Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Tänne keskustelut politiikasta siihen liittyvästä korruptiosta yms.
URSA
James Bond (Roger Moore)
Viestit: 15367
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja URSA »

Ihan vain venäläisten propagandan torjumista varten...
http://yle.fi/uutiset/virkamiehet_harjo ... ta/8612101
Politiikka 22.1.2016 klo 2:00 | päivitetty 22.1.2016 klo 2:00

Virkamiehet harjoittelevat infosotaa amerikkalaisopein: Älä koskaan toista väärää väitettä

Satakunta valtion virkamiestä on tämän viikon aikana paneutunut nykyajan informaatiovaikuttamiseen amerikkalaisopein. Julkisuudelta piilossa on harjoiteltu Suomen oman viestin kirkastamista. Konkreettisin neuvo on olla toistamatta vääräksi katsottua väitettä.

Alun perin tarve valtion virkamiesten viestintätaitojen hiomiseen heräsi valtioneuvoston kansliassa Ukrainan kriisin myötä, kun viestit alueelta alkoivat käydä yhä monimutkaisemmiksi. Valtiovalta ei erityisemmin salaile sitä, että välillä virkamiehiä on tuskastuttanut myös kamppailu yleisestä mielipiteestä esimerkiksi lasten huoltajuuskiistoissa. Tuorein taistelu sosiaalisen median herruudesta on käyty pakolaiskysymyksestä.

– Kyllähän Venäjä on tietysti aktiivinen myös informaatiorintamalla, mutta esimerkiksi pakolaisuus avaa uuden mahdollisuuden vaikuttaa meihin väärällä tavalla, sanoo tämän viikon koulutusta ideoimassa ollut valtioneuvoston viestintäjohtaja Markku Mantila.

– Sen takia on pakko saada kiinni näistä asioista ja yrittää varustautua niitä vastaan.

Tärkein on Suomen oma tarina

Vaikka valtiovallan on mitä ilmeisimmin herättänyt itänaapurin harjoittama taitava mielipiteenmuokkaus, välttävät kurssin luennoitsijoiksi värvätyt amerikkalaisvieraat visusti Venäjän leimaamista. Harvardin yliopiston yhteydessä toimivan Franklin Delano Roosevelt -keskuksen johtaja Jed Willard neuvoo keskittymään Suomen omaan tarinaan.

– Sillä ei ole mitään merkitystä, mitä muut maat sanovat, onko informaatio peräisin Moskovasta, Washingtonista tai peräti Brysselistä, Willard sanoo.

– Paras tapa vastata vääriksi koettuihin väitteisiin on oma, myönteinen suomalainen tarina.

Willardin mukaan Suomen oma kertomus on entistä tärkeämpi nyt, kun maan itsenäistymisestä tulee pian kuluneeksi sata vuotta.

– Se iso kysymys vuodelle 2017 on miksi. Mikä Suomi on, mitä suomalaisuus merkitsee ja miksi kaikki uhraukset on tehty, Willard luettelee.

– Missä Suomen halutaan olevan sadan vuoden päästä, että kaikki olisi ollut niiden uhrausten arvoista, hän kysyy.

Willard tuntee Suomen ilmeisen hyvin ja yllättää puhumalla ruotsia, ainakin muutaman sanan.

– Vaimoni on suomenruotsalaista sukua, vieras paljastaa.

Älä toista väärää tietoa

Julkisen mielipiteen muodostumista ja muokkausta tutkinut Massaschusettsin teknillisen korkeakoulun MIT:n politiikan tutkimuksen professori Adam Berinsky antaa yhden konkreettisen neuvon: vääränä pitämäänsä tietoa ei koskaan kannata toistaa.

– Väite saattaa olla viestin vastaanottajalle tuttu, ja se voi olla ainut asia, minkä hän viestistäsi muistaa, Berinsky opastaa.

Berinsky mainitsee esimerkkinä Yhdysvaltain terveysuudistuksen, jonka ympärillä huhut ovat velloneet valtoimenaan, kun väitettiin sen esimerkiksi tuovan vanhuksille kuolemantuomiot.

– Huhujen toistaminen ei auta oman viestin perillemenoa, vaan voi päinvastoin lisätä niiden tehoa, Berinsky varoittaa.

Suomen virkamiehiä Berinsky kehottaa keskittymään vain omaan tarinaansa.

– Tarkoitus on kuitenkin saada ihmiset hyväksymään se, mikä on oikein ja mikä on totta, Berinsky vakuuttaa.

Sosiaalisen median sotaa pakolaisista Berinsky vertaa jälleen Yhdysvaltain terveydenhuoltouudistukseen.

– Internet ei ole mullistanut kaikkea, mutta se on mullistanut sen, miten nopeasti virheellinen tieto leviää. Enää kyse ei ole kuulopuheista, vaan uskonvahvistusta voi helposti löytää verkosta, vaikka tieto olisi kuinka väärää, Berinsky muistuttaa.

Ja kaikkein nopeimmin leviävät juuri pelottavat kertomukset, Berinsky sanoo.
Avatar
PaxCow
Adrian Monk
Viestit: 2519
Liittynyt: To Tammi 17, 2013 2:45 pm

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja PaxCow »

Ei ehkä ihan suoraan liity maahanmuuttoaiheeseen, mutta liittyy kuitenkin tuohon URSA:n laittamaan uutiseen...

Venäjän tukemaa propagandaa saattavat Euroopassa levittää äärioikeistotahot:
Brittilehti: Yhdysvallat epäilee Venäjää eurooppalaisten puolueiden rahoittamisesta – tavoitteena poliittinen hajaannus

Yhdysvaltain kongressi on antanut tiedustelupalvelulle tehtäväksi tutkia, miten Venäjä tukee puolueita salaa, The Telegraph kertoo.

Brittilehti The Telegraphin mukaan Yhdysvallat epäilee Venäjän rahoittavan salaa eurooppalaisia puolueita ja hyväntekeväisyysjärjestöjä.

Lehti kirjoittaa, että kongressi on määrännyt Yhdysvaltain kansallisen tiedustelun johtajan James Clapperin järjestämään laajan tutkinnan siitä, miten Venäjä on viimeisten kymmenen vuoden aikana rahoittanut salaa puolueita Euroopassa.

The Telegraphin mukaan Yhdysvaltain tutkimuksessa on määrä selvittää, antavatko Venäjän turvallisuuspalvelut puolueille ja hyväntekeväisyysjärjestöille rahaa siinä tarkoituksessa, että poliittinen yhtenäisyys horjuisi, sotilasliitto Naton ohjuspuolustusjärjestelmän vastustus kasvaisi ja venäläiselle energialle ei etsittäisi vaihtoehtoja.

Lähteet eivät suostuneet kertomaan The Telegraphille, minkä puolueiden rahoitusta Yhdysvallat aikoo tutkia.

Lehti arvioi, että todennäköisesti kysymykseen tulisivat äärioikeistolaiset puolueet, kuten Unkarin Jobbik, Kreikan Kultainen aamunkoitto, Italian Pohjoisen liiga ja Ranskan Kansallinen rintama, joka sai venäläispankilta yhdeksän miljoonan euron lainan vuonna 2014.

The Telegraphin uutisesta kertoi Suomessa ensin Helsingin Sanomat.
http://yle.fi/uutiset/brittilehti_yhdys ... us/8602822
"I do not fear death. I had been dead for billions and billions of years before I was born, and had not suffered the slightest inconvenience from it." - Mark Twain
URSA
James Bond (Roger Moore)
Viestit: 15367
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja URSA »

^Mikä hyväntekeväisyysjärjestö horjuttaa poliittista yhtenäisyyttä?
URSA
James Bond (Roger Moore)
Viestit: 15367
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja URSA »

URSA kirjoitti:
Politiikka 22.1.2016 klo 2:00 | päivitetty 22.1.2016 klo 2:00

Virkamiehet harjoittelevat infosotaa amerikkalaisopein: Älä koskaan toista väärää väitettä

Satakunta valtion virkamiestä on tämän viikon aikana paneutunut nykyajan informaatiovaikuttamiseen amerikkalaisopein. Julkisuudelta piilossa on harjoiteltu Suomen oman viestin kirkastamista. Konkreettisin neuvo on olla toistamatta vääräksi katsottua väitettä.

Alun perin tarve valtion virkamiesten viestintätaitojen hiomiseen heräsi valtioneuvoston kansliassa Ukrainan kriisin myötä, kun viestit alueelta alkoivat käydä yhä monimutkaisemmiksi. Valtiovalta ei erityisemmin salaile sitä, että välillä virkamiehiä on tuskastuttanut myös kamppailu yleisestä mielipiteestä esimerkiksi lasten huoltajuuskiistoissa. Tuorein taistelu sosiaalisen median herruudesta on käyty pakolaiskysymyksestä.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 93311.html
SS: Poliisi uusii tiedottamistaan mediakohujen jälkeen – ”Pieleen meni, otetaan opiksi”

Julkaistu: 23.1. 6:31
Poliisi Seppo Kolehmaisen mukaan tiedottamista ei keskitetä poliisijohdolle.

Poliisi ei halua keskittää tiedottamista ylijohdolle tai päälliköille, sanoo poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen Savon Sanomille. Sen sijaan poliisin tavoitteena on hyödyntää osaajiaan, vastuutehtävissä olevia asiantuntijoita.

– Toivottavaa on, että se, joka parhaiten tietää, tiedottaa itse.

Kolehmaisen mukaan poliisi uusii tiedottamistaan vuodenvaihteen mediakohujen jälkeen.


– Pieleen meni. Otetaan opiksi, poliisiylijohtaja lupaa.

Kolehmaisen taannoiset kommentit katupartioista ja katuturvallisuudesta tulkittiin hänen mukaansa väärin. Lisäksi Helsingin poliisin varoitukset katuahdistelun ilmiöstä herättivät arvostelua.

– Meidän pitää valmistautua viestintään nykyistä paremmin ja tarkistaa aina se tilannekuva. Nyt emme ennalta huomanneet tarpeeksi hyvin, miten paljon keskustelussa oli tunteita pelissä, Kolehmainen arvioi.
Uudet opit nopeasti käyttöön. Tervemenoa, totuus. Mikähän olisi ollut uusien oppien mukainen versio Helsingin keskustan uudenvuodenaaton tapahtumista? "Helsingin kaduilla tapahtui paljon lähentymistä turvapaikanhakijamiesten ja paikallisten 14-66-vuotiaiden naisten välillä, ja kaikilla miehillä oli hauskaa?"

Nuo "amerikkalaiset infosotaopit" ovat selkeästi propagandaoppeja. "Älä koskaan toista vääräksi katsottua väitettä." Ja kuka päättää, mikä on väärä väite ja mikä oikea väite?
chadspill
Neuvoja-Jack
Viestit: 535
Liittynyt: La Heinä 04, 2015 2:30 pm

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja chadspill »

Nyt sitten matuille annetaan jo ilmaista karateopetusta, veronmaksajien rahoilla kuinkas muutenkaan:
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artik ... le/5702396
Kotouttamista potkuin ja lyönnein – turvapaikanhakijoille opetetaan karatea

Noin kaksikymmentä turvapaikanhakijaa on kokoontunut harjoittelemaan lyöntejä, potkuja ja vauhdikkaita väistöliikkeitä Tapanilan urheilukeskukselle.

Kyseessä on vastaanottokeskuksia hallinnoivan Luona Oy:n ja urheiluseura Tapanilan Erän yhteistyössä järjestämä karaten alkeiskurssi, joka on suunnattu vastaanottokeskusten asukkaille.

Kurssi on saanut erinomaisen vastaanoton.

– Asukkaat ovat olleet aivan liekeissä ja innoissaan, että voivat täällä harjoitella, saada hyvää ohjausta ja samalla oppia suomen kieltä. Kaikki tämä yhdessä tekeminen on heille hirveän tärkeää, Luona Oy:n kehityspäällikkö Minna Nummi toteaa.
turvapaikanhakijat karatekurssilla

Irakista turvapaikanhakijana saapunut Younes Mohammed sanoo pitäneensä karateharjoituksista ja kertoo myös muiden turvapaikanhakijoiden olleen yhtä innoissaan lajista.

– Ystäväni pitävät treeneistä ja harjoittelevat liian paljon. He ovat niin innoissaan, että tahtovat tulla tänne joka päivä, ei vain perjantaisin, hän kertoo.

Mohammed kertoo viihtyneensä Suomessa. Neljän maassa vietetyn kuukauden jälkeen miehellä on pahaa sanottavaa ainoastaan kylmästä ilmasta.
Kotoutumista yhdessä tekemällä

Vetäjien mukaan kurssi on hyvä apukeino turvapaikanhakijoiden kotouttamisessa. Harrastaminen ja yhdessäolo tekee arjesta helpompaa.

– Monet joutuvat odottelemaan vastauksia pitkiä aikoja ja ovat tietämättömiä omasta tilanteestaan. On ehdottoman tärkeää, että pääsee tekemään jotain mielekästä. Se tuo henkistä ja fyysistä tasapainoa sekä hyvinvointia. He kotiutuvat siinä samalla, kun näkevät muitakin ihmisiä muista keskuksista, Luona Oy:n vastaava liikuntaohjaaja Kian Bui luettelee.
turvapaikanhakijat karatekurssilla 3

Younes Mohammedin mukaan karateharjoitusten järjestäminen on hyvä tapa aktivoida turvapaikanhakijoita.

– Monet ovat ensimmäistä kertaa uudessa maassa, eikä heillä ole tietoa siitä, mitä pitäisi tehdä. Tämä on hyvä harrastus heille. Tahdon kiittää valmentajia ja Suomen valtiota harrastusmahdollisuuksien järjestämisestä. Ihmiset täällä ovat ystävällisiä ja reiluja, mies sanoo.
Erikoinen lajivalinta?

Karate voi vaikuttaa erikoiselta lajivalinnalta sodan jaloista paenneille. Luonalla ollaan kuitenkin varmoja sen positiivisista vaikutuksista.

– Karate on sellainen laji, jossa harjoitellaan nimenomaan sitä ihmisten kohtaamista, käyttäytymistä ja vuorovaikutusta. Se on minusta kaikista tärkeintä, yrityksen kehityspäällikkö Minna Nummi sanoo.
turvapaikanhakijat karatekurssilla 2

Intoa muidenkin lajien kokeilulle kuitenkin löytyy. Younes Mohammed kertoo kuulleensa suomalaisten avantouinti-innostuksesta.

– Olen kyllä kuullut siitä, mutta en ole koskaan nähnyt ihmisten tekevän niin. Tahtoisin itsekin kokeilla sitä, hän kertoo.

Mies ei pidä jäisessä vedessä pulikointia laisinkaan hulluna ajatuksena.

– Se on varmasti hyväksi terveydelle ja keholle, hän tuumii.
Kuinkahan kauan menee kun nähdään työn tulos kun ennestään väkivaltaisille miehille opetetaan kuinka suorittaa tappavia liikkeitä. Luonnollisesti suomalaisille ei ilmaisia tunteja ole. Ei liene myöskään yllättävää että jutun videossa näkyy kuinka heidän naisillaan ei ole lupaa osallistua opetukseen vaan he istuvat toimettomana sivussa seuraamassa kuin palvelijat.
2 200 euroa tienaavalle jää kuukaudessa 10 euroa aiempaa enemmän käteen.
Myös eläkeläisille on luvassa vastaava veronkevennys.
Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski on tyytyväinen 32 000 € kuukausipalkkaansa - "Minusta palkka on hyvä"
...
Avatar
Ulrike
Hetty Wainthropp
Viestit: 480
Liittynyt: Ti Kesä 03, 2014 9:34 pm

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja Ulrike »

Doctor Lecter kirjoitti:
Ulrike kirjoitti:
Doctor Lecter kirjoitti:Ne muutamat keitä turvaa hakeneet ovat raiskanneet, ovat varmasti itsekin sitä mieltä, että heidän kokemuksensa pitää mitätöidä, koska niitä on niin vähän. Puhutaan jopa promilleista. Ehdotankin raiskattujen pyytävän anteeksi raiskaajiltaan koska kumpaakin on niin vähän.
Tuo on kyllä aivan omituinen, sairas ja tuhoisa ajatus.
Doctor Lecter kirjoitti:Siis ihan turhaa meuhkaamista. Miksi ne lapset eivät pysyneet kotonaan, sen sijaan että antautuivat himojensa vietäviksi. Vai kuis on, Ulrike?
Uskotko tosiaan, että lapsilla on "himoja" jotka ovat edesauttaneet heidän joutumistaan raiskausten uhriksi? Ajatusmaailmasi tuntuu todella vääristyneeltä ja perverssiltä, syvästi pahalta.
Puhuinkin nyt "sinun suullasi". Ja kuinkas kävikään; tuomitsit omat ajatuksesi kun ne tulivat kauttani julki. Häpeällistä.
Ajatusmaailmasi on todella vääristynyt. Totta kai kaikki seksuaalirikoset ovat tuomittavia, täysin riippumatta siitä, mikä on tekijän etninen tausta. En ole koskaan muuta väittänyt, enkä ymmärrä mistä sinä tällaista olet päähäsi saanut.
Doctor Lecter kirjoitti:Jostain syystä et pysty vastaamaan itse aiheeseen näistä promilleista ja Rotherdamin tapahtumista, vaan ryhdyt puhumaan aivan muista asioista, joten ei sinuun kannattaisi enempää ruutia tuhlata.
Rotherdamin tapahtumat ovat äärimmäisen kuvottavia, ja on perusteellisesti selvitettävä mikä tapahtumat on aiheuttanut, ja mitä vastaavan ehkäisemiseksi tulevaisuudessa pitää tehdä. Mikä tässä on ongelmallista sinulle? Etkö halua asioita selvitettävän?
chadspill
Neuvoja-Jack
Viestit: 535
Liittynyt: La Heinä 04, 2015 2:30 pm

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja chadspill »

Ulrike kirjoitti:Totta kai kaikki seksuaalirikoset ovat tuomittavia, täysin riippumatta siitä, mikä on tekijän etninen tausta. En ole koskaan muuta väittänyt, enkä ymmärrä mistä sinä tällaista olet päähäsi saanut.
Miksi sitten tunnet tarvetta toistaa "tekeväthän suomalaisetkin" joka ketjussa jossa käsitellään matujen rikoksia?
2 200 euroa tienaavalle jää kuukaudessa 10 euroa aiempaa enemmän käteen.
Myös eläkeläisille on luvassa vastaava veronkevennys.
Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski on tyytyväinen 32 000 € kuukausipalkkaansa - "Minusta palkka on hyvä"
...
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 18206
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Ulrike kirjoitti:Totta kai kaikki seksuaalirikoset ovat tuomittavia, täysin riippumatta siitä, mikä on tekijän etninen tausta. En ole koskaan muuta väittänyt, enkä ymmärrä mistä sinä tällaista olet päähäsi saanut.
Sinun kirjoituksistasi. Voihan se olla niinkin, että haluat sanoa jotakin, minkä voisi tulkita toisin, mutta parhaalla tahdollanikaan en siihen pysty. Ehkä meidän pitäisi keskustella vaikkapa kahvittelun kera. Antaa aikaa toistemme ajatuksille, tulkita ilmeistä ja eleistä. Voisimme hyvinkin päästä yksimielisyyteen tai ainakin kunnioittaa toistemme mielipiteitä.
Ulrike kirjoitti:Rotherdamin tapahtumat ovat äärimmäisen kuvottavia, ja on perusteellisesti selvitettävä mikä tapahtumat on aiheuttanut, ja mitä vastaavan ehkäisemiseksi tulevaisuudessa pitää tehdä. Mikä tässä on ongelmallista sinulle? Etkö halua asioita selvitettävän?
Syitä on monia: mm. islam, pakistanilainen kulttuuri, tyhmyys, viranomaisten välinpitämättömyys, joka taasen johtuu rasismin pelosta, kummallisesta islaminuskoisten perseiden nuolemisesta ja vieraskoreudesta ja josta johtuen näistä pakistanialisista tuntuu siltä, että he ovat yli-ihmisiä. Mitä pitäisi tehdä? Karkoittaa tekijät Pakistaniin (tai mistä nyt ovat kotoisin), vankilatuomiot, korvaukset, maahanmuuton pysäyttäminen "henkisesti epävakaiden" ihmisten osalta. Mitäs sun mielest pitäs tehdä?

Ongelmallista minulle on se, että Euroopassa tapahtuu tuollaista ja että kuinka se on ylipäätään mahdollistunut. Toki vedät tähän mukaan katolisen kirkon, Suomen rauhanyhdistyksen yms ja sanot että mihis ne pahantekijät karkotetaan. Sanot siksi, koska et osaa tai halua sanoa tuohon Rotherdamin asiaan yhtikäs mitään, vaan otat heti esille toisen asian.

Pitäähän asiat selvittää, mutta kun se selvitys tuppaa olemaan sellaista vätystelyä, komiteoiden perustamista, mietintöjen antamista ja lopulta saadaan julkilausuma että islamilla ja pakistanilaisuudella ei ole mitään tekemistä minkään kanssa, mutta kotoutukseen pitää antaa lisää rahaa ja kaikki johtui kulttuurieroista. Yksikään poliitikko ei uskalla eikä osaa jyrähtää asiasta.
chadspill kirjoitti:
Ulrike kirjoitti:Totta kai kaikki seksuaalirikoset ovat tuomittavia, täysin riippumatta siitä, mikä on tekijän etninen tausta. En ole koskaan muuta väittänyt, enkä ymmärrä mistä sinä tällaista olet päähäsi saanut.
Miksi sitten tunnet tarvetta toistaa "tekeväthän suomalaisetkin" joka ketjussa jossa käsitellään matujen rikoksia?
Tälläisillä henkilöillä on joku tarves piilotella ja väheksyä muiden kuin suomalaisten tekemiä rikoksia. Maahanmuuttajien teoille haetaan sitä(kin) kautta ymmärrystä; "mutta kyllähän suomalaisetkin..." Aivan kuin jokin rikos suomalaisen tekemänä oikeuttaisi muitakin kansallisuuksia tekemään Suomessa rikoksia. Tai aivan kuin rikoksia tehtäisiin liian vähän ja Suomeen tarvitaan lisää rikoksentekijöitä ja rikoksen tekeminen Suomessa olisi jokin universaali ihmisoikeus, joka pitää sallia muillekin "koska suomalaisetkin...".
- Pitää myös muistaa, että kehitysmaalaisten haittamaahanmuuton myötä ovat lisääntyneet tai jopa kokonansa uutta ns. tuontirikollisuutta ovat mm. joukkoraiskaukset, löyhien yhteenliittymien tekemät pahoinpitelyt ja ryöstöt, autojen pysäyttämiset, kerjäämiset, taskuvarkaudet, käpälöinnit ja muut naisiin sekä tyttöihin kohdistuneet häiriköinnit.

Näiden mainittujen ilmiöiden kieltäminen ja väheksyminen on saanut jo surkuhupaisia piirteitä, mm. vetämällä mukaan keskusteluun Kalevalan satuhahmot Aino ja Väinämöinen. Samat tahot kuitenkin voimakkaasti, jopa raivoisasti, kieltävät islamilaisten omien satuhahmojen, kuten mm. profeetta muhametin vaikutukset, käskyt ja kirjoitukset.

"Mutta suurin osa tekijöistä on suomalaisia". Sehän on tuttu virsi niin meedian kuin kehitysmaalaisten itsensä veisaamina. Totta kai on. Suomessa n 95 pros väestöstä on suomalaisia ml mustalaiset. Pohdittavaa on siinä, kuinka monta pros tiettyjen rikoksen tekijöistä on maahanmuuttajia ja etenkin kehitysmaalaisia. "Ei ei, se on etnistä profilointia ja rasismia, ja meidän pitää muistaa traumat, kohtaamansa rasismi ja heidän kulttuuritaustansa".
- Mustalaisten tekemiäkin rikoksia selitellään heidän ikiaikaisella kulttuurillaan ja kokemallaan rasismilla.

Kantaväestön tekemiä rikoksia, niin raiskauksia, tappoja, ylinopeuksia, vakuutuspetoksia ja seksististä vihjailua selitellään heidän sisäsiittoisuudellaan, loputtomalla pahuudellaan, pohjattomalla ilkeydellään, muukalaispelolla ja rakenteellisella rassismuksella.

Aikas monta rikosta olisi jäänyt tekemättä jos mm. somalit olisi palautettu sinne mihin he kuuluvatkin. Somaliaan.
----------------------------------------

IL-kysely: Ahdistelu pelottaa suomalaisia - halutaan rajatarkastukset

Iltalehden kysely turvapaikanhakijoista paljastaa, että huoli seksuaalisen ahdistelun riskistä on dramaattisesti lisääntynyt kansan keskuudessa.

Suomalaisten asenteet turvapaikanhakijoita kohtaan ovat koventuneet. Entistä useampi on sitä mieltä, että Suomeen pitäisi päästää nykyistä vähemmän turvapaikanhakijoita.

kakut.jpg
kakut.jpg (78.47 KiB) Katsottu 1311 kertaa
Tämä selviää Taloustutkimus Oy:n Iltalehdelle tekemästä kyselystä.
- Lokakuussa 2015 tehdyssä kyselyssä tätä vaihtoehtoa kannatti 32 prosenttia, ja nyt kolme kuukautta myöhemmin tehdyssä täysin vastaavanlaisessa kyselyssä luku on noussut 42 prosenttiin, toteaa tutkimuspäällikkö, yhteiskuntatieteiden tohtori Juho Rahkonen Taloustutkimuksesta.

Ahdistelu huolettaa

Julkisuudessa on enenevässä määrin käsitelty turvapaikanhakijoiden tekemiksi epäiltyjä raiskauksia. Uusin ilmiö on isojen miesjoukkojen naisiin kohdistamat ahdistelut. Niitä tapahtui tämän hetken tietojen mukaan uudenvuoden yönä Helsingissä. Tekijöiksi epäillään ulkomaalaistaustaisia miehiä.

Iltalehden kyselyssä kysyttiin, onko turvapaikanhakijoiden määrän lisääntyminen Suomessa vastaajien mielestä kasvattanut riskiä sille, että nainen joutuu seksuaalisen ahdistelun kohteeksi. Tulos kertoo, että tämä asia huolettaa suomalaisia.
- No tämä oli aika dramaattinen tulos. Jopa 80 prosenttia katsoo, että riski on kasvanut ainakin jonkin verran. Mielenkiintoista kyllä, miehet ovat asiasta vielä huolestuneempia kuin naiset, Rahkonen arvioi.

Eniten riski on kasvanut perussuomalaisia äänestävien mielestä ja niiden joukossa, jotka ilmoittavat olevansa asemaltaan työntekijöitä tai työttömiä.
- Ilman muuta median asiasta välittämä kuva on tässä ratkaisevassa asemassa. Onhan se selvää, että seksuaalista ahdistelua on ollut maailman sivu, mutta nyt Saksan tapahtumien myötä aihe löi itsensä läpi mediassa, Rahkonen sanoo.

Neljännes vastustaa

Kyselyn mukaan joka neljäs suomalaisista on sitä mieltä, että Suomen ei pitäisi päästää enää yhtään turvapaikanhakijaa. Tämä kaikista kriittisimpien osuus ei ole lokakuusta noussut kuin prosenttiyksikön.

Mielipiteet ovat joka tapauksessa tiukentuneet.
- Nyt enää 27 prosenttia suomalaisista katsoo, että Suomen politiikka on sopivaa. Vielä lokakuussa lukema oli 31 prosenttia.
- Sanoisin, että suomalaisten mielipiteet ovat päivittyneet astetta tiukemmiksi sitä mukaa kuin pakolaisvirta on jatkunut, mutta ei mielipiteissä mitään dramaattista käännöstä ole tapahtunut. Suomalainen on maalaisjärkinen ja viileän järkiperäinen olento, joka yleensä katselee maailmaa ja sen tapahtumia käytännönläheisesti, isommin kiihkoilematta. Tyypillinen suomalainen on viilipytty, tutkimuspäällikkö Rahkonen analysoi.

Vihreissäkin kriittisiä

Kriittisimpiä turvapaikanhakijoiden tuloa kohtaan ovat henkilöt, jotka sanovat, että äänestäisivät tällä hetkellä perussuomalaisia. Heistä 61 prosenttia ei ottaisi enää yhtään turvapaikanhakijaa, 31 prosenttia ottaisi nykyistä vähemmän.

Kriittisiä ollaan myös muiden suurten puolueiden kannattajien keskuudessa. SDP:läisistä vähemmän ottaisi 42 prosenttia, ei enää yhtään 26 prosenttia. Kokoomuslaisista vähemmän ottaisi 52 prosenttia, ei yhtään 17 prosenttia. Keskustaa äänestävistä vähemmän turvapaikanhakijoita ottaisi 46 prosenttia, ei enää yhtään 20 prosenttia.

Myötämielisimpiä turvapaikanhakijoiden tuloa kohtaan ovat vihreät, mutta heidänkin äänestäjistä löytyy tiukkoja vastustajia. Yhdeksän prosenttia vihreistä ei ottaisi enää yhtään turvapaikanhakijaa, 27 prosenttia ottaisi nykyistä vähemmän. 15 prosenttia vihreiden äänestäjistä on sitä mieltä, että Suomen pitäisi helpottaa turvapaikanhakijoiden pääsyä maahan.

Henkilöistä, jotka ilmoittavat asemakseen työntekijän, yli 40 prosenttia kuuluu kriittisimpään joukkoon. Myös johtavassa asemassa olevista suomalaisista suurin osa on sitä mieltä, että turvapaikanhakijoita pitää päästää maahan nykyistä vähemmän.

Rajalle tarkastukset

Iltalehden Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan 63 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että Suomen ja Ruotsin rajalle pitäisi palauttaa rajatarkastukset ja -valvonta. Selvästi pienempi osa vastaajista, 25 prosenttia, on sitä mieltä, ettei rajatarkastuksia tarvita.

Rajatarkastukset ovat Schengen-alueellakin tulleet ajankohtaisiksi, kun niitä on palautettu muun muassa Tanskan ja Ruotsin rajalle.
- Tämä on mielestäni aika rankka tulos. Sehän merkitsee kymmenien vuosien aikana muodostuneen Pohjoismaiden vapaan liikkuvuuden periaatteen hylkäämistä romukoppaan, Rahkonen sanoo.

Muslimitausta

Kysyimme myös, mitä mieltä vastaajat ovat väittämästä, että on Suomen kannalta ongelma, että suurin osa tulijoista on muslimeja.

Vastaajista 53 prosenttia oli joko täysin tai jokseenkin samaa mieltä, että muslimitausta on ongelma. 29 prosenttia oli väittämän kanssa eri mieltä.
- Kulttuurikysymys näyttää olevan suomalaisten mielestä erittäin merkittävä, ja aiheesta pitäisi käydä kunnon yhteiskunnallinen arvokeskustelu. Aihe on vakava - ihan niin kuin Samuel Huntingtonin jo 1990-luvulla povaama kulttuurien yhteentörmäys olisi nyt ihan oikeasti tapahtumassa Suomessakin, tutkimuspäällikkö Rahkonen pohtii.

Vahvimmin muslimitaustaa pitävät ongelmana suomalaiset, jotka ilmoittavat kuuluvansa seuraaviin ryhmiin: mies, työntekijä, työtön, peruskoulun käynyt ja perussuomalaisia äänestävä.

Myös Iltalehden lokakuussa Taloustutkimuksella teettämässä kyselyssä kartoitettiin, pitävätkö vastaajat ongelmallisena, että pääosa tulijoista on muslimeja. Silloin tätä piti erittäin tai hieman ongelmallisena 40 prosenttia vastaajista. Kriittisyys muslimitaustaisuutta kohtaan on siis kasvanut.

Ongelmia

Lokakuun kyselyssä kysyimme myös kantaa väittämään, että valtaosa turvapaikanhakijoista olisi vain etsimässä parempaa elintasoa, eikä heillä näin ollen olisi todellista suojelun tarvetta. Tuolloin 43 prosenttia vastaajista oli väittämästä täysin tai jokseenkin samaa mieltä.

Nyt tammikuussa kysyimme samaa asiaa uudelleen. Nyt 58 prosenttia vastaajista oli väittämästä täysin tai jokseenkin samaa mieltä. Käsitys siitä, että valtaosa turvapaikanhakijoista hakee vain parempaa elintasoa, on siis selvästi lisääntynyt suomalaisten keskuudessa.

Turvapaikkakriisille ei ole loppua näkyvissä. Kysyimme myös, miten vastaajat uskovat Suomen tästä kriisistä selviävän. Enemmistö kansalaisista ei usko, että Suomi selviää ilman isoja ongelmia. Kaikista pessimistisimpiä ovat yrittäjät, perussuomalaisia äänestävät ja pääkaupunkiseudun kehyskunnissa asuvat.
- No ei kovin valoisalta näytä suomalaisten suhtautuminen. Ehkä suomalaiset sisimmässään uskovat, että tästä selvitään, mutta pahimpaan varautumalla ehkä voidaan välttää pahimman toteutuminen.
- Tämä on tyypillinen suomalainen ajattelutapa, tunnistan sen itsestänikin. Sen asenteen ansiosta Suomi on selvinnyt historian myllerryksissä aina ennenkin. Suomalaisella yhteiskunnalla on erinomainen resilienssi, eli mukaudumme muuttuviin tilanteisiin. Kyllähän me pärjäämme myös tämän helvetillisen ilmastomme kanssa, Rahkonen miettii.[/i]
Iltalehti
Sunnuntai 24.1.2016 klo 10.17

Mutta muuttivathan suomalaisetkin Ruotsiin, Amerikkaan ja Neuvostoliittoon. Miksi afganistanilainen ei saisi muuttaa Suomeen niin halutessaan?

Demokraattisesti valittu eduskunta paskat nakkaa kansan mielipiteistä. Heidän kätensä ovat sidotut siihen mitä sanoo EU, mitä sanoo YK, mitä sanovat ihmisoikeusjärjestöt ja mitä sanoo Angela Merkel.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 18206
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Muistelua miten syyskuussa kirjoitettiin:

Pakolaiset ovat uusi Nokia
...
Kun uudet työmarkkinoille pääsevät ihmiset alkavat kasvattaa taloutta, ymmärrämme: uusi Nokia annettiin meille lahjana ulkomailta. On lottovoitto saada Suomeen lisää synnyttäjiä.

Perussuomalaisten rasistisiipi on nyt hallitusvallassa ensimmäisiä kuukausiaan. Historian ivaa on, että tulijoille sympatiaa osoittava kansanliike syntyi juuri silloin. Maahanmuuton merkitys elintason kasvattajana ymmärretään kovan realismin kautta, niin kuin suomalainen on aina lopulta osannut tehdä.


HS
HS 10.9.2015

Kirjoittaja on Taneli Heikka. Toimittaja, viestinnän tutkija ja yrittäjä, joka asuu Washington DC:ssä, Yhdysvalloissa ja on kaukaa viisas sekä etevä ja sieltä pätevä tuomitsemaan ja arvostelamaan kuinka Suomessa pitäisi elää.

Mutta entä nyt, miten kirjoitetaan Saksassa

Saksassa keskustelu on hieman Suomea edellä, ja kysynnän ja tarjonnan erilaisuus sanotaan ääneen ongelmaksi.
– Alkuvaiheessa elinkeinoelämän kommentit olivat yli-innostuneita. Nyt kaikki ymmärtävät työvoimapulan koskevan vain ammattitaitoisia ihmisiä, ja keskipitkällä aikavälillä pakolaisista ei ole tätä vajetta paikkaamaan, Enders sanoo.

Pakolaisten alhaisesta koulutuksesta ja esimerkiksi puuttellisesta luku- ja kirjoitustaidosta on keskusteltu runsaasti. Arvioiden mukaan jopa kaksi kolmasosaa tulijoista olisi funktionaalisesti lukutaidottomia.


Mutta kuten oli vuoden 2008 laman kanssa, niin tämäkään ei koske Suomea, sillä tänne saakka jaksaa raahautua vain se kaikkein paras, osaavin ja maltillisin aines.

On erikoista miten poliitikot, ministerit, meedia, tutkijat ja asiantuntijat yllättyivät siirtolais- ja pakolaisvyörystä Suomeen. Onhan se toki kummallista ja ennenkuulumatonta, että ihmiset lähtevät ilmaisen asunnon ja ilmaisen elämän perään, saaden lopulta osakseen postiivista syrjintää ja kulttuurisidonnaisen syytesuojan.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Satunnainen
Nikke Knatterton
Viestit: 191
Liittynyt: Ke Maalis 10, 2010 9:55 pm

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja Satunnainen »

https://www.youtube.com/watch?v=_ZjYvunIyLw

Joo, tässähän niitä tulevia Nokialaisia onkin...
mistä maan alta nuo on vyöryneet?
Kuin jostain scifileffasta ydinsodan jälkeen, paskasakki joka on elänyt maan alla ja kaivanut itsensä esille.
Mitä me tehdään, ei mitään...onneksi edes odinit yrittää.
URSA
James Bond (Roger Moore)
Viestit: 15367
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja URSA »

Tällaista oli julkinen keskustelu tänään Suomessa. Edes Teemu Selänne ei saa enää kirjoittaa Twitterissä mielipidettään joukkoraiskausten rangaistuksista ilman rasismikohua.
http://www.mtv.fi/sport/jaakiekko/nhl/a ... ta/5709148
Valavuori tiesi myrskyn nousevan – "Kriisi siitä että Selänne on jotain mieltä"
Julkaistu 27.01.2016 12:41 (Päivitetty 27.01.2016 13:34)

Aleksi Valavuori on tyytyväinen julkaisemansa tekstin herättämään keskusteluun. Väitteille, joiden mukaan hän toimii Teemu Selänteen Twitter-minänä, Valavuori viittaa kintaalla.

Selänteen twitter-kommenteista nousi kohu

Urheilussa monella tavalla mukana oleva Valavuori julkaisi Twitterissä tekstin, jossa hän kritisoi Suomen pakolais- ja turvapaikkapolitiikkaa. Hän ilmoitti olevansa huolissaan Suomen suunnasta.

Teksti sai valtavan huomion, kun Teemu Selänne uudelleentwiittasi viestin ja jatkoi keskustelua muutaman viestin verran, vaatien muun muassa rangaistusten koventamista. Valavuori on tyytyväinen, että teksti on saanut huomiota.

– Tiesin, että siitä nousee jonkunnäköinen paskamyrsky. Mutta olen yllättynyt siitä, kuinka asiallista se on ollut. Keskustelu on pysynyt hyvin raameissa ja kehittävänä, tavallaan ääripäät ovat jopa jääneet pois. Se oli koko keskustelun tavoite, että ihmiset uskaltaisivat oikeasti sanoa, mitä mieltä ovat, Valavuori kommentoi MTV Sportille.

Valavuori kokee, että moni yhteiskunnallisesti tunnettu henkilö ei ole uskaltanut sanoa mielipiteitään esimerkiksi maahanmuuttokeskustelusta, koska pelkää leimautuvansa ja menettävänsä yhteiskunnallisen statuksensa. Hän halusi avata keskustelun.

– Teemu on poikkeuksellinen persoona, että hän ottaa tähänkin asiaan kantaa. Se, mikä tässä on hauskaa, on että edelleen on jatkuvia huhuja ja tuntuu olevan hauska vitsi, että Valavuori kirjoittaa Selänteen twiitit. Se ei pidä missään nimessä paikkaansa. Teemua ei hallinnoi kukaan, hän tekee omat päätöksensä, on aina tehnyt, Valavuori sanoo.

Valavuoren mielestä on tyhmää ajatella, että Selänne antaisi jonkun muun kirjoitella nimissään tiukkoja yhteiskunnallisia mielipiteitä. Valavuori painottaa keskustelussa sitä, että Teemu Selännekin saa olla asioista jotain mieltä. Hän ei kuitenkaan halua puhua Selänteen puolesta.

– Tämä on hullunkurinen tilanne, moni on saanut kriisin itselleen siitä, mitä Teemu on mieltä. Kun Teemu ei olekaan poliittisesti samaa mieltä kaikkien kanssa kaikesta ja sanoo sen ääneen, se tuntuu olevan liikaa niille, jotka vapauden perään kuuluttavat.

– Teemunhan piti vain pelata lätkää, juoda maitoa ja hymyillä. Nyt kun joku on eri mieltä, Teemun pitäisi olla hiljaa, Valavuori sanoo.

Valavuori analysoi, että Selänteen valtavan imagon vuoksi monet eivät halua uskoa, että kiekkolegenda on itse sosiaalisen median päivitystensä takana.

– Ihmisillä ei ole munaa asettua Teemua vastaan tai olla eri mieltä, he haluavat senkin ulkoistaa. Moni on luonut jonkun mielikuvan ikonista nimeltä Teemu Selänne. Jos se ei vastaakaan täysin sitä kuvaa, jengi menee aivan sekaisin, hän jatkaa.
Asiallinen paskamyrsky... Kertoo paljon tämän päivän tilanteesta, vain suvaitsevaisuutta suvaitaan. Tämäkö muka on sananvapautta?
Avatar
Ulrike
Hetty Wainthropp
Viestit: 480
Liittynyt: Ti Kesä 03, 2014 9:34 pm

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja Ulrike »

URSA kirjoitti:Tällaista oli julkinen keskustelu tänään Suomessa. Edes Teemu Selänne ei saa enää kirjoittaa Twitterissä mielipidettään joukkoraiskausten rangaistuksista ilman rasismikohua.
En huomannut sanaa "rasismi" mainittavan tuossa uutisoinnissa kertaakaan?
Avatar
reijoreipas
Jack Bauer
Viestit: 911
Liittynyt: Ti Helmi 26, 2013 6:11 pm

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja reijoreipas »

Ulrike kirjoitti:
En huomannut sanaa "rasismi" mainittavan tuossa uutisoinnissa kertaakaan?
Ei lukenut myöskään: "Venäjän masinoima". :mrgreen:
disposal
Jane Marple
Viestit: 1019
Liittynyt: Ke Loka 09, 2013 10:51 pm

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja disposal »

http://www.iltalehti.fi/jaakiekko/20160 ... 2_jk.shtml
Selänne kertoi viestiensä taustat - viittasi ystävänsä tyttären raiskaukseen
En hyväksy rasismia missään olosuhteissa. Hädänalaiset turvapaikanhakijat ansaitsevat turvaa Suomesta. Turvapaikanhakijoita kohtaan minulla ei ole mitään vastaan. Niitä suomalaisia tai Suomessa oleskelevia turvapaikanhakijoita kohtaan, jotka eivät osaa käyttäytyä, minulla on, Selänne kuvailee.

Selänne kertoo, että taustalla on läheisten ihmisten kokemus.

- Kun kuulin ystäväni alaikäisen tyttären tulleen raiskatuksi turvapaikanhakijoiden toimesta heräsi iso kysymys, missä menee raja auttamisen, suvaitsevaisuuden ja riskinottamisen välillä?

Selänne korostaa useaan kertaan, että haluaa Suomen olevan turvallinen maa. Hän palaa kirjoituksessaan liian lievinä pitämiinsä raiskaustuomioihin.
Iltalehden uutinen löytyy niinkin erikoisesti kuin urheilu->jääkiekko osion takaa. Sama lehti on kaivanut kommentaattoriksi vapaaottelija Amirkhanin otsikolla Amirkhani heitti hervottoman läpän Teemu Selänteelle: "Vaihda nimi ja mene Thaikkuihin ruskettumaan!" Eli kyse on twiitistä jossa suomeen 4-vuotiaana muuttanut kurdi on sitä mieltä että selänteen ihonväri ei oikeuta kommentoimaan näistä asioista. Satun tuntemaan vapaaottelija Amirkhanin perheen ja voin sanoa että hyvä alku olisi että lopettaa veljien väkivaltalajien harrastamisen ja laittaa heidän asiat kuntoon ennen kuin alkaa viisastelemaan Selänteen kirjoituksista.
dmm
Neuvoja-Jack
Viestit: 577
Liittynyt: La Helmi 14, 2009 5:19 pm

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja dmm »

disposal kirjoitti:http://www.iltalehti.fi/jaakiekko/20160 ... 2_jk.shtml
Selänne kertoi viestiensä taustat - viittasi ystävänsä tyttären raiskaukseen
En hyväksy rasismia missään olosuhteissa. Hädänalaiset turvapaikanhakijat ansaitsevat turvaa Suomesta. Turvapaikanhakijoita kohtaan minulla ei ole mitään vastaan. Niitä suomalaisia tai Suomessa oleskelevia turvapaikanhakijoita kohtaan, jotka eivät osaa käyttäytyä, minulla on, Selänne kuvailee.

Selänne kertoo, että taustalla on läheisten ihmisten kokemus.

- Kun kuulin ystäväni alaikäisen tyttären tulleen raiskatuksi turvapaikanhakijoiden toimesta heräsi iso kysymys, missä menee raja auttamisen, suvaitsevaisuuden ja riskinottamisen välillä?

Selänne korostaa useaan kertaan, että haluaa Suomen olevan turvallinen maa. Hän palaa kirjoituksessaan liian lievinä pitämiinsä raiskaustuomioihin.
Iltalehden uutinen löytyy niinkin erikoisesti kuin urheilu->jääkiekko osion takaa. Sama lehti on kaivanut kommentaattoriksi vapaaottelija Amirkhanin otsikolla Amirkhani heitti hervottoman läpän Teemu Selänteelle: "Vaihda nimi ja mene Thaikkuihin ruskettumaan!" Eli kyse on twiitistä jossa suomeen 4-vuotiaana muuttanut kurdi on sitä mieltä että selänteen ihonväri ei oikeuta kommentoimaan näistä asioista. Satun tuntemaan vapaaottelija Amirkhanin perheen ja voin sanoa että hyvä alku olisi että lopettaa veljien väkivaltalajien harrastamisen ja laittaa heidän asiat kuntoon ennen kuin alkaa viisastelemaan Selänteen kirjoituksista.
Siis täh? Eikös Amirkhani kuittaile nimen omaan sille, millainen paskamyrsky Selänteen kirjoituksista tuli? Ja ettei valkoinen mies (edes Selänne) pysty Suomessa tuollaisia kirjoittaa ilman leimautumista "odinin mieheksi".
"Kyllä me muuten oltaisiin tultu osoittamaan mieltä ja näyttämään kaapin paikka mutta kun satoi ja oli kylmä, ja äidin leipomat pullat oli juuri uunissa"
Vastaa Viestiin