Krugman 1989:
"Lääketieteellistä diagnoosia seksuaalisesta hyväksikäytöstä ei voi tehdä pelkästään fyysisten löydösten perusteella. (s. 165–166).
Seksuaaliselle hyväksikäytölle ei ole olemassa diagnoosia. Mikään tautioppi ja tautinimistö ei sisällä tällaista diagnoosiluokkaa. Seksuaalinen hyväksikäyttö on tapahtuma, ei sairaus. Puhuminen seksuaalisen hyväksikäytön diagnosoimisesta on yhtä typerää kuin jos teho-osastolle tulleen potilaan murtunut sääriluu tai aivotärähdys diagnosoitaisiin auto-onnettomuudeksi."
http://www.pesue.org/tietopankki/underw ... -todistelu
Todellakaan diagnoosia ei voi tehdä itse teosta. Eikä se, jos "jotain ei voi poissulkea", voi olla diagnoosi.
Naapuripalstan nimimerkki kysyy:
"Nykytiedon ja -tutkimuksen valossa seksuaalista hyväksikäyttöä on lähes mahdotonta todentaa somaattisin eli lääketieteellisin menetelmin. Jos hyväksikäyttöä ei Anu Suomelan mukaan pysty varmistamaan myöskään psykologian keinoin, niin onko ymmärrettävä, että Anu Suomelan (ja monen annelistin) mielestä koko ilmiötä "lapsen tai lasten seksuaalinen hyväksikäyttö" ei ole edes olemassa? Eikö lapsia Anu Suomelan mielestä käytetä koskaan eikä missään hyväksi - ja jos käytetään, niin ei hyväksikäyttöä voi ainakaan todistaa?"
Itse asiassa on totta, että jos lapsella on immenkalvo paikallaan eheänä tai mitään repeämää ei havaita, ei hyväksikäyttöä voi todentaa. Yritin etsiä kirjallisuudesta mitä tahansa vihjettä sellaisesta, joka todistaisi hyväksikäytöstä, joka ei kuitenkaan liittyisi immenkalvoon. Alkuolettama oli se, että voisi olla jotain vammoja, jotka varmentaisivat hyväksikäytön. Vedin vesiperän- sellaista ei pienillä lapsilla ainakaan ole eikä varsinkaan siten, että se jokin sellainen olisi voinut olla siellä jossakin vuosia. Alue on todellakin vaikea.
Suurin ongelma tässä Auer/Kukka tapauksessa on lasten ikä. Pienin on hovioikeuden 2014 ollut 1.12.2006 2 vuotta ja 8 kuukautta. Joten silloin hänen täytyisi olla pvm 1.11.2007 3 vuotta ja 8 kuukautta. Toiseksi nuoremmasta lapsesta kerrotaan, että hän on ollut neljävuotias Ulvilan surman aikoihin, joten vuotta myöhemmin hän olisi siis 5-6 vuotta vanha, jolloin hyväksikäytön kerrotaan alkaneen. Jos nämä lapset olisivat vähän vanhempia, niin asia olisi jotenkin helpommin uskottavissa.
Tämän seksuaalisen hyväksikäyttö termin ongelma on siinä, että se voi pitää sisällään melkein mitä vaan. Esimerkiksi, jos torilla on markkinat ja tuntematon setä ostaa suklaapatukan lapsella ja vinkkaa samalla silmää, teoriassa tämäkin voitaisiin määritellä seksuaaliseksi hyväksikäytöksi. Jos lapsi löytää pornolehden ja näyttää sitä aikuiselle, joka alkaa pilailemaan ja osoittelemaan kuvia ja joku toinen näkee tilanteen, voi tästäkin yhtä hyvin vetää johtopäätöksen, että kyseessä on seksuaalinen hyväksikäyttö.
Nimimerkin kysymys on aiheellinen. Mitä tehdä, jos somaattista näyttöä ei ole, psykologi voi arvioida vain kertomuksen luotettavuutta? Mihin pitäisi uskoa? Jos ei edes tiedetä, mitä tosiasiallisesti väitetään tapahtuneen? Onko tapahtunut varsinaista yhdyntää vai onko kysymys jostakin muusta? Pahoinpitelystä on helppo tuomita, jos on musta silmä. Varkaus tiedetään tapahtuneen, jos kassa on hävinnyt. Mitä tehdä, jos itse tekoa ei voi todistaa tapahtuneen?
Toinen ongelma tässä on mielestäni tämän "todennäköisyyden metsästäminen". Meille on syntynyt jonkinlainen viranomaisarmeija, joka pyrkii toinen toistaan tieteellisimmillä ja monimutkaisiin teorioihin keskittyvällä ajatuskuvioilla saamaan totuuden esille. Mitä enemmän on asiantuntijoita, sitä enemmän on ajatuskuvioita. Ongelma on myöskin siinä, että oikeuteen voidaan tuoda asiantuntijana melkein kuka tahansa. Silloin voi syntyä tilanne, jossa oikeus itse lähtee suorittamaan tätä todennäköisyyden metsästystä, koska se ei voi saada yhdenmukaista tietoa näiltä asiantuntijoilta. Näin oletan juuri tapahtuneen tässä seksuaalirikosasiassa. Asiantuntijoita ja lääkäreitä oli yksinkertaisesti liikaa. Ja tässä kuviossa tämä Minna Joki-Erkkilän voimakas todistus on todennäköisesti noussut arvoon arvaamattomaan.
Olen miettinyt mitä itse olisin tässä tilanteessa tehnyt. On hyvin vaikeaa, jos lapsi kertoo aivan autenttisen oloisesti videolla mitä hänelle on tehty, sanoa tuomarina "ei ole totta." Entäpä, jos se onkin totta? Entäpä, jos saankin vapauttavan tuomion annettuani lukea lapsen kuolemasta muutaman kuukauden kuluttua lehdestä?
Luulen, että olisin tehnyt niin, että olisin eriyttänyt tämän psykologisen kuvion ja somaattisen puolen kokonaan ja tarkastellut erikseen näitä väitteitä. Tämän tiedon perusteella, joka minulla on nyt, olisin vapauttanut Auerin ja Kukan raiskausväitteistä koskien tyttölapsia.
Perusteluni olisi ollut seuraava:
C ja D ovat liian pieniä, jotta vammadiagnoosia voisi olla. Jos vammadiagnoosi olisi, se sisältäisi jotain muuta. Kyseessä olisi ajatus ei todennäköisyydestä vaan siitä, onko teko mahdollinen vai mahdoton. Penetraation ongelma on siinä, että tiedetään mittakaavat. Tiedetään suurin piirtein alue, jossa kyseinen teko olisi ollut tehtävä. Alue on yksinkertaisesti liian pieni, jotta ilman vahingoittumista täysikokoinen penis olisi sinne mahtunut. Uskoisin, että väite yhdynnästä miehen kanssa on lähes tulkoon mahdoton, jos lapsi on 4-5 vuotias.
C ja D:n olisin myöskin jättänyt psykologisissa pohdinnoissa jättänyt sivuun. Sillä perusteella, että lapset ovat tekohetkellä olleen liian pieniä tietämään sitä, onko heidät raiskattu. Yleensä, jos pienen lapsen raiskaa, hän kertoo myöhemmin esim. päällään olevasta hahmosta, eikä useimmiten kykene hahmottamaan ympäristöä eikä tekoa eikä välttämättä edes tekijää.
Ongelma A:n kohdalla on taasen se, että en voisi tuomarina väittää ketään raiskatun, joka on riittävän vanha itse ymmärtämään mitä on tapahtunut ja joka itse kiistää itseensä kohdistuneen väitetyn teon. En edes etsisi mitään syitä sille, miksi A ei ymmärtäisi mitä hänelle on tapahtunut tai ketä hän tahtoisi suojella. Se ei ole tuomarin tehtävä. Tässä suhteessa tuomarilla ei ole suojeluvelvollisuutta lasta kohtaan. Kyseessä on jatkokäsittelyssä asia, joka liittyy lastensuojeluun. Tässä suhteessa katson, että tuomarit ovat erehtyneet omasta ja lastensuojelun tai sosiaalitoimen tehtävästä.
