Saksa: Paloitteli aviomiehensä ja veti vessanpöntöstä alas

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Miina
Martin Riggs
Viestit: 622
Liittynyt: Pe Heinä 13, 2007 8:32 am
Paikkakunta: Tampere

Saksa: Paloitteli aviomiehensä ja veti vessanpöntöstä alas

Viesti Kirjoittaja Miina »

Iltalehti:
Paloitteli aviomiehensä ja veti vessanpöntöstä alas
8.1.2008 15:31

Saksassa asuva nainen lopetti riitaisan avioliittonsa paloittelemalla miehensä ja vetämällä osat vessanpöntöstä alas.

- Ette löydä häntä. Olen huuhdellut hänet vessanpöntöstä alas, Düsseldorfin poliisin edustaja Andre Hartwich kertoi aviomiehensä murhanneen naisen sanoneen.

Isänsä jo ennen joulua kadonneeksi ilmoittaneet lapset kertoivat vanhempiensa liiton olleen täynnä vihaa. Lasten mukaan äiti olisi yrittänyt aikaisemmin myrkyttää miehensä.

Epäselvää on yhä. miten mies tarkkaan ottaen kuoli.

Makedonialaissyntyinen aviovaimo oli kertomansa mukaan heittänyt miehensä ruumiin suurimmat osat jätesäiliöön, joka kuljetettiin myöhemmin jätteenpolttolaitokselle.

Poliisit ovat tähän mennessä löytäneet asunnosta vain 58-vuotiaan aviomiehen verijälkiä.

52-vuotias nainen pakeni murhan jälkeen synnyinmaahansa Makedoniaan, josta Saksan poliisi yrittää saada naista nyt luovutettavaksi oikeudenkäyntiä varten.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200801 ... 4_ul.shtml

En oikein tiedä, että kumpi on ällöttävämpää, tämä vedetään vessanpöntöstä alas vai joutua syödyksi.
"Pohjimmiltaan hän oli lempeä, miellyttävä ja jopa älykäs. Taitavasti sen kätki hän kaikilta meiltä..." (Miksei täällä humppa soi? Eläkeläiset)
Manual
Lauri Hanhivaara
Viestit: 130
Liittynyt: Su Marras 11, 2007 10:09 pm

Re: Saksa: Paloitteli aviomiehensä ja veti vessanpöntöstä al

Viesti Kirjoittaja Manual »

En oikein tiedä, että kumpi on ällöttävämpää, tämä vedetään vessanpöntöstä alas vai joutua syödyksi.
No hetkenpäästä kun uhri on syöty joutuu se jokatapauksessa sinne pönttöön[/quote]
susse
Poliisikoira Rex
Viestit: 255
Liittynyt: La Marras 10, 2007 4:04 pm
Paikkakunta: turku

Viesti Kirjoittaja susse »

ukko luultavasti kävi vieraissa :lol:
Samarina
Martin Beck
Viestit: 800
Liittynyt: Ti Touko 22, 2007 6:19 pm
Paikkakunta: Pohjanmaa

Viesti Kirjoittaja Samarina »

susse kirjoitti:ukko luultavasti kävi vieraissa :lol:
:lol: Äkkiä luulis, että avioliiton voi päättää helpommalla ja siistimmälläkin tavalla kuin murhaamalla ja paloittelemalla aviomies ja vetämällä vessanpöntöstä alas..Voi vierähtää hetki jos toinenkin, kun ei se vessa vedä kovin isoja paloja.
En oikein tiedä, että kumpi on ällöttävämpää, tämä vedetään vessanpöntöstä alas vai joutua syödyksi.
Luulen, että kun toinen osapuoli on noiden vaihtoehtojen äärellä, se on siinä vaiheessa itselle jo yks ja sama..
apollo
Christopher Lorenzo
Viestit: 1590
Liittynyt: La Heinä 14, 2007 4:09 am

Viesti Kirjoittaja apollo »

Eikös Suomessakin ollut vastaava tapaus. Kuopiossa oli kaksi hemmoa palotellut tyyppiä ja vedellyt vessanpytystä alas. Reilun viikon jälkeen kyllästyivät puuhaan ja jäivät sitten lopulta kiinni. Olikohan 2/3 osaa ruumiista jo mennyt vessasta alas.

Lähteenä suusta suuhun tieto, joten uskoo ken tahtoo.

Mitäköhän työkaluja tuohon tarvitaan? Itsellä tulee mieleen ainakin sähkösaha ja jonkinlainen lihamylly.
Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4926
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 4:17 am
Paikkakunta: Better place.

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

apollo kirjoitti:Eikös Suomessakin ollut vastaava tapaus. Kuopiossa oli kaksi hemmoa palotellut tyyppiä ja vedellyt vessanpytystä alas. Reilun viikon jälkeen kyllästyivät puuhaan ja jäivät sitten lopulta kiinni. Olikohan 2/3 osaa ruumiista jo mennyt vessasta alas.
Voisi tosiaan pari mukavaa hetkeä siinä vierähtää ku sitä silppua alas vetelisi.

Jos omakotitalossa asuu, niin ei kai kukaan välitä siitä että vetää pönttöä jatkuvasti, mutta kerrostaloissa luulisi alkavan häiritsemään jo naapureita melko nopsaan, varsinkin jos asuu sopivassa kohdassa taloa vielä, että kuuluu se pöntön vetäminen aina.

Eikö se olisi helpompaa vain ottaa se mössö ja syöttää vaikka kulkukoirille ja kissoille, osan heittäs roskiin, osan vetäisi pöntöstä alas, osan dumppaisi muiden jätepisteisiin, osan jorpakkoon, osan vaikka mehtään heittelisi jne jne.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.

Avatar
Mäsä-Masa
Neuvoja-Jack
Viestit: 571
Liittynyt: Ti Joulu 04, 2007 1:33 am

Viesti Kirjoittaja Mäsä-Masa »

Herran jestas! :shock:

VoDKan mainitsema vaihtoehtohan on paljon järkevämpi ja siistimpi tapa hävittää ruumis kuin jatkuva alasvetäminen vessasta varsinkin heikkorakenteisessa kerrostalossa.
:?
"Moon Leka-Veka, soot Mäsä-Masa", sanoi koulutoveri minulle ennen muinoin.
Vastaa Viestiin