Tuo Larkinin kirja on varsin mielenkiintoinen kaikkiaan, antoi ainakin minulle uutta näkökulmaa.
Noita FBI:n tutkijoiden tuloksia pojista (toinen antisosiaalinen, toinen depressiivinen) hän tosiaan näyttää epäilevän. Näitä Larkin pitää "leimoina". Itse olen kyllä tämän Ochsbergin kanssa samaa mieltä, että Ericiä hoitaneen lääkärin OCD diagnoosi meni harakoille. Kirjassahan on myös arvelu, että Eric olisi kärsinyt kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä.
Olipa tauti mikä tahansa, kirjassa kuvatut koulukiusaamiset ovat varmasti vaikuttaneet tekoon.
Eric Harris & Dylan Klebold
En ole kirjaa kokonaisuudessaan lukenut, mutta pitänee haalia käsiini, jos se kerran on hyvä.
Erityisesti psykopaattidiagnoosi on tietysti ongelmallinen kaikenkaikkiaan, koska siinä leimataan ihminen parantumattomasti "epäihmiseksi" (ainakin FBIn analyysiinkin osallistunut Robert Hare on sitä mieltä että sympatiaa näihin ihmisiin ei kannata tuhlata lainkaan). Toisaalta FBIn porukalla ja muilla kriminaalispsykologeilla on kokemusta nimenomaan niistä ihmisistä, jotka todella tekevät äärimmäisiä tekoja (ja myös niistä rikollisista, jotka eivät ole psykopaatteja), siinä missä tavallinen psykologi (tai muu ihminen) ei varmasti ole halukas tällaista leimaa kovin helposti kehenkään liittämään. Mielestäni tässä tapauksessa ei ole samanlaista leimausproblematiikkaa kuin sairaan mutta vielä vakaviin rikoksiin syyllistymättömän teinin diagnosoinnissa. SIis Eric Harrisista ei voida enää tuon leiman avulla "tehdä" psykopaattia (kuten voisi käydä jos jotain elossaolevaa ihmistä aletaan kohdella kuin psykopaattia diagnooosin vuoksi), sitäpaitsi hänen tekonsa (jonka hän ilomielin toteutti eikä vain puhunut siitä, minkä monet tuntuvat unohtavan) itsessään tukee päiväkirjoista jne näkyvää persoonallisuutta.
Jotkut tietysti ovat ylipäänsäkin diagnooseja vastaan juuri siksi, että ne leimaavat ihmisiä. Noh, yksilöllistä vaihtelua varmasti esiintyy, mutta diagnoosi kuitenkin on tärkeä hoidon ja tutkimuksen apuväline.
Erityisesti psykopaattidiagnoosi on tietysti ongelmallinen kaikenkaikkiaan, koska siinä leimataan ihminen parantumattomasti "epäihmiseksi" (ainakin FBIn analyysiinkin osallistunut Robert Hare on sitä mieltä että sympatiaa näihin ihmisiin ei kannata tuhlata lainkaan). Toisaalta FBIn porukalla ja muilla kriminaalispsykologeilla on kokemusta nimenomaan niistä ihmisistä, jotka todella tekevät äärimmäisiä tekoja (ja myös niistä rikollisista, jotka eivät ole psykopaatteja), siinä missä tavallinen psykologi (tai muu ihminen) ei varmasti ole halukas tällaista leimaa kovin helposti kehenkään liittämään. Mielestäni tässä tapauksessa ei ole samanlaista leimausproblematiikkaa kuin sairaan mutta vielä vakaviin rikoksiin syyllistymättömän teinin diagnosoinnissa. SIis Eric Harrisista ei voida enää tuon leiman avulla "tehdä" psykopaattia (kuten voisi käydä jos jotain elossaolevaa ihmistä aletaan kohdella kuin psykopaattia diagnooosin vuoksi), sitäpaitsi hänen tekonsa (jonka hän ilomielin toteutti eikä vain puhunut siitä, minkä monet tuntuvat unohtavan) itsessään tukee päiväkirjoista jne näkyvää persoonallisuutta.
Jotkut tietysti ovat ylipäänsäkin diagnooseja vastaan juuri siksi, että ne leimaavat ihmisiä. Noh, yksilöllistä vaihtelua varmasti esiintyy, mutta diagnoosi kuitenkin on tärkeä hoidon ja tutkimuksen apuväline.
-
VoDKa
- Ainesta Watsoniksi
- Viestit: 4926
- Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 4:17 am
- Paikkakunta: Better place.
Brooksin kirja nyt luettu. Suomentelin tämän päivän ajan sieltä pätkiä, semmoisia jotka syystä tai toisesta jäi mieleen tai oli minulle uutta tietoa tai jotka kertoivat joitakin syitä tiettyihin tapahtumiin. Tekstiä on paljon, en saanut vielä suomennettua kaikkea mitä tapahtui lapsuudessa tai mitä tapahtui ammuskelujen jälkeen oikeudessa, mediassa tai hautajaisissa. Mutta melkoinen tapaus koko Columbine, mikäli Brooksiin on luottaminen (ja minä kyllä uskon häntä, vaikuttaa varsin fiksulta tapaukselta kaikin puolin).
Mutta joitakin suomennoksia nyt, lisää seuraa myöhemmin. (Yllä mainittu numero on sivunro, mistä se löytyy.) Kertoja on tosiaan yleensä aina Brooks, ellen ole toisin maininnut.
Yleistä:
Columbinesta
55
Testipäivänä Amerikan kansalaisuuden tunnilla, ne jotka olivat lopettaneet kokeensa aiemmin, olivat luvallisia käyttämään lopun ajasta lukemiseen. Eräänä päivänä kun olin jo saanut kokeen tehtyä kaivoin laukustani Ayn Randin kirjan Atlas Shrugged. Opettaja lähestyi minua ja otti kirjan pulpetiltani.
"Mitä sinä teet?" kysyin.
"En pitä Ayn Randista.", hän sanoi. "En halua että hänen kirjojaan luetaan luokkahuoneessani."
"Et voi tehdä sitä.", sanoin. Oikeastaan minä nauroin. En voinut uskoa sitä. "Otatko todellakin kirjan pois Amerikan kansalaisuuden tunnilla?"
Hän vastasi, että häiritsin muita jotka tekivät yhä testiä. Kohautin vain olkiani, tietäen että en voisi muuttaa hänen mieltään. Muutaman päivän päästä sain kirjani takaisin. Mutta en koskaan unohtanut. Lapset, jotka halusivat ajatella itse ja olla hieman pois perusruodusta, Columbine ei ollut hyvä paikka olla.
61
Kuvittele näkeväsi viehättävä luokallasi oleva tyttö käytävällä, mutta jonka kanssa et ole saanut koskaan tilaisuutta puhua. Jotenkin päädyt juttelemaan hänen kanssaan. Hän vaikuttaa mukavalta ja pidät hänestä ja hän jopa nauraa ja alat tulemaan toiveikkaaksi. Sitten kaksi jalkapallon pelaajaa tulee nurkan takaa ja sanoo "Hei, mitä helvettiä sinä teet, hintti? Luuletko tosiaan että sinulla on mitään mahdollisuuksia hänen kanssaan?" Ja sen jälkeen he tönivät sinut vasten lokeroita ja näytät säälittävältä luuserilta sen tytön edessä, johon yritit niin kovasti juuri äsken tehdä vaikutusta.
Sellaista tapahtui Columbinessa joka päivä.
98
Kun juttelimme luokissa kouluammuskeluista, lapset yleensä kertoilivat vitsejä siitä miten "se tapahtuisi seuraavaksi Columbinessa." He sanoivat, että Columbine ehdottomasti ensisijainen siihen, kaiken sen kiusaamisen ja vihan takia mikä vallitsi koulussamme.
Columbine oli nähnyt jo oman tragediansa sinä vuonna. 1998 oppilas nimeltä Robert Graig ampui isänsä ja sen jälkeen itsensä aseella heidän kotonaan.
Trench Coat Mafiasta (kirjan mukaan kirjoitetaan erikseen jokainen sana)
68
Jonkin verran Columbinen ammuskelun jälkeen useat tv-uutiset kertoivat että trench coat mafia oli eräänlainen kultti. Oli kertomuksia, että se oli kansainvälinen organisaatio tai että se oli uusnatsijärjestö. Tänä päivänä rinnastuksia tehdään yhä trench coat mafiaan; kuulin jopa tuota termiä käytettävän HBO:n tv-sarjassa Mullan alla hetki sitten.
Todellisuudessa, trench coat mafia ei ollut muuta kuin joukko ystävyksiä, jotka viettivät aikaa toistensa seurassa, pukeutuivat mustiin pitkiin takkeihin ja ylistivät itseään siitä, että olivat jotain muuta kuin urheilijat.
69
(Trench coat mafian jäsenet vihasivat urheilijoita.) Tunteet olivat molemminpuolisia. Urheilijat kutsuivat tyttöjä jotka hengasivat trench coat mafiaan kuuluvien kanssa huoriksi tai natsilesboiksi. Eräänä päivänä urheilijat heittivät ämpärillisen jääkulmää vettä erään ryhmään kuuluvan päälle, joka johti sitten tappeluun ulkona. Kun henkilökunta saapui, trench coat mafian jäsenet erotettiin kolmeksi päiväksi. Urheilijat, jotka olivat aloittaneet tappelun, eivät saaneet minkäänlaista rangaistusta.
69
Eräs trench coat mafian jäsenistä, Chris Morris, piti Ericistä erityisen paljon. Chris oli töissä Blackjack pizzassa, ravintolassa vain muutaman korttelin päässä Columbinesta, lähellä Cooper 7-teatteria. Hän järjesti Ericille työpaikan Ericin toisen vuoden loppupuolella; Dylan seurasi pian Ericiä.
Se oli heidän Blackjack pizza-työaikanaan, kun Eric ja Dylan todella alkoivat tulemaan läheisiksi. Ennen sitä he olivat olleet vain osana isoa ryhmää kaveruksia. Nyt he sitoivat keskenään suhteen, joka oli paljon vahvempi kuin mitä heillä oli meitä muita kohtaan.
Doomista:
65-66
Hän usein heittäytyi luovaksi; yksi kenttä, nimeltään "Hockey" oli kenttä, jossa vastapuolet jahtasivat toisiaan jääkiekkokentällä, jonka pinta oli jään peitossa niin että hahmot liukuivat ympäriinsä kävellessään. Toinen kenttä perustui taasen Mortal Kombatiin, jossa ei ollut aseita ja pelaajien piti hakata toisensa kuoliaiksi. Eräässä kentässä, jota Eric kutsui yksinkertaisesti vain "Deathmatch in Bricks"iksi, oli valtava huone täynnä portaikkoja, piikkejä, pimeitä luolia, virtaavaa jokea ja sokkeloa. Kentän seinälle Eric kirjoitti oman sähköpostiosoitteensa, jotta kenttää onlinessa pelanneet voisivat kirjoittaa hänelle kertoakseen omista ajatuksistaan sen suhteen.
Ericistä (ja Dylanista):
56-57
Pidin hänestä (Ericistä); en vain siksi että hän oli fiksu, vaan hänellä oli myös kieroutunut huumorintaju. Lisäksi hänellä oli erittäin uniikkeja tapoja näyttää tunteitaan.
Eräs tyttö, Tiffany Typher, matkusti usein bussissa kanssamme ja Eric veikin hänet tanssijaisiin ensimmäisenä vuotenaan. Valitettavasti kuitenkin se oli heidän ainoa deittinsä; hän (Tiffany) ei halunnut enää käydä Ericin kanssa toistamiseen ulkona. Ericiä se harmitti, sillä hän oli pitänyt Tiffanysta paljon. Joten hän päätti pilailla kostoksi Tiffanyn kustannuksella.
Päätimme käyttää tekoverta, jota oli jäänyt yli halloweenilta jättääksemme Tiffanylle muiston. Kun me kolme kuljimme Ericin talon ohitse, aloin puhumaan Tiffanylle saadakseni hetkeksi hänen huomionsa sillä välin kun Eric toteutti suunnitelmaansa. Sitten, kun hän oli valmis, hän pääsi huudon.
Käännyimme molemmat katsomaan nähdäksemme maassa makaavan Ericin verinen kivi kädessään. Hänen päänsä ja niskansa olivat tekoveren peitossa eikä hän enää liikkunut; näytti siltä, kuin hän olisi lyönyt kivellä oman päänsä sisään.
Parin sekunnin ajan leikin mukana, näytellen piittaavani ystävästäni. Sitten en voinut enää olla nauramatta ja suorastaan räjähdin nauramaan. Eric nauroi myös, kikattaen hysteerisenä samalla kun nousi verisenä ylös. Tiffany kertoi hänelle Ericin olevan erittäin kypsymätön ja juoksi pois. Tarpeetonta lienee sanoa, Eric ei ollut yhtään lähempänä päästäkseen uusille treffeille hänen kanssaan sen jälkeen.
75
Randy Brown: "Ajatukseni Ericistä olivat, että olin ajamassa hänen talonsa ohitse ja näin hänet ikkunasta koneensa äärellä joka ilta, joka kerta kun ajoin ohitse." sanoo Randy Brown. "Harrisin huone on etuosassa taloa ja joka kerta kun menin siitä ohitse, hän oli siellä. Se oli kammottavaa."
71
Tuona syksynä (1998) Eric oli alkanut pukeutumaan mustaan, juuri kuten trench coat mafian jäsenet. Ei menisi kauaa, kun Dylan matki häntä.
71-72
"The Rebels" on Columbinen urheilijoiden joukkueen nimi. Eric adoptoi nimen kuvaillakseen ei vain itseään - hän meni lempinimellä REB sekä onlinessa että töissä - mutta myös "koston" tekoja joita hän ja Dylan olivat alkaneet toteuttamaan.
Ericillä oli mukanaan spray-maaleja ja pikaliimaa ja hän kertoi kuinka hän ja Dylan aikoisivat hiippiä ihmisten taloille ja vandalisoida niitä, koska kyseinen henkilö oli sanonut tai tehnyt jotain mikä oli suututtanut heidät. Ehkäpä Eric ja Dylan liimaisivat jonkun ovet kiinni tai maalaisivat sanan heidän etupihalleen. He tekivät näitä tekoja nyt ei Eric Harrisina ja Dylan Kleboldina, vaan REBinä ja VoDkAna, kapinallisina.
Luulen, että tarina mikä häiritsi minua eniten oli se, minkä he kertoivat halloweenyöstä ensimmäisenä vuonna. Sinä yönä he kaksi olivat menneet katolle ilma-aseen kanssa ja ampuivat pari kertaa kierroksella olevia lapsia. He sanoivat että lapset katsoivat ympärilleen, hämmentyneinä siitä mikä oli iskenyt heihin, mutta koska Eric ja Dylan olivat pimeässä katon suojissa, heitä ei koskaan huomattu. He kertoivat tämän ruokatunnilla, nauraen kuin se olisi paras vitsi maailmassa.
73-74
Ei tarvittu paljoa, jotta Eric suuttui. Ensimmäisen vuoden talvella opin sen kantapään kautta.
Se ei ollut mikään massiivinen taistelu joka ajoi minut ja Ericin erilleen, tai vitsi joka levisi käsistä. Eric päätti vihata minua koska en antanut hänelle kyytiä kouluun.
Kun Eric oli aloittelija, hän sai kyydin koululle isoveljeltään Keviniltä. Nyt kun Kevin oli valmistunut ja lähtenyt collegeen, Eric joutui kulkemaan taas bussilla jatkuvasti, koska hänellä ei vielä ollut ajokorttia. Joten hän alkoi matkustamaan minun kanssani sen sijaan.
Minusta ja jätkästä nimeltä Trevor Dolac oli tullut ystäviä Columbinen erään ohjelman kautta. Hän ja minä ajoimme vuorotellen kouluun. Ensimmäisellä viikolla minä ajoin maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina, kun taas Trevor ajoi tiistaina ja torstaina. Seuraavalla viikolla vaihdoimme. Eric yksinkertaisesti vain matkusti kyydissämme.
Kuitenkin, kaikki jotka tuntevat minut, tietävät etten ole ihan täysin täsmällinen. Koska en välittänyt juurikaan koulusta, nukuin pommiin usein aamuisin, jonka vuoksi olin jatkuvasti noin 10 minuuttia aikataulusta myöhässä. Trevor ei koskaan hermostunut siitä, mutta se ajoi Ericin hulluksi. Jokaisena aamuna koko ajomatkan ajan kaikki mitä kuulin oli Eric valittamassa kuinka minun täytyisi ryhdistäytyä.
Eräänä aamuna nukuin jälleen pommiin. Trevor soitti minulle, ihmetellen missä olen.
"Anteeksi.", sanoin. "Olen ihan pian siellä."
Kun pukeuduin, puhelin soi jälleen. Tällä kertaa se oli Eric. Tiesin mitä hän aikoisi sanoa jo ennen kuin nostin kuulokkeen.
En tarvitse tätä, ajattelin. Kuitenkin, en pyytänyt Ericiltä edes bensarahaa. Olin jatkuvasti myöhässä ja luulisi Ericinkin sen tietävän jo tähän mennessä. Ja silti hän pyysi jatkuvasti minulta kyytiä kouluun, eikö? Joten hän tiesi kyllä mitä sai. Sanoin hänelle olevani myöhässä. Oletin, että hän saisi toisen kyydin.
Valitettavasti Ericin bussi oli kuitenkin jo lähtenyt. Hän oli melko vihainen sen vuoksi ja alkoi huutamaan minulle mikä mulkku olinkaan. Annoin hänen huutaa hetken, kunnes suljin puhelimen.
Muutamaa minuuttia myöhemmin olin Trevorin talolla. "Eric on hieman ämmä tänään.", sanoin Trevorille kun pääsin autoon. "Emme nouda häntä tänään. Ajamme vain suoraan koululle."
Me lähdimme naapurustosta kohti Pierce streetiä. Tuttu auto peruutti edessämme tielle. Eric oli vaatinut kyytiä isältään.
Kun herra Harris näki automme, hän pysäytti auton ja teimme saman. Eric nousi pois isänsä autosta ja kiipesi takapenkillemme.
"Senkin paskiainen!", hän sanoi. "Olen kymmenen vitun minuuttia myöhässä jo valmiiksi! Isäni on vihainen minulle. En voi luottaa sinuun missään!"
Olin saanut tarpeekseni. Käännyin ja tuijotin suoraan häntä. "Se siitä. En tarvitse tätä paskaa joka aamu. En anna sinulle enää kyytejä kouluun aamuisin."
75
Seuraavan kerran kun Eric näki minut koulussa, hän kieltäytyi tunnistamasta minua; kävelin hänen ohitseen käytävällä ja sanoin "Hei, Eric." ja hän vain tuijotti. Kun tajusin että hän aikoi tehdä numeron siitä mitä tapahtui, ärsyynnyin niin paljon että päätin lopettaa hänelle puhumisen myös.
75
Ensimmäistä kertaa Judy Brown epäili jotain olevan vialla kun Brooks tuli kotiin ja kertoi hänelle että Eric kieltäytyi puhumasta hänen pojalleen Aaronille (Brooksin veli). Aaron oli kommentoinut Ericille netissä jotakin sellaista kuin "Hei, tyyppi, hanki elämä; olet koneella ihan liikaa." Se oli tarkoitettu ystävälliseksi kiusoitteluksi, mutta Eric ei käsittänyt sitä niin.
76
Eric oli päättänyt, ettei hän pitänyt tavasta jolla Nick (Baumgart) nauroi. Se oli naurettavaa, mutta ei yhtään sen typerämpää kuin valita vihaavani veljeäni sen vuoksi kun hän käski Ericiä viettämään enemmän aikaa pois koneelta, tai minun vihaamiseni koska en halunnut ajaa häntä koululle enää.
76
Pukeutuen perinteisiin "tehtävävaatteisiinsa" Eric ja Dylan hiipivät Nickin talolle eräänä yönä. Ha panivat superliimaa kaikkiin talon lukkoihin ja yrittivät sen jälkeen sytyttää tuleen kaikki kasvit ja pensaat ulkopuolelta.
Sitten, seuraavana päivänä, Eric meni Nickin luokse ja sanoi: "Olen pahoillani talosi vuoksi. Puhuin joidenkin ihmisten kanssa ja kuulin, että Brooks teki sen."
77-78
Muutama viikko sen jälkeen kun Eric ja minä lopetimme puhumisen toisillemme, Trevor ja minä ajoimme kotiin koulusta erillisissä autoissa. Trevor ajoi edelläni ja pysähtyi lähellä kotiani stop-merkin kohdalla.
Merkki sijaitsi aivan bussipysäkin vieressä. Eric, joka matkusti bussilla jälleen, oli heittelemässä lumipalloja muiden koulun lasten kanssa.
Kun Eric huomasi Trevorin, hän otti räystäästä roikkuvan jääpalasen. Hän heitti sen niin lujaa kuin pystyi Trevorin autoa kohden, aiheuttaen lommon peräkontin kohdalle. Sitten, sekuntiakaan hukkaamatta, hän otti toisen jääpalan ja heitti sen minun autoani kohden.
Jää osui suoraan tuulilasiini; kuulin räsähtävän äänen. Se ei ollut ollut iso pala, mutta tarpeeksi iso saadakseen aikaan pieniä säröjä ympäri lasia.
Olin tyrmistynyt. Iskin jarrut kunnolla pohjaan ja kurkotin ulos ikkunasta, huutaen. "Haista vittu! Haista vittu, Eric! Sinä maksat tästä vielä!"
Eric nauroi minulle. "Pussaa persettäni, Brooks! Minä en maksa paskaakaan!"
78-79
Istuimme alas olohuoneessa ja kerroin hänelle (Ericin äidille) kaiken mitä Eric oli tehnyt viime kuukausina. "Poikanne on hiippaillut ympäriinsä öisin," sanoin. "Hän tuhoaa juttuja. Hän on uhkaillut ihmisiä. Ja juuri äsken hän rikkoi tuulilasini."
Hän ei näyttänyt uskovan minua. Hän pyysi minua jatkuvasti rauhoittumaan. Se teki minut vain vihaisemmaksi.
"Hänellä on alkoholia huoneessaan," sanoin. "Tutkikaa se. Hänellä on spraymaalipurkkeja huoneessaan. Etsikää ne. Eric on sekaisin, teidän täytyy tietää se. Minä aion lähteä täältä ennen kuin hän tulee kotiin, koska en voi käsitellä tätä juttua hänen kanssaan juuri nyt."
Rouva Harris halusi minun jäävän, istuvan alas ja puhuvan Ericin kanssa tästä, ihan kuin olisimme koulun kansliassa tai jotain. Puistin päätäni. "Minä lähden.", sanoin ennen kuin lähdin takaisin autoon ja kotiin.
Selvisi, että sillä välin Trevor oli tehnyt oman tehtävänsä. Kun minä menin Harrisien talolle, hän oli ajanut takaisin bussipysäkille, minne Eric ja hänen ystävänsä olivat jättäneet reppunsa kun he jatkoivat lumipallosotaa. Trevor pysähtyi, nappasi Ericin repun, heitti sen auton takapenkille ja ajoi takaisin talollemme.
Äitini päätti, että me kohtaisimme Ericin hänen kotonaan. Kun pääsin kotiin, kaikki me kolme ahtauduimme autoon; äitini ajoi. Olin matkustajan penkillä ja Trevor istui takana.
Ajoimme takaisin bussipysäkille ja pysäytimme, äitini avatessa ikkunan ja pyytäen Ericin luoksemme.
"Sanoin lapsille: "Lukitkaa ovet. Minä aion avata ikkunaa vain hieman.", Judy Brown kertoo. "Ja he tekivät sen ja minä sanoin: 'Eric, meillä on reppusi ja vien sen äidillesi. Tapaa meidät siellä.'"
Ericin reaktoi järkytti heitä kaikkia. Hänen kasvonsa muuttuivat punaisiksi ja yhtäkkiä hän alkoi potkia ja töniä autoa, kiskoen ovenkahvaa niin lujaa kuin pystyi. Hän kirkui heitä päästämään hänet sisään.
Kukaan, ei edes Brooks, ollut nähnyt Ericin käyttäytyvän aiemmin niin.
"Hän vain sekosi.", Judy Brown sanoo. "Aloin ajamaan hitaasti poispäin ja hän ei vain päästänyt irti. Sanoin "Mene kauemmaksi autosta. Tavataan äitisi luona." Hän ei kuunnellut. Hän vain jatkoi huutamista "Anna minulle reppuni!" Trevor siirtyi toiselle puolelle autoa, kauemmaksi hänestä. Olimme kaikki peloissamme.
Judy ajoi Ericin talolle; Kathy Harris seisoi ajotiellä. Judy nousi ulos autosta ja antoi repun hänelle, selittäen mitä oli tapahtunut Brooksin tuulilasille.
80
Kathy Harrisin silmiin nousivat kyyneleet. Judy tunsi välittömästi sympatiaa häntä kohtaan. Hän muistaa Kathy Harrisin "erittäin lempeänä ja mukavana naisena."
80
Seuraavana päivänä koulussa kuulin ystävieni kautta, että Eric oli yhä vihainen. Ystäväni eivät kertoneet minulle tarkemmin, mutta he sanoivat että Eric uhkaili minua. Menin kotiin ja kerroin äidilleni, joka soitti poliisille. Konstaapeli tulikin kotiimme ja me kerroimme hänelle, mitä oli menossa.
Äitini kuvaili tuulilasi-tapausta. "Hän kuvittelee, että pääsi pälkähästä," hän kertoi konstaapelille. "Pyydän, menkää käymään siellä ja kertokaa, ettei hän päässyt." Konstaapeli sympatisoi tilannetta. Hän kertoi ymmärtävänsä kuinka järkyttävä kiusaaja voisi olla. Hän sanoi käyvänsä Harrisien kotona, vain muutaman korttelin päässä ja keskustelevansa rauhoittaakseen Ericiä hieman.
Luulen, että hän teki sen, sillä myöhemmin illalla saimme toisen soiton Harriseilta. Tällä kertaa se oli herra Harris, joka kertoi tuovansa Ericin meille pyytämään anteeksi.
Äitini otti minut ja Aaronin luokseen. "Haluan teidän molempien menevän makuuhuoneeseen, älkääkä tulko ulos," hän sanoi. Me menimme ja kuuntelimme ovella, kun Eric tuli sisälle.
"Eric tuli ja seisoi ovensuussa ja hänellä oli tämä teeskennelty sävy äänessään," Judy sanoo. "Rouva Brown, en tarkoittanut mitään pahaa ja sinä tiedät etten tekisi mitään satuttaakseni Brooksia..." Annoin hänen lopettaa, mutta saatoin koko ajan nähdä näyttelyn läpi. Ja sitten sanoin, "Tiedätkös, Eric, sinä voit huijata isääsi, mutta sinä et voi huijata minua."
"Se näytti yllättävän hänet. Hän sanoi, "Väitätkö minua valehtelijaksi?" Muistan sen hyvin tarkkaan. Ja sanoin, "Kyllä, väitän. Ja jos tulet koskaan meidän kadullemme tai teet mitään Brooksille enää ikinä - jos edes näen sinut kadullamme koskaan - soitan heti poliisille."
Eric oli järkyttynyt näistä Judyn sanoista. Hän ei sanonut enää mitään; hän vain kääntyi ja käveli isänsä luokse, joka odotti häntä autossa.
81
Myöhemmin sinä iltana, Kathy Harris kutsui Judyn kotiinsa keskustellakseen tapauksesta. Judyn mukaan Kathy halusi kuunnella, mutta hänen miehensä, Wayne, väitti koko ajan ettei Eric tarkoittanut sitä.
"Hän sanoi: 'Tämä on vain lasten juttuja. Totuus on, että Eric pelkää sinua.'" Minä sanoin: "Kuule, poikasi ei pelkää minua - hän kävi minun ja autoni kimppuun." Ja hän vastasi: "Poikani sanoi että hän pelkää sinua." Hän ei halunnut kuulla että hänen pojassaan oli mitään vikaa.
87
Herra Harris ei tehnyt mitään tuulilasitapauksen vuoksi; hän ei edes tarjoutunut maksamaan korjausta.
Mutta joitakin suomennoksia nyt, lisää seuraa myöhemmin. (Yllä mainittu numero on sivunro, mistä se löytyy.) Kertoja on tosiaan yleensä aina Brooks, ellen ole toisin maininnut.
Yleistä:
Columbinesta
55
Testipäivänä Amerikan kansalaisuuden tunnilla, ne jotka olivat lopettaneet kokeensa aiemmin, olivat luvallisia käyttämään lopun ajasta lukemiseen. Eräänä päivänä kun olin jo saanut kokeen tehtyä kaivoin laukustani Ayn Randin kirjan Atlas Shrugged. Opettaja lähestyi minua ja otti kirjan pulpetiltani.
"Mitä sinä teet?" kysyin.
"En pitä Ayn Randista.", hän sanoi. "En halua että hänen kirjojaan luetaan luokkahuoneessani."
"Et voi tehdä sitä.", sanoin. Oikeastaan minä nauroin. En voinut uskoa sitä. "Otatko todellakin kirjan pois Amerikan kansalaisuuden tunnilla?"
Hän vastasi, että häiritsin muita jotka tekivät yhä testiä. Kohautin vain olkiani, tietäen että en voisi muuttaa hänen mieltään. Muutaman päivän päästä sain kirjani takaisin. Mutta en koskaan unohtanut. Lapset, jotka halusivat ajatella itse ja olla hieman pois perusruodusta, Columbine ei ollut hyvä paikka olla.
61
Kuvittele näkeväsi viehättävä luokallasi oleva tyttö käytävällä, mutta jonka kanssa et ole saanut koskaan tilaisuutta puhua. Jotenkin päädyt juttelemaan hänen kanssaan. Hän vaikuttaa mukavalta ja pidät hänestä ja hän jopa nauraa ja alat tulemaan toiveikkaaksi. Sitten kaksi jalkapallon pelaajaa tulee nurkan takaa ja sanoo "Hei, mitä helvettiä sinä teet, hintti? Luuletko tosiaan että sinulla on mitään mahdollisuuksia hänen kanssaan?" Ja sen jälkeen he tönivät sinut vasten lokeroita ja näytät säälittävältä luuserilta sen tytön edessä, johon yritit niin kovasti juuri äsken tehdä vaikutusta.
Sellaista tapahtui Columbinessa joka päivä.
98
Kun juttelimme luokissa kouluammuskeluista, lapset yleensä kertoilivat vitsejä siitä miten "se tapahtuisi seuraavaksi Columbinessa." He sanoivat, että Columbine ehdottomasti ensisijainen siihen, kaiken sen kiusaamisen ja vihan takia mikä vallitsi koulussamme.
Columbine oli nähnyt jo oman tragediansa sinä vuonna. 1998 oppilas nimeltä Robert Graig ampui isänsä ja sen jälkeen itsensä aseella heidän kotonaan.
Trench Coat Mafiasta (kirjan mukaan kirjoitetaan erikseen jokainen sana)
68
Jonkin verran Columbinen ammuskelun jälkeen useat tv-uutiset kertoivat että trench coat mafia oli eräänlainen kultti. Oli kertomuksia, että se oli kansainvälinen organisaatio tai että se oli uusnatsijärjestö. Tänä päivänä rinnastuksia tehdään yhä trench coat mafiaan; kuulin jopa tuota termiä käytettävän HBO:n tv-sarjassa Mullan alla hetki sitten.
Todellisuudessa, trench coat mafia ei ollut muuta kuin joukko ystävyksiä, jotka viettivät aikaa toistensa seurassa, pukeutuivat mustiin pitkiin takkeihin ja ylistivät itseään siitä, että olivat jotain muuta kuin urheilijat.
69
(Trench coat mafian jäsenet vihasivat urheilijoita.) Tunteet olivat molemminpuolisia. Urheilijat kutsuivat tyttöjä jotka hengasivat trench coat mafiaan kuuluvien kanssa huoriksi tai natsilesboiksi. Eräänä päivänä urheilijat heittivät ämpärillisen jääkulmää vettä erään ryhmään kuuluvan päälle, joka johti sitten tappeluun ulkona. Kun henkilökunta saapui, trench coat mafian jäsenet erotettiin kolmeksi päiväksi. Urheilijat, jotka olivat aloittaneet tappelun, eivät saaneet minkäänlaista rangaistusta.
69
Eräs trench coat mafian jäsenistä, Chris Morris, piti Ericistä erityisen paljon. Chris oli töissä Blackjack pizzassa, ravintolassa vain muutaman korttelin päässä Columbinesta, lähellä Cooper 7-teatteria. Hän järjesti Ericille työpaikan Ericin toisen vuoden loppupuolella; Dylan seurasi pian Ericiä.
Se oli heidän Blackjack pizza-työaikanaan, kun Eric ja Dylan todella alkoivat tulemaan läheisiksi. Ennen sitä he olivat olleet vain osana isoa ryhmää kaveruksia. Nyt he sitoivat keskenään suhteen, joka oli paljon vahvempi kuin mitä heillä oli meitä muita kohtaan.
Doomista:
65-66
Hän usein heittäytyi luovaksi; yksi kenttä, nimeltään "Hockey" oli kenttä, jossa vastapuolet jahtasivat toisiaan jääkiekkokentällä, jonka pinta oli jään peitossa niin että hahmot liukuivat ympäriinsä kävellessään. Toinen kenttä perustui taasen Mortal Kombatiin, jossa ei ollut aseita ja pelaajien piti hakata toisensa kuoliaiksi. Eräässä kentässä, jota Eric kutsui yksinkertaisesti vain "Deathmatch in Bricks"iksi, oli valtava huone täynnä portaikkoja, piikkejä, pimeitä luolia, virtaavaa jokea ja sokkeloa. Kentän seinälle Eric kirjoitti oman sähköpostiosoitteensa, jotta kenttää onlinessa pelanneet voisivat kirjoittaa hänelle kertoakseen omista ajatuksistaan sen suhteen.
Ericistä (ja Dylanista):
56-57
Pidin hänestä (Ericistä); en vain siksi että hän oli fiksu, vaan hänellä oli myös kieroutunut huumorintaju. Lisäksi hänellä oli erittäin uniikkeja tapoja näyttää tunteitaan.
Eräs tyttö, Tiffany Typher, matkusti usein bussissa kanssamme ja Eric veikin hänet tanssijaisiin ensimmäisenä vuotenaan. Valitettavasti kuitenkin se oli heidän ainoa deittinsä; hän (Tiffany) ei halunnut enää käydä Ericin kanssa toistamiseen ulkona. Ericiä se harmitti, sillä hän oli pitänyt Tiffanysta paljon. Joten hän päätti pilailla kostoksi Tiffanyn kustannuksella.
Päätimme käyttää tekoverta, jota oli jäänyt yli halloweenilta jättääksemme Tiffanylle muiston. Kun me kolme kuljimme Ericin talon ohitse, aloin puhumaan Tiffanylle saadakseni hetkeksi hänen huomionsa sillä välin kun Eric toteutti suunnitelmaansa. Sitten, kun hän oli valmis, hän pääsi huudon.
Käännyimme molemmat katsomaan nähdäksemme maassa makaavan Ericin verinen kivi kädessään. Hänen päänsä ja niskansa olivat tekoveren peitossa eikä hän enää liikkunut; näytti siltä, kuin hän olisi lyönyt kivellä oman päänsä sisään.
Parin sekunnin ajan leikin mukana, näytellen piittaavani ystävästäni. Sitten en voinut enää olla nauramatta ja suorastaan räjähdin nauramaan. Eric nauroi myös, kikattaen hysteerisenä samalla kun nousi verisenä ylös. Tiffany kertoi hänelle Ericin olevan erittäin kypsymätön ja juoksi pois. Tarpeetonta lienee sanoa, Eric ei ollut yhtään lähempänä päästäkseen uusille treffeille hänen kanssaan sen jälkeen.
75
Randy Brown: "Ajatukseni Ericistä olivat, että olin ajamassa hänen talonsa ohitse ja näin hänet ikkunasta koneensa äärellä joka ilta, joka kerta kun ajoin ohitse." sanoo Randy Brown. "Harrisin huone on etuosassa taloa ja joka kerta kun menin siitä ohitse, hän oli siellä. Se oli kammottavaa."
71
Tuona syksynä (1998) Eric oli alkanut pukeutumaan mustaan, juuri kuten trench coat mafian jäsenet. Ei menisi kauaa, kun Dylan matki häntä.
71-72
"The Rebels" on Columbinen urheilijoiden joukkueen nimi. Eric adoptoi nimen kuvaillakseen ei vain itseään - hän meni lempinimellä REB sekä onlinessa että töissä - mutta myös "koston" tekoja joita hän ja Dylan olivat alkaneet toteuttamaan.
Ericillä oli mukanaan spray-maaleja ja pikaliimaa ja hän kertoi kuinka hän ja Dylan aikoisivat hiippiä ihmisten taloille ja vandalisoida niitä, koska kyseinen henkilö oli sanonut tai tehnyt jotain mikä oli suututtanut heidät. Ehkäpä Eric ja Dylan liimaisivat jonkun ovet kiinni tai maalaisivat sanan heidän etupihalleen. He tekivät näitä tekoja nyt ei Eric Harrisina ja Dylan Kleboldina, vaan REBinä ja VoDkAna, kapinallisina.
Luulen, että tarina mikä häiritsi minua eniten oli se, minkä he kertoivat halloweenyöstä ensimmäisenä vuonna. Sinä yönä he kaksi olivat menneet katolle ilma-aseen kanssa ja ampuivat pari kertaa kierroksella olevia lapsia. He sanoivat että lapset katsoivat ympärilleen, hämmentyneinä siitä mikä oli iskenyt heihin, mutta koska Eric ja Dylan olivat pimeässä katon suojissa, heitä ei koskaan huomattu. He kertoivat tämän ruokatunnilla, nauraen kuin se olisi paras vitsi maailmassa.
73-74
Ei tarvittu paljoa, jotta Eric suuttui. Ensimmäisen vuoden talvella opin sen kantapään kautta.
Se ei ollut mikään massiivinen taistelu joka ajoi minut ja Ericin erilleen, tai vitsi joka levisi käsistä. Eric päätti vihata minua koska en antanut hänelle kyytiä kouluun.
Kun Eric oli aloittelija, hän sai kyydin koululle isoveljeltään Keviniltä. Nyt kun Kevin oli valmistunut ja lähtenyt collegeen, Eric joutui kulkemaan taas bussilla jatkuvasti, koska hänellä ei vielä ollut ajokorttia. Joten hän alkoi matkustamaan minun kanssani sen sijaan.
Minusta ja jätkästä nimeltä Trevor Dolac oli tullut ystäviä Columbinen erään ohjelman kautta. Hän ja minä ajoimme vuorotellen kouluun. Ensimmäisellä viikolla minä ajoin maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina, kun taas Trevor ajoi tiistaina ja torstaina. Seuraavalla viikolla vaihdoimme. Eric yksinkertaisesti vain matkusti kyydissämme.
Kuitenkin, kaikki jotka tuntevat minut, tietävät etten ole ihan täysin täsmällinen. Koska en välittänyt juurikaan koulusta, nukuin pommiin usein aamuisin, jonka vuoksi olin jatkuvasti noin 10 minuuttia aikataulusta myöhässä. Trevor ei koskaan hermostunut siitä, mutta se ajoi Ericin hulluksi. Jokaisena aamuna koko ajomatkan ajan kaikki mitä kuulin oli Eric valittamassa kuinka minun täytyisi ryhdistäytyä.
Eräänä aamuna nukuin jälleen pommiin. Trevor soitti minulle, ihmetellen missä olen.
"Anteeksi.", sanoin. "Olen ihan pian siellä."
Kun pukeuduin, puhelin soi jälleen. Tällä kertaa se oli Eric. Tiesin mitä hän aikoisi sanoa jo ennen kuin nostin kuulokkeen.
En tarvitse tätä, ajattelin. Kuitenkin, en pyytänyt Ericiltä edes bensarahaa. Olin jatkuvasti myöhässä ja luulisi Ericinkin sen tietävän jo tähän mennessä. Ja silti hän pyysi jatkuvasti minulta kyytiä kouluun, eikö? Joten hän tiesi kyllä mitä sai. Sanoin hänelle olevani myöhässä. Oletin, että hän saisi toisen kyydin.
Valitettavasti Ericin bussi oli kuitenkin jo lähtenyt. Hän oli melko vihainen sen vuoksi ja alkoi huutamaan minulle mikä mulkku olinkaan. Annoin hänen huutaa hetken, kunnes suljin puhelimen.
Muutamaa minuuttia myöhemmin olin Trevorin talolla. "Eric on hieman ämmä tänään.", sanoin Trevorille kun pääsin autoon. "Emme nouda häntä tänään. Ajamme vain suoraan koululle."
Me lähdimme naapurustosta kohti Pierce streetiä. Tuttu auto peruutti edessämme tielle. Eric oli vaatinut kyytiä isältään.
Kun herra Harris näki automme, hän pysäytti auton ja teimme saman. Eric nousi pois isänsä autosta ja kiipesi takapenkillemme.
"Senkin paskiainen!", hän sanoi. "Olen kymmenen vitun minuuttia myöhässä jo valmiiksi! Isäni on vihainen minulle. En voi luottaa sinuun missään!"
Olin saanut tarpeekseni. Käännyin ja tuijotin suoraan häntä. "Se siitä. En tarvitse tätä paskaa joka aamu. En anna sinulle enää kyytejä kouluun aamuisin."
75
Seuraavan kerran kun Eric näki minut koulussa, hän kieltäytyi tunnistamasta minua; kävelin hänen ohitseen käytävällä ja sanoin "Hei, Eric." ja hän vain tuijotti. Kun tajusin että hän aikoi tehdä numeron siitä mitä tapahtui, ärsyynnyin niin paljon että päätin lopettaa hänelle puhumisen myös.
75
Ensimmäistä kertaa Judy Brown epäili jotain olevan vialla kun Brooks tuli kotiin ja kertoi hänelle että Eric kieltäytyi puhumasta hänen pojalleen Aaronille (Brooksin veli). Aaron oli kommentoinut Ericille netissä jotakin sellaista kuin "Hei, tyyppi, hanki elämä; olet koneella ihan liikaa." Se oli tarkoitettu ystävälliseksi kiusoitteluksi, mutta Eric ei käsittänyt sitä niin.
76
Eric oli päättänyt, ettei hän pitänyt tavasta jolla Nick (Baumgart) nauroi. Se oli naurettavaa, mutta ei yhtään sen typerämpää kuin valita vihaavani veljeäni sen vuoksi kun hän käski Ericiä viettämään enemmän aikaa pois koneelta, tai minun vihaamiseni koska en halunnut ajaa häntä koululle enää.
76
Pukeutuen perinteisiin "tehtävävaatteisiinsa" Eric ja Dylan hiipivät Nickin talolle eräänä yönä. Ha panivat superliimaa kaikkiin talon lukkoihin ja yrittivät sen jälkeen sytyttää tuleen kaikki kasvit ja pensaat ulkopuolelta.
Sitten, seuraavana päivänä, Eric meni Nickin luokse ja sanoi: "Olen pahoillani talosi vuoksi. Puhuin joidenkin ihmisten kanssa ja kuulin, että Brooks teki sen."
77-78
Muutama viikko sen jälkeen kun Eric ja minä lopetimme puhumisen toisillemme, Trevor ja minä ajoimme kotiin koulusta erillisissä autoissa. Trevor ajoi edelläni ja pysähtyi lähellä kotiani stop-merkin kohdalla.
Merkki sijaitsi aivan bussipysäkin vieressä. Eric, joka matkusti bussilla jälleen, oli heittelemässä lumipalloja muiden koulun lasten kanssa.
Kun Eric huomasi Trevorin, hän otti räystäästä roikkuvan jääpalasen. Hän heitti sen niin lujaa kuin pystyi Trevorin autoa kohden, aiheuttaen lommon peräkontin kohdalle. Sitten, sekuntiakaan hukkaamatta, hän otti toisen jääpalan ja heitti sen minun autoani kohden.
Jää osui suoraan tuulilasiini; kuulin räsähtävän äänen. Se ei ollut ollut iso pala, mutta tarpeeksi iso saadakseen aikaan pieniä säröjä ympäri lasia.
Olin tyrmistynyt. Iskin jarrut kunnolla pohjaan ja kurkotin ulos ikkunasta, huutaen. "Haista vittu! Haista vittu, Eric! Sinä maksat tästä vielä!"
Eric nauroi minulle. "Pussaa persettäni, Brooks! Minä en maksa paskaakaan!"
78-79
Istuimme alas olohuoneessa ja kerroin hänelle (Ericin äidille) kaiken mitä Eric oli tehnyt viime kuukausina. "Poikanne on hiippaillut ympäriinsä öisin," sanoin. "Hän tuhoaa juttuja. Hän on uhkaillut ihmisiä. Ja juuri äsken hän rikkoi tuulilasini."
Hän ei näyttänyt uskovan minua. Hän pyysi minua jatkuvasti rauhoittumaan. Se teki minut vain vihaisemmaksi.
"Hänellä on alkoholia huoneessaan," sanoin. "Tutkikaa se. Hänellä on spraymaalipurkkeja huoneessaan. Etsikää ne. Eric on sekaisin, teidän täytyy tietää se. Minä aion lähteä täältä ennen kuin hän tulee kotiin, koska en voi käsitellä tätä juttua hänen kanssaan juuri nyt."
Rouva Harris halusi minun jäävän, istuvan alas ja puhuvan Ericin kanssa tästä, ihan kuin olisimme koulun kansliassa tai jotain. Puistin päätäni. "Minä lähden.", sanoin ennen kuin lähdin takaisin autoon ja kotiin.
Selvisi, että sillä välin Trevor oli tehnyt oman tehtävänsä. Kun minä menin Harrisien talolle, hän oli ajanut takaisin bussipysäkille, minne Eric ja hänen ystävänsä olivat jättäneet reppunsa kun he jatkoivat lumipallosotaa. Trevor pysähtyi, nappasi Ericin repun, heitti sen auton takapenkille ja ajoi takaisin talollemme.
Äitini päätti, että me kohtaisimme Ericin hänen kotonaan. Kun pääsin kotiin, kaikki me kolme ahtauduimme autoon; äitini ajoi. Olin matkustajan penkillä ja Trevor istui takana.
Ajoimme takaisin bussipysäkille ja pysäytimme, äitini avatessa ikkunan ja pyytäen Ericin luoksemme.
"Sanoin lapsille: "Lukitkaa ovet. Minä aion avata ikkunaa vain hieman.", Judy Brown kertoo. "Ja he tekivät sen ja minä sanoin: 'Eric, meillä on reppusi ja vien sen äidillesi. Tapaa meidät siellä.'"
Ericin reaktoi järkytti heitä kaikkia. Hänen kasvonsa muuttuivat punaisiksi ja yhtäkkiä hän alkoi potkia ja töniä autoa, kiskoen ovenkahvaa niin lujaa kuin pystyi. Hän kirkui heitä päästämään hänet sisään.
Kukaan, ei edes Brooks, ollut nähnyt Ericin käyttäytyvän aiemmin niin.
"Hän vain sekosi.", Judy Brown sanoo. "Aloin ajamaan hitaasti poispäin ja hän ei vain päästänyt irti. Sanoin "Mene kauemmaksi autosta. Tavataan äitisi luona." Hän ei kuunnellut. Hän vain jatkoi huutamista "Anna minulle reppuni!" Trevor siirtyi toiselle puolelle autoa, kauemmaksi hänestä. Olimme kaikki peloissamme.
Judy ajoi Ericin talolle; Kathy Harris seisoi ajotiellä. Judy nousi ulos autosta ja antoi repun hänelle, selittäen mitä oli tapahtunut Brooksin tuulilasille.
80
Kathy Harrisin silmiin nousivat kyyneleet. Judy tunsi välittömästi sympatiaa häntä kohtaan. Hän muistaa Kathy Harrisin "erittäin lempeänä ja mukavana naisena."
80
Seuraavana päivänä koulussa kuulin ystävieni kautta, että Eric oli yhä vihainen. Ystäväni eivät kertoneet minulle tarkemmin, mutta he sanoivat että Eric uhkaili minua. Menin kotiin ja kerroin äidilleni, joka soitti poliisille. Konstaapeli tulikin kotiimme ja me kerroimme hänelle, mitä oli menossa.
Äitini kuvaili tuulilasi-tapausta. "Hän kuvittelee, että pääsi pälkähästä," hän kertoi konstaapelille. "Pyydän, menkää käymään siellä ja kertokaa, ettei hän päässyt." Konstaapeli sympatisoi tilannetta. Hän kertoi ymmärtävänsä kuinka järkyttävä kiusaaja voisi olla. Hän sanoi käyvänsä Harrisien kotona, vain muutaman korttelin päässä ja keskustelevansa rauhoittaakseen Ericiä hieman.
Luulen, että hän teki sen, sillä myöhemmin illalla saimme toisen soiton Harriseilta. Tällä kertaa se oli herra Harris, joka kertoi tuovansa Ericin meille pyytämään anteeksi.
Äitini otti minut ja Aaronin luokseen. "Haluan teidän molempien menevän makuuhuoneeseen, älkääkä tulko ulos," hän sanoi. Me menimme ja kuuntelimme ovella, kun Eric tuli sisälle.
"Eric tuli ja seisoi ovensuussa ja hänellä oli tämä teeskennelty sävy äänessään," Judy sanoo. "Rouva Brown, en tarkoittanut mitään pahaa ja sinä tiedät etten tekisi mitään satuttaakseni Brooksia..." Annoin hänen lopettaa, mutta saatoin koko ajan nähdä näyttelyn läpi. Ja sitten sanoin, "Tiedätkös, Eric, sinä voit huijata isääsi, mutta sinä et voi huijata minua."
"Se näytti yllättävän hänet. Hän sanoi, "Väitätkö minua valehtelijaksi?" Muistan sen hyvin tarkkaan. Ja sanoin, "Kyllä, väitän. Ja jos tulet koskaan meidän kadullemme tai teet mitään Brooksille enää ikinä - jos edes näen sinut kadullamme koskaan - soitan heti poliisille."
Eric oli järkyttynyt näistä Judyn sanoista. Hän ei sanonut enää mitään; hän vain kääntyi ja käveli isänsä luokse, joka odotti häntä autossa.
81
Myöhemmin sinä iltana, Kathy Harris kutsui Judyn kotiinsa keskustellakseen tapauksesta. Judyn mukaan Kathy halusi kuunnella, mutta hänen miehensä, Wayne, väitti koko ajan ettei Eric tarkoittanut sitä.
"Hän sanoi: 'Tämä on vain lasten juttuja. Totuus on, että Eric pelkää sinua.'" Minä sanoin: "Kuule, poikasi ei pelkää minua - hän kävi minun ja autoni kimppuun." Ja hän vastasi: "Poikani sanoi että hän pelkää sinua." Hän ei halunnut kuulla että hänen pojassaan oli mitään vikaa.
87
Herra Harris ei tehnyt mitään tuulilasitapauksen vuoksi; hän ei edes tarjoutunut maksamaan korjausta.
One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.
-
WombOfBadSons
- Aloitteleva Besserwisser
- Viestit: 10
- Liittynyt: Ti Heinä 10, 2007 8:46 pm
http://www.findagrave.com/cgi-bin/fg.cg ... GRid=10971
http://www.findagrave.com/cgi-bin/fg.cg ... GRid=10972
En tiedä, onko tästä ollut jo keskustelua. Sain juuri luettua tämän keskustelun sivut 12-26, eikä niissä ainakaan viitattu asiaan millään tavoin. Korjatkaa, jos olen väärässä. Oon tietysti saattanut nukkua sen kohdan ylikin. Nämä siksi, että ajattelin, jos jotain saattaisi kiinnostaa.
Toisekseen. Oon itsekin etsiskellyt aika ahkerasti American Yearbookia. Ainakaan Suomesta en oo onnistunut (vielä?) löytämään. Harmittaa. Muistaakseni Amazonissa tms. on kyseinen tuotos.
Huomasin tossa just, että KMFDM:n Adios- levy on julkaistu 20.4.1999. Oklahoma Cityn pommi-isku 19.4.1995. Muistaakseni Ericillä ja Dylanilla oli tarkoituksenaan pistää paremmaksi. Ko. iskussa kuoli 168 ihmistä. Korjatkaa, jos olen väärässä.
Vielä semmosta, että teini-ikäisen psyykkisen tilan arviointihan on sangen vaikeaa johtuen siitä, että tuossa iässä mielialat vaihtelevat rajusti. On ns. vaikeaa erottaa, mikä kuuluu ikään ja mikä taas on jotain aivan muuta. En väitä, että tässä tapauksessa olisi ollut kyse "normaalista ikään kuuluvasta tunteiden sekavuudesta".
Edit: Löysin hienoja kuvia noista risteistä. Linkistä tosin tuli niin h*vetin pitkä, että menkää www.gettyimages.com -> editorial ja hakusanaksi "Columbine".
Meni vähän sivuladuille, mutta menkööt.
http://www.findagrave.com/cgi-bin/fg.cg ... GRid=10972
En tiedä, onko tästä ollut jo keskustelua. Sain juuri luettua tämän keskustelun sivut 12-26, eikä niissä ainakaan viitattu asiaan millään tavoin. Korjatkaa, jos olen väärässä. Oon tietysti saattanut nukkua sen kohdan ylikin. Nämä siksi, että ajattelin, jos jotain saattaisi kiinnostaa.
Toisekseen. Oon itsekin etsiskellyt aika ahkerasti American Yearbookia. Ainakaan Suomesta en oo onnistunut (vielä?) löytämään. Harmittaa. Muistaakseni Amazonissa tms. on kyseinen tuotos.
Huomasin tossa just, että KMFDM:n Adios- levy on julkaistu 20.4.1999. Oklahoma Cityn pommi-isku 19.4.1995. Muistaakseni Ericillä ja Dylanilla oli tarkoituksenaan pistää paremmaksi. Ko. iskussa kuoli 168 ihmistä. Korjatkaa, jos olen väärässä.
Vielä semmosta, että teini-ikäisen psyykkisen tilan arviointihan on sangen vaikeaa johtuen siitä, että tuossa iässä mielialat vaihtelevat rajusti. On ns. vaikeaa erottaa, mikä kuuluu ikään ja mikä taas on jotain aivan muuta. En väitä, että tässä tapauksessa olisi ollut kyse "normaalista ikään kuuluvasta tunteiden sekavuudesta".
Edit: Löysin hienoja kuvia noista risteistä. Linkistä tosin tuli niin h*vetin pitkä, että menkää www.gettyimages.com -> editorial ja hakusanaksi "Columbine".
Meni vähän sivuladuille, mutta menkööt.
Tunteeton surma ei ole murha.
-
VoDKa
- Ainesta Watsoniksi
- Viestit: 4926
- Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 4:17 am
- Paikkakunta: Better place.
Jou, tervetuloa matkaan mukaan. Nikkikin on oikein sopiva.WombOfBadSons kirjoitti:http://www.findagrave.com/cgi-bin/fg.cg ... GRid=10971
http://www.findagrave.com/cgi-bin/fg.cg ... GRid=10972
En tiedä, onko tästä ollut jo keskustelua. Sain juuri luettua tämän keskustelun sivut 12-26, eikä niissä ainakaan viitattu asiaan millään tavoin. Korjatkaa, jos olen väärässä. Oon tietysti saattanut nukkua sen kohdan ylikin. Nämä siksi, että ajattelin, jos jotain saattaisi kiinnostaa.
Huomasin tossa just, että KMFDM:n Adios- levy on julkaistu 20.4.1999. Oklahoma Cityn pommi-isku 19.4.1995. Muistaakseni Ericillä ja Dylanilla oli tarkoituksenaan pistää paremmaksi. Ko. iskussa kuoli 168 ihmistä. Korjatkaa, jos olen väärässä.
Mutta niin, haudoista on ollut puhetta ja nimenomaan itse käytin juuri tuota Find A Gravea aikanaan selvittääkseni missä ja minne pojat on haudattu. Siitä juttua oli muistaakseni siinä samassa keskustelussa, missä oli kuvat sitten niistä risteistäkin.
Ja kyllä, poikien oli tarkoitus saada ruumiita siinä about 500 aikaiseksi. Se olisi onnistunutkin, elleivät ruokalassa olleet ajastimet olisi pettäneet juuri kriittisellä hetkellä. En tiedä mikä oli suunnitelma siitä eteenpäin, kuvittelivatko he tosissaan että pääsisivät vielä pakoon sieltä ja voisivat siirtyä muuallekin tuhoamaan vielä (ainakin Eric kirjoittaa semmoisesta, mutta se on vuosi ennen kuin suunnitelma toteutettiin lopullisesti) vai päätyivätkö lopulta siihen, että tappavat itsensä sitten koululla jo.
Brooks epäili, että pojat saattoivat olla jopa pettyneitä siihen miten poliisi hoiti tilanteen. He ehkä olisivat halunneet poliisien rynnivän sisälle ja ampuvan heidät, mutta kun mitään ei sitten alkanut tapahtumaan, he päättivät tehdä sen oman käden kautta. Toisaalta taas, Eric on esitellyt yhdellä videoista huonettaan ja siellä olleita asekätköjä ja pommeja. Panoksia kädessä pitäessään hän totesi kameralle, että muutaman päivän päästä katsojat voisivatkin sitten löytää tälläisen hänen ruumiistaan. Oliko sitten tarkoitus puhua juuri niistä luodeista mitä hänellä oli, vai tarkoittiko tuo viittaus luoteja yleensäkin, siitä en ole ollenkaan varma.
One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.
Kiintoisia nuo VoDkA:n lainaukset, kiitoksia! Täytyypä itsekin tilata tuo kirja.
Niin, kaippa tuosta näkyy miten häiriintyneissäkin ihmisissä (psykopaateissakin, jos nyt uskomme että Eric sellainen oli) on usein hyviä puolia, he voivat olla hauskoja ja valloittavia, mutta kun heidän kanssaan asettuu poikkiteloin, reaktio voi olla normaalin ihmisen näkökulmansta täysin liioiteltu. Taisin aiemminkin mainita ketjussa, että olen tuntenut pari varsin outoa tyyppiä, joilla on selviä psykopaatin taikka ainakin narsistisesti persoonallisuushäíriöisen piirteitä, ja he ovat aivan kerrassaan hauskaa seuraa ja jossain tilanteissa jopa empatiakyvyttömyydessään piristäviä (esim. silloin kun on itse akuutisti vihainen jollekulle ulkopuoliselle, ja asiasta keskustelee heidän kanssaan, he eivät vaadi ymmärtämään ja antamaan anteeksi vaan latovat raakaa tekstiä kiukun kohteesta). Mutta ongelma onkin siinä, että on melkein mahdoton olla jossain vaiheessa joutumatta heidän kanssaan napit vastakkain.
Ericin isä edustanee ihmistyyppiä, johon kaikki opettajat yms. törmäävät jatkuvasti. "Ei meidän lapset..." Äiti taas ehkä ei ollut perheessä kyllin vahvassa asemassa tehdäkseen asialle mitään. Isähän oli ollut armeijan leivissä, mahtoiko sitten olla kovinkin autoritäärinen hahmo...
Niin, kaippa tuosta näkyy miten häiriintyneissäkin ihmisissä (psykopaateissakin, jos nyt uskomme että Eric sellainen oli) on usein hyviä puolia, he voivat olla hauskoja ja valloittavia, mutta kun heidän kanssaan asettuu poikkiteloin, reaktio voi olla normaalin ihmisen näkökulmansta täysin liioiteltu. Taisin aiemminkin mainita ketjussa, että olen tuntenut pari varsin outoa tyyppiä, joilla on selviä psykopaatin taikka ainakin narsistisesti persoonallisuushäíriöisen piirteitä, ja he ovat aivan kerrassaan hauskaa seuraa ja jossain tilanteissa jopa empatiakyvyttömyydessään piristäviä (esim. silloin kun on itse akuutisti vihainen jollekulle ulkopuoliselle, ja asiasta keskustelee heidän kanssaan, he eivät vaadi ymmärtämään ja antamaan anteeksi vaan latovat raakaa tekstiä kiukun kohteesta). Mutta ongelma onkin siinä, että on melkein mahdoton olla jossain vaiheessa joutumatta heidän kanssaan napit vastakkain.
Ericin isä edustanee ihmistyyppiä, johon kaikki opettajat yms. törmäävät jatkuvasti. "Ei meidän lapset..." Äiti taas ehkä ei ollut perheessä kyllin vahvassa asemassa tehdäkseen asialle mitään. Isähän oli ollut armeijan leivissä, mahtoiko sitten olla kovinkin autoritäärinen hahmo...
Onko kukaan muu huomannut tällaista pikkuseikkaa (joka saattaa olla oman mielikuvitukseni tuotetta): siinä kaverien kuvaaman videon kohdassa missä Eric pyörittää kännykkää koulun cafeterian pöydällä hänellä on tosi omituinen harhailevan tuijottava, etten sanoisi vajaaälyinen katse... Tietty ihmisillä on monenlaisia katseita usein (eikä tämä siis todista mitään), mutta jotenkin se vain on pistänyt silmään.
Tuossa Larkinin kirjassa ainakin näkemieni otteiden perusteella on aika paljon myös tuosta koulun ilmapiiristä ja hierarkioista. Myös uskonnollisilla oppilailla oli kai jonkinlainen erikoisasema, vai ymmärsinkö väärin? (Arlene on tainnut kirjan lukea.)
Tuossa Larkinin kirjassa ainakin näkemieni otteiden perusteella on aika paljon myös tuosta koulun ilmapiiristä ja hierarkioista. Myös uskonnollisilla oppilailla oli kai jonkinlainen erikoisasema, vai ymmärsinkö väärin? (Arlene on tainnut kirjan lukea.)
Hmm pystyin tunnistamaan itseni tosta kuvauksestasorsake kirjoitti: Taisin aiemminkin mainita ketjussa, että olen tuntenut pari varsin outoa tyyppiä, joilla on selviä psykopaatin taikka ainakin narsistisesti persoonallisuushäíriöisen piirteitä, ja he ovat aivan kerrassaan hauskaa seuraa ja jossain tilanteissa jopa empatiakyvyttömyydessään piristäviä (esim. silloin kun on itse akuutisti vihainen jollekulle ulkopuoliselle, ja asiasta keskustelee heidän kanssaan, he eivät vaadi ymmärtämään ja antamaan anteeksi vaan latovat raakaa tekstiä kiukun kohteesta). Mutta ongelma onkin siinä, että on melkein mahdoton olla jossain vaiheessa joutumatta heidän kanssaan napit vastakkain.
Muttta itse kyllä tajuan sen että olen välillä lievästi narsisitinen ja teen sen joskus kyllä aina tahallaankin...mutta mutta pisti miettimään Bullets fly, I pulled the trigger
Revenge is mine sweet and bitter
Welcome to my hell on earth
this time you'll get hurt-Norther-Unleash Hell
Revenge is mine sweet and bitter
Welcome to my hell on earth
this time you'll get hurt-Norther-Unleash Hell
Niin, narsistisuushan on jatkumo. Nuo kyseiset tyypit joutuvat kyllä paljon vaikeuksiin luonteensa takia, siksi minun mielestäni se on sillä tasolla, että on "epänormaalia". Lisäksi kummallakin on selvästi alentunut empatiakyky, joka tulee esiin lähinnä silloin kun heidät saa kiinni "off guard", eli voivat kyllä teeskennellä tarpeen mukaaan sitä, mutteivät pysty olemaan siinä aina johdonmukaisia, koska se ei ole aitoa. (Mainittakoon, että myös muutama muu heidän tunteva ihminen on itsenäisesti päätynyt samaan "diagnoosiin" tai sen tapaiseen, ja myöhemmin on sitten käynyt ilmi että olemme samaa mieltä asiasta)
Mäkin olen joskus aika etten sanoisi julma mielipiteissäni, mutta toisaalta en osaa valehdella juuri lainkaan, ja sosiaalisissa suhteissa harvoin syntyy kahnauksia. En siis ala riitelemään tai kostamaan jos kuvittelen jonkun loukkaavan minua, vaan vetäydyn pelistä.
Mäkin olen joskus aika etten sanoisi julma mielipiteissäni, mutta toisaalta en osaa valehdella juuri lainkaan, ja sosiaalisissa suhteissa harvoin syntyy kahnauksia. En siis ala riitelemään tai kostamaan jos kuvittelen jonkun loukkaavan minua, vaan vetäydyn pelistä.
-
VoDKa
- Ainesta Watsoniksi
- Viestit: 4926
- Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 4:17 am
- Paikkakunta: Better place.
Lisää Columbinesta:
163
Jos ihmiset haluavat tietää millainen Columbine oli, minä kertoisin heille. Kertoisin heille kiusaajista jotka lukitsivat oppilaita joista he eivät pitäneet, lokeroihin tai kutsuivat heitä hinttareiksi joka kerta kun he kävelivät ohitse. Kertoisin heille urheilijoista jotka kiusasivat jokaista joiden kuvittelivat olevan alapuolellaan. Opettajat käänsivät katseensa kiusaamiselta silloin kun kiusattiin jotain sellaista, joista he eivät välittäneet.
Kerroin teille niistä jotka olivat "erilaisia", jotka murskattiin ja tappeluita tapahtui koulun ulkopuolella niin usein ettei kukaan kiinnittänyt niihin edes huomiota. Kerroin millaista on elää jatkuvassa pelossa toiden oppilaiden vuoksi jotka ovat kontrollin pidättelemättömissä, tietäen ihan hyvin etteivät opettajat välittäneet. Kaiken kaikkiaan, kiusaajat olivat heidän lempioppilaitaan. Me olimme niitä ongelmanaiheuttajia.
"Eric ja Dylan ovat syyllisiä tämän tragedian aiheuttamiseen", kerroin heille. "Kuitenkin, Columbine on syyllinen Ericin ja Dylanin luomiseen."
195
Seinä, jossa ennen oli ollut sisäänkäynti kirjastoon, oli nyt peitetty lokerikoilla ja kirjasto oli sinetöity lopullisesti.
Ericistä:
105
Viimeisen puolen vuoden aikana Columbinessa aloin puhumaan Eric Harrisille jälleen.
(Luokkaan tulemisen jälkeen uuden kauden alettua:)
Sitten katoin olkapääni ylitse. Eric istui takanani.
Se järkytti minua, vähintäänkin. Kaikkina niinä neljänä vuotena jotka kävimme Columbinea, en usko että Ericillä ja minulla oli ikinä ollut yhteistä tuntia. Kuitenkin siinä hän oli. Me emme olleet puhuneet vuosi sitten tapahtuneen tuulilasiepisodin jälkeen ja sillä hetkellä kun näin hänet, tunsin kaiken sen palaavan. Se oli hyvin vaikeaa meille molemmille. Me kävimme tunnin läpi sanaakaan sanomatta.
Kun tunti oli ohitse, suuntasin neljännelle tunnille luovan kirjoituksen luokkaan. Eric oli jälleen siellä - ja tällä kertaa myös Dylan oli siellä. Tilanne muuttui koko ajan mielenkiintoisemmaksi. Becca oli tässä luokassa myös ja niin oli Nate Dykeman. He kaikki stuivat yhdessä, mutta minä istuin toiselle puolelle luokkaa, kiroten itseäni.
(Brooks kertoo olleensa uneton ja päättää keksiä jotain tilanteen muuttamiseksi.)
Seuraavana aamuna poltin tupakan ennen tuntia valmistautuakseni. Sen jälkeen kävelin kolmannelle tunnille juuri hieman ennen kelloa. Eric oli jo sielä.
Kerroin Ericille haluavani haudata sotakirveen. Sanoin että olimme olleet suuttuneita toisillemme tarpeeksi kauan aikaa. Kerroin että olin muuttunut paljon viime vuodesta ja tiesin olleeni paskamainen useastikin ja toivoin että hän tunsi samalla tavalla itsestään. "Olimme molemmat kypsymättömiä," sanoin. "Haluan vain siirtyä eteenpäin."
Eric näytti hämmästyneeltä. En usko että hän oli koskaan odottanut että tarjoaisin sopua, saatika myöntäisin olleeni idiootti. Hän kohautti olkiaan ja sanoi "Siistiä."
Se oli outoa. Siihen mennessä kun tunti alkoi, vitsailimme siitä kuinka typeriä lapsia olimme olleet. Eric sanoi että oli luultavasti jossain tuolla oli kaksi opiskelijaa jotka tekivät ihan samaa juuri nyt ja että hekään eivät puhuisi ennen kuin viimeisenä vuonna keskenään. Se oli hauskaa. Me nauroimme.
(Jotain yleistä puhelua, sitten Brooks palaa taas senhetkiseen tilanteeseen:)
Ja kun neljäs tunti alkoi, siirryin istumaan hänen (Ericin) Dylanin ja Beccan viereen.
Dylan oli lamaantunut muutoksen vuoksi. Hän ja minä menimme tupakalle tuona päivänä ja Eric oli mukanamme. Me kerroimme Dylanille että välimme olivat okei. Ollakseni rehellinen, luulen että Dylan oli yksi syy miksi Eric ja minä sovimme jutut keskenämme niin helposti. Kumpikin tiesimme paineet jotka kohdistimme häntä kohtaan; kukaan ei halua olla välipyöränä.
108
Ensimmäinen juttu minkä huomasin Ericissä muuttuneen oli, ettei hän suuttunut enää puoliakaan yhtä helposti. Jutut jotka olivat ennen saaneet hänet raivoihinsa saivat hänet nyt vain naurahtamaan. Hän vaikutti rauhalliselta, tyyneltä. Niin oudolta kuin se kuulostaakin tänään, hän vaikutti rauhoittuneen paljon väkivallan suhteen.
Tämä oli erityisen merkityksellistä sillä, kuten yleensäkin, urheilijat pitivät häntä ja Dylania yhä kohteenaan. Pian sen jälkeen kun teimme rauhan, olin tupakoimassa heidän kanssaan kun kasa jalkapallon pelaajia ajoi ohitsemme, huusi jotain ja heitti lasisen pullon, joka pirstaloitui lähellä Dylanin jalkoja. Olin raivostunut, mutta Eric ja Dylan eivät edes hätkähtäneet. "Älä välitä siitä," Dylan sanoi. "Sitä sattuu jatkuvasti."
108-109
(Ainekirjoituksesta ja Ericin suhtautumisesta siihen:)
Tehtävä vaikutti naurettavalta ja kukaan ei halunnut tehdä sitä. Joten Eric päätti hullutella sen kanssa, kirjoittaen esseen siitä kun haulikko ja haulikon lipas menivät naimisiin. Tarina loppui siihen kun ne saivat kasan pieniä "luotivauvoja". Se oli yksi hauskimmista jutuista koskaan ja kun Eric luki sitä luokan edessä, jokainen repeili nauramaan.
(Yleistä juttelua.)
Vaikutti siltä, että Eric oli löytänyt täysin uuden suunnan kirjoituksissaan.
(Toisella kertaa tapahtunutta:)
Eric kirjoitti esseen lapsuudestaan, kun hän leikki "sotaa" veljensä kanssa ja naapuritytön kanssa heidän vanhassa kodissaan Michiganissa. Hän kirjoitti ilosta ja viattomuudesta noina aikaisina päivinä, leikkien poliisia ja rosvoa tai siitä, kun he leikkivät piilosta talon takana olevassa metsikössä.
Opettaja pyysi Ericiä lukemaan sen ääneen luokan edessä. Hän kieltäytyi, mutta kun tarjouduin lukemaan sen hänen puolestaan, hän sanoi "toki," ja ojensi sen minulle. Olin iloinen saadessani tehdä sen. Se oli yksinkertainen, miellyttävä tarina, jonka tuntui kirjoittaneen joku joka oli selvinnyt useista ongelmista elämässään.
121
Huhtikuun 15. 1999 Eric ja hänen vanhempansa tapasivat merijalkaväen hakemusten käsittelijöitä puhuakseen Ericin hakemuksesta. Ericille kerrottiin, että hänen hakemuksensa hylättiin, sillä hän oli valehdellut ettei käyttänyt Luvoxia masennuksen hoitoon. Sen vuoksi - ja kenties sen vuoksi, että Ericillä oli sairashistoriaa rintakehänsä vuoksi - Ericiä ei hyväksytty merijalkaväkeen.
Eric mainitsi tästä koulussa seuraavana päivänä. Se oli viimeinen perjantai ennen hyökkäystä. Hän vaikutti pettyneeltä, vaikka hän puhui ettei niinkään välittänyt siitä.
Joskus mietin, että jos hänet olisi hyväksytty, Eric olisi saattanut perua viime minuuteilla hyökkäyksen Columbineen. Emme saa koskaan tietää sitä.
123
Sillä viimeisellä viikolla elämä vaikutti normaalilta. Ihmiset puhuivat tanssijaisista koulussa, mutta minä en välittänyt siitä niinkään. Tiesin että Dylan veisi Robynin ja että moni yritti saada Ericille seuraa. Hän kysyi muutamaa tyttöä, mutta he kaikki kieltäytyivät. Lopulta hän kutsui tytön tanssijaisiltana kotiinsa katsomaan elokuvaa ja he sopivat tapaavansa Dylanin myöhemmin tanssijaisten jälkeen olevissa juhlissa.
Dylanista:
62
Dylan, itseasiassa, ansaitsi lempinemensä lempijuomansa, VoDkAn mukaan. Tuo nimi pysyisi vuosia.
71
(Aaron Brownin kertomaa tavattuaan Dylanin ensimmäistä kertaa aloittaessaa high schoolissa:)
Hän oli pukeutunut kokonaan mustaan, katsellen alas, tavallaan surullisena. Hänessä oli vain se asenne aina mukanaan - pystyi kertomaan, että hän oli erittäin onneton. Häntä ei hyväksytty laisinkaan.
71
(Dylanin tavattua Ericin Brooks huomaa hänen muuttuvan:)
Aluksi en pitänyt Dylanin käytöstä niinkään outona. Näytti että hän oli vain löytänyt uuden puolen itsestään. Itseasiassa, oli erittäin mielenkiintoista nähdä Dylan kapinoimassa - kuten minä, ajattelin. Näytti että se oli hyväksi hänelle; hänestä oli tulossa enemmän vakuuttavempi.
83
(Tuulilasi-episodin jälkeen:)
Maaliskuussa 1998 kävelin luokkaa kohden kun Dylan ojensi minulle pienen palan paperia. Siihen oli kirjoitettu webbisivun osoite.
"Luulen että sinun kannattaisi katsoa tätä tänään," Dylan sanoi.
Kohautin olkiani. "Okei. Mitään erikoista?" Ajattelin että kyseessä oli osoite johonkin uuteen ohjelmaan jonka Dylan oli löytänyt.
"Se on Ericin webbisivu," hän sanoi. "Sinun täytyy nähdä se. Ja et voi kertoa Ericille, että annoin sen sinulle."
89
Totuus on, etten voi tietää mitkä olivat Dylanin motiivin tuon nettisivun osoitteen antamiseksi. Ehkä hän vain halusi varoittaa minua. Ehkä hän ajatteli, että sivu oli hauska ja ei ottanut sitä niin vakavasti kuin minä otin.
Tai sitten Eric oli halunnut hänen antavan osoitteen minulle. Ehkä Dylan oli mukana siinä, ja molemmat halusivat säikytellä minua. En tiedä.
100
(Brooksin päästyä näyttelemään Frankensteinia koulun esityksessä: )
Dylan pääsi mukaan Frankensteinin ääniryhmään. Se oli ensimmäinen kerta kun vietin hänen kanssaan aikaa sen jälkeen kun hän oli antanut linkin Ericin webbisivuille. Olin rauhoittunut jo koko sotkusta kesän aikana, mutta en silti puhunut Dylanille vasta kuin Frankensteinin ensimmäisenä harjoituspäivänä syyskuussa.
Sinä päivänä jää välillämme suli. Me emme maininneet Ericin nettisivuja; me vain aloimme puhumaan jälleen, ihan kuin olisimme hiljaisuudessa hyväksyneet mennen olevan menneisyyttä. Sinä iltana menimme kahville läheiselle Perkinsille.
Oli vain muutamia juttuja Dylanissa jotka olivat muuttuneet. Hän oli kasvattanut pidemmät hiukset ja hänessä oli enemmän särmikkyyttä vaatetuksessa. Kaiken tämän fyysisen ollessa läsnä hän kuitenkin vaikuttu samalta vanhala Dylanilta.
101
Dylan kertoi minulle, kuinka hän oli suunnitellut hakevansa Arizonan yliopistoon opiskellakseen tietokonesuunnittelua. Hän kuulosti siltä, että oli tekemässä suunnitelmia tulevaisuudelleen. Rohkaisin häntä siihen.
119-120
Muutama kuukausi ennen kuin Columbinen oppilaat valmistuivat, vanhemmat kutsuttiin koululle seremoniaan, jossa kerrottiin kuinka valmistujaiset tapahtuivat. Osallistujien piti lisäksi hankkia liput tapahtumaan. Joten Judy Brown soitti Sue Kleboldille ja he kaksi päättivät osallistua yhdessä.
Kun he olivat kuunnelleet puheen ja hankkineet lippunsa, kaksi pitkäaikaista ystävystä istuivat auditorioon juttelemaan. Se oli heidän kunnollinen keskustelunsa aikoihin. Judy kuuli että Dylanin isä oli käynyt yhdessä poikansa kanssa Arizonan yliopistolla, missä Dylanin oli määrä aloittaa syksyllä. Dylan oli nähnyt tulevaisuuden huoneensa ja oppilaiden tilat ja kävellyt ympäri kampusta.
"Hän oli hyvin innoissaan siitä miten Dylanilla meni," Judy muistelee rouva Kleboldista. "Dylan valitsi huoneensa ja hän katseli tyttöjä ja jutteli heille; se oli jotakin mitä hän ei ollut koskaan tehnyt aiemmin. Hän sattoi nykäistä isäänsä ja sanoa "Oooh, hän oli upea; näitkö hänet?"
"Hän sanoi olevansa iloinen siitä että Dylan oli etenemässä viimeinkin," Judy sanoo. "Hän kysyi häneltä, "oletko varma että halut lähteä näin, suoraan isoon kouluun? Olisiko helpompaa lähteä pikkuhiljaa ja hitaasti?" Mutta hän halusi lähteä. Hän valitsi sopivan huoneen joka oli heti seuraavana ruokalasta. Hän puhui kuinka upea kampus oli. Hän oli innoissaan.
"Hän rakasti tietokoneita ja nyt hän oli menossa tietokonekouluun. Hän suunnitteli menevänsä tanssijaisiin. Se oli niin epätavallista hänelle, nähdä hänet tulevan ulos kuorestaan kuten nyt. Näytti että hän oli onnellinen, kuin hän olisi löytämässä viimein tiensä."
Judy hiljenee hetkeksi ennen kuin jatkaa.
"Ja kaiken sen aikaa hän suunnitteli tätä teurastusta."
163
Jos ihmiset haluavat tietää millainen Columbine oli, minä kertoisin heille. Kertoisin heille kiusaajista jotka lukitsivat oppilaita joista he eivät pitäneet, lokeroihin tai kutsuivat heitä hinttareiksi joka kerta kun he kävelivät ohitse. Kertoisin heille urheilijoista jotka kiusasivat jokaista joiden kuvittelivat olevan alapuolellaan. Opettajat käänsivät katseensa kiusaamiselta silloin kun kiusattiin jotain sellaista, joista he eivät välittäneet.
Kerroin teille niistä jotka olivat "erilaisia", jotka murskattiin ja tappeluita tapahtui koulun ulkopuolella niin usein ettei kukaan kiinnittänyt niihin edes huomiota. Kerroin millaista on elää jatkuvassa pelossa toiden oppilaiden vuoksi jotka ovat kontrollin pidättelemättömissä, tietäen ihan hyvin etteivät opettajat välittäneet. Kaiken kaikkiaan, kiusaajat olivat heidän lempioppilaitaan. Me olimme niitä ongelmanaiheuttajia.
"Eric ja Dylan ovat syyllisiä tämän tragedian aiheuttamiseen", kerroin heille. "Kuitenkin, Columbine on syyllinen Ericin ja Dylanin luomiseen."
195
Seinä, jossa ennen oli ollut sisäänkäynti kirjastoon, oli nyt peitetty lokerikoilla ja kirjasto oli sinetöity lopullisesti.
Ericistä:
105
Viimeisen puolen vuoden aikana Columbinessa aloin puhumaan Eric Harrisille jälleen.
(Luokkaan tulemisen jälkeen uuden kauden alettua:)
Sitten katoin olkapääni ylitse. Eric istui takanani.
Se järkytti minua, vähintäänkin. Kaikkina niinä neljänä vuotena jotka kävimme Columbinea, en usko että Ericillä ja minulla oli ikinä ollut yhteistä tuntia. Kuitenkin siinä hän oli. Me emme olleet puhuneet vuosi sitten tapahtuneen tuulilasiepisodin jälkeen ja sillä hetkellä kun näin hänet, tunsin kaiken sen palaavan. Se oli hyvin vaikeaa meille molemmille. Me kävimme tunnin läpi sanaakaan sanomatta.
Kun tunti oli ohitse, suuntasin neljännelle tunnille luovan kirjoituksen luokkaan. Eric oli jälleen siellä - ja tällä kertaa myös Dylan oli siellä. Tilanne muuttui koko ajan mielenkiintoisemmaksi. Becca oli tässä luokassa myös ja niin oli Nate Dykeman. He kaikki stuivat yhdessä, mutta minä istuin toiselle puolelle luokkaa, kiroten itseäni.
(Brooks kertoo olleensa uneton ja päättää keksiä jotain tilanteen muuttamiseksi.)
Seuraavana aamuna poltin tupakan ennen tuntia valmistautuakseni. Sen jälkeen kävelin kolmannelle tunnille juuri hieman ennen kelloa. Eric oli jo sielä.
Kerroin Ericille haluavani haudata sotakirveen. Sanoin että olimme olleet suuttuneita toisillemme tarpeeksi kauan aikaa. Kerroin että olin muuttunut paljon viime vuodesta ja tiesin olleeni paskamainen useastikin ja toivoin että hän tunsi samalla tavalla itsestään. "Olimme molemmat kypsymättömiä," sanoin. "Haluan vain siirtyä eteenpäin."
Eric näytti hämmästyneeltä. En usko että hän oli koskaan odottanut että tarjoaisin sopua, saatika myöntäisin olleeni idiootti. Hän kohautti olkiaan ja sanoi "Siistiä."
Se oli outoa. Siihen mennessä kun tunti alkoi, vitsailimme siitä kuinka typeriä lapsia olimme olleet. Eric sanoi että oli luultavasti jossain tuolla oli kaksi opiskelijaa jotka tekivät ihan samaa juuri nyt ja että hekään eivät puhuisi ennen kuin viimeisenä vuonna keskenään. Se oli hauskaa. Me nauroimme.
(Jotain yleistä puhelua, sitten Brooks palaa taas senhetkiseen tilanteeseen:)
Ja kun neljäs tunti alkoi, siirryin istumaan hänen (Ericin) Dylanin ja Beccan viereen.
Dylan oli lamaantunut muutoksen vuoksi. Hän ja minä menimme tupakalle tuona päivänä ja Eric oli mukanamme. Me kerroimme Dylanille että välimme olivat okei. Ollakseni rehellinen, luulen että Dylan oli yksi syy miksi Eric ja minä sovimme jutut keskenämme niin helposti. Kumpikin tiesimme paineet jotka kohdistimme häntä kohtaan; kukaan ei halua olla välipyöränä.
108
Ensimmäinen juttu minkä huomasin Ericissä muuttuneen oli, ettei hän suuttunut enää puoliakaan yhtä helposti. Jutut jotka olivat ennen saaneet hänet raivoihinsa saivat hänet nyt vain naurahtamaan. Hän vaikutti rauhalliselta, tyyneltä. Niin oudolta kuin se kuulostaakin tänään, hän vaikutti rauhoittuneen paljon väkivallan suhteen.
Tämä oli erityisen merkityksellistä sillä, kuten yleensäkin, urheilijat pitivät häntä ja Dylania yhä kohteenaan. Pian sen jälkeen kun teimme rauhan, olin tupakoimassa heidän kanssaan kun kasa jalkapallon pelaajia ajoi ohitsemme, huusi jotain ja heitti lasisen pullon, joka pirstaloitui lähellä Dylanin jalkoja. Olin raivostunut, mutta Eric ja Dylan eivät edes hätkähtäneet. "Älä välitä siitä," Dylan sanoi. "Sitä sattuu jatkuvasti."
108-109
(Ainekirjoituksesta ja Ericin suhtautumisesta siihen:)
Tehtävä vaikutti naurettavalta ja kukaan ei halunnut tehdä sitä. Joten Eric päätti hullutella sen kanssa, kirjoittaen esseen siitä kun haulikko ja haulikon lipas menivät naimisiin. Tarina loppui siihen kun ne saivat kasan pieniä "luotivauvoja". Se oli yksi hauskimmista jutuista koskaan ja kun Eric luki sitä luokan edessä, jokainen repeili nauramaan.
(Yleistä juttelua.)
Vaikutti siltä, että Eric oli löytänyt täysin uuden suunnan kirjoituksissaan.
(Toisella kertaa tapahtunutta:)
Eric kirjoitti esseen lapsuudestaan, kun hän leikki "sotaa" veljensä kanssa ja naapuritytön kanssa heidän vanhassa kodissaan Michiganissa. Hän kirjoitti ilosta ja viattomuudesta noina aikaisina päivinä, leikkien poliisia ja rosvoa tai siitä, kun he leikkivät piilosta talon takana olevassa metsikössä.
Opettaja pyysi Ericiä lukemaan sen ääneen luokan edessä. Hän kieltäytyi, mutta kun tarjouduin lukemaan sen hänen puolestaan, hän sanoi "toki," ja ojensi sen minulle. Olin iloinen saadessani tehdä sen. Se oli yksinkertainen, miellyttävä tarina, jonka tuntui kirjoittaneen joku joka oli selvinnyt useista ongelmista elämässään.
121
Huhtikuun 15. 1999 Eric ja hänen vanhempansa tapasivat merijalkaväen hakemusten käsittelijöitä puhuakseen Ericin hakemuksesta. Ericille kerrottiin, että hänen hakemuksensa hylättiin, sillä hän oli valehdellut ettei käyttänyt Luvoxia masennuksen hoitoon. Sen vuoksi - ja kenties sen vuoksi, että Ericillä oli sairashistoriaa rintakehänsä vuoksi - Ericiä ei hyväksytty merijalkaväkeen.
Eric mainitsi tästä koulussa seuraavana päivänä. Se oli viimeinen perjantai ennen hyökkäystä. Hän vaikutti pettyneeltä, vaikka hän puhui ettei niinkään välittänyt siitä.
Joskus mietin, että jos hänet olisi hyväksytty, Eric olisi saattanut perua viime minuuteilla hyökkäyksen Columbineen. Emme saa koskaan tietää sitä.
123
Sillä viimeisellä viikolla elämä vaikutti normaalilta. Ihmiset puhuivat tanssijaisista koulussa, mutta minä en välittänyt siitä niinkään. Tiesin että Dylan veisi Robynin ja että moni yritti saada Ericille seuraa. Hän kysyi muutamaa tyttöä, mutta he kaikki kieltäytyivät. Lopulta hän kutsui tytön tanssijaisiltana kotiinsa katsomaan elokuvaa ja he sopivat tapaavansa Dylanin myöhemmin tanssijaisten jälkeen olevissa juhlissa.
Dylanista:
62
Dylan, itseasiassa, ansaitsi lempinemensä lempijuomansa, VoDkAn mukaan. Tuo nimi pysyisi vuosia.
71
(Aaron Brownin kertomaa tavattuaan Dylanin ensimmäistä kertaa aloittaessaa high schoolissa:)
Hän oli pukeutunut kokonaan mustaan, katsellen alas, tavallaan surullisena. Hänessä oli vain se asenne aina mukanaan - pystyi kertomaan, että hän oli erittäin onneton. Häntä ei hyväksytty laisinkaan.
71
(Dylanin tavattua Ericin Brooks huomaa hänen muuttuvan:)
Aluksi en pitänyt Dylanin käytöstä niinkään outona. Näytti että hän oli vain löytänyt uuden puolen itsestään. Itseasiassa, oli erittäin mielenkiintoista nähdä Dylan kapinoimassa - kuten minä, ajattelin. Näytti että se oli hyväksi hänelle; hänestä oli tulossa enemmän vakuuttavempi.
83
(Tuulilasi-episodin jälkeen:)
Maaliskuussa 1998 kävelin luokkaa kohden kun Dylan ojensi minulle pienen palan paperia. Siihen oli kirjoitettu webbisivun osoite.
"Luulen että sinun kannattaisi katsoa tätä tänään," Dylan sanoi.
Kohautin olkiani. "Okei. Mitään erikoista?" Ajattelin että kyseessä oli osoite johonkin uuteen ohjelmaan jonka Dylan oli löytänyt.
"Se on Ericin webbisivu," hän sanoi. "Sinun täytyy nähdä se. Ja et voi kertoa Ericille, että annoin sen sinulle."
89
Totuus on, etten voi tietää mitkä olivat Dylanin motiivin tuon nettisivun osoitteen antamiseksi. Ehkä hän vain halusi varoittaa minua. Ehkä hän ajatteli, että sivu oli hauska ja ei ottanut sitä niin vakavasti kuin minä otin.
Tai sitten Eric oli halunnut hänen antavan osoitteen minulle. Ehkä Dylan oli mukana siinä, ja molemmat halusivat säikytellä minua. En tiedä.
100
(Brooksin päästyä näyttelemään Frankensteinia koulun esityksessä: )
Dylan pääsi mukaan Frankensteinin ääniryhmään. Se oli ensimmäinen kerta kun vietin hänen kanssaan aikaa sen jälkeen kun hän oli antanut linkin Ericin webbisivuille. Olin rauhoittunut jo koko sotkusta kesän aikana, mutta en silti puhunut Dylanille vasta kuin Frankensteinin ensimmäisenä harjoituspäivänä syyskuussa.
Sinä päivänä jää välillämme suli. Me emme maininneet Ericin nettisivuja; me vain aloimme puhumaan jälleen, ihan kuin olisimme hiljaisuudessa hyväksyneet mennen olevan menneisyyttä. Sinä iltana menimme kahville läheiselle Perkinsille.
Oli vain muutamia juttuja Dylanissa jotka olivat muuttuneet. Hän oli kasvattanut pidemmät hiukset ja hänessä oli enemmän särmikkyyttä vaatetuksessa. Kaiken tämän fyysisen ollessa läsnä hän kuitenkin vaikuttu samalta vanhala Dylanilta.
101
Dylan kertoi minulle, kuinka hän oli suunnitellut hakevansa Arizonan yliopistoon opiskellakseen tietokonesuunnittelua. Hän kuulosti siltä, että oli tekemässä suunnitelmia tulevaisuudelleen. Rohkaisin häntä siihen.
119-120
Muutama kuukausi ennen kuin Columbinen oppilaat valmistuivat, vanhemmat kutsuttiin koululle seremoniaan, jossa kerrottiin kuinka valmistujaiset tapahtuivat. Osallistujien piti lisäksi hankkia liput tapahtumaan. Joten Judy Brown soitti Sue Kleboldille ja he kaksi päättivät osallistua yhdessä.
Kun he olivat kuunnelleet puheen ja hankkineet lippunsa, kaksi pitkäaikaista ystävystä istuivat auditorioon juttelemaan. Se oli heidän kunnollinen keskustelunsa aikoihin. Judy kuuli että Dylanin isä oli käynyt yhdessä poikansa kanssa Arizonan yliopistolla, missä Dylanin oli määrä aloittaa syksyllä. Dylan oli nähnyt tulevaisuuden huoneensa ja oppilaiden tilat ja kävellyt ympäri kampusta.
"Hän oli hyvin innoissaan siitä miten Dylanilla meni," Judy muistelee rouva Kleboldista. "Dylan valitsi huoneensa ja hän katseli tyttöjä ja jutteli heille; se oli jotakin mitä hän ei ollut koskaan tehnyt aiemmin. Hän sattoi nykäistä isäänsä ja sanoa "Oooh, hän oli upea; näitkö hänet?"
"Hän sanoi olevansa iloinen siitä että Dylan oli etenemässä viimeinkin," Judy sanoo. "Hän kysyi häneltä, "oletko varma että halut lähteä näin, suoraan isoon kouluun? Olisiko helpompaa lähteä pikkuhiljaa ja hitaasti?" Mutta hän halusi lähteä. Hän valitsi sopivan huoneen joka oli heti seuraavana ruokalasta. Hän puhui kuinka upea kampus oli. Hän oli innoissaan.
"Hän rakasti tietokoneita ja nyt hän oli menossa tietokonekouluun. Hän suunnitteli menevänsä tanssijaisiin. Se oli niin epätavallista hänelle, nähdä hänet tulevan ulos kuorestaan kuten nyt. Näytti että hän oli onnellinen, kuin hän olisi löytämässä viimein tiensä."
Judy hiljenee hetkeksi ennen kuin jatkaa.
"Ja kaiken sen aikaa hän suunnitteli tätä teurastusta."
One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.
-
Arlene
- Christopher Lorenzo
- Viestit: 1688
- Liittynyt: Ke Joulu 12, 2007 7:30 pm
- Paikkakunta: Pentonville
Koulun ilmapiiristä ja hierarkiasta on. En tiedä, oliko uskonnollisilla oppilailla erikoisasema. Pitää tutkia kirjaa lisää (sain sen vajaa viikko sitten).sorsake kirjoitti:
Tuossa Larkinin kirjassa ainakin näkemieni otteiden perusteella on aika paljon myös tuosta koulun ilmapiiristä ja hierarkioista. Myös uskonnollisilla oppilailla oli kai jonkinlainen erikoisasema, vai ymmärsinkö väärin? (Arlene on tainnut kirjan lukea.)
Brooksin mukaan uskontoa tuputettiin, mutta on toisenlainenkin mielipide. Ja sitten oli nämä kaikenmaailman "jockit" jotka olivat mukamas kristittyjä mutta käytös oli sitten vähemmän kristillistä.
Urheilijat olivat erikoisasemassa, mutta sehän on tuossa VoDKan jutussakin.
Miten käännetään "druthers"?
Voi olla, että ymmärsin väärin kun luin huolimattomasti ja sieltä täältä. Siinä oli kuitenkin luku God's own country tms josta olin käsittävinäni, että seutu oli uskonnollista. Tarkistan tuon.
druthers:
http://www.phrases.org.uk/meanings/194850.html
eli suomeksi: omien preferenssien mukainen
en olekaan tuota kuullut, mutta se onkin amerikanenglantia.
druthers:
http://www.phrases.org.uk/meanings/194850.html
eli suomeksi: omien preferenssien mukainen
en olekaan tuota kuullut, mutta se onkin amerikanenglantia.
-
Arlene
- Christopher Lorenzo
- Viestit: 1688
- Liittynyt: Ke Joulu 12, 2007 7:30 pm
- Paikkakunta: Pentonville
Seutu on ERITTÄIN uskonnollista, kirkkoja joka lähtöön.
Tuo oli minulle uutta, Colorado kun ei ole ns. bible belt-osavaltio. Erittäin konservatiivinen kylläkin. Kiitos druthers käännöksestä!
Luku 2 God's country
mm. ..is openly and sometimes aggressively religious. Luvussa myös juttua seudun asukkaiden tuloista, koulutuksesta ym.
Tuo oli minulle uutta, Colorado kun ei ole ns. bible belt-osavaltio. Erittäin konservatiivinen kylläkin. Kiitos druthers käännöksestä!
Luku 2 God's country
mm. ..is openly and sometimes aggressively religious. Luvussa myös juttua seudun asukkaiden tuloista, koulutuksesta ym.
