65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015
Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015
Luulen, että Birgitta on Italiassa. Matkustanut siellä ainakin jonkin verran sekä opiskellut kieltä. Näin joissain viesteissä oli ja oliko jopa virallisemmasin tiedotteessa? Lähtenyt ja jättänyt kaiken taakseen. Jos asunut vuokralla, niin luopunut asunnosta. Ilmoittanut viranomaisille, että älkää etsikö. Jos oma asunto, niin taatusti velaton ja vastike saattaa olla pieni, joten voi maksaa, vaikka kämppä tyhjänä. Netin ja pankkitunnusten kanssa voi hoidella asioita missä vaan. Siksi ehkä Kadonneet-sivustokin kommentoi kuten kommentoi.
Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015
Muistutan nyt vielä, että katoamisen viisikuukautispäivän tuntumassa (24.1.) rikoskomisario oli mediassa yhä ymmällään Silanderin kohtalosta. Hän kertoi myös, että lukuisia henkilöitä on puhutettu, viimeisimmät joulukuun puolella.
Hyöppösen tiimi otti tapauksen asiakseen viime syksynä, ja ovat kaiketi tämän jälkeen toimittaneet tietonsa poliisille, mutta ainakin vihjeitä yhä peräänkuulutetaan.
Hyöppösen tiimi otti tapauksen asiakseen viime syksynä, ja ovat kaiketi tämän jälkeen toimittaneet tietonsa poliisille, mutta ainakin vihjeitä yhä peräänkuulutetaan.
Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015
Onko Birgitta hakenut eläkettä?
Onko sitä maksettu eläkeyhtiöstä hänelle?
Milloin alettu maksaa ja mille tilille?
Onko varoja nostettu eläkkeestä?
Milloin tilejä käytetty viimeksi?
Onko sitä maksettu eläkeyhtiöstä hänelle?
Milloin alettu maksaa ja mille tilille?
Onko varoja nostettu eläkkeestä?
Milloin tilejä käytetty viimeksi?
- Pumpuliunelma
- Nikke Knatterton
- Viestit: 187
- Liittynyt: Pe Tammi 29, 2016 8:42 pm
Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015
Oho ja uuden omistajan äitikin oli postaamatta mitään faceen 22-23.8, vaikka muuten on sivusto täynnä lähes päivittäistä suoltamista. Edellinen viikonloppu ennen B:n sovittua maanantain kampaamokäyntiä oli mykkää hänen sivustolla. Mutta onhan voinut olla matkoilla tai jotain, kunhan vain noteerasin. Ja lienee vain sattumaa.Palle kirjoitti:Vaikuttaa jotenkin psykopaatilta. Ja se, että tosiaan meni 3,5 vk ennenkuin "sai postattua" ilmoituksen Silanderin katoamisesta, kuitenkin toivoo, että sana leviäisi...heilinihei: Yksi ainoa päivitys koskien Birgitan katoamista.. P kommentoinut alle että "meidän Birgitta kyseessä, ei tosiaan yhtään tiedetä mitä on tapahtunut".. Kun oikein kovasti spekuloi aiheella niin alkaapa tuokin lause kuulostaa oudolta.. "ei yhtään tiedetä" ja seuraavaksi ollaan taas päivittelemässä miten ihanaa elämä on, Sassyllä menee hyvin, jea!. Ohittaa tuollaisen asian hieman liian välinpitämättömästi ja jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015
Tuntuu niin hurjalta, että ilman ruumista tuosta Paulasta väkisin tehdään syyllistä. Ihan avoimesti kirjoitetaan nimellä kampaaja se ja se. Tehdään päätelmiä facebook-tulkintojen kautta. Kiva jos kyseisen naisen mahdolliset asiakkaat lukevat näitä viestejä ja asiakkaat alkavat vähetä kampaamosta tämän takia. Siinä helposti pilataan nuoren naisen ura.
- Pumpuliunelma
- Nikke Knatterton
- Viestit: 187
- Liittynyt: Pe Tammi 29, 2016 8:42 pm
Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015
Ei kait hänestä kukaan ole väkisin tekemässä syyllistä?! On vain osa Birgitan elämää ollut kampaamo ja näin ollen silläkin spekuloidaan. Ei sitä voi jättää myöskään huomioimatta vain siitä syystä, että se tuntuu sinusta ikävältä. Ja ikäväähän se toki onkin ja jos luet oikein viestin niin siinähän ainakin itse laitoin, että lienee varmaan vain sattumaa. Täällä kyllä varmasti spekuloidaan ihan kaikella ja sehän on sivuston tarkoituskin ottaa kaikilta kanteilta asiat esille.elli72 kirjoitti:Tuntuu niin hurjalta, että ilman ruumista tuosta Paulasta väkisin tehdään syyllistä. Ihan avoimesti kirjoitetaan nimellä kampaaja se ja se. Tehdään päätelmiä facebook-tulkintojen kautta. Kiva jos kyseisen naisen mahdolliset asiakkaat lukevat näitä viestejä ja asiakkaat alkavat vähetä kampaamosta tämän takia. Siinä helposti pilataan nuoren naisen ura.
-
LAWoman
- Christopher Lorenzo
- Viestit: 1604
- Liittynyt: To Maalis 11, 2010 4:36 pm
- Paikkakunta: Länsirannikko
Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015
Aika kummallista kyllä olisi että Birgitta on vain ottanut ja lähtenyt ulkomaille eikä halua tätä julkisuuteen. Luulisi että edes miesystävälle olisi ollut paikallaan kertoa... Kiinnostaisi kyllä ne "asianhaarat".
There's a killer on the road
His brain is squirmin' like a toad
Take a long holiday
Let your children play
If ya give this man a ride
Sweet memory will die
Killer on the road, yeah.
His brain is squirmin' like a toad
Take a long holiday
Let your children play
If ya give this man a ride
Sweet memory will die
Killer on the road, yeah.
-
ktaina
- Adrian Monk
- Viestit: 2872
- Liittynyt: To Helmi 05, 2015 9:52 am
- Paikkakunta: Rannikolla tuulee
Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015
Takerrun edelleen tuohon "Miesystävään" kun mä käsititn ajat sitten että on nimenomaan ystävä ei seurustelukumppani.LAWoman kirjoitti:Aika kummallista kyllä olisi että Birgitta on vain ottanut ja lähtenyt ulkomaille eikä halua tätä julkisuuteen. Luulisi että edes miesystävälle olisi ollut paikallaan kertoa... Kiinnostaisi kyllä ne "asianhaarat".
Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015
Monella vanhemmalla ihmisellä on tosiaan seurustelu "ei niin tiivistä" kuin nuoremmilla. Äidilläni oli toista kymmentä vuotta miesystävä, jota tapasi epäsäännöllisesti, ehkä kerran kuukaudessa, joskus venähti pitempikin aika. Hyvällä ystävälläni on nyt miesystävä toisella paikkakunnalla ja tapaavat silloin kuin ystävälleni sopii
Ystäväni on kiireinen eläkeläinen omine menoineen ja kertoi, ettei missään nimessä halua sitoutua johonkin rutiiniin tms.
Eli minäkin miellän seurustelukumppanin ja ystävän eron siten, että ystävän kanssa ei kanssakäyminen ole välttämättä kovin tiivistä. Se selittäisi myös sen, että katoamista ei huomattu heti.
Eli minäkin miellän seurustelukumppanin ja ystävän eron siten, että ystävän kanssa ei kanssakäyminen ole välttämättä kovin tiivistä. Se selittäisi myös sen, että katoamista ei huomattu heti.
-
ktaina
- Adrian Monk
- Viestit: 2872
- Liittynyt: To Helmi 05, 2015 9:52 am
- Paikkakunta: Rannikolla tuulee
Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015
Plan B juuri noin miten kirjoitit,tapaillaan joskus ja käydään yhdessä joskus jossain eikä soitella joka päivä.
-
Maijulainen
- Sabrina Duncan
- Viestit: 350
- Liittynyt: Ti Loka 27, 2015 8:18 pm
Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015
Lueskelin näitä viestejä. Niitähän on tullut lisää
Ihan hyvä, ettei tämä tapaus ihan unohduksiin painu.
Jotenkin mua itseäni häiritsee tämän jutun ympärillä ollut julkisuuden vähyys. Jos ajatellaan, että Birgitta on ollut oikeasti tuohon tapaamiseen menossa, niin luulisi poliisiakin kiinnostavan mihin hän katoaa Helsingin keskustassa keskellä kirkasta päivää? Kaikin tavoin niin outo juttu, että ihmettelen, ettei ole enempää ollut esillä. Luulisi jonkun nähneen hänet. Varmasti tuolla suunnalla on kahviloita ja muitakin yrityksiä, joissa on Birgitta tunnettu, koska hän on alueella vuosikymmeniä liikkunut. Missä kaikki havainnot ovat? Miksei niitä ole kyselty? Onko poliisin olettama ollut alusta alkaen, että on vain itse häipynyt?
Tuosta Paulasta sanoisin, vaikka en häntä tunne, että vaikuttaa jo bisneksensä varjolla sellaiselta, että en usko hänellä olevan riittävää kykyä ja älyä selviytyä henkirikoksesta jäämättä kiinni. Varmasti kampaamossa on käynyt asiakkaita, jotka ovat Birgitasta puhuneet. Ja jotain olisi lipsahtanut taatusti. Pitää olla aika pesunkestävä sosiopaatti, että kykenee ensinnäkin noin vaan tappamaan jonkun ja vielä peittämään sen noin hyvin. Ja jatkamaan eloaan ja bisneksiään. Hän nyt kuitenkin työskentelee alalla, jossa paljon keskustellaan asiakkaiden kanssa. Joten varmasti jotain helposti sanoo sivu suunsa.
Noin pitkän yrittäjäuran omaava nainen, joka Birgitta oli, luulisi pitävän kiinni sovitusta tapaamisesta. Eli en usko, että hän ilmoittamatta olisi lähtenyt takaisin kotiin. Tietyt kaavat ja tavat juurtuvat ihmiseen vuosikymmenien aikana. Ja asiat tehdään usein samalla kaavalla loppuun asti (esim. käydään tutussa kahvilassa hakemassa tapaamiseen pullat tai leivokset). Jos siis tuota tapaamista ylipäänsä oli (tästähän on kaiketi vain Paulan sana) luulen Birgitan tähdänneen sinne ja vasta sitten sopineen jotain muuta.
Tapaus on kaikin puolin kummallinen, sillä tästä on hyvin vähän missään puhuttu. Kuitenkin noita kanta-asiakkaita Birgitalla varmasti oli. Ja jotkut lopettaessaan yrittäjyyden tekevät silloin tällöin töitä vanhassa kampaamossaan, ihan entisten asiakkaiden vuoksi, kuin tuuratakseen uutta omistajaa. Ja eläkkeellä ollessaan saa tienata jonkin verran ennenkuin se vaikuttaa eläkkeen määrään. Voisi päätellä, että Birgitta ei halunnut jäädä täysin toimettomaksi, vaan halusi silloin tällöin tehdä työtään. Mikä kertoisi, että oli vielä varsin terhakassa kunnossa.

TiiaStiina
- Vic Mackey
- Viestit: 1991
- Liittynyt: Ma Elo 16, 2010 12:09 am
Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015
Birgittahan on voinut myös joutua sellaisen joko petosyrityksen tai painostuksen kohteeksi, joka on johtanut katoamiseen omasta tahdosta. Liian suuri stressi.
-
TiiaStiina
- Vic Mackey
- Viestit: 1991
- Liittynyt: Ma Elo 16, 2010 12:09 am
Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015
Petosyritys voi olla sellainenkin joka on jatkunut jo pitkään mutta uhrin keinot ovat vähissä jos rikosta on vaikea osoittaa, ja siihen voi liittyä painostusta.
Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015
Jos Birgitta olisi kadonnut vapaaehtoisesti, niin eikö kuitenkin olisi ilmoittanut poliisille, että ei halua tulla löydetyksi ja antakaa hänen olla?
Niin kuin kasvot kuvastuvat vedessä, niin ihmisen sydän toisessa ihmisessä. (Snl.27:19)
- Pumpuliunelma
- Nikke Knatterton
- Viestit: 187
- Liittynyt: Pe Tammi 29, 2016 8:42 pm
Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015
Viimeisen kerran Silanderin matkapuhelin paikantui kello 17 Kampin ja Tennispalatsin ympäristössä olevaan tukiasemaan Pohjoiselle Rautatienkadulle, jonka läheisyydessä myös Silanderin kampaamo sijaitsee. Siihen jäljet loppuvat. Oheinen MTV uutissivustolta 19.10.2015.
Tämä on aika käsittämätön mysteeri, kun tuon ikäisellä jo olettaisi vielä olevan moraalinenkin vastuu lähemmilleen kertoa, jos omatahtoisesti poistuu.
Tuolla Viikissä aikoinaan pitkään asuneena ja miettiessä mahdollisuuksia niin sen asujat on suhteellisen nuoria ja usein ensiasunnon ostajia.
Elämä joillakin vei vähän suuntaan ja toiseen niin olisiko B:n kampaamokaupat kuultu naapurustossa ja tehty ryöstö, jossa kävi huonosti. Se on voitu tehdä jo viikonloppuna ja puhelimen viestit luettu, käytetty matkakortti ja heitetty puhelin sopivasti katsotun tuntimäärän jälkeen alueella roskiin ja suljettu.
Ruumis on voitu viedä Viikin laajoille ulkoilualueille ja niitä siellä riittää lääninä paljon ja osa niin umpimetsää, että ei helposti löydy. Onkohan sieltä etsitty?