purenta
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1479
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2010 11:05 am

Re: 8 vuotta sitten tapettu lapsi löytyi matkalaukusta

Viesti Kirjoittaja Täysi Purenta »

Mitähän DNA.ta luista on saatu? Onko surmaajasta jäänyt näin kauan säilyvää jälkeä, vai puhutaanko nyt mahdollisesta lapsen isän DNA.sta?
Selvästi äidin ja tyttären kuolema on ollut useammankin, tai ainakin kahden henkilön tiedossa jos tämä naishenkilö on noin härskisti Karlien tilejä ja omaisuutta väärin käyttänyt. Tuo selvittää myös sen, miksi äiti on uskonut tyttärensä elävän.
Yököttävä juttu. Toivon että asia pidätysten myötä ratkeaa ja syylliset saadaan viimein tilille teoistaan.
Avatar
Tuomion Pasuuna
Jessica Fletcher
Viestit: 3482
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: 8 vuotta sitten tapettu lapsi löytyi matkalaukusta

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna »

Jos se dna on saatu laukusta tai jostain esineestä sen sisällä. Uutisethan voi olla epätarkkoja tällaisissa.
WalkingDisaster
Adrian Monk
Viestit: 2536
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 8:43 pm

Re: 8 vuotta sitten tapettu lapsi löytyi matkalaukusta

Viesti Kirjoittaja WalkingDisaster »

1 100 kilometrin päästä toisistaan löytyneiden äidin ja lapsen murhat: 41-vuotias epäilty

Torstai 29.10.2015 klo 11.45

Syytetyn miehen naisystävä varasti Karlie Pearce Stevensonin identiteetin surmatyön jälkeen Australiassa.

Uuden Etelä-Walesin viranomaiset syyttävät 41-vuotiasta Daniel James Holdomia kadonneen nuoren äidin Karlie Pearce-Stevensonin, 20, murhasta. Karlien ruumis löytyi Belangon metsästä lähellä Sydneyn kaupunkia elokuussa 2010. Karlien 2-vuotiaan tyttären Khandalyce Pearcen ruumis löydettiin puolestaan tienpientareelta matkalaukusta Wynarkasta yli 1 100 kilometrin päässä äitinsä ruumiista heinäkuussa 2015.

Karley tunnistettiin vasta tyttären ruumiin löytymisen jälkeen. Karmiva kaksoismurhatapaus on saanut Australiassa paljon julkisuutta, ja Iltalehti kirjoitti aiheesta viime viikolla.

Daniel Holdom pidätettiin Cessnockin vankilassa, missä hän on vankina. Hänen on kerrottu olleen Karlien tuttava.

Äidin ja tyttären uskotaan saaneen surmansa pian sen jälkeen, kun heidät viimeisen kerran todistettavasti nähtiin elossa marraskuussa 2008. Poliisi pysäytti tällöin heidän autonsa moottoritiellä lähellä Coober Pedya. Kaksikko oli lähtenyt kiertelemään kotimaata autolla yhdessä.

James Holdom sai syytteet murhasta torstaina Cessnockin oikeudessa. Hän on aiemmin käyttänyt myös valenimiä Daniel Bishop ja Daniel Marshall.

Kuva
Daniel James Holdom sai syytteet Karlie Pearce-Stevensonin murhasta. (FACEBOOK)


Kavalsi 58 000 euroa

Holdomilla uskotaan olleen suhde naiseen, joka varasti Karlie Pearce-Stevensonin identiteetin tämän surman jälkeen. Pyörätuolissa istunut nainen oli pankissa väittänyt olevansa kadonneeksi ilmoitettu Karlie Pearce-Stevenson. Karlien pankkitililtä katosi 90 000 Australian dollaria eli noin 58 000 euroa maaliskuuhun 2012 asti, jonka jälkeen tiliä ei enää käytetty.

Joku jopa lähetteli tekstiviestejä Karlien kännykästä tämän perheelle esiintyen Karliena, vakuutellen olevansa kunnossa ja pyytäen heitä siirtämään rahaa tilille. Karlien äiti vetikin tyttärestään tekemänsä katoamisilmoituksen pian takaisin, koska uskoi vieraita ihmisiä. Tuntematon nainen joskus jopa soitti perheenjäsenille esiintyen Karliena. Karlien äiti kuoli vuonna 2012, jonka jälkeen rahaa ei enää tippunut tilille.

Mediassa olleiden tietojen mukaan poliisi olisi onnistunut jäljittämään Holdomin kännykän rikoksen tapahtuma-ajankohdalle metsään, josta Karlien luut vuosia myöhemmin löytyivät. Holdom ei ole saanut syytettä Karlien tyttären murhasta.

Poliisi ei ole kertonut, epäileekö se identiteettivarasta myös murhiin sotkeutumisesta.

- On selvää, että jotkut petoksissa mukana olleet ihmiset ovat ehdottomasti tienneet, että Karlie ja Khandalyce olivat kuolleet, ja jatkoivat roolissaan, tutkinnanjohtaja Des Bray kuitenkin totesi.

Ajoi lapset kuoliaaksi

Holdomin ja identiteettivarkaudesta epäillyn naisen suhteen uskotaan loppuneen sen jälkeen, kun Holdom ajoi Etelä-Australiassa nelivedollaan kolarin, jossa naisen kaksi pientä lasta kuolivat. Holdom menetti vuodeksi ajokorttinsa ja sai vuoden mittaisen vankeustuomion Marlan kaupungin läheisellä moottoritiellä yöllä tapahtuneesta onnettomuudesta.

Naisystävän uskotaan halvaantuneen samassa auto-onnettomuudessa ja joutuneen pyörätuoliin.

Karlie Pearce-Stevenson lähti tyttärensä kanssa Alice Springsista vuonna 2006 matkustellakseen eri puolilla maata. Hän palasi aina välillä kotikaupunkiinsa vuoteen 2008 asti. Poliisi uskoo, että Karlie tapasi Holdomin matkansa aikana. Holdom asui vuosien 2008 ja 2009 aikana Hillbankissa, jossa poliisi teki viime viikolla useita ratsioita kaksoismurhatutkinnan vuoksi.

Poliisi uskoo, että Karlie murhattiin joulukuussa 2008. Holdomin on määrä esiintyä Sydneyn oikeudessa marraskuun 12. päivänä.

Lähteet: Sydney Morning Herald, International Business Times, Daily Mail
NINA DALE
[email protected]
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201510 ... 2_ul.shtml
Täysi Purenta
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1479
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2010 11:05 am

Re: 8 vuotta sitten tapettu lapsi löytyi matkalaukusta

Viesti Kirjoittaja Täysi Purenta »

Karu juttu. Syytetty, tämä Holdam siis on ajanut joskus kolarin jossa sai surmansa 2 lasta ja heidän äitinsä halvaantui. Olisiko Karlien surman taustalla ollut tieto siitä, että tämä on varakas? Että kyseessä ei ollutkaan mikään seksuaalirikos vaan puhdas hyödyn tavoittelu. Karlie lapsineen olisi surmattu jotta tämä pyörätuolinainen saisi käyttöönsä pääsyn Karlien tiliin ja varakkaisen vanhempien taskuille. Eräänlainen epävirallisempi vahingonkorvaus?
Wickeddy
Frank Drebin
Viestit: 392
Liittynyt: Ti Touko 05, 2015 2:20 pm

Re: 8 vuotta sitten tapettu lapsi löytyi matkalaukusta

Viesti Kirjoittaja Wickeddy »

Eipä siis ollut yllätys että lapsi löytyi matkalaukusta jos äiti lapsen kanssa on reissuun lähtenyt. Mietin vain tuota viimeistä havaintoa näistä kahdesta eli autoa? Onkohan sitä löytynyt?
Jos tuo mies on kolarissa kaksi lasta menettänyt niin voisihan siinä olla myös ajatuksena surmata ensin äiti ja pitää lapsi. Saivat vielä rahaakin... Jotain vain meni pieleen. Missäköhän päin tämä epäilty mies asuu?
kunnia meni ,mutta maine jäi.
Rocket
Harjunpää
Viestit: 328
Liittynyt: To Syys 23, 2010 3:15 pm

Re: 8 vuotta sitten tapettu lapsi löytyi matkalaukusta

Viesti Kirjoittaja Rocket »

^Eihän sitä suoraan tuossa uutisessa sanota, mutta rivien välistä tulkitsisin että eivät olleet miehen omia lapsia. Tosin etpä sitä sinäkään suoraan väittänyt...
Vastaa Viestiin