Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Hyvä yhteenveto, jossa annetaan täysi arvo murhaajalle, hän tiesi mitä teki
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Xerxesin yhteenveto oli kyllä hyvä ja lähtisin itse tuolla samalla kuvauksella etenemään.
Pakko kuitenkin kommentoida tähän seikkaan, että mitä ja miten kukakin missäkin tilanteessa toimisi. Ensinnäkin "halolla päähän" mun korvissa kuulostaa juurikin siltä, että se on sellainen klapi joita kämpästä löytyi. Sitä on ihan turha lähteä tuollaisia olemattomia asioita tähän sotkemaan.
Oma oletus jos joku ikkunasta tulee sisään olisi varmaankin se, että nyt tulee joku murtovaras. Olettaen, että ei välttämättä murtomiehellä mitään tuliaseita käytössä ole. Olettaen tietenkin, että murtomies tuskin haluaa tappaa, vaan tulee hakemaan jotain muka arvokasta. Jään siis puolisoni kanssa ehkä jopa ihmettelemään, että mitäs nyt ja kuka tulee ja miksi. Ei meillä mitään varastettavaa ole! Käy ilmi, että huppis haluaakin jotain muuta ja käy Jukan kimppuun. Mistä sitä tietää vaikka Jukka olisikin halolla (klapilla) huppista hätyytellyt.
Ja hyvänä pointtina oli se, että kyllähän sitä vierasta dna:ta löytyi. Ehkä huppiksen vaatteista nyt vaan ei sattunut irtoamaan mitään siihen klapiin. Tässä tapauksessa on muutenkin niin paljon mikä ei mene ihan kuin stömssöössä.
Jos taas Lahden asunnosta olisi löytynyt ase, toki Jukka olisi varmasti sen hakenut, mutta eipä pariskunta uhkailuista huolimatta olleet varautuneet siihen, että joku oikeasti tulisi uhkauksensa toteuttamaan.
Anneli varmasti jäi tilanteeseen, koska pelkäsi, että entä jos huppis lähteekin lapsien perään. Ei anneta sitä mahdollisuutta tai edes tietoa, että lapsetkin ovat talossa. Kolmen lapsen herättäminen ja mukaan ottaminen yöllä nopeasti huppiksen ollessa makkarissa miehen kimpussa on varmasti mielessä, mutta Anneli tosiaan luotti poliisiin ja lähti soittamaan häkeen.
Vaikka huppis ei ollut tottunut tappelija, hän pääsi helposti "niskan päälle" pelkästään yllättäessään pariskunnan. Jukka kun ei ketterimmästä päästä ollut ei välttämättä olisi osunutkaan huppikseen vaikka ottikin kättäpidempää esiin. Ja tosiaan ne lasinsirut olivat jo lattialla. Ehkä tästä eteenpäin jos joku murtautuu ikkunasta sisään, jokainen nainen ja mies on klapien, teräaseiden ja tuliaseiden kanssa heti kuvittelemassa, että nyt tulee joku tappamaan ja toimii lähes James Bondimaisesti tilanteessa. Epäilen.

Hyvä on tämäkin. Lisään alla olevaan lyhennettyyn lainaukseen muutaman kommentin, jotka toivon mukaan nyt erottuvat erivärisinä.
Ellunen kirjoitti:Xerxesin yhteenveto oli kyllä hyvä ja lähtisin itse tuolla samalla kuvauksella etenemään.
Oma oletus jos joku ikkunasta tulee sisään olisi varmaankin se, että nyt tulee joku murtovaras.
Olettaisit näin, vaikka puolisoasi olisi uhkailtu?
Tässä tapauksessa on muutenkin niin paljon mikä ei mene ihan kuin stömssöössä.
Ei mennyt, ei - paitsi huppiksella, jolla oli tähdet oikeassa asennossa.
Anneli varmasti jäi tilanteeseen, koska pelkäsi, että entä jos huppis lähteekin lapsien perään. Ei anneta sitä mahdollisuutta tai edes tietoa, että lapsetkin ovat talossa.
Miten tämä ajatus istuu siihen hätäpuhelun todistamaan seikkaan, että vanhin lapsi hiippaili kuitenkin pitkin taloa, vaikka AA ei tiennyt, vieläkö tappaja on talossa.
Kolmen lapsen herättäminen ja mukaan ottaminen yöllä nopeasti huppiksen ollessa makkarissa miehen kimpussa on varmasti mielessä, mutta Anneli tosiaan luotti poliisiin ja lähti soittamaan häkeen.
Tämä on aivan totta, että uppoava Titanic oli tuttuna, lämpinä ja valoisana paikkana turvallisempi kuin pikkuinen pelastusvene pimeällä merellä. Moni aikuinenkin pelkää pimeää enemmän kuin omassa kodissaan olevaa tappajaa.
Vaikka huppis ei ollut tottunut tappelija, hän pääsi helposti "niskan päälle" pelkästään yllättäessään pariskunnan.
Miten se enää siinä vaiheessa saattoi olla yllätys, kun oli jo pitkään hakannut ikkunaa rikki? Tuskin se yhdestä iskusta niin paljon hajosi.
Jukka kun ei ketterimmästä päästä ollut ei välttämättä olisi osunutkaan huppikseen vaikka ottikin kättäpidempää esiin.
Eipä ollut, mutta hän oli kuitenkin omassa kodissaan ja tiesi jokaisen klapin ja huonekalun paikan toisin kuin ulkopuolinen huppis.
Ja tosiaan ne lasinsirut olivat jo lattialla. Ehkä tästä eteenpäin jos joku murtautuu ikkunasta sisään, jokainen nainen ja mies on klapien, teräaseiden ja tuliaseiden kanssa heti kuvittelemassa, että nyt tulee joku tappamaan ja toimii lähes James Bondimaisesti tilanteessa. Epäilen.
Niinpä, oliskos tiedossa olevia vertailutapauksia, miten niissä on toimittu? Pitäskö kuitenkin ottaa huomioon sekin mahdollisuus, että ikkunan rikkoja ja puukottaja olikin joku, joka pääsi yllättämään aivan jostakin muusta syystä kuin siksi, että oli vieras.
- luxetveritas
- Jane Marple
- Viestit: 1056
- Liittynyt: Pe Syys 26, 2014 8:15 pm
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Kuolemannaakka kirjoitti:Kuolemannaakka kirjoitti: Ihmeellistä on, että jo 2008 on silti tiedetty, että veitsestä on kärki poikki. Tämä Suomi24:ssa paljon "hörhöillyt" nimimerkki väitti tietävänsä murhaajan ja kertoi kaikenlaisia yksityiskohtia asiasta. Lopulta kuvitteli kai itsekin olevansa murhaaja. Paljon höpöili kaikenlaista, mutta esim tämä toukokuussa 2008 kirjoitettu tieto katkenneesta veitsestä on aika kylmäävä. Jotain yhteyksiä on pitänyt olla vähintäänkin poliisiin:
Suomi24:
tummat hiukset
Kirjoittanut: premiata 12.5.2008 klo 23.01
Hakevat tummahiuksista miestä.
Näyttävät murha-aseen ilman terää, koska päästä puuttuu pieni pala.
Murhaaja haki osoitetta postilaatikoista. Alueella soiteltiin uhkauspuheluja ennen murhaa = pilaa vai hämäystä.
Murhaaja soitti lähellä uhria asuvalle pienikokoiselle miehelle uhkauspuheluja ennen kuin hänelle selvisi että mies on väärä....
Uhri oli toiminut konsulttina ennen Luvataa muillekin firmoille, jotka irtisanoivat väkeä tai jos asiat on oikein huonosti: murhaajalle meni väärään taloon.
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... 45#p637614
Sama premiata on jo JOULUKUUSSA 2008 kertonut, että leskeä yritetään lavastaa syylliseksi ja että DNA on tuotu paikalleTällöinhän Aueria ei vielä edes syytetty, saatikka tiedetty DNA:n virheellisyydestä. Huhtikuussa 2008 premiata epäili alueella asuvaa poliisia osalliseksi surmaan. Toki hän kaikenlaista muutakin höpötteli, mutta mahdettiinkohan koskaan tämän premiatan henkilöllisyyttä selvittää, ja saisiko hänen viestinsä vielä jostain kaivettua? Ne tuntuu olevan poistettu suomi24:stä, vaikka ainakin 2012 vielä niitä oli sadoittain. Ois pitänyt ottaa talteen...
2008 joulukuulta
esim: -Psykologi ei osannut kohdata aivovamma potilasta.
-ilmeettömyys on neurologisen sairauden oire
-muistutan että veripussin häntiä on helppo viedä sairaalasta ja jättää
paikalle vieraan ihmisen DNA jälki
-lavastetaan leskeä syylliseksi
Leo Summeri 9.9.2009: Suomi24-keskusteluissa nim. Premiata selosti taannoin "purkkeineen" lukuisia kertoja olleensa murhaajan kanssa puhelinyhteydessä pari viikkoa ennen murhaa; epäili jopa nähneensä murhaajan. Ja Premiatan selitys murhaajaprofiilille oli AHDISTUSPOTILAS ! Puhelimessa henkilö oli huutanut suoraa huotoa "vittu---saatana--nyt saa riittää--- " , siis vahingossa väärälle henkilölle.
Jos joukossamme on lääketieteen asiantuntijoita, kysynkin, miten tuollainen potilas voi käyttäytyä? Premin mukaan oli hetken päästä täysin tasapainoinen puhelimesssa.
Premiata 26.4.2008 klo 06.44
"soitti tutulleni
ja oli tulossa tappamaan häntä...mutta ollaan eri puolella Suomea, kun poliisi osaa selvittää prepaid/salaisen liittymän numero.
Mikäli valtio haluaa haaskata veronmaksajien rahoja niin onnea yritykselle....totean vain että rehellisyys aikanaan olisi säästänyt koko uhrin hengen. Minä nimittäin tiesin puhelun jälkeen että murha voi olla edessä, toinen vaihtoehto on että tekijä on poliisin palveluksessa ko. alueella. Miten ne muuten ei voisi selvittää niitä puheluita?
Jotain on vialla tässä touhussa ja pahasti."
Premiata on esittänyt Suomi 24 -palstalla kiinnostavia teorioita. Kiinnostavin kaikista on kuitenkin se, jonka mukaan hän olisi ollut yhteydessä mahdolliseen murhaajaan noin 2 viikkoa ennen murhaa.
Mistähän tämä tsättäily löytyy?Kuolemannaakka kirjoitti:--
Loka 13.1.2008: Premiata kävi jo tsätissäkin avautumassa. Kaipaa apua ja myönsi jo itsekin. Luulee nyt olevansa itse surmaaja. Jos oli premiata, tosin ihan samalla tyylillä kirjoitti kuin palstoillekin. Jättäkää omaan arvoonsa.
On vain kerättävä faktat, vankkumattomat tosiasiat, asetettava ne oikeisiin yhteyksiinsä ja tehtävä niistä välttämättömät johtopäätökset.
-
Kuolemannaakka
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 12290
- Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Tässä nimimerkki primaveran tekemä tiivistelmä asioista, joita suuri yleisö tiesi puoli vuotta murhan jälkeen. Siinä on jotain nykytietämykselle vähemmän käsiteltyjäkin asioita, ja Joutsenlahden positiivisuutta uhkuvia vakuutteluja.
Tampereen seinäkirjoittelijasta ei varmasti moni vähemmän seurannut ole kuullutkaan, joten tässä siitäkin sivuhaarasta tiivistelmä.
Lähetetty: To Hei 26, 2007 9:56 am
Sosiaalipsykologi Jukka S. Lahden raaka murha on ollut ratkaisua vailla yli puoli vuotta, mutta rikoskomisario Juha Joutsenlahti ei huolestu. Tuntemattomasta tekijästä on rakennettu tarkka, eri alojen huippuasiantuntijoiden luoma psykologinen profiili, jota Joutsenlahti nyt suostuu hieman raottamaan- Surmatulla on ollut laaja elämänkenttä; työelämä, perhe-elämä, vapaa-aika. Etsimämme on psykopaattisia piirteitä omaava henkilö, joka on hakenut hyvitystä mistä tahansa. Surman syy voi olla hyvinkin pieni asia, tutkinnanjohtaja erittelee. Ulvilalaiseen omakotitaloon yöllä takaoven kautta tunkeutunut murhaaja on siis tahtonut kostaa tai saada hyvitystä - mutta miksi - Ehkä uhri on jonkun porukan keskuudessa sanonut tekijästä jotakin loukkaavaa, vaikka ihan pientäkin, Joutsenlahti tarjoaa esimerkin. Tekijän käyttäytyminen rikospaikalla viittaa siihen, että hän tunsi Lahden ja tämän kodin hyvin entuudestaan. Jukka Lahti oli saanut eriasteisia uhkailuja. Taloa oli tarkkailtu ainakin kaksi viikkoa, ehkä pidempäänkin
Tuttavat kuvailevat 51-vuotiaana kuollutta Jukka S. Lahtea tarmokkaaksi mieheksi, joka "osallistui kaikkeen, mitä eteen tuli - Hän otti aktiivisesti kantaa asioihin, mutta hän oli positiivinen ihminen enkä tunne ketään, joka ei olisi pitänyt hänestä, yrittäjätuttava kuvailee Iltalehdelle
Oliko surma kosto potkuista? Viimeisessä työpaikassaan, kuparituotteita jalostavassa Luvatassa Lahti työskenteli henkilöstön kehittämispäällikkönä. Yrityksessä vietiin kolmessa vuodessa läpi ankara henkilöstön saneerausohjelma, jonka aikana lähes 400 ihmistä sai potkut. Motiivia on etsitty irtisanomisistakin, mutta toisaalta Lahden työnkuvaan kuului järjestää sopeuttamiskoulutuksia ja muilla keinoin auttaa työttömäksi jääviä
Sosiaalipsykologi Jukka S. Lahden surmatutkijat ovat tehneet kovasti työtä. Surman tutkinta on edennyt pitkälle. Poliisilla on hallussaan muun muassa toinen surma-aseista, tekijän hätäkeskuksen nauhalle taltioitunut ääni sekä tekijän DNA- Tiedämme tekijästä paljon sellaista, mitä emme voi julkisuuteen kertoa, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Juha Joutsenlahti on todennut. Ikävä kyllä se viimeinen tarvittava linkki tutkinnassa on tekijä itse. Vain surmaajan oman äänen ja geenien avulla syyllinen varmistuu. Vain hänen oma kertomuksensa paljastaa teon todelliset vaikuttimet. Porin poliisi on saanut tutkinnan aikana satoja yleisövihjeitä, joita on tarkistettu. Tällä hetkellä poliisi etsii yleisöhavaintojen avulla tekijän mahdollisesti käyttämää Volvo-henkilöautoa. Kyse on vanhasta 90-luvun alun 440- tai 460-mallisesta Volvosta. Etsitty auto on punainen. Erityistuntomerkkinä autossa on krominkiiltävä takaikkunan kehys. Poliisin selvityksen mukaan missään tuon ajan Volvossa ei ole ollut uutena krominväristä takaikkunan kehystä. Kehykset ovat olleet mustia. Vuosien myötä musta maali on kuitenkin hilseillyt pois monesta tuon ajan Volvosta. Tästä harmistuneena moni Volvon omistaja on raapinut alkuperäisen maalin kokonaan pois, jolloin takaikkunan kehys on muuttunut krominväriseksi. Näin on saattanut tehdä myös surmaaja tai henkilö jolta hän on autonsa aikanaan ostanut. Surmaan tai etsittyyn Volvoon liittyviä havaintoja voi kertoa poliisin numeroihin 02-623 7719 ja 623 7718.
Joulukuun ensimmäisestä yöstä saakka Ulvilan murhamysteeri on teettänyt kovaa työtä Porin poliisille. Mitään ei saavuteta yksin, vaan tämä on tiimityötä. Rikoskomisario Juha Joutsenlahti on sovitellut tiimeineen palasia yhteen jo kuukausia, mutta vieläkään ei ole tärpännyt. Viimeksi kuulusteltu tamperelaismies paljastui vain seinien töhrijäksi, ei hermonsa menettäneeksi tappajaksi. - Me tiedämme tekijästä erittäin paljon, huomattavasti enemmän kuin mitä olemme voineet kertoa julkisuuteen. Esimerkiksi surma-aseena käytettyyn veitseen liittyy seikka, joka on tiedossa vain meillä ja surmaajalla. - Totta kai meillä on paineita, sekä sisäisiä että ulkoisia. Surmaaja pitää saada kiinni. Mutta en ole tästä jutusta stressaantunut. Se on yksi työtehtävä muiden joukossa, joskin hyvin tärkeä sellainen. Pikemmin olen huolissani uhrin lapsista ja puolisosta, jotka joutuivat kokemaan sen kaiken. Taakkaa voi jakaa kollegoiden kanssa saunaillassa. Poliisilla on vaitiolovelvollisuus. - Puolisolle ei näistä oikein voi puhua. Olisi vaara, että asiat leviäisivät missä lie ompeluseurassa. Mutta muuten tukiverkko pitää olla kunnossa. Läheisistä on pidettävä huolta. Juha Joutsenlahti uskoo, että jonakin päivänä hän kohtaa Ulvilan surmaajan kasvokkain.
Yli neljä kuukautta sitten Ulvilassa murhatusta sosiaalipsykologi Jukka S. Lahdesta herjaavia seinäkirjoituksia kirjoittanut mies on vapautettu - Emme epäile häntä enää murhasta, vahvistaa tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Juha Joutsenlahti Porin poliisista. Poliisi on jo pitkään selvitellyt Ulvilan surmaan liittyviä seinäkirjoituksia, joita alkoi ilmestyä Tampereella viime joulukuusta lähtien. Lahti surmattiin raa'asti kotonaan joulukuun ensimmäisenä päivänä viime vuonna. - Kirjoituksissa oli uhrin nimi ja häneen liittyviä herjaavia juttuja, Joutsenlahti sanoo. Herjakirjoitukset ilmestyivät aina sen jälkeen, kun viestimissä oli käsitelty murhan tutkintaa. Kirjoitukset oli kirjoitettu pääasiassa suuren tamperelaisen oppilaitoksen seinään, mutta niitä löydettiin myös muiden julkisten tilojen sisäseinistä. Kirjoituksia on poliisin mukaan ollut yhteensä parikymmentä. Tampereen ja Porin poliisi ovat seuranneet ja analysoineet kirjoituksia tekijän henkilöllisyyden selvittämiseksi.
Poliisi otti herjakirjoituksista epäillyn miehen lopulta kiinni viime viikolla. Hän tunnusti kuulusteluissa kirjoittaneensa viestit. Hän kertoi provosoituneensa murhauutisista ja hänelle tuli neuroottinen halu herättää seinäkirjoituksilla lisähuomiota, Joutsenlahti kertoo. Miehestä otettiin dna eikä häntä enää epäillä Ulvilan murhasta. Poliisi vapautti hänet lauantaina.
Poliisi jatkaa edelleen tiiviisti surman tutkintaa- Meillä on useita tutkintalinjoja, joita selvittelemme aktiivisesti, Joutsenlahti sanoo. Hän luottaa edelleen lujasti siihen, että tekijä saadaan kiinni, vaikka teosta on kulunut kohta viisi kuukautta. - Uskon, että on ihmisiä, jotka tietävät asiasta enemmän, mitä ovat kertoneet meille, Joutsenlahti sanoo.
Tammikuussa 2007 iltapäivälehdet uutisoivat, että uhrin vanha opiskelutoveri, 38-vuotias Pekka Juhani Puputti oli kadonnut Helsingissä 2. joulukuuta 2006. Hän oli ollut juhlimassa firman pikkujoulua ravintolassa, mutta poistui paikalta valitellen huonovointisuutta.
Viimeinen havainto hänestä on lauantai-aamuyöltä kello 00.02, jolloin hänen oli määrä palata kävellen kotiinsa Alppilaan. Miehestä tehtiin katoamisilmoitus maanantaina. Puputti ei kuitenkaan ollut missään vaiheessa pääepäilty, ja poliisi saikin asian tietoon vihjeiden ansiosta. Puputin isä ilmoitti julkisuudessa, että hänen pojallaan ei ollut riitoja kenenkään kanssa. Puputti ja Lahti olivat olleet opiskelutovereita 1980-luvulla Kuopiossa. Puputti löydettiin hukkuneena läheltä soutustadionia Helsingistä 27. maaliskuuta 2007. Tekijän on mainittu olleen uhria huomattavasti pidempi (yli 180 cm) ja että hänen silmänsä olivat jotenkin etäällä toisistaan. Poliisi on ottanut huomioon myös mahdollisuuden kolmannesta osapuolesta, jolla olisi ollut yhteyksiä sekä Puputtiin että edesmenneeseen Lahteen. Pekka Puputtin tuntomerkit sopivat hyvin pitkälti annettuun silminnäkijä lausuntoon. Puputti oli pitkä, harteikas. Tieto hänen katoamisestaan ja yhteydestä Lahteen sai aikaan kovan ja karskin spekuloinnin internetin keskustelufoorumeilla siitä, onko hänellä osuutta Jukka S Lahden surman kanssa.
Tekijän tuntomerkit silminnäkijän mukaan:
-Isokokoinen mies
-Pituus: yli 180 cm
-Vartalo: hieman vatsakas, ei erityisen harteikas
-Pyöreän mallinen nenä
-Silmät "jotenkin etäällä toisistaan"
-Yllä tumma, vartalon myötäinen vaatetus
-Päässä kypärähuppu tai vastaava tumma naamio
-Tekijä on jonkin verran vahingoittunut teon yhteydessä
Henkirikos tapahtui Ulvilassa, osoitteessa Tähtisentie 54, kello 02.35.
Ratkaisevan vihjeen antajalle on luvassa huomattavia palkkioita. Toinen palkkioista on suuruudeltaan 5000 € ja toinen, nimettömän yksityistahon lupaama, niin ikään useita tuhansia euroja. Surmaaja on profiloitu hyvinkin tarkasti ja hänen iästäänkin poliisilla on käsitys. Surmaaja tiesi, missä Lahti vaimoineen nukkui ja osasi suunnata suoraan oikeaan paikkaan. Hän kävi uhrinsa kimppuun ja viilsi myös väliin pyrkinyttä vaimoa. Tässä kohtaa vaimo alkoi soittaa apua ja tämän hätäkeskuksen koneelle tallentuneen puhelun avulla poliisilla on tarkka käsitys tapahtumien kulusta. Vaimo yritti vielä kerran pysäyttää tappajan, mutta tämä hätyytti hänet pois toistamiseen. Surmaaja toimi päättäväisesti ja tappoi tappamalla -hän iski uhriaan useamman kerran kuin olisi ollut tarpeellista. Surmaaja jätti kuolleen uhrinsa lattialle ja pakeni paikalta vain kuusi minuuttia ennen poliisin tuloa. Lattialle jäivät tappajan veriset jalanjäljet. Pihalle jääneiden jälkien avulla poliisilla on käsitys siitä, minne päin tekijä pakeni. Surmaajan kengän koko on "normaalikokoisen miehen". Poliisi on pystynyt haarukoimaan kaksi kenkämallia, joiden pohjakuvio täsmää rikospaikalle jääneisiin verijälkiin. Toinen kengistä on merkiltään Youtwo ja toinen Oakwood. Lisäksi poliisi tahtoo tietoa muista mahdollisista kengistä, joiden pohja vastaa surmaajan jättämiä jalanjälkiä. Puoli tuntia ennen henkirikosta läheisellä Metsäkulmantiellä nähty punainen Volvo 440 tai 460 kiinnostaa niin ikään tutkijoita. Auto ajeli oudon hiljaisesti ja vastaavia havaintoja oli tehty jo ennen varsinaista surmapäivää. Myös Lahtea koskeneista uhkailuista kertovat vihjeet ovat tervetulleita. Tärkein vaihtoehto surman motiiviksi on edelleen kosto. Profiloinnin avulla tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahti tarkentaa kyseessä olevan hyvin henkilökohtainen kostomotiivi.
Naamioitunut mies tunkeutui 51-vuotiaan Jukka S. Lahden omakotitaloon rikkomalla takkahuoneen ikkunan. Perheen vanhemmat heräsivät ikkunan rikkoutumisen aiheuttamaan meteliin. Tämän jälkeen tunkeutujan ja J.Lahden välille syntyi käsikähmä, jonka seurauksena tunkeutuja puukotti tämän hengiltä. Tunkeutuja myös haavoitti 41-vuotiasta vaimoa, joka yritti mennä väliin. Perheeseen kuului neljä lasta, jotka olivat teon sattuessa 2-, 4-, 7- ja 9-vuotiaat. Ainakin yksi lapsista (9-vuotias) heräsi rikoksen yhteydessä. Apu hälytettiin ja tuntematon murhaaja pakeni samaa reittiä mistä oli tullutkin.
51-vuotias uhri oli henkilöstön kehittämispäällikkö Luvata Oyssä. Poliisin mukaan on todennäköistä, että myös murhaaja itse loukkaantui veriteon yhteydessä. Kahden maissa läheisellä Metsäkulmantiellä tehtiin havainto autosta, jota oltiin ajamassa suuntaan, joka päättyi umpikujaan.
Poliisin mukaan tekotapa ja murhaajan käyttäytyminen rikospaikalla viittaavat siihen, että tekijä ja uhri olivat vanhastaan tuttuja. Paikalliset olivat jo pari viikkoa ennen murhaa havainneet lähellä surmataloa omituista liikkumista. Uhrin perhe ei enää teon jälkeen jäänyt asumaan samaan taloon. Tiedetään, että uhri oli saanut erilaisia suullisia uhkailuja eri tahoilta jo hyvän aikaa ennen tekoa. Todennäköisimpänä motiivina on pidetty kostoa.

Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS
”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi

- Human interest
- Harjunpää
- Viestit: 300
- Liittynyt: Ti Tammi 07, 2014 12:10 pm
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Tietääkö kukaan, milloin alun perin selvisi, että Tähtisentien surmahuoneen DNA:ssa oli kyse nimenomaan tietyn poliisimiehen DNA:sta? Julkisuuteenhan tämä tieto päästettiin kesä-heinäkuun vaihteessa 2013. Voisi kuvitella, että asia on poliisilla ollut tiedossa jo aikaisemmin.
Ettei vain olisi tämä asia selvinnyt samaan aikaan, kun krp:n erikoisasiantuntija Mikko Kujanpää vuonna 2012 katosi ja häntä etsittiin isoin lööpein. Ehkä hänelle tuli tapahtuman myötä jonkinlainen shokki ja ”kriisi”, ja hänen oli pakko lähteä selvittelemään asiaa itsekseen... (kaverihan myöhemmin löytyi (ainakin ns. virallisten tietojen mukaan).
Tuli mieleen: eikö olisi tosiaan ollut aikamoinen jäynä murhaajalta viedä surmatyön yhteydessä jonkun poliisiksi tietämänsä henkilön DNA:ta murhapaikalle (veriseen klapiin, josta tiesi DNA:ta myöhemmin tutkittavan).
Tämä edellyttäisi tietysti sitä, että murha on kaikesta näennäisestä raivokkuudestaan huolimatta tarkasti suunniteltu, valmisteltu ja ”kuivaharjoiteltu”. Murhaajan olisi tietenkin ennen hyökkäystään pitänyt suojautua niin, että hän saattoi olla täysin varma siitä, ettei hänen omaa DNA:taan joutuisi murhapaikalle. Tämä skenaario edellyttäisi myös sitä, että murhaaja on hakeutunut jossain varhaisemmassa vaiheessa tietyn (satunnaisen) tuntemansa poliisin seuraan. Kenties juottanut tämän hirveään känniin (tai huumannut?), ja miehen sammuttua imenyt ruiskuun verta ja laittanut ruiskun pakastimeen odottamaan tappajan sopimaksi arvioimaa ajankohtaa hyökkäykselle Tähtisentiellä...
Siinä olisi ollut aikamoinen vittuileva ”statement” murhaa tutkivan poliisin suuntaan...
Ok, eihän tällaista tapahdu Suomessa, vaan pelkästään halvoissa jenkkiläisissä tv-sarjoissa. Tämä ajatuksenlento menee osittain perjantaipullon avaamisen piikkiin (HUOM. ihan sivistyneesti valkoviiniä vain). BELIEVE ME
Mutta - oikeasti - olisin kiinnostunut tuota Naakan mainitsemasta Ulvilan surmaajan profiloinnista. Siis siitä millaisen ns. oikeat asiantuntijat saivat aikaan? Naakka, tiedätkö, olisiko sitä saatavilla?
Ps. olisi ihan kiva tietää, oliko se Tampereen töhrijän teksti sellaista samanlaista pientä, ahdistuneen ihmisen piperrystä kuin Tähtisentien murhahuoneen lattialla, vai oliko se sellaista banderolli-kokoa... Tätä ei varmaankaan tässä vaiheessa ole enää mitenkään mahdollista saada selville.

Kuuntele hätäpuhelu omin korvin
https://m.soundcloud.com/niina-berg/lii ... K9F5aAgejn
https://m.soundcloud.com/niina-berg/lii ... K9F5aAgejn
- luxetveritas
- Jane Marple
- Viestit: 1056
- Liittynyt: Pe Syys 26, 2014 8:15 pm
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Olen alusta pitäen ihmetellyt, miten klapista ylipäätään voidaan onnistua näkemään, missä kohdassa on oletetun surmaajan verta ja missä uhrin verta. Vai sattuiko KRP:n tutkija olemaan siniverinen
Mitäs jos poliisin uutisointi oletetun surmaajan DNA-näytteen löytymisestä ja massatestaukset olivatkin vain silkkaa taktikointia, jonka tarkoitus oli ainoastaan luoda surmaajalle painetta tunnustaa rikos sen sijaan, että paljastuisi verinäytteen perusteella? Bluffia ei tietenkään voida paljastaa, koska kysymys on poliisin taktisista tutkintamenetelmistä.
Oletettu surmaajan DNA muodostui kuitenkin rasitteeksi, kun AA pyrittiin osoittamaan syylliseksi. Tieto siitä, että klapissa olisi tuntemattoman DNA, jätti AA:n puolustukselle arvokkaan argumentin. Siihen oli siis pakko keksiä ratkaisu. Ainoa varma keino, jolla voitiin eliminoida se mahdollisuus, että DNA tukisi sitä, että paikalla olisi ollut ulkopuolinen tekijä, oli ilmoittaa, että DNA oli peräisin poliisilta.
DNA:n oli syytä olla peräisin joltain muulta kuin paikallisilta poliiseilta, ettei kukaan heistä joutuisi epäilyjen alaiseksi. Porin poliisilla oli sitä paitsi riittämiin häpeää tutkinnan epäonnistumisesta. Tällaisessa tilanteessa poliisijohto todennäköisesti päättäisi, että mustapekka jätetään jonkun muun käteen. Tällä kertaa sen sai KRP:n labran tutkija.
En väitä, että asia olisi näin. En kuitenkaan ole voinut olla ajattelematta, että tämäkin saattaisi olla mahdollista.
Mitäs jos poliisin uutisointi oletetun surmaajan DNA-näytteen löytymisestä ja massatestaukset olivatkin vain silkkaa taktikointia, jonka tarkoitus oli ainoastaan luoda surmaajalle painetta tunnustaa rikos sen sijaan, että paljastuisi verinäytteen perusteella? Bluffia ei tietenkään voida paljastaa, koska kysymys on poliisin taktisista tutkintamenetelmistä.
Oletettu surmaajan DNA muodostui kuitenkin rasitteeksi, kun AA pyrittiin osoittamaan syylliseksi. Tieto siitä, että klapissa olisi tuntemattoman DNA, jätti AA:n puolustukselle arvokkaan argumentin. Siihen oli siis pakko keksiä ratkaisu. Ainoa varma keino, jolla voitiin eliminoida se mahdollisuus, että DNA tukisi sitä, että paikalla olisi ollut ulkopuolinen tekijä, oli ilmoittaa, että DNA oli peräisin poliisilta.
DNA:n oli syytä olla peräisin joltain muulta kuin paikallisilta poliiseilta, ettei kukaan heistä joutuisi epäilyjen alaiseksi. Porin poliisilla oli sitä paitsi riittämiin häpeää tutkinnan epäonnistumisesta. Tällaisessa tilanteessa poliisijohto todennäköisesti päättäisi, että mustapekka jätetään jonkun muun käteen. Tällä kertaa sen sai KRP:n labran tutkija.
En väitä, että asia olisi näin. En kuitenkaan ole voinut olla ajattelematta, että tämäkin saattaisi olla mahdollista.
On vain kerättävä faktat, vankkumattomat tosiasiat, asetettava ne oikeisiin yhteyksiinsä ja tehtävä niistä välttämättömät johtopäätökset.
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
On todennäköistä, että Jukka Lahden surmasi mies, jolla on hyvin keskikokoa oleva kengän numero. Se on liian suuri ollakseen Jukka Lahden kenkä - liian pieni ollakseen erään epäiltynä olleen kenkä. Nimittäin valokuvista voi päätellä myös kengän numeroa. Muutamista epäillyistä ei ole valokuvaa, eikä tietoa kengän numerosta. Joskus yli 180 senttisellä miehellä voi olla 43-44 numeron kenkä. Siksi muutamien epäiltyjen todellinen kengän numero olisi hyvä tietää. Todellakin muutamien epäiltyjen valokuvaa ei löydy mistään - eikä kengän numeroa. Poliisilla ne varmaan kyllä ovat. Voisi myös ajatella, että henkilö, jonka valokuva löytyy helposti netistä ei ole se etsitty mies. Ja vastaavasti, epäilty, jonka valokuvaa ei löydy mistään on entistä selvemmin epäilty. Onhan todennäköistä, että oikea syyllinen on halunnut poistaa kaikki kuvansa netistä - onhan sellainen hänelle vaarallista. Joku voisi tunnistaa nähneensä hänet jossakin... Tähän kysymykseen saattaa joku tietää vastauksen! 
- luxetveritas
- Jane Marple
- Viestit: 1056
- Liittynyt: Pe Syys 26, 2014 8:15 pm
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
^ Entä sellainen vaihtoehto, ettei syyttömänä haluaisi levittävän itsestään mitään tietoja sen takia, ettei tulisi aiheettomasti epäilyksen kohteeksi? Entä olisiko sellaista mahdollisuutta, että todellinen syyllinen edistäisikin sellaisen tiedon levittämistä itsestään, mikä tukisi käsitystä hänen syyttömyydestään?
On vain kerättävä faktat, vankkumattomat tosiasiat, asetettava ne oikeisiin yhteyksiinsä ja tehtävä niistä välttämättömät johtopäätökset.
- Human interest
- Harjunpää
- Viestit: 300
- Liittynyt: Ti Tammi 07, 2014 12:10 pm
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Kieltämättä tuo Luxin ehdotus siitä prosessista, jossa halosta löydetty vieras dna lopulta päätyi ”poliisin kontaminoimaksi”, on paljon uskottavampi kuin omani. Toisaalta jos lähdetään siitä, että oikean DNA:n metsästys olisi Luxin ehdottamalla tavalla ollut bluffia murhaajan painostamiseksi ja ”savustamiseksi”, niin tuntuu vaikealta kuvitella, että Joutsenlahden tiimi olisi ryhtynyt niin laajamittaisiin testauksiin kuin tehtiin (siis yli 700 miestä). JJn suunnitelmissa oli kuulemma jopa vielä laajentaa testauksia, ennen kuin hän joutui siirtymään tehtävästä toisaalle.luxetveritas kirjoitti:...Mitäs jos poliisin uutisointi oletetun surmaajan DNA-näytteen löytymisestä ja massatestaukset olivatkin vain silkkaa taktikointia, jonka tarkoitus oli ainoastaan luoda surmaajalle painetta tunnustaa rikos sen sijaan, että paljastuisi verinäytteen perusteella? Bluffia ei tietenkään voida paljastaa, koska kysymys on poliisin taktisista tutkintamenetelmistä.
Oletettu surmaajan DNA muodostui kuitenkin rasitteeksi, kun AA pyrittiin osoittamaan syylliseksi. Tieto siitä, että klapissa olisi tuntemattoman DNA, jätti AA:n puolustukselle arvokkaan argumentin. Siihen oli siis pakko keksiä ratkaisu. Ainoa varma keino, jolla voitiin eliminoida se mahdollisuus, että DNA tukisi sitä, että paikalla olisi ollut ulkopuolinen tekijä, oli ilmoittaa, että DNA oli peräisin poliisilta.
DNA:n oli syytä olla peräisin joltain muulta kuin paikallisilta poliiseilta, ettei kukaan heistä joutuisi epäilyjen alaiseksi. Porin poliisilla oli sitä paitsi riittämiin häpeää tutkinnan epäonnistumisesta. Tällaisessa tilanteessa poliisijohto todennäköisesti päättäisi, että mustapekka jätetään jonkun muun käteen. Tällä kertaa sen sai KRP:n labran tutkija.
En väitä, että asia olisi näin. En kuitenkaan ole voinut olla ajattelematta, että tämäkin saattaisi olla mahdollista.
Olisiko tuollaista vaivaa nähty pelkän bluffin takia?
Mutta toisaalta: kyllä minunkin on vaikea uskoa, että murhaaja olisi paikalle omaa DNA:taan mennyt jättämään - ainakaan siihen halkoon. Sen verran suunnitellulta ja ylivoimaiselta hyökkäys loppujen lopuksi kuitenkin vaikuttaa.
Kuuntele hätäpuhelu omin korvin
https://m.soundcloud.com/niina-berg/lii ... K9F5aAgejn
https://m.soundcloud.com/niina-berg/lii ... K9F5aAgejn
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Minäkin ihmettelen, että kuinka on mahdollista ettei murhaajasta ole mitään muuta talossa kuin pelkkä dna.Human interest kirjoitti:Mutta toisaalta: kyllä minunkin on vaikea uskoa, että murhaaja olisi paikalle omaa DNA:taan mennyt jättämään - ainakaan siihen halkoon. Sen verran suunnitellulta ja ylivoimaiselta hyökkäys loppujen lopuksi kuitenkin vaikuttaa.
Eikö halossa ollut todellakaan ainuttakaan hitusta tai solua kuin ihan ilman mukana leijaillutta dna:ta? Jos sitä on tullut laboratorion ilmanvaihtokanavan kautta, niin eikö olisi voinut pöllähtää vaikka huppiksen aivastaessa?
Onhan Viiltäjä-Jackin henkilöllisyys saatu aika suurella todennäköisyydellä selville suomalaistutkijan toimesta. Hän oli löytänyt yli sata vuotta vanhasta huivista soluja, joista oli saatu vertailukelpoista ainesta. Mikä mahtaa olla syynä, että haloista ei ole löytynyt ensimmäistäkään verisolua, ei hiusta, ei ihosolua, ei limakalvosolua - eli voiko päätellä, että ei ole ainakaan halolla lyöty päähän eikä suuhun? Vai päätelläänkö, että olipa kelvoton laboratoriotutkimus? Älkää nyt vaan kertoko, että klapitkin on tuhottu tutkimuksissa, ettei niitä saa enää joku Louhelainen saa niitä kynsiinsä!
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
On varmasti olemassa sellaista tietoa, jota täällä keskustelijoilla ei ole. Jos nyt näillä tiedoilla pitäisi arvioida se, kuka on se oikea syyllinen, niin voitaisiin päätyä kahteen epäiltyyn. Yksi epäiltynä ollut voidaan pois sulkea sillä perusteella, että hänen kengän numeronsa näyttää olevan liian suuri. Näiden kahden muun kengän numero ei ole tiedossa, joten he voisivat sopia tekijäksi. Niin, kenen elämänvaiheet surman tapahtumahetkellä sopivat parhaiten oikealle tekijälle? Siis näillä tiedoilla minä päätyisin kahteen henkilöön. Totuus on kuitenkin se, että meidän keskustelijoiden tiedossa olevilla tiedoilla ei voida arvioida varmuudella kuka on se oikea tekijä. Hyvä epäilty voidaan löytää! ..
..
-
Spurgumies
- Neuvoja-Jack
- Viestit: 554
- Liittynyt: Ti Elo 28, 2012 10:13 pm
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Kysymys on pikemminkin MIKÄ murhasi Jukka s Lahden? He ovat vuosia yrittäneet salata, ja johtaa tutkimusta vikasuuntaan. Vuonna 2005 tutkijat onnistuivat luomaan rajapinnan ihmisen ydinjatkeen ja tietokoneohjelman välillä. He onnistuivat rakentamaan kyborgin, joka seuraa millintarkasti jokaista liikettä, jonka ihminen tekee, eli on kuin katsoisit itseäsi peilistä, kuitenkin ilman peiliä. Tämä "laite"oli tarkoitus päätyä sotilas ja poliisikäyttöön, mutta sitä alettiin käyttää rikollisiin toimiin. Murhaaja siis maallikkokielellä murhasi käyttäen omia aivoja, mutta ei omaa ruunistaan. Onko liian vaikeasti selitetty? Jos tällaisen tekniikan olemassaolo paljastuisi, se aiheuttaisi kaaoksen ja ties mitä. Se selittää miksi Auer sanoi "joku tappaja "Auer ei ole uskaltanut sanoa, että hän ei nähnyt ihmistä, vaan koneen! !!!
- luxetveritas
- Jane Marple
- Viestit: 1056
- Liittynyt: Pe Syys 26, 2014 8:15 pm
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Mistä tiedämme, että mitä labratestejä todellisuudessa edes tehtiin? Verinäytteitä tosin kerättiin liukuhihnamenetelmällä niiltä joilta saatiin, muttei systemaattisesti kaikilta (esim. Joop Wassernaar). DNA-testaukset noin 10 vuotta sitten eivät olleet niin yleisiä kuin nykyään. Käsittääkseni kustannuksetkin olivat huomattavasti korkeammat. Mitä 800 näytteen DNA-testaus olisi maksanut?Human interest kirjoitti:--Toisaalta jos lähdetään siitä, että oikean DNA:n metsästys olisi Luxin ehdottamalla tavalla ollut bluffia murhaajan painostamiseksi ja ”savustamiseksi”, niin tuntuu vaikealta kuvitella, että Joutsenlahden tiimi olisi ryhtynyt niin laajamittaisiin testauksiin kuin tehtiin (siis yli 700 miestä). JJn suunnitelmissa oli kuulemma jopa vielä laajentaa testauksia, ennen kuin hän joutui siirtymään tehtävästä toisaalle.
Olisiko tuollaista vaivaa nähty pelkän bluffin takia?--
On vain kerättävä faktat, vankkumattomat tosiasiat, asetettava ne oikeisiin yhteyksiinsä ja tehtävä niistä välttämättömät johtopäätökset.
-
Kuolemannaakka
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 12290
- Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Ainakaan Luvatalla ei testattu kaikkia, vaan vain ne, jotka sopivat "profiiliin". Joku testaamaton oli itsekin ihmetellyt, miksei joutunut testattavaksi. Tästä oli maininta palstalla muinoin. En sitten tiedä, mikä tämä profiili oli. KRP:n Häkkänen teki sen tekijäprofiloinnin (jota en ole nähnyt), ja siinähän murhaajan iäksi pääteltiin muistaakseni alle 30v, tai ainakin alle 40v. Tällä perusteella jos testejä otettiin, niin saattoi jäädä moni potentiaalinen tekijä pois.luxetveritas kirjoitti:
Mistä tiedämme, että mitä labratestejä todellisuudessa edes tehtiin? Verinäytteitä tosin kerättiin liukuhihnamenetelmällä niiltä joilta saatiin, muttei systemaattisesti kaikilta (esim. Joop Wassernaar). DNA-testaukset noin 10 vuotta sitten eivät olleet niin yleisiä kuin nykyään. Käsittääkseni kustannuksetkin olivat huomattavasti korkeammat. Mitä 800 näytteen DNA-testaus olisi maksanut?
Tuo KRP:n tuntemattoman tutkijan dna:n joutuminen halon terävään veriseen päähän jotenkin ihmeellisesti jo tutkimusten alussa on kyllä oikeasti ihan naurettava selitys. Siis jos tästä jutusta nyt epäuskottavia asioita pitää hakea, niin tämä on kyllä ihan top-3:ssa. Lisäksi "paljastus" tuli taas niin sopivalla hetkellä, kun piti saada Auerin puolustukselta matto alta, että aina vaan enemmän haisee. Joka labraukkelin näyte on todellisuudessa ylhäällä, eikä laboratiorioon ole kellään asiaa näytteitä sotkemaan. Eikä ole pahemmin selvityksiä näkynyt, miksi tämmöinen, varmaankin satoja tuhansia euroja maksanut kämmi pääsi käymään.
Poliisilehti 2001/5
”Rikosteknisen laboratorion DNA-jaoksen esimiehen, rikoskemisti Vivian Johnssonin ¬ja hänen alaistensa tiedot löytyvät DNA-rekisteristä.
- Jos oma hius sattuu putoamaan näytteeseen, se ei sotke tutkimuksia, Johnsson selittää rekisteröinnin.Samasta syystä tutkimustiloihin ei ole pääsyä edes rikosteknisen laboratorion johtajalla, vieraista puhumattakaan.”
https://www.poliisi.fi/poliisi/periodic ... 8200385A21
(linkki ei näköjään enää toimi)
IS 5.10.2009: ”Tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Pauli Kuusiranta vahvisti alkuviikosta IS:lle, että tekijän jättämäksi luultu dna eristettiin ihmisen jättämästä verijäljestä. Kuusirannan mukaan tähän päivään mennessä ei kuitenkaan ole saatu selville, milloin ja miten kyseinen veri on taloon tullut.”
Ja sitten 2013:
”Työntekijän dna:ta oli päätynyt halkoon laboratoriossa, vaikka työntekijä ei ole esitutkinta-aineiston perusteella missään vaiheessa edes koskenut koivuhalkoon. Työntekijä on käyttänyt työtehtävissään mikroskooppia, kameraa ja muita oheisvälineitä, joiden pinnoille on jäänyt hänen solujaan. Hänen ei ole tarvinnut käyttää työtehtävissään myöskään suojavälineitä.
Työntekijän solut ovat siirtyneet laitteiden pinnoilta toisen laboratorion työntekijän hansikkaista halkoon. On myös mahdollista, että solut ovat tulleet halkoon huoneilman kautta.”
http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/ ... -vasta-nyt