Mies puukotettiin kuoliaaksi VOK:ssa Ruotsissa

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
DemlaMinfo
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1460
Liittynyt: To Syys 24, 2015 5:20 pm

Mies puukotettiin kuoliaaksi VOK:ssa Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja DemlaMinfo »

Mies puukotettiin kuoliaaksi vastaanottokeskuksessa Ruotsissa

Perjantai 4.3.2016 klo 11.40

Lindesbergissä Ruotsissa sattuneesta veriteosta epäillään kolmea miestä.

Mies on puukotettu tänä aamuna hengiltä vastaanottokeskuksessa Lindesbergissä Ruotsissa. Paikallislehti Nerikes Allehanda kirjoittaa, että teosta epäillään kolmea miestä.

Kaksi epäillyistä on pidätetty, mutta yksi pääsi karkaamaan, kun poliisi saapui paikalle. Poliisi etsii kolmatta epäiltyä läheisestä metsästä koirien avulla, kirjoittaa Ruotsin television paikallistoimitus SVT Örebro. SVT:n mukaan kaikki epäillyt asuivat vastaanottokeskuksessa.

Poliisi sai hälytyksen vastaanottokeskuksessa sattuneesta puukotuksesta tänä aamuna viiden aikoihin. Puukotuksen uhri kuoli myöhemmin sairaalassa.

Puukotuksen motiivi ei ole tiedossa tällä hetkellä. Poliisi pääsee kuulustelemaan iltapäivällä kahta pidättämäänsä henkilöä.

Lähteet: STT, Expressen
Mielenterveys on tärkeä osa ihmisen hyvinvointia. Omasta mielenterveydestään voi pitää huolta ja omia voimavarojaan vahvistaa. Psykologin kanssa keskustelu voi auttaa pääsemään eroon harhaluuloista ja kuuloharhoista.
Avatar
PaxCow
Adrian Monk
Viestit: 2519
Liittynyt: To Tammi 17, 2013 2:45 pm

Re: Rauhanuskonto Islam tappoi jälleen VOK:ssa Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja PaxCow »

Voisikohan otsikon korjata? "Islam" ei tappanut ketään; teosta epäillään kolmea miestä. Eikä islam muuten ole erisnimi uskontoa tarkoitettaessa.
Mies tapettu vastaanottokeskuksessa Ruotsissa

Mies on puukotettu tänä aamuna hengiltä vastaanottokeskuksessa Lindesbergissä Ruotsissa. Paikallislehti Nerikes Allehanda kirjoittaa, että teosta epäillään kolmea miestä.

Kaksi epäillyistä on pidätetty, mutta yksi pääsi karkaamaan, kun poliisi saapui paikalle. Poliisi etsii kolmatta epäiltyä koirien avulla, kirjoittaa Ruotsin television paikallistoimitus SVT Örebro. SVT:n mukaan epäillyt asuivat vastaanottokeskuksessa.

Poliisin mukaan epäiltyjen kuulusteluissa vie tavallista pidempään, sillä poliisi joutuu turvautumaan tulkkeihin.

Puukotuksen motiivi ei ole selvillä.
http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/arti ... sa/5771908
"I do not fear death. I had been dead for billions and billions of years before I was born, and had not suffered the slightest inconvenience from it." - Mark Twain
sine qua non

Re: Rauhanuskonto Islam tappoi jälleen VOK:ssa Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja sine qua non »

Se oli sitten jo kolmas vastaanottokeskuksessa tapahtunut murha Ruotsissa tänä vuonna.

Karkuun päässyt mies on saatu kiinni.

http://www.expressen.se/nyheter/man-kni ... sylboende/
Ärrkele
Adrian Monk
Viestit: 2592
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 5:12 am

Re: Rauhanuskonto Islam tappoi jälleen VOK:ssa Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja Ärrkele »

PaxCow kirjoitti:Puukotuksen motiivi ei ole selvillä.
Onpahan. Allah käski.
PaxCow kirjoitti:Vaikka miten yritän, en kuule allahu akbaria.
Chefile kirjoitti:Minulla on kuule munaa lyödä pelkästään sillä munalla sinut taju kankaalle, sinä mielisairas hinaaja.
Seppo Räty: ”Suomalainen keihäänheitto on mennyt polvien nosteluksi”
DemlaMinfo
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1460
Liittynyt: To Syys 24, 2015 5:20 pm

Re: Rauhanuskonto Islam tappoi jälleen VOK:ssa Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja DemlaMinfo »

PaxCow kirjoitti:Voisikohan otsikon korjata? "Islam" ei tappanut ketään; teosta epäillään kolmea muslimimiestä. Eikä islam muuten ole erisnimi uskontoa tarkoitettaessa.
Totta, Islam olisi ilmeisesti pitänyt kirjoittaa pienellä, mutta koska se tässäkin sattumuksessa näytteli varsin suurtaa osaa ajattelin korostaa asiayhteyden selkeyttämiseksi. En voi korjata otsaketta.
Mielenterveys on tärkeä osa ihmisen hyvinvointia. Omasta mielenterveydestään voi pitää huolta ja omia voimavarojaan vahvistaa. Psykologin kanssa keskustelu voi auttaa pääsemään eroon harhaluuloista ja kuuloharhoista.
DemlaMinfo
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1460
Liittynyt: To Syys 24, 2015 5:20 pm

Re: Rauhanuskonto Islam tappoi jälleen VOK:ssa Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja DemlaMinfo »

sine qua non kirjoitti:Se oli sitten jo kolmas vastaanottokeskuksessa tapahtunut murha Ruotsissa tänä vuonna.

Karkuun päässyt mies on saatu kiinni.

http://www.expressen.se/nyheter/man-kni ... sylboende/
Tyttö ja tämä, mutta mikä oli kolmas?
Mielenterveys on tärkeä osa ihmisen hyvinvointia. Omasta mielenterveydestään voi pitää huolta ja omia voimavarojaan vahvistaa. Psykologin kanssa keskustelu voi auttaa pääsemään eroon harhaluuloista ja kuuloharhoista.
Mies77
Remington Steele
Viestit: 234
Liittynyt: Ke Touko 28, 2014 12:25 am

Re: Rauhanuskonto Islam tappoi jälleen VOK:ssa Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja Mies77 »

DemlaMinfo kirjoitti:
sine qua non kirjoitti:Se oli sitten jo kolmas vastaanottokeskuksessa tapahtunut murha Ruotsissa tänä vuonna.

Karkuun päässyt mies on saatu kiinni.

http://www.expressen.se/nyheter/man-kni ... sylboende/
Tyttö ja tämä, mutta mikä oli kolmas?
Eikös vajaa kuukausi sitten Ljusnessa kuollut myös yksi ja useampi loukkaantui.
sine qua non

Re: Rauhanuskonto Islam tappoi jälleen VOK:ssa Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja sine qua non »

DemlaMinfo kirjoitti: Tyttö ja tämä, mutta mikä oli kolmas?
Edellisen viestini linkin takaa:
Det här är det tredje mordet på ett asylboende i Sverige sedan årsskiftet. Den 13 februari mördades en man på ett asylboende i Ljusne utanför Söderhamn. I januari mördades också Alexandra Mezher, 22, när hon arbetade på ett asylboende i Mölndal.
Suomeksi (Ylen uutisesta):
Ruotsissa yksi ihminen on kuollut puukotusvälikohtauksessa turvapaikkakeskuksessa Ljusnen alueella Söderhamnissa.

Ruotsalaismedioiden mukaan henkilö kuoli sairaalassa puukotuksessa saamiinsa vammoihin. Lisäksi kolme muuta ihmistä on haavoittunut. Poliisi on pidättänyt yhden henkilön ja ottanut kuulusteluun ainakin kolme.
http://yle.fi/uutiset/yksi_kuollut_turv ... sa/8672041

"puukotusvälikohtaus" Kuva


Aluksi tuossa Ljusnen tapauksessa otettiin useampia kiinni (juttu meni niin, että vokkiin, jossa surmatyö tapahtui, tuli afgaanijengiä lähipaikkakunnalta vähän visiteeraamaan - surmansa saanut oli joku näistä vieraista ja ainakin yksi toinenkin mies sai maistaa veistä, mutta hän ei kuitenkaan kuollut), mutta ilmeisesti lopulta vain yksi mies vangittiin murhasta ja murhayrityksestä epäiltynä. En ole seurannut keissiä sen kummemmin. http://www.aftonbladet.se/senastenytt/t ... able222641
peja
Nikke Knatterton
Viestit: 169
Liittynyt: Ke Maalis 11, 2015 3:10 pm

Re: Mies puukotettiin kuoliaaksi VOK:ssa Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja peja »

Ruotsi johtaa 3-0 Suomea tämän viime syksynä alkaneessa maahantunkeutumispelissä, kysymys on koska Suomessa tehdään "avausmaali" ? Ei Suomessa niin eri väestöä tule (?) joten se on ajan kysymys vain .

Itse veikkaan (pelkään ) ,että juhannukseen mennessä Suomessa tulee ensimmäinen uhri vastaanottokeskuksessa / sen lähiympäristössä.( Huom. ei mitään tekemistä Suomalaisten keskikesän viettoon )

- Sitten on pöyristyneitä paljon liikkeellä, itse en näihin kuulu .
Vastaa Viestiin