Tähän saakka miehillä ei ole ollut pelättävää, missä tahansa Suomessa onkin liikkunut ja mihin aikaan vain. Nyt pitää jo alkaa miettiä, ettei ajaudu muslimilauman piirittämäksi ja hakattavaksi. Naisilla taas on aina ollut enemmän riskejä ja pelättävää liikkuessaan yksin pimeällä. Onko tämä nyt sitten askel lähemmäksi sukupuolten välistä tasa-arvoa, kun kaikki pelkäävät?chadspill kirjoitti:http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikke ... ta/5642466Näin. Nyt se on sitten shariapoliisi Suomessakin. Saksassahan on poliisin mukaan jo alueita kaupungeissa mihin ei ole ei-muslimeilla eikä naisilla menemistä. Myös poliisit ovat vaarassa ja tilanteita jossa pari poliisia ovat joutuneet 40-50 vihaisen turvapaikanhakijamiehen piirittämäksi on sattunut. Milloin annetaan suomalaisille vakuudet poliisilta, että saamme olla turvassa rikoksilta, ahdisteluilta ja varkauksilta? Tätähän jo vaaditaan mm. Ylivieskassa afrikkalaisen yhteisön toimesta.Poliisi: Helsingin asematunnelissa uudenvuodenyönä jopa 1000 turvapaikanhakijaa – kymmeniä poistettiin paikalta
Helsingin poliisi kertoo valvoneensa tehostetusti uuden vuoden viettoa ja varautuneensa myös laajaan turvapaikanhakijoiden kokoontumiseen.
Poliisin mukaan se oli saanut ennen uutta vuotta vihiä, että pääkaupunkiseudulla olevilla turvapaikanhakijoilla olisi ollut mahdollisesti samansuuntaisia suunnitelmia Saksan Kölnissä rautatieasemalle kokoontuneilla miehillä.
Irakilaisia turvapaikanhakijoita kerrotaan saapuneen Helsinkiin uuden vuoden viettoon muualta Suomesta ja lisäksi kaupungin omista vastaanottokeskuksista. Rautatieaseman asematunnelissa oli iltayhdentoista aikaan jopa 1 000 irakilaista turvapaikanhakijaa.
Poliisi poisti paikalta useita kymmeniä henkilöitä ja jo alkuillasta otettiin kiinni useita henkilöitä.
– Poliisille on ilmoitettu kolmesta ahdistelutapauksesta, joista kahdesta on tehty rikosilmoitus. Jälkikäteen on tullut tietoon, että tällaista olisi keskustan alueella tapahtunut laajemminkin. Poliisi suhtautuu jokaiseen ahdistelutapaukseen vakavasti ja kehottaa tekemään niistä aina rikosilmoituksen. Valitettavaa on, että tapauksista tulee tietoa usein vasta jälkikäteen, eikä niistä ole kerrottu paikalla partioineille poliiseille tai järjestysmiehille, toteaa Helsingin poliisin apulaispoliisipäällikkö Ilkka Koskimäki.
Koskimäen mukaan vakavampi häiriökäyttäytyminen pystyttiin estämään poliisin hyvällä ennakkovalmistautumisella, näkyvällä valvonnalla ja alhaisella puuttumiskynnyksellä.
Kölnissä noin sata naista on tehnyt ilmoituksen seksuaalisesta häirinnästä uutena vuotena. Vastaavia tapauksia oli myös Hampurissa ja Stuttgartissa. Kölnissä noin tuhat miestä häiriköi naisia, kopeloi ja häiriköi seksuaalisesti.
Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen mukaan uudenvuodenaattona poliisimiehitys on muutenkin tavallista iltaa suurempi.
– Uudenvuodenyönä meillä on muutenkin tarvetta sijoittaa kaupungille ja riskikohteisiin partioita riippumatta siitä, onko meillä turvapaikanhakijoita vai ei. Uudenvuodenyönä poliisipalveluita tarvitaan aina ja sen vuoksi työvoimaa on paljon kohdennettu sinä iltana, Kolehmainen sanoo MTV Uutisille.
Kolehmaisen mukaan mahdollisen massahäirinnän suunnittelun motiiveja voi vain arvailla.
– Ylipäätään turvapaikanhakijoihin liittyvät kysymykset ovat herkkiä, motiiveja voi vain arvailla. Tietysti nyt kannattaa ottaa viileän analyyttisesti asia kerrallaan ja laittaa jäitä hattuun tässä. Otetaan asiat asioina, eikä lähdetä lietsomaan mitään, poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen sanoo.
Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)
-
H. Solmunen
- Neuvoja-Jack
- Viestit: 503
- Liittynyt: Ke Syys 14, 2011 8:30 pm
Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)
-
H. Solmunen
- Neuvoja-Jack
- Viestit: 503
- Liittynyt: Ke Syys 14, 2011 8:30 pm
Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)
Enpä minäkään olisi noista uskonut, vaikka kriittinen olenkin, että noin alas vajoavat käytöksessään. Pahalta tuntuu niiden naisten puolesta, jotka tuollaisen eläinlauman kohteeksi joutuivat.Satunnainen kirjoitti:http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016010 ... 8_uu.shtml
se on sota kohta täälläkin. Tuollaisia ryhmittymiä kun alkaa liikkumaan ja häiriköimään, niin poliisi on täysin voimaton pian.
Homma hallussa?
Tehtää joku jotain, heti....
Suomalaiset liikkuvat pian pusikoissa piilossa, kun tuhatpäinen mamujengi mellastaa kaduilla.
Toisaalta olen riemuissani siitä, että tyypit ovat noinkin tyhmiä lähteäkseen tuollaiseen mukaan. Sillä nimittäin täytyy olla sellainen vaikutus, että kaikkein typerimmätkin suvakit avaavat silmänsä, myös päättävässä asemassa olevat, ja käytäntöjä muutetaan siten, että entistä helpommin nuo lähetetään takaisin sinne mistä tulivatkin.
Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)
Ainahan voidaan ottaa armeijan reservit tarvittaessa käyttöön jos poliisilta on karsittu resurssit vasemmistosuvakkien toimesta... Minä en armeijan erikoisjoukoissa palvelleena miettisi sekuntiakaan jos kutsu tulisi vaan lähtisin mielelläni puolustamaan Suomea maahantunkeutujilta.
Niin... ja odotellaanpa kauhulla sitä päivää kun näillä tuhansilla väkivaltaisesti käyttäytyvillä matuilla alkaa olemaan aseenkantoluvat ja aseet... Sitten voi paxcoq ja ulrika mennä ja sanoa että "hei!" heille.
Niin... ja odotellaanpa kauhulla sitä päivää kun näillä tuhansilla väkivaltaisesti käyttäytyvillä matuilla alkaa olemaan aseenkantoluvat ja aseet... Sitten voi paxcoq ja ulrika mennä ja sanoa että "hei!" heille.
2 200 euroa tienaavalle jää kuukaudessa 10 euroa aiempaa enemmän käteen.
Myös eläkeläisille on luvassa vastaava veronkevennys.
Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski on tyytyväinen 32 000 € kuukausipalkkaansa - "Minusta palkka on hyvä"
...
Myös eläkeläisille on luvassa vastaava veronkevennys.
Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski on tyytyväinen 32 000 € kuukausipalkkaansa - "Minusta palkka on hyvä"
...
Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)
Alkaa näemmä tulla ne traumat esille kun keskustelu eteneechadspill kirjoitti:Ainahan voidaan ottaa armeijan reservit tarvittaessa käyttöön jos poliisilta on karsittu resurssit vasemmistosuvakkien toimesta... Minä en armeijan erikoisjoukoissa palvelleena miettisi sekuntiakaan jos kutsu tulisi vaan lähtisin mielelläni puolustamaan Suomea maahantunkeutujilta.
Niin... ja odotellaanpa kauhulla sitä päivää kun näillä tuhansilla väkivaltaisesti käyttäytyvillä matuilla alkaa olemaan aseenkantoluvat ja aseet... Sitten voi paxcoq ja ulrika mennä ja sanoa että "hei!" heille.
-
Doctor Lecter
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 18206
- Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am
Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)
Ei pelkästään musulmaanien invaasioon liittyvää, mutta sitä voimakkaasti sivuten: Onneksi jo entinen ja miksi-koskaan-edes-olikaan presidenttimme Tarja Halonen (sd) on sitä mieltä, että pitää tehdä kun häntä oli tyttösenä neuvotteu; kännykkä esiin!
– Henkilö tekee selväksi sen, että ilmoittaa johonkin ja vetää kännykän esiin tai yksinkertaisesti huutaa. En ole mikään alan asiantuntija, mutta näin meitä neuvottiin, kun olimme tyttöjä, Halonen sanoi.
YLE
Halosen ollessa tyttö, kännyköitä ei ollut, sellaista nimeä ei ollut millään laitteella ja kännykät tulivat 1980-luvun lopulla.
- Kas kuin neuvonut pitämään käsivarren mittaista etäisyyttä ja tutustumaan tarkemmin romanikultturiin...
– Henkilö tekee selväksi sen, että ilmoittaa johonkin ja vetää kännykän esiin tai yksinkertaisesti huutaa. En ole mikään alan asiantuntija, mutta näin meitä neuvottiin, kun olimme tyttöjä, Halonen sanoi.
YLE
Halosen ollessa tyttö, kännyköitä ei ollut, sellaista nimeä ei ollut millään laitteella ja kännykät tulivat 1980-luvun lopulla.
- Kas kuin neuvonut pitämään käsivarren mittaista etäisyyttä ja tutustumaan tarkemmin romanikultturiin...
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)
Pyyhin ensin kyyneleen silmäkulmastani, ja sen jälkeen kysyn; olisiko syytä tutustua historiaan edes sen verran, ettet näyttäisi kirjoitustesi perusteella ihan idiootilta?Jokuroti kirjoitti:Mutta, niinhän se meni 39 saksassakin, tehtiin ensin ihmisistä mörköjä kyseenalaistamatta ja kohta oli kirjat roviolla ja ikkunat helisi. Onneksi enemmistö suomalaisista on vielä järkeviä inhimillisiä ihmisiä.
"Kyllä me muuten oltaisiin tultu osoittamaan mieltä ja näyttämään kaapin paikka mutta kun satoi ja oli kylmä, ja äidin leipomat pullat oli juuri uunissa"
Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)
Kyllä alkaa meillä naisilla kohta olla tarvetta kolmannelle kädelle, kun tarvii toisella kädellä pitää kouriva joukko kädenmitan päässä ja toisella kädellä kaivaa puhelinta esiin.
All is pretty.
- Andy Warhol
- Andy Warhol
-
H. Solmunen
- Neuvoja-Jack
- Viestit: 503
- Liittynyt: Ke Syys 14, 2011 8:30 pm
Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)
Gladys kirjoitti:Kyllä alkaa meillä naisilla kohta olla tarvetta kolmannelle kädelle, kun tarvii toisella kädellä pitää kouriva joukko kädenmitan päässä ja toisella kädellä kaivaa puhelinta esiin.
Voisiko vaikka joku nainen selittää minulle, miten naisten asiaa edistää se, että:
Naisasialiitto: Naisia on ahdisteltu Suomessa iät ja ajat
Lauantai 9.1.2016 klo 17.37
Naisasialiitto Unionin puheenjohtaja Katju Aro sanoo, että pelon tunne on aina liittynyt naisten ulkona liikkumiseen.
2000-luvun alussa julkisuudessa keskusteltiin paljon Helsingin Kaisaniemenpuistossa tapahtuneista seksuaalirikoksista.
2000-luvun alussa julkisuudessa keskusteltiin paljon Helsingin Kaisaniemenpuistossa tapahtuneista seksuaalirikoksista. (PASI LIESIMAA)
LUE MYÖS
Apulaispoliisipäällikkö pysyy kannassaan: Naisten ahdistelu puistoissa on täysin uusi ilmiö
Helsingissä muistetaan esimerkiksi klassinen keskustelu Kaisaniemen puiston turvallisuudesta 2000-luvun alussa.
Aro pitääkin Ilkka Koskimäen näkemyksiä uudesta ilmiöstä erikoisina.
- Helsingin poliisin poliisipäällikkönä hänellä pitäisi olla pääsy poliisin omiin tilastoihin, joissa näkyy se, kuinka paljon seksuaalista väkivaltaa poliisille ilmoitetaan.
Pykälä seksuaalisesta ahdistelusta astui voimaan reilu vuosi sitten.
- Ensimmäisen vuoden aikana eli syyskuun loppuun mennessä oli tehty jo melkein neljäsataa rikosilmoitusta ja niistä reilu kolmannes oli johtanut esitutkintaan vuoden puoliväliin mennessä.
Uhritutkimusten mukaan seksuaalinen häirintä ja ahdistelu ovat olleet iät ja ajat arkipäivää suomalaisille naisille. Ongelma on todellinen ja Aron mielestä siihen on puututtava, mutta oikeaan tietoon nojaten.
- Suomesta löytyy poliisin tueksi osaamista esimerkiksi naisjärjestöistä ja väkivaltatutkijoista.
Aron mielestä iso kysymys asiassa on poliisin vastuu. Poliisin tehtävä on pitää yllä yhteiskuntarauhaa ja tiedottaa todenperäisesti asioista. Kun aihe on tällainen, Aro toivoisi, että poliisi nojaisi ainoastaan varmistettuun tietoon.
- Poliisi on tässä ylittänyt valtuutensa. Toivoisin, että lausuntoja ensinnäkin korjataan ja toiseksi tiedottamisessa otetaan vastedes tiukka asialinja.
Aron mielestä Koskimäki on toistanut faktana sitä, että toiminta Helsingissä uutenavuotena olisi ollut suunniteltua, vaikka Keskusrikospoliisi on jo torstaina sanonut, ettei näyttöä mistään laajamittaisesta suunnitelmallisuudesta ole.
- Silti tässä yhä luodaan mielikuvaa, että on ollut suunniteltua toimintaa ja massahäirintää ja että se vaikuttaa samalta kuin Kölnissä. Tosiasiassa on tullut kolme ilmoitusta, jotka ovat tapahtuneet muualla kuin asematunnelissa ja näyttöä siitä, että se olisi ollut suunniteltua, ei ole vahvistettu.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016010 ... 3_uu.shtml
1. Vähätellään viimeaikoina lisääntynyttä naisten ahdistelua sanomalla, että ainahan naisia on ahdisteltu. Miten tämä edistää naisten asiaa?
2. Arvostellaan poliisin toimintaa, joka muutenkin on puun ja kuoren välissä tiedottamisen suhteen: Poliisi näkee joka päivä mamujen aiheuttamia lisääntyneitä ongelmia, mutta niistä ei saisi tiedottaa. Mitä haittaa naisille on, jos poliisi tiedottaa aktiivisesti, vaikkakin ilman tilastoihin nojaamista? Tuliko Arolle esim. mieleen, että tilastot tulevat aina kuukausia tai jopa vuoden perässä? Mitä hyötyä on tiedottaa esim. vuoden päästä, että nyt olisi syytä välttää mamujoukkoja, kun tilastot vuodelta 2015 osoittavat häirinnän ja rikosten lisääntyneen? Miten tämä edistää naisten asiaa?
3. Poliisin tehtävä yhteiskuntarauhan ylläpitämisessä on tehty todella vaikeaksi päästämällä maahan liian paljon vääränlaista ainesta, ottaen huomioon poliisin niukat resurssit. Onko reilua arvostella poliisia, joka ei ole itse tätä tilannetta aiheuttanut? Miten tämä edistää naisten asiaa?
4. En ole havainnut Naisasialiitto Unionin lausuneen mitään esim. sukupuolivääristyneestä mamuvyörystä tai siitä, että mamuja tulee pääasiassa alueilta, joissa naisen asema on surkea. Onko järjestössä samoja johtavia henkilöitä, jotka ovat politiikassa ja virkamiehistössä "kiljuen" ottamassa lisää mamuja Suomeen? Vai onko kyse vain logiikasta, jolloin juurisyy asioille ei kiinnosta, varsinkin jos sen sijaan tulee tilaisuus arvostella jotain miestä tai miesvaltaista organisaatiota, kuten poliisia? Itse olen sitä mieltä, Suomen poliisi edustaa lajissaan maailman parhaimmistoa.
Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)
Naisena pohdin täällä täysin samoja kysymyksiä, enkä mitenkään pysty ymmärtämään enkä käsittämään.H. Solmunen kirjoitti: Voisiko vaikka joku nainen selittää minulle, miten naisten asiaa edistää se, että:
1. Vähätellään viimeaikoina lisääntynyttä naisten ahdistelua sanomalla, että ainahan naisia on ahdisteltu.
2. Arvostellaan poliisin toimintaa, joka muutenkin on puun ja kuoren välissä tiedottamisen suhteen.
3. Poliisin tehtävä yhteiskuntarauhan ylläpitämisessä on tehty todella vaikeaksi päästämällä maahan liian paljon vääränlaista ainesta, ottaen huomioon poliisin niukat resurssit. Onko reilua arvostella poliisia, joka ei ole itse tätä tilannetta aiheuttanut? Miten tämä edistää naisten asiaa?
Ehkä näillä naisasianaisilla ja -miehillä on naisasian lisäksi myös unelma. Ja kun unelma on yllättäen ristiriidassa naisasian kanssa, on se ristiriita niin suuri, ettei sitä oikein pysty hallitsemaan ilman, että oman elämän peruspilarit järkkyvät. Tätä järkkymistä pyritään sitten korjaamaan sillä, että kielletään ja torjutaan ikävät asiat ja syytökset ja suunnataan ne toisaalle (eli tässä tapauksessa esim. poliisiin).
Täytyy kyllä sanoa, että se, että kieltäydytään näkemästä faktoja vaikka todisteet ovat silmien edessä, on täysin käsittämätöntä. Etenkin, kun on kyse asioista, joita on osattu odottaa (perustuen ihan vaan esim. historiaan ja kokemuksiin muissa maissa) ja joista on ääneen varoiteltu jo vuosia.
On näemmä helpompaa kutsua poliisia valehtelijaksi, kuin suostua myöntämään itselleen, että on saattanut olla näkemyksineen väärässä.
Huoh. Kovin turhauttavaa.
All is pretty.
- Andy Warhol
- Andy Warhol
Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)
Turvapäällikkö ihmettelee poliisin kommentteja Senaatintorin uudestavuodesta: ”Ei laajamittaista häirintää”Gladys kirjoitti:On näemmä helpompaa kutsua poliisia valehtelijaksi, kuin suostua myöntämään itselleen, että on saattanut olla näkemyksineen väärässä.
Turvapäällikkö Ville Ketonen Local Crewsta kertoo, että järjestyksenvalvojat seurasivat tilannetta tarkasti. Ketosen mukaan heillä ei ole tietoa laajamittaisesta ahdistelusta.
”Keskustassa oli poliisin arvion mukaan noin tuhat ja meidän arvion mukaan satoja turvapaikanhakijoita. Senaatintorin lavan edessä oli heitä noin 30–50 miehen joukko, joka käyttäytyi levottomasti. Siinä oli vähän levotonta touhua, pientä tönimistä ja suunsoittoa, mutta ei mitään sellaista, mikä olisi antanut syyn poistaa heitä paikalta”, Ketonen sanoo.
Ketonen kertoo järjestyksenvalvojien pitäneen joukkoa silmällä erityisen tarkasti, mutta he eivät nähneet ahdistelua.
”Miesjoukon lisäksi lavan edessä oli kuitenkin nuoria, teini-ikäisiä tyttöjä. Heistä kaksi tai kolme jäi konsertin jälkeen paikalle ja näytti kalpeilta ja järkyttyneiltä. Heitä oli ilmeisesti ahdisteltu, työnnetty kättä haaroväliin ja rintoihin.”
”Lisäksi oli yksi, arviolta 14-vuotias tyttö, joka oli yksin ison miesjoukon keskellä. Hänet järjestyksenvalvojat poistivat paikalta hänen oman turvallisuutensa takia. Tyttö itse olisi mielellään jäänyt”, Ketonen kertoo.
Ketosen mukaan järjestyksenvalvojat pitivät illan aikana kirjaa tapahtumista Senaatintorilla. Näistä kirjauksista ei löydy tietoa useammista ahdistelutapauksista.
”Itse vähän hämmästyin siitä poliisin lausunnosta. Minun tietooni ei ole tullut laajamittaista ahdistelua. En voisi mennä oikeuteen sanomaan, että sellaista on ollut.”
- reijoreipas
- Jack Bauer
- Viestit: 911
- Liittynyt: Ti Helmi 26, 2013 6:11 pm
Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)
Ymmärsinkö nyt ihan oikein, että Ville Ketoselle ei ole soitettu/muutoin ilmoitettu ahdisteluista, jotka tapahtuivat jossain muualla, kuin senaatintorin lavan edessä? Kyllähän nyt Ville Ketoselle olisi pitänyt ilmoittaa. Olisiko häneltä ollut puhelimen akku tyhjä tai jotain. En voi käsittää.Ulrike kirjoitti: Turvapäällikkö Ville Ketonen Local Crew.
”Itse vähän hämmästyin siitä poliisin lausunnosta. Minun tietooni ei ole tullut laajamittaista ahdistelua. En voisi mennä oikeuteen sanomaan, että sellaista on ollut.”
Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)
Sinulleko tällaisista on ilmoitettu? Jos ei sinulle, niin kenelle? Poliisille ei ainakaan ole tehty ilmoituksia.reijoreipas kirjoitti:Ymmärsinkö nyt ihan oikein, että Ville Ketoselle ei ole soitettu/muutoin ilmoitettu ahdisteluista, jotka tapahtuivat jossain muualla, kuin senaatintorin lavan edessä?
-
WalkingDisaster
- Adrian Monk
- Viestit: 2529
- Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 8:43 pm
Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)
Puhuuko Ville Ketonen jostain muista, kuin Senaatintorin tapahtumista? Minun mielestäni ei.reijoreipas kirjoitti:Ymmärsinkö nyt ihan oikein, että Ville Ketoselle ei ole soitettu/muutoin ilmoitettu ahdisteluista, jotka tapahtuivat jossain muualla, kuin senaatintorin lavan edessä? Kyllähän nyt Ville Ketoselle olisi pitänyt ilmoittaa. Olisiko häneltä ollut puhelimen akku tyhjä tai jotain. En voi käsittää.Ulrike kirjoitti: Turvapäällikkö Ville Ketonen Local Crew.
”Itse vähän hämmästyin siitä poliisin lausunnosta. Minun tietooni ei ole tullut laajamittaista ahdistelua. En voisi mennä oikeuteen sanomaan, että sellaista on ollut.”
Mutta se, mikä huolestuttaa on tuo, että Senaatintorillakin on Ketosen kertoman mukaan teinien ahdistelua tapahtunut. Sekä se, että tuo 14 -vuotias olisi halunnut jäädä paikalle.
-
J.Maybrick
- Axel Foley
- Viestit: 2440
- Liittynyt: Ma Tammi 21, 2013 12:09 pm
Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)
Suomalaiset 14-vuotiaat tytöt eivät ilmeisesti käsitä, että mamumiehille ei kannata 1) ensin keikistellä ja flirttailla ja 2) sitten perääntyä muka kauhistuneena kun käyvät käsiksi. Suomalaispojat usein luovuttavat suosiolla. Tytöt luulevat että sama tapahtuu mamumiesten kohdalla, ja kun niin ei tapahdukaan, "muka" kauhistus muuttuu todelliseksi.
Nimim. itse vastaavaa tapahtumaa seuranneena (keskellä päivää kaupungin keskellä)
Ps. On vahinko että suomalaiset äidit ja teinityttäret ovat niin pirun tyhmiä. Itsekin olen äiti ja on kaksi (kaunista) teinitytärtä

Nimim. itse vastaavaa tapahtumaa seuranneena (keskellä päivää kaupungin keskellä)
Ps. On vahinko että suomalaiset äidit ja teinityttäret ovat niin pirun tyhmiä. Itsekin olen äiti ja on kaksi (kaunista) teinitytärtä
Mikä piilee lumessa, tulee julki suvessa, ja sama toisella kotimaisella Vad som göms i snö kommer upp i tö
Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)
Ketosen röntgenkatse on tainnut olla epäkunnossa, koska se on havainnoinut vain Senaatintorin lavan edustalla pyörivää porukkaa (jotka hekin käyttäytyivät levottomasti ja tunkivat käsiään teinityttöjen haaroväleihin ja rintoihin) eikä tavoittanut esimerkiksi aseman muuta seutua saatika asematunnelia. ("Rautatieaseman asematunnelissa oli iltayhdentoista aikaan jopa 1 000 irakilaista turvapaikanhakijaa, kertoo Helsingin poliisi.")Ulrike kirjoitti: Turvapäällikkö Ville Ketonen Local Crewsta kertoo, että järjestyksenvalvojat seurasivat tilannetta tarkasti. Ketosen mukaan heillä ei ole tietoa laajamittaisesta ahdistelusta.
”Keskustassa oli poliisin arvion mukaan noin tuhat ja meidän arvion mukaan satoja turvapaikanhakijoita. Senaatintorin lavan edessä oli heitä noin 30–50 miehen joukko, joka käyttäytyi levottomasti. Siinä oli vähän levotonta touhua, pientä tönimistä ja suunsoittoa, mutta ei mitään sellaista, mikä olisi antanut syyn poistaa heitä paikalta”, Ketonen sanoo.
Ketonen kertoo järjestyksenvalvojien pitäneen joukkoa silmällä erityisen tarkasti, mutta he eivät nähneet ahdistelua.
”Miesjoukon lisäksi lavan edessä oli kuitenkin nuoria, teini-ikäisiä tyttöjä. Heistä kaksi tai kolme jäi konsertin jälkeen paikalle ja näytti kalpeilta ja järkyttyneiltä. Heitä oli ilmeisesti ahdisteltu, työnnetty kättä haaroväliin ja rintoihin.”
jne.
Ketoselle erityiset "pointsit" siitä, että ainoa jota hän kritisoi ja syyllistää on 14-vuotias tyttö...
Ja että ei tullut Ketosen tietoon laajamittaisia ahdisteluja? Ei tullut, koska poliisi oli saamiensa vihjeiden perusteella paikalla ennaltaehkäisemässä näitä ahdisteluita ja muita rikoksia, kuten on jo moneen kertaan kansalle kerrottu.
(Uskossaan vahva tarttuu pieneenkin oljenkorteen, jotta saa asiat sopimaan oman päänsä sisäiseen tarinaan.)
All is pretty.
- Andy Warhol
- Andy Warhol