Aika mielenkiintoinen muotoilu tuo "herättäneet uudella tavalla keskustelua pakolaiskriisin ja kotouttamisen haasteista". Tottahan tuo tietysti on, kun niistä haasteista ei saanut vielä kesällä herättää keskustelua leimaantumatta rasistiksi. Sellainen keskusteluilmapiiri meillä on Suomessa vuonna 2015 by vihervassarit ja muut laumasieluiset ja kapeakatseiset. Peräänkuulutan suvakeilta suvaitsevaisuutta erilaisille mielipiteille.
http://blogit.iltalehti.fi/anneli-jaatt ... a-vastaan/
Raja alkaa tulla vastaan
29
mar
2015
Kirjoittanut Anneli Jäätteenmäki
EU-maiden pääministerit kokoontuvat jälleen tänä iltana (29.11.2015) Brysseliin huippukokoukseen ratkomaan pakolaiskriisiä. Paikalla on myös Turkki. Huoli turvapaikanhakijoiden tulvasta kasvaa päivä päivältä. Raja alkaa tulla vastaan.
Tanska vetäytyi lupauksestaan ottaa vastaan tuhat ihmistä. Ruotsin sosiaalidemokraattinen pääministeri Stefan Löfven teki aloitteen maahanmuuttopolitiikan tiukentamisesta.
Oleskeluluvat turvapaikan saaneille tehdään väliaikaisiksi ja ehtoja perheenyhdistämiselle kiristetään tuntuvasti. Henkilöllisyystarkastuksia aletaan lisätä rajat ylittävässä joukkoliikenteessä. Löfvenin mukaan Ruotsi on ollut naiivi, lapsellinen. Kahdessa kuukaudessa maahan on tullut 80 000 turvapaikanhakijaa.
Euroopan ulkopuolella Kanadan uusi liberaalihallitus aikoo ottaa ankarilla ehdoilla vastaan 25 000 syyrialaista turvapaikanhakijaa. Yksinäiset miehet eivät ole tervetulleita, vaan etusijan saavat lapsiperheet ja erityisessä vaarassa olevat.
Suomeen arvioidaan saapuneen yli 30 000 turvapaikanhakijaa tämän vuoden loppuun mennessä. Raiskaustapaukset, joiden tekijöiksi epäillään turvapaikanhakijoita, ovat herättäneet uudella tavalla keskustelua pakolaiskriisin ja kotouttamisen haasteista.
Sisäministeri Orpo ilmoitti, että liian etäällä poliisilaitoksista sijaitsevat vastaanottokeskukset suljetaan. Tilanteen ja yleisen mielipiteen kehittymistä tähän suuntaan olisi ollut vaikea ennustaa muutama kuukausi sitten.