Espoo 2015; irakilaiset yrittivät raiskata naisen

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
helmi
Alibin satunnaislukija
Viestit: 52
Liittynyt: Su Maalis 03, 2013 12:16 pm

Espoo 2015; irakilaiset yrittivät raiskata naisen

Viesti Kirjoittaja helmi »

Tämä asia vahvistettiin Espoon käräjäoikeuden kansliasta tänään iltapäivällä.

Vastaajien nimet:

Munzer Hadi, syntynyt 1995
Saad Ahmed, syntynyt 1994

Miehet lähtivät seuraamaan nuorta naista, ja kun hän oli pääsemässä perille kotiinsa, miehet hyökkäsivät väkivaltaa käyttäen hänen kimppuunsa. Miehet hakkasivat naisen päätä seinään. Nainen menetti tajuntansa.

Uhri oli yhteydessä mediaan, mutta Ilta-Sanomat ja Metro eivät olleet kiinnostuneita kirjoittamaan tapahtumasta tässä vaiheessa.

“Ollaan oltu muihin medioihin yhteydessä, mutta he eivät lähde kirjoittamaan tästä juttua”, kertoi uhri.

“Jouduin raa’an väkivallan kohteeksi perjantaina aamuyöstä klo 04.30 maissa. Minun päälle hyökkäsi 2 irakilaista miestä, ei ollut kantasuomalaisia.”

“He lähtivät seuraamaan minua juna-asemalta. xxxxxxxxxx ovella 20-30 v.puri minua kasvoista ja [he] hakkasivat päätä seinään. Jossain vaiheessa meni taju. Toinen miehistä piti minusta kiinni ja toisen sormi meni vaginaani. Huusin apua ja kukaan ei tullut auttamaan. Tappelin kovasti vastaan ja pidin kovaa meteliä – miehet säikähti, pääsin tilanteesta karkuun. Kävin sunnuntaina itsenäisyyspäivänä poliisikuulustelussa ja maanantaina hiv-testeissä, vastauksia ei ole vielä tullut testeistä. Asia on menossa käräjille. Poliisit näytti junan valvontakamerasta tekijät. Olivat tarkkaileet minua jo ja lähtivät seuraamaan minua Koivuhovin asemalta!”

http://mvlehti.net/2015/12/09/juuri-nyt ... kauksesta/
Pula-aho
Martin Riggs
Viestit: 620
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 1:58 pm

Nainen raiskattiin Espoossa kaksi miestä vangittavaksi

Viesti Kirjoittaja Pula-aho »

Poliisi tutkii: Nainen raiskattiin Espoossa - kahta miestä esitetään vangittavaksi

Torstai 10.12.2015 klo 08.27

Poliisi tutkii viikonloppuna tapahtunutta raiskausta.

Epäiltyjä on poliisin mukaan kaksi ja uhrina on espoolaisnainen.

Poliisi on vielä tässä vaiheessa vaitonainen yksityiskohdista.

- En voi kommentoida tarkemmin [epäiltyjä], että kuka ja ketä, mutta Espoossa tämä tapahtui. Lauantaina aamuyöllä, kertoo rikoskomisario Matti Puputti Länsi-Uudenmaan poliisista.

Noin 20-vuotiaiden epäiltyjen vangitsemisoikeudenkäynti on tänään. Rikosnimikkeenä on raiskaus.
TIIA-MARIA TAPONEN
[email protected]
95% Matuja 05% Kantiksia
cyklon
Theo Kojak
Viestit: 1129
Liittynyt: Ti Heinä 07, 2009 9:41 am

Re: Nainen raiskattiin Espoossa kaksi miestä vangittavaksi

Viesti Kirjoittaja cyklon »

Ihan on 100% matuja. Irakilaisia turhapaikan kyttääjiä.
munzer hadi ja saad ahmed
Uhri on ns naamatuttu/moituttu.
Uhria oli mm kuristettu ja purtu kasvoihin. Jäljet ovat selvät.
dinz
Lauri Hanhivaara
Viestit: 135
Liittynyt: Pe Joulu 07, 2012 3:23 pm

Re: Nainen raiskattiin Espoossa kaksi miestä vangittavaksi

Viesti Kirjoittaja dinz »

Jälleen mamuja. Ei Jumalasta vittusaatana eikö niitä apinoita saada kuriin? Antas nuo suvakkihyysärit persettä niille niin viattomat säästyis...
Avatar
EjM
Nikke Knatterton
Viestit: 189
Liittynyt: To Loka 01, 2015 1:14 pm
Paikkakunta: Pohojanmaa

Re: Nainen raiskattiin Espoossa kaksi miestä vangittavaksi

Viesti Kirjoittaja EjM »

Avasin maikkarin nettisivun, kaksi ensimmäistä uutista turvapaikanhakijoiden rikokset :x
Toinen oli tämä raiskaus :evil:
Maahanmuuttovirasto voisi hoitaa vokkeihin maksullisia naisia(verokirjalla) hoitelemaan partalapset. Saatais Suomen talous nousuun ja viattomat kansalaiset saisi olla rauhassa. :lol:
pohojalaaset opetti ruattalaasekki puhumaan ruattia
Pula-aho
Martin Riggs
Viestit: 620
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 1:58 pm

Re: Nainen raiskattiin Espoossa kaksi miestä vangittavaksi

Viesti Kirjoittaja Pula-aho »

Eli taas meni sitten veikkaus oikein. Aina, kun media on hyshys ja poliisi ei halua tässä vaiheessa kertoa enempää on kyse etnisesti ei suomalaisista.

Mitähän media ja poliisihallitus kokevat voittavansa tällaisella tiedottamisen rajoittamisella? :roll:
peja
Nikke Knatterton
Viestit: 169
Liittynyt: Ke Maalis 11, 2015 3:10 pm

Re: Nainen raiskattiin Espoossa kaksi miestä vangittavaksi

Viesti Kirjoittaja peja »

Munzer Hadi syntymävuosi 1995, Saad Ahmed syntymävuosi 1994 esitetään vangittaviksi.

Yksittäistapaus, ei voi yleistää.
Chikatilo
Christopher Lorenzo
Viestit: 1533
Liittynyt: Ke Huhti 27, 2011 12:06 am

Re: Nainen raiskattiin Espoossa kaksi miestä vangittavaksi

Viesti Kirjoittaja Chikatilo »

TS kirjoittaa: Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Matti Puputti toteaa, että yleisellä paikalla tapahtuvat raiskaukset ovat varsin harvinaisia.
Siltä todellakin on vaikuttanut, varsinkin kuluneena syksynä. :twisted:

Luonnollisesti riippuu siitä, mihin vertaa.
Kaikki sanomassa esitetty on mielikuvituksen tuotetta eikä sillä ole yhteyttä todellisiin tapahtumiin tai henkilöihin. Mahdolliset samankaltaisuudet ovat pelkkää sattumaa. Kirjoittaja on poliittisesti täysin korrekti.
Paa
Jane Marple
Viestit: 1009
Liittynyt: Ti Huhti 09, 2013 8:19 pm

Re: Nainen raiskattiin Espoossa kaksi miestä vangittavaksi

Viesti Kirjoittaja Paa »

Iltasanomia ja Metroa ei kiinnostanut uutisoida tapauksesta? Luulis IS:n oikeen revittelevän näillä matujen rikoksilla, niin myynti kasvais :|
Niin kuin kasvot kuvastuvat vedessä, niin ihmisen sydän toisessa ihmisessä. (Snl.27:19)
Jazz1
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 103
Liittynyt: Su Elo 11, 2013 11:50 pm

Re: Nainen raiskattiin Espoossa kaksi miestä vangittavaksi

Viesti Kirjoittaja Jazz1 »

HIV-testiin sormetuksen takia? No mut hyvähän se on että tutkitaan. Toivottavasti nämä yksittäistapaukset saavat arvoisensa palkinnon, eli ulos maasta opettelemaan kuinka ihmisiä kohdellaan.
aumari
Adrian Monk
Viestit: 2836
Liittynyt: Ke Touko 22, 2013 1:46 pm

Re: Nainen raiskattiin Espoossa kaksi miestä vangittavaksi

Viesti Kirjoittaja aumari »

Jazz1 kirjoitti:HIV-testiin sormetuksen takia? No mut hyvähän se on että tutkitaan. Toivottavasti nämä yksittäistapaukset saavat arvoisensa palkinnon, eli ulos maasta opettelemaan kuinka ihmisiä kohdellaan.
Luulenpa tuon hiv-pelon johtuvan siitä naamaan puremisesta. Voi sinua!
tyyppi85
Roger Murtaugh
Viestit: 870
Liittynyt: Ke Elo 27, 2008 2:37 am
Paikkakunta: Turku

Re: Nainen raiskattiin Espoossa kaksi miestä vangittavaksi

Viesti Kirjoittaja tyyppi85 »

Vittu ku voi taas vituttaa!!!! Tämä touhu ei lopu itsestään!!! Kuinka monta suomineitoa joutuu vielä kärsimään noiden kusipäiden takia!!!??vitun monta tätä menoa!!!
pienikin hetki on arvokas
Koimies
Neuvoja-Jack
Viestit: 504
Liittynyt: La Syys 10, 2011 2:09 am

Re: Nainen raiskattiin Espoossa kaksi miestä vangittavaksi

Viesti Kirjoittaja Koimies »

dinz kirjoitti:Jälleen mamuja. Ei Jumalasta vittusaatana eikö niitä apinoita saada kuriin? Antas nuo suvakkihyysärit persettä niille niin viattomat säästyis...
Ehkäpä monet naispuoliset suvakkihyysärit näyttävät usein/joskus liian omituisilta/rumilta ja huonosti pukeutuneilta tai muuten siivottomilta rakasteltaviksi tai raiskattaviksi. Heidän muotikäsityksensä ja kulttuurinsa voi tuntua jo kovin eksoottiselta, ja tautejakin voidaan pelätä. Arabin, afgaanin ja pohjois-afrikkalaisen silmälle on ehkä kivempaa ja ainakin omalle terveydelle sopivampaa valita raikkaita nuoria tyttöjä lähentelyjen ja raiskauksien kohteiksi kokeneemman ja käytössä kuluneemman aineksen sijasta.

Ja niin oli aluksi valikoivaa raiskaaminen myös armenialaisten kansanmurhan (Turkki) yhteydessä. Pakolaiskulkueissa turkkilaiset muslimivartijat etsivät joka yö erityisesti neitsyitä raiskattavikseen. Loppua kohti muslimit varmasti tyytyivät muihinkin naisiin (on historiasta tunnettua asia). Myös paikalliset (islamilaiset) väkijoukot ryöstivät ja raiskasivat naisia. Lapsia myös varastettiin, ties mitä kohtaloa varten. Vastarintaan kykenevät miehet olivat jo alkupeleissä tapettu. Tätä kansanmurhaa EU:n pyrkivä, edelleen islamilainen Turkki ei ole koskaan tunnustanut.

Miten "apinat" kuriin? Sillä suomalaisella sisulla ja joukkovoimalla, millä on jo monta kertaa aikaisemmin selvitty. On vaadittava kyllin vahvasti muutoksia yleisiin käytäntöihin ja pakolaispolitiikkaan: Rajat kiinni jokaiselta, joka ei ole hakenut turvapaikkaa ensimmäisestä EU-maasta, pakolaisvalinta keskitetään pakolaisleireistä tapahtuvaksi, kiintiöt maakohtaisiksi, erityinen muslimikiintiö, ja pakolaisvalinnat naisiin, lapsiin ja perheellisiin tai vanhempiin miehiin painottaen, törkeitä rikoksia lähtömaassa tekevien välitön palautus, palautus Suomessa tehdystä rikoksesta (linnatuomion jälkeen), vastikkeeton raha-apu kiellettävä tai korvaukset aina samalle tasolle kuin alimmassa EU-maassa kulloinkin on. Turvapaikan saaneille työttömyysturva määräaikaiseksi ja toimeentulotuki tarveharkintaiseksi. Lisäksi poliisilta on vaadittava suomalaisten ja maassa jo asuvien ja vähintään osittain kotoutettujen pakolaisten tehokasta suojelua, siis kuria kaduille ja vokkien liepeille. Lisäksi kaikista seksirikoksista ja muista vakavista rikoksista annettujen tuomioiden määrää tulee kaikkien osalta ankaroittaa ja vankilaolosuhteita tiukentaa niin, että vankeus todella tuntuu rangaistukselta.

Mutta näin ei todennäköisesti tulla koskaan, tai ei ainakaan pitkiin aikoihin "apinoita" kurittamaan. Sen sijaa meillä jatkuu SSS-politiikan sketsi: "Koijataan apinaa." Vedetään huulesta kansalaista. Auttavaksi kädeksi jää oma kansalaisvastarinta: turvapartiot, verkostot, oman perheen ja yksinäisten ihmisten suojeleminen, ja jokaisen kohdalla eteensä katsominen ja valmistautuminen kohtaamaan matujen tai terroristien aiheuttama nopea, raaka ja arvaamaton väkivaltatilanne. Jos hallitus ja puolueet eivät kansalaisista juuri välitä eikä poliisi heitä ehdi tai halua turvata, on meidän siis välitettävä sitäkin enemmän itsestämme ja turvattava myös toisemme käyttäen kansaa kaikkina vaikeina aikoina auttanutta "luovaa mielikuvitusta".
Miehen allekirjoitus: Kasvoista kasvoihin.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 18206
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Nainen raiskattiin Espoossa kaksi miestä vangittavaksi

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Kahdelle syytteet Espoon puskaraiskausjutussa

Syyttäjä nosti keskiviikkona kahta miestä vastaan syytteet Espoon puskaraiskausjutussa. Kihlakunnansyyttäjä Leena Salovartio vahvistaa, että asiassa on nostettu syytteet, mutta hän ei kerro tässä vaiheessa epäiltyä rikosnimikettä.

Vuosina 1994 ja 1995 syntyneet miehet kuitenkin vangittiin joulukuussa epäiltyinä raiskauksesta. Poliisi ei ole kertonut, missä päin Espoota epäilty rikos tapahtui. Poliisin mukaan noin 30-vuotias nainen raiskattiin Espoossa kadulla yöllä joulukuun alun viikonloppuna.

Juttua puidaan Espoon käräjäoikeudessa todennäköisesti 10. helmikuuta.

ksml.fi
13:29
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Berlin
Jack Bauer
Viestit: 946
Liittynyt: To Joulu 31, 2015 1:06 pm

Re: Nainen raiskattiin Espoossa kaksi miestä vangittavaksi

Viesti Kirjoittaja Berlin »

Vastoin parempaa tietoa, tätäkin tapausta suvakit väittivät suomalaisten tekemäksi... mutta linkkiä ei kuitenkaan ollut tarjota
Annaanna: Mistä valtiosta mies oli kotoisin? Afrikasta?
Vastaa Viestiin
Null