IL-erikoishaastattelu
Jari Aarnio: "Pitää yrittää pysyä hengissä"
Maanantai 4.1.2016 klo 10.11
Kaduttaako Jari Aarniota mikään menneisyydessä? Haluaisiko hän nyt tehdä jotain toisin?
- Voisi kuvitella, että läheisten jälleennäkeminen olisi jotain valtavaa tuuletusta. Oli kuitenkin vain hiljainen, tyytyväinen olo, Jari Aarnio muistelee.
Tutkintavankeudesta vapautunut Jari Aarnio avautuu omin sanoin laitostumisestaan eristyksissä, jälleennäkemisestä perheensä kanssa sekä itseensä kohdistuvasta uhkasta.
Isku 12.11.2013
- Oltiin vaimon kanssa lähdössä aamulla töihin. Hän meni hakemaan autoa parkkihallista, minä lähdin ulos vajaa kymmenen minuuttia myöhemmin. Odottelin tapaamispaikalla, mutta vaimoa ei kuulunut. Yllättäen siihen ilmestyi kaksi miestä, jotka esittivät olevansa keskusrikospoliisista ja sanoivat, että minut on otettu kiinni törkeästä petoksesta tai jostain sellaisesta epäiltynä.
- Minut pantiin auton takapenkille odottamaan. Sitten siihen tuotiin meidän auto, jota ryhdyttiin tutkimaan miehissä ja koirien kanssa. Auton jälkeen etsintä jatkui kotona. En saanut puhua vaimon, enkä pojan kanssa. He poistuivat paikalta, ja minä jäin seuraamaan etsintää. Edes vessassa en saanut käydä yksin. Kodin jälkeen oli autotallin vuoro. Varmaan parikymmentä poliisia oli penkomassa paikkoja. Kello lähenteli puoltayötä, kun etsintä loppui ja minut vietiin Vantaan poliisivankilaan. Olin aika puhki, viisitoista tuntia siinä meni.
Ei aavistusta
- Kiinniotto tuli yllätyksenä. Se ei yllättänyt, että KRP tuli ottamaan kiinni olinhan jo pari kuukautta aiemmin ollut KRP:n kuulusteluissa liittyen erään prostituoidun kertomuksiin. En kuitenkaan tiennyt, mistä rikoksesta minua epäiltiin saati osannut aavistaa, mitä olisi edessä.
- Heti seuraavana päivänä aloitetuissa kuulusteluissa syy kuitenkin tarkentui. Kyse oli seurantalaiteyhtiö Trevociin liittyvistä asioista. Sitten kuukauden päästä alkoivat nämä huumejutut.
Vaimo vangiksi
- Vaimoni vangittiin kaksi päivää minun jälkeeni. Kuulin siitä avustajaltani. Vaimo ja poika olivat kiinni. Siitä tuli sellainen epätodellinen olo, että mikä näitä poliiseja ja syyttäjiä vaivaa. Jos minun tekemisiä on tutkittu, niin pitäisi tasan tarkkaan tietää, että vaimo ja poika eivät liity mitenkään näihin mun asioihin. Varmasti tiesivät, etten puhu heille työasioistani.
- Olin heidän puolestaan äärimmäisen pahoillani. Eihän siinä ollut muuta tarkoitusta kuin pehmentää minua. Pidin heihin kohdistuneita toimia täysin kohtuuttomina. Sittenhän tuli päätös, ettei vaimoa syytetä mistään. Oli kuitenkin yli kaksi viikkoa vangittuna kopissa ja korvauksena tyyliin sata euroa vuorokaudesta. Siitä jäi ikuiset ikävät muistot koneiston mielivallasta.
Ei sähköä
- Minut siirrettiin pian Porvoon poliisivankilaan. Sain television selliini vajaan kolmen kuukauden vankeusajan jälkeen. Sekin oli pitkän anelun ja putkavahtien ansiota. Selleissä ei ollut antenni- eikä sähköpistorasiaa. Vahdit kuitenkin muistivat, että jossain meni antennijohto. He löysivät sen välikatosta, ja virittivät johdon selliin pienestä reiästä. Virran he vetivät jatkojohdolla kuulusteluhuoneesta. Näin pääsin katsomaan helmikuussa 2014 alkaneita olympialaisia.
- Tosin vartijat saivat nuhteita, ja minut siirrettiin pian eristyksiin Vantaan vankilaan. Siellä oli tv joka sellissä. Se olikin mulle ainoa viihde, auki aamusta iltaan. Jethro oli yksi suosikkiohjelmistani, hän sai hymyn aikaan. En tunne koko miestä, mutta jos joskus tulee vastaan, voisin ylävitosen heittää.
- Itseäni koskevia uutisia en halunnut kuulla, en nähdä, enkä lukea. En viitsinyt pahoittaa mieltäni yhtään enempää. Enhän voinut mitään sille, mitä joku kirjoittaa kuka milläkin motiivilla.
Yksin eristettynä
- Henkilökunta oli aluksi hyvin niukkasanaista. Oliko heitä kielletty puhumasta kanssani enempää, sitä en tiedä, voin vain arvailla. Aluksi en saanut tavata kuin avustajaani ja tytärtäni. Koko vankeusajan, kaksi vuotta, olin sellissäni yksin, tv seuranani. Tunti oli ulkoilua pääosin yksin pienellä metalliaidatulla sisäpihalla. Kun siinä käveli vartin samaan suuntaan, alkoi pyörryttää.
- Vaikka avustaja kävi useampiakin kertoja viikossa, ei se korvaa arkista ihmiskontaktia. Siinä avustajan kanssa ei seurustella arkipäivän asioista, vaan käydään tiiviisti läpi meneillään olevaa prosessia. Yksinäisyys, se oli koko vankeusajan hankalin kokemus. Yksinäisyyteen voi sairastua jopa niin, ettei siitä koskaan toivu.
- Vankilassa minua kohdeltiin kuitenkin asiallisesti. Tutkinnan johdon vaatimuksesta käräjäoikeus päätti eristyksistä, ja henkilökunta tietysti toimi sen mukaisesti.
Keino selvitä
- Siviilissä voi kuvitella, että vangille on hirveintä, jos joutuu olemaan joulun tai juhannuksen kalterien takana. Ei se kuitenkaan niin ole. Vankilassa ei ole mitään merkitystä sillä, onko kesä vai talvi. Vain se kiinnostaa, mitä tapahtuu seuraavana päivänä: onnistuuko tapaaminen, pääseekö huomenna jääkaapille...
- Kun ihminen suljetaan sellaiseen paikkaan, missä itse ei avata eikä suljeta ovia, ajatus on ihan toisenlainen. Varmaan tämä on jonkinlainen puolustusmekanismi. Ajattelin niin, että elämä on tietyn mittainen jana. Elän ehkä 80-vuotiaaksi, ja jos siitä olen tietyn ajan linnassa, on se loppujen lopuksi hirveän pieni aika ihmisen koko elämästä. Se on keino selvitä.
Laitostuminen
- On ollut synkkiä hetkiä ja sitten vielä synkempiä hetkiä. Pettymyksiä ja vielä isompia pettymyksiä. Loputon epätietoisuus rassaa. Syytteen nostamisen määräaikaa lykättiin kerta toisensa jälkeen.
- Voimaa ei tule mistään ilmastointikanavista. Se on kovaa leikkiä. Jokaisella vangilla on oma selviytymistaistelunsa. Jotkut eivät edes halua olla yhteydessä keneenkään. He pitävät verhot kiinni, etteivät edes näkisi muurin yli siviiliin.
- Laitostuminen... Sen huomaa vasta, kun pääsee jonkun kanssa tekemisiin. Itse pääsin juttelemaan parin muun vangin kanssa puolentoista vuoden jälkeen. Silloin huomasin, että olin laitostunut. Ajatus oli aikalailla hidastunut ja näköala kaventunut pieneksi.
- Vertaistuki oli niissä olosuhteissa sanoin kuvaamattoman tärkeätä. Arvostan heiltä saamaani tukea suuresti. Kiitollisuudenvelkaan jäin. Nostan hattua vangeille, jotka ovat heittäneet vuosien kakun ja selviytyneet järjissään takaisin siviiliin. Se ei ole lainkaan itsestäänselvyys.
- Välillistä uhkaa kohdistuu niin poliisista kuin rikollismaailmasta. Tiedän kummastakin liikaa.
Tieto vapaudesta
- En halunnut jäädä kuulemaan, miten käräjäoikeus suhtautuisi vapauttamisvaatimukseen. Niin monta kertaa se jo oli tyrmätty. Palasin vankilaan ja selliini, mistä minut haettiin kirjastoon. Olin päässyt sinne alkukesästä töihin muun muassa päällystämään kirjoja. Paikalla ei tosin saanut olla samaan aikaan muita kuin sosiaaliohjaaja.
- Hetken aikaa siinä ehdin tehdä hommia, kun vankilan apulaisjohtaja tuli sisään ja kertoi, että mun pitäisi lähteä pois täältä. Oli sellainen blackout, että en ymmärtänyt. Sanoin, että meillä on päällystyshomma kesken. Hän siihen, että pitäisi lähteä pois täältä vankilasta. Kysyin, oletko tosissasi. Hän vastasi, että näissä asioissa ei lasketa leikkiä, olet vapaa mies.
- Tunne oli epätodellinen, en oikein osannut sanoa mitään. Apulaisjohtaja otti ohjat ja sanoi, että nyt lähdetään. Kun siinä käveltiin kohti selliä, pyysin soittamaan vaimolleni. Hän ojensi kännykän ja sanoi, että soita itse.
Salaa ulos
- Apulaisjohtaja sanoi, että he järjestävät minut ulos siten, että voin rauhassa viettää ensimmäistä vapaailtaa. Otin henkilökohtaiset tavarani pikku kassiin ja niin minut vietiin vankilasta ulos ilman, että portilla odottaneet toimittajat ja kuvaajat sitä huomasivat. Sitä, miten kaikki tapahtui, en voi paljastaa.
- Minulla ei ollut mitään haaveita ja ajatuksia siitä, mitä tekisin, kun vapautuisin. Ei mitään suunnitelmia. Kunhan vain pääsen ulos. Ystävät olivat järjestäneet paikan, missä sain olla lähimpien kanssa pari ensimmäistä vuorokautta. Vaimo tuli sinne, sitten poika ja myöhemmin tyttäremme.
- Siviilissä sitä luulee, että jälleennäkeminen on ihan yliluonnollinen juttu. Ei se kuitenkaan niin ole, ei mitään valtavaa tuuletusta. On vain hiljainen, tyytyväinen olo. Ja kiitollisuus siitä, että läheiset ovat jaksaneet rinnalla. Kunnioitus heitä kohtaan, että ovat kestäneet tätä rääkkiä, johon heillä ei ole osaa eikä arpaa.
Mikä tärkeintä
- Tässä jutussa on nostettu esiin ihmisiä, joista muilla ei ole ollut tietoa. Olen kertonut oikeudessa, että näkemykseni mukaan ainoana tarkoituksena on rikkoa perheeni ja avioliittoni. Olen myös ilmoittanut, ettei se kuitenkaan näillä keinoilla tule onnistumaan.
- Olen nöyrästi kiitollinen siitä, että ystävät ovat pysyneet ystävinä koko tämän yhä jatkuvan prosessin ajan. He tuntevat minut. Luulen, että tuo ystävyys ja läheisyys jatkuu samanmoisena, tuli mitä tuli.
- Yksinäisyydestä on ollut se hyöty, että sen aikana on huomannut kaksi tärkeää asiaa. Toinen on ystävyys, läheiset ihmiskontaktit. Toinen on terveys. Tässä järjestyksessä. Kaikki muu on jonninjoutavaa.
Vieraantuminen
- Kaksi vuotta yksin komerossa on omiaan kuihduttamaan sellaisetkin arjen taidot, jotka luulee osaavansa. Aluksi ei ollut ihan helppoa autollakaan ajaminen. Ja kun kotona aamupalaa tehdessä piti laittaa hella päälle, ei se heti onnistunutkaan. Vaikka olin sitä ehtinyt käyttää kolme vuotta ennen vangitsemista, oli se sen verran modernimpi linnahellaan verrattuna.
- Tämän kuukauden aikana olen monta kertaa huomannut seisovani oven edessä odottamassa, että joku avaisi sen. Sitten olen tajunnut, että voinkin itse vääntää kahvasta. Samoin netin ja sähköpostin käyttäminen kangertelee yhä.
Vapaata riistaa
- Naamani on ollut enemmän lööpeissä ja kansissa kuin presidentin. Voin silti käydä kaupassa ja kulkea julkisilla, vaikka ihmiset tunnistavat minut. Koko ajan on kuitenkin huomioitava, missä liikkuu ja millaista väkeä on lähistöllä. Joku voi saada hetkessä jonkin kuningasidean.
- Vaikka uskon yhä olevani krp:n tarkkailun alla, koen olevani vapaata riistaa. Jokainen, jolla on valot päällä, ymmärtää, että olen haluttua saalista. Pitää yrittää pysyä kuitenkin hengissä. Välillistä uhkailua kohdistuu niin poliisista kuin rikollismaailmasta. Tiedän kummaltakin puolelta asioita, joita minun ei toivottaisi tietävän. Poliisin suunnalta tuleva uhka on kuitenkin sellaista, että sen kanssa varmemmin jää henkiin. Alamaailmasta tulevat uhat ovat sitten toisenlaisia.
Vanhanajan joulu
- Vankilan eristyksessä on ihan sama, onko joulu vai arki. Ainoa ero on ehkä ruuan laadussa. Jouluna taisi olla kinkkua.
- Tämän joulun vapaudessa vietin kotona perheen ja sukulaisten kanssa. Oli kuusi, joulupöytä, lahjat, käynti sankarihaudoilla. Syötiin hyvin, pelattiin pelejä.
- Ilmeni jutustelussa, että pari viime joulua oli mennyt vähän ontuen. Joku sanoi, että nyt on oikea joulu, kun oikea äijä istuu pöydän päässä. Paras joululahja koostui tällaisista pienistä hetkistä, sanoista ja eleistä.
Uuteen vuoteen
- On aika vaarallista sinänsä ruveta ajattelemaan tulevaisuutta. Tällä hetkellä olen työtön työnhakija, jonka koko omaisuus on hukkaamiskiellossa, elämä pirstaleina.
- Siihen kyllä uskon, että vielä tulee myös minun aikani. En tarkoita tätä prosessia, vaan elämää. En halua, että minusta välittyy kuva katkerana ruikuttajana, mutta uskon, että joskus vielä joku kuuntelee minunkin tarinani. Ja se on varmuudella toisenlainen kuin syyttäjien ja krp:n esittämä kuva minusta ja tekemisistäni.
- Matkan varrella on tarttunut mielenkiintoisia tietoja yhteyksistä muun muassa valtamedian ja oikeuslaitoksen välillä. Ei tavatonta, mutta lukuisia kysymyksiä herättävää toimintaa. Ja lisäksi paljon, paljon muuta.
- Koko ajan on huomioitava, missä liikkuu ja millaista väkeä on lähistöllä.
Mikä kaduttaa?
- Suorat puheeni ovat varmasti ärsyttäneet monia kollegoita ja poliisijohtoa. Mutta olen sellainen, joka sanoo asiat niin kuin ne näen. En ole lähtenyt politikoimaan näissä asioissa. Se ehkä olikin suurin miinus, etten ollut asemani varjolla norsunluutornijätkänä kahdeksasta neljään. En myöskään viihtynyt kokkareilla viinilasi kädessä. Olin mielummin meidän operatiivisten jätkien kanssa tekemässä oikeita töitä.
- Jälkiviisaus on turhaa, mutta tottakai näin jälkikäteeni voi todeta, että kaikkiin asioihin ei olisi tarvinnut sekaantua. En tiedä, kadunko jotakin. Joitakin asioita olisi kyllä varmaan voinut tehdä fiksumminkin.
- Duunit olen työkavereiden kanssa hoitanut tuloksellisesti, sitä ei voi kukaan kiistää. Huumepoliisin tapa tehdä tuloksellista työtä ei kuitenkaan ole kaikkia miellyttänyt. Nyt heitä moititaan yhteydenpidosta henkilöihin, joilta on saatu arvokasta tietoa rikosten paljastamiseksi. Ilman noita tietoja moni törkeä rikos olisi jäänyt selvittämättä. Luottamus on tarkoitettu säilytettäväksi myös silloin, kun eletään vaikeita aikoja.
RISTO KUNNAS
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016010 ... 9_uu.shtml
. Ei pitäisi kuulemma lisätä valvontaa tai perustaa yksikköä. 