Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015
Anteeksi jos hieman häiritsen kiireistä arkeanne.
Nela Saglenova / Utkina -tapauksen vuoksi eksyin hänen veljensä Jan Saglenan facebook-sivuille, josta linkkien kautta avautui mm. seuraava linkki:
segulomedia.wix.com/ictc#!documentary/ck0q
(Marian Zvesnice -lainauksen kautta)
En tiedä avautuuko kaikilla selaimilla. On Venäjän Ukraina-vastaista keskustelua. Eurooppalaisen maan linkiksi kylläkin mielestäni todella outo, emmehän ole Venäjällä, jossa tuo olisi kai aika normaalia näinä vaikeina aikoina.
Jan Saglenan facebook-kavereissa on aika kansainväistä porukkaa, jotka varmaan ovat huolissaan myös katoamistilanteesta. Tosin se ei mitenkään näy siellä!
Siellä on kansainvälistä poliittista arkaakin kommentointia Venäjän ja Ukrainan suhteista ja väittää että tuo olisi ilmeisesti epävirallinen sivusto, että olisi joitakin turvallisuuskonsultteja EU-alueella. Siis jollain muulla kuin EU:n virallisilla toimijoilla.
No, jäitä hattuun: EU:ssa tietenkin jokainen eu-maa itse ohjaa viranomaisiaan, eikä mikään wix-sivusto. Joten joko kyseessä on feikki tai joku todella pelleilee EU-aineiston kustannuksella. Jan Saglena, jos hän on vakavasti otettava sukulainen kadonneelle, tulisi nyt keskittyä etsityn auttamiseen, eikä joutavaan linkittelyyn. Vai sanonko väärin?
Olen pahoillani kadonneen puolesta ja Sergey Utkinin ja rouva Nela Saglenovan ja hänen omaisten puolesta, mutta pyytäisin, että he kaikilla suhteillaan eri suuntiin auttaisivat etsintää.
Suomen lainsäädäntö tuntee oikeuden kadota turvallisuussyistä. Lainsäädäntö myös suojaa yksityisyyttä. Mutta silloin pitää olla yhteydessä viranomaisiin.
Aiemmin tämän katoamisen jälkeen siellä oli kesäkuun alkupuolella Nelan omilla facebook-sivuilla lainaus zekissä ilmestyvään zekkiläiseen echo24-sivuun, joka on poliittinen washingtonista haastatteluja tekevä media, että Babis, finanssiministei olisi tehnyt sitä ja tätä. Siis kriittinen lainaus. Nelan katoamaisen jälkeen Jan Saglena lainasi samaa aritkkelia, mutta eri lähteen välittämänä: Vyzva pro lidi dobre vlude. Se on väikäden kautta tullut lainaus, jota veli kritisoi. Siksi kysyin itseltäni: oliko suvussa poliitisia ristiriitoja?
Nelalla on koulukaverita Yhdysvalloissa, sukua Briteissä, Suomessa kohdattuja tuttuja Intiassa ja Pakistanissa, retkituttuja Ausseissa ja Uudessa Seelannissa, ja lisäksi Ruotsissa ja monessa muussa maassa lähempiä tuttuja. Ei tässä ole bussilipun hinnasta kyse, eikä ykkössenteistä. Jostain muusta.

lainausta lyhennettySHolmes kirjoitti:... Tosin tuosta pyykkinarusta tulee kyllä mieleen että on kiivennyt kuuseen ja hirttänyt itsensä... .
Pyykkinaru (esim SINItuote) 3 mm sileä 'muovinaru'.
A= 7,07 mm2
Vetolujuus (PP, PVC 50 N/mm2) PET jopa 75 N/mm2
Pyykkinarun kesto 525 N ~50 kg
Jos astuu kuusenoksalta sivuun ja yrittää vapaaroikuntaa saa ainakin mustelmia alastullessa, katkaisee jopa luitaan, riippuen tietysti oksan korkeudesta. Olisi kannattanut käydä KlaasUulssonilla
Henkilö 70 kg, jos haluaa onnistua vapaaroikuntahirtossa niin varmuuskerroin >1,50 -> ~100 kg vetolujuus ~1 000 N
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015
Mennäänkö nyt taas vähän keittiöpsykologian puolelle? Mitä jos taustalla on esimerkiksi, että Sergei ei ole löytänyt kotoa puhtaita sukkiaaan/pölypusseja/jutskaa ja hilavitkutinta, ja on soittanut Nelalle että saisi tämän kadonneen jutun etsittyä ja pääsisi vaikka siivoamaan tai käymään kaupassa? Hän on myös saattanut haluta soittaa vaikka tarjoamisten ostamisesta illan vieraille tai vastaavasta, josta on nopeampaa sopia puhelimessa kuin tekstiviestillä. Tällöin olisi ihan luontevaa soittaa hetken päästä uudestaan jos Nela ei vastaa, varsinkin jos tämä on aiemmin ollut helppo saada töissä kiinni. Ja jos Nela on ennen ollut helppo tavoittaa, ei olisi mitenkään outoa että puoliso jossain vaiheessa huolestuu ja yrittää soittaa useastikin.muurain kirjoitti:tötterö kirjoitti:5-10 soittoa päivässä. Kertoo kontrollifriikistä.
Ja se kertoo mahdollisesti myös muusta.
Joka liittynee tähän tarinaan.
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015
Joka päiväkö? Soitteleeko edes vastarakastuneet toisilleen työpäivinä yhtenään pusipusi-puheluja vain kuullakseen toisen äänen.muurain kirjoitti:tötterö kirjoitti:5-10 soittoa päivässä. Kertoo kontrollifriikistä.
Ja se kertoo mahdollisesti myös muusta.
Joka liittynee tähän tarinaan.
Sitä meille ei ole kerrottu, mikä oli se syy, jonka vuoksi S yritti soittaa, ja miksi sitä asiaa ei voinut tekstarilla selvittää. Ehkä Sergeillä oli joku hyvä syy siihen, että halusi nimenomaan kuulla Nelan äänen, ja mahdollisia taustaääniä.
Ei meille ole kerrottu sitäkään, olivatko soittoyritykset vasta sen jälkeen, kun Nelan olisi pitänyt olla jo kotona työpäivän jälkeen. Kyllä minäkin soitan jo jollekin kaverillekin, jos puoliso ei ole kotona pari tuntia työpäivän päättymisen jälkeen, jos ei ole ollut tiedossa mitään syytä viipymiseen. Mutta työpäivän aikana lähetän viestin, jos ei vastaa.
-
Rivoriitta
- Susikoski
- Viestit: 42
- Liittynyt: Ti Loka 20, 2015 10:27 pm
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015
Pavel kyselee muuraimelta ja tötteröltä puhelurumbaan liittyen:
Ei mun mielestä kyllä. Jos meillä ei ukko löydä sukkiaan tai patalappuja, tai tiedä mitä viineriä kaupasta kotiin pitää kantaa ja moisen häärämisen vuoksi pimputtelisi mulle kauhanvarteen niin sanonko? Tekstari tai WA tai ihan mikä vaan muu viestin on silloin vehe millä jokaisen kartalla olevan jumalanluoman tulee kommunikoida. Vastaahan se rouva kun sellainen rako päivään tulee. Nyt jouluvaloja ikkunaan niiden himmeleiden sijaan.Pavel kirjoitti: Mennäänkö nyt taas vähän keittiöpsykologian puolelle?
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015
Kyllä se hirtto onnistuu perinteisellä muovipinnoitetulla pyykkinarullakin, on yllättävänkin kestävää.
Tuttuni hirttäytyi (yli 10v sitten) kuuseen aikanaan, löytyi useamman kuukauden päästä sattumoisin. Oli normaalivartaloinen nainen oli, noin 65-70kg suunnilleen. Olipa naru kestänyt vielä roikkumisenkin kuukausien ajan, eikä ollut köyttä vaan nimenomasn muovipinnattua pyykkinarua, epäilen kuitenkin, että joku oksa saattoi tukea kuitenkin/kannatella ruumista.
Tätä teoriaa itsekkin väläytellyt, sillä ihminen voi hukkua kuusen oksiin niin, ettei häntä erota edes vierestä (ei erottanut edes poliisit vierestä kun jo tiesivät ruumiin olevan puussa) vaan hän näkyi ihan kuusen juurelta seuraten runkoa ylöspäin. Havainnon teki sienestäjä, joka meni sadetta pakoon ison kuusen alle ja sattumoisin katsoi ylös nojaten runkoon.
Toivottavasti kyseessä on omaehtoinen katoaminen tai kaappaus, silloin on pieni toivo löytää Nela elossa, muuten näyttää heikolta, lähes mahdottomalta enään, liikaa kulunut aikaa.

Ainakin meikäläinen tuntee monta ihmistä, eritoten juuri äijiä, jotka vihaavat kaikenlaista turhaa kännykännäpyttelyä. Jos on asiaa, se hoidetaan lyhyesti ja ytimekkäästi minuutin puhelulla eikä lähdetä viemään varttia kumppanin työajasta teinimäiseen napsutteluun.Rivoriitta kirjoitti:Pavel kyselee muuraimelta ja tötteröltä puhelurumbaan liittyen:Ei mun mielestä kyllä. Jos meillä ei ukko löydä sukkiaan tai patalappuja, tai tiedä mitä viineriä kaupasta kotiin pitää kantaa ja moisen häärämisen vuoksi pimputtelisi mulle kauhanvarteen niin sanonko? Tekstari tai WA tai ihan mikä vaan muu viestin on silloin vehe millä jokaisen kartalla olevan jumalanluoman tulee kommunikoida. Vastaahan se rouva kun sellainen rako päivään tulee. Nyt jouluvaloja ikkunaan niiden himmeleiden sijaan.Pavel kirjoitti: Mennäänkö nyt taas vähän keittiöpsykologian puolelle?
Jos Sergeille on luontevaa soittaa ihmisille ja hän tekee sitä muutenkin, voidaan siis otaksua, että tässä ei ole mitään sen ihmeempää. Jos hän sensijaan on vannoutunut tekstarimies, voiidaan tietysti miettiä, mikä soitonhimo juuri katoamispäivänä iski. Kun emme Sergeitä tunne, ei ole kauhean hedelmällistä käyttää tätä minään vuosisadan johtolankana mihinkään suuntaan. Eiköhän poliisi ole jo miejeltä kysynyt, miksi tämä soitteli,
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015
Minäkin ihmetellyt kommenttia "soitti useita kertoja päivässä" tai jotain sen tyylistä. Siis oliko tapana soitella työpaikalle päivittäin, vai oliko kyse tästä katoamispäivästä? Ymmärsin katoamisen aikaan, että soittelivat muutoinkin työpäivinä.Joillakin voi olla tapa soitella.
Minä eikä miehenikään, edes vastarakastuneena soiteltu työaikana. Eriasia tietysti jos oli oikeaa asiaa, silloin soitettiin ja sanottiin asia eikä lörpötelty turhia, näin se kulkee vieläkin vuosien jälkeen. Myös alusta saakka oli meillä tapana (ja on vieläkin) et jos menen iltaan töihin, mieheni antaa minun nukkua pidempään, eikä herätä aamulla, samoin jos hän menee iltaan annan hänen nukkua ja lähden töihin häntä herättämättä. Tätä tapaa en siksi ihmettele, ei mekään alussakaan herätelty toisiamme aamulla.
Tuo tietysti puhuu S huolesta, jos aina tavoittanut Nelan tai Nela soittanut takaisin vaikka tunnin sisällä ja nyt soittoa ei kuulunut, mies huolestui heti, jos soittelu kuului heidän tapohinsa niin mies aavisti heti, että jotain on pielessä kun vaimo ei vastaa/soita takaisin. Mieheni soittaa jos on asiaa, ei juurikaan viestittele, hän ei vaan ole tekstiviestien lähettelijä, toiset jopa inhoo viestien naputtelua.
No, tulipa vaan tämä asia mieleeni kun täällä ihmetelty monesti kun ei herätetty toista ja miksi on soiteltu niin usein.

Jos mies on tuollainen 'löytämätön', en yhtään ihmettele emännän exitiä (katoaminen tai final solution).Pavel kirjoitti:Mennäänkö nyt taas vähän keittiöpsykologian puolelle? Mitä jos taustalla on esimerkiksi, että Sergei ei ole löytänyt kotoa puhtaita sukkiaaan/pölypusseja/jutskaa ja hilavitkutinta, ja on soittanut Nelalle että saisi tämän kadonneen jutun etsittyä ja pääsisi vaikka siivoamaan tai käymään kaupassa? ....muurain kirjoitti:tötterö kirjoitti:5-10 soittoa päivässä. Kertoo kontrollifriikistä.
Ja se kertoo mahdollisesti myös muusta.
Joka liittynee tähän tarinaan.
lainausta lyhennetty
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015
Olet varmaan nähnyt "Mies ja Alaston ase" elokuvan missä mies tippuu korkean rakennuksen ikkunasta, ja selviää kuin ihmeen kaupalla hengissä, mutta heti kun hän nousee pystyyn, leijona hyökkää hänen kimppuunsa. Periaatteessa tässä on ihan samasta kyse. Jos Nela on todellakin suunnitellut noin ovelan suunnitelman maasta poistumiseen, Nuuksion harhautuksineen päivineen, on huomattavasti todennäköisempää että hän on siinä onnistunut, kuin että olisi joutunut kaapatuksi samaisella reissulla. Kaappauksen todennäköisyys on jokseenkin samaa luokkaa kuin joutua leijonan kynsiin.Cheryll kirjoitti:
Toinen asia mitä olen pohtinut on se, kun monet kirjoittelevat että "kuinka todennäköistä on joutua sieppaajan uhriksi kaiken tuo työpaikalle ja miehelle valehtelun jälkeen?" En yhtään ymmärrä, miten se laskee niitä todennäköisyyksiä? Eikös se nyt ole ihan sama mitä tyyppi on tehnyt ennen kuin osuu sattumalta jonkun kaappaajan kohdalle. Jos siis kaappaja on jossain odottelemassa sopivaa uhria.
Jotainhan Nelalla on tosiaan ollut meneillään, mutta ei se mielestäni ole sen vuoksi yhtään sen epätodennäköisempää joutua kaapatuksi kuin jos hänellä olisi vaikka ollut vapaapäivä ja olisi ilmoittanut aamulla miehelleen lähtevänsä Nuuksioon.
No, itsemurhaa voi puolustella ainakin niillä tilastoilla. Kultaryöstö, tulla tapetuksi geokätköilijöiden toimesta, maastapako, jne eivät taida mahtua edes 0.1% marginaaliin. En minä ainakaan muista ainuttakaan tapausta että pitkään kadoksissa ollut nainen olisi paljastunut kultaryöstäjäksi, geokätkijän tappamaksi, tai sieppaamaksi, tai olisi hankkinut uuden henkilöllisyyden. Kun veikkaa itsaria, osuu useimmiten oikeaan.laura_riikka kirjoitti:
No mihis tämä teoria hukuttautumisesta sitten perustuu? Tilastoihin? Omiin tilastoihin? Tätä Nelan tapausta ei yksinomaan tilastoilla ratkota. Ei Nelan hukuttautumisesta ole" löytynyt minkäänlaisia perusteita saati todisteita" sinun sanojasi lainatakseni. On järkevää pohtia ja analysoida eri vaihtoehtoja, kuten nimimerkki Takkulasta toimii. Toivoisin nyt myös, että tätä itsemurhateoriaa voimakkaasti esittävät perustelisivat kantansa. Olen hiukan hämmästänyt, että itsemurhateoria on monien mielestä hyväksyttävä ( ilman sitä puoltavia faktoja tai perusteita) ja suorastaan hermostutaan kun joku pohtii jotakin muuta teoriaa esim. kultaryöstö tai geokätkeilyteorioita. Miksi ihmeessä?
Kerroppa sinä puolestasi, miksi itsemurha ei missään nimessä voi tulla kyseeseen, mutta maastapako voi? Mihin se perustuu? Nela ei ollut itsemurhatyyppiä, mutta oli maastapakotyyppiä, vai? Sitä minä en myöskään ymmärrä miten ihmeessä joku voi olla 100% varma ettei kyseessä ole itsari? En minäkään itsemurhan nimeen vanno, vaan pidän sitä todennäköisimpänä vaihtoehtona. Ihan vaan siksi että sille on edes jonkinmoisia perusteluja. Nimittäin ne tilastot. Muille vaihtoehdoille ei ole senkään vertaa perusteluja.
- Marjatta58
- Hercule Poirotin viikset
- Viestit: 105
- Liittynyt: La Loka 17, 2015 8:45 pm
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015
Kannattaisiko sittenkin kääntää katseen puunlatvoihin. Mikä lienee pyykkipoikien tarkoitus itsarissa liene sivuseikka.
-
Maijulainen
- Sabrina Duncan
- Viestit: 350
- Liittynyt: Ti Loka 27, 2015 8:18 pm
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015
Tuohon soitteluun vielä.
Jos S on kontrollifriikki, hän soittelee ja tarkastaa missä vaimo kulloinkin on. Luulen kuitenkin, että hän on soitellut esimerkiksi ehdottaakseen yhteistä lounasta, löytääkseen jotain kotoa jne. Sergei on Venäläinen ja Nela Tsekki. Eli voi hyvin olla, että kummallekaan ei ole helppoa kirjoittaa tekstiviestiä itselle vieraalla kielellä. Jos mun pitäis valita kirjoitanko viestin vaikka enkuks vai soitanko pikaseen, niin soittaisin. Ja aiemminhan jo mainittiin, että S yritti soittaa Nelalle ja ajatteli tämän olevan jossain kokouksessa. Vasta kun Nelaa ei kuulunut kotiin, vaikka vieraat odottivat, eikä hän vastannut puhelimeen, Sergei huolestui. Eli se, että ei päivän mittaan vastannut, ei vielä herättänyt huolta.
Tuosta itsemurhasta. On se toki mahdollinen, mutta jotenkin en siihen usko. Toisaalta tuo Nelan halu lähteä yksin (mikäli siis oli yksin) Nuuksioon itselle kenties rakkaaseen ympäristöön ja olla päivä itsekseen ennen h-hetkeä, voisi toisaalta sopia kuvioon. Hän on voinut haluta päättää päivänsä itselle tutussa ja tärkeässä ympäristössä. Pyykkinarun osto sopisi tähän, mutta miten hemmetissä pyykkipojat sopivat kuvioon? Ellei hän sitten ostanut niitä vaan sen takia, että kukaan ei ala epäilemään hänen suunnittelevan jotain. Mistä sitä tietää mitä mahdollista itsemurhaa suunnittelevan päässä liikkuu. Ja kyllä tuollainen pyykkinaru kestää, voihan sen laittaa vaikka kaksinkerroin.
En usko tässä keississä olevan mukana mitään sen isompaa. Joko Nela on itse päättänyt päivänsä tai hänet on tapettu jonkun (aviomiehen tai salaisen ystävän) toimesta.

toisaalta eikö ole omaisille ihan terveellistäkin että he tekevät välillä myös jotain joutavanpäiväistäkin ja ylipäätään elävät myös omaa elämäänsä eivätkä vain 24/7 pohdi kohta 2 kuukautta sitten kadonnutta omaistaan. oliko kirjoituksesi pääpointti että nelan veljen venäjänvastaisuus heijastuisi tai menneessä aikamuodossa olisi heijastunut nelan avioliiton myötä nelaan ja perheen suhteisiin koska nelan mies on venäläinen.Snowtime kirjoitti:
No, jäitä hattuun: EU:ssa tietenkin jokainen eu-maa itse ohjaa viranomaisiaan, eikä mikään wix-sivusto. Joten joko kyseessä on feikki tai joku todella pelleilee EU-aineiston kustannuksella. Jan Saglena, jos hän on vakavasti otettava sukulainen kadonneelle, tulisi nyt keskittyä etsityn auttamiseen, eikä joutavaan linkittelyyn. Vai sanonko väärin?
Viimeksi muokannut Diego, To Loka 29, 2015 9:31 am. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
-
TiiaStiina
- Vic Mackey
- Viestit: 1991
- Liittynyt: Ma Elo 16, 2010 12:09 am
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015
Jotain tilastoja tuli lopulta vilkaistua. Ainakin katsomani vuoden perusteella työikäisillä naisilla tapaturmaiset kuolemat näyttäisivät olevan suunnilleen yhtä yleisiä kuin itsemurhat, vaikka alkoholista johtuvia tapaturmaisia kuolemia ei otettaisi lainkaan mukaan vertailuun. Lisäksi Suomessa itsemurhia on selvästi vähemmän naisten kuin miesten keskuudessa, ja tsekkinaisten keskuudessa ne ovat vielä harvinaisempia. Jokainen tapaus on tietysti liikaa.
Kansainvälisyytensä ansiosta Nelalla on voinut olla vaikka mitä vaihtoehtoja takaraivossaan. Ei vaikuta siltä että hänellä olisi ollut taipumusta näköalattomuuteen.
Kansainvälisyytensä ansiosta Nelalla on voinut olla vaikka mitä vaihtoehtoja takaraivossaan. Ei vaikuta siltä että hänellä olisi ollut taipumusta näköalattomuuteen.
-
Rivoriitta
- Susikoski
- Viestit: 42
- Liittynyt: Ti Loka 20, 2015 10:27 pm
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015
Eikös sinne puiden latvuksiin ole kiikaroitu jo alkumetreiltä? Korpit kuulema uupuu kuviosta. Pariskunnan työkieli(kin) on todennäköisimmin englanti, mikä siinä näpyttelyssä niin vaikeaa on? Itse olen käyttänyt pyykkipoikia yöretkellä. Niillä ja pyykkinarulla saa oivasti kevytpeitteestä viritettyä yömajan tapaisen. No, mutta kaikki mahdollinen täällä onkin jo jutusteltu, ei sillekään mitään voi. Ehkä siksi mäkin puhun yksin tuolla kultakeikkaketjussa.
Edittii: laavukangas on oikea termi. Vie tod. vähän tilaa repussa. Tommonen vaikka https://www.varusteleka.fi/fi/product/m ... hrea/20618