Saksa: murhaajapariskunta kidutti ja murhasi kaksi naista

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Tiikerinlilja
Nikke Knatterton
Viestit: 192
Liittynyt: La Huhti 11, 2015 12:39 pm

Saksa: murhaajapariskunta kidutti ja murhasi kaksi naista

Viesti Kirjoittaja Tiikerinlilja »

En löytänyt tästä aloitusta ajankohtaista-osiosta tai ulkomaiden henkirikoksista. Tänään saanut lehdistä lukea seuraavaa:

Houkuttelivat uhreja seuranhakuilmoituksilla - Saksalaisparia epäillään ainakin kahden naisen kiduttamisesta ja murhasta
Tiistai 3.5.2016 klo 16.12
Ex-aviopari on kiduttanut ja murhannut ainakin kaksi naista maatilallaan Nordrhein-Westfalenissa. Uhreja saattaa löytyä lisää.

Kuva

Höxterissä asuva ex-aviopari vangittiin viime viikolla 41-vuotiaan Susanne F:n murhasta epäiltynä. Nyt poliisi uskoo parin tappaneen myös 33-vuotiaan Annika W:n vuoden 2014 elokuussa. Pari oli pahoinpidellyt Annika W:ää viikkokaupalla ja lopulta polttanut tämän paloitellun ruumiin maatilansa kamiinassa, kertoo Süddeutsche Zeitung.

Poliisi epäilee ex-avioparilla olleen muitakin uhreja. Poliisin mukaan Wilfried W. ja hänen ex-vaimonsa Angelika houkuttelivat vuosikausien ajan naisuhreja maatilalleen seuranhakuilmoituksilla. Sekä Susanne F. että Annika W. olivat vastanneet miehen seuranhakuilmoituksiin.

Susanne F. oli muuttanut tänä vuonna maatilalle lyhyen tuttavuuden jälkeen. Höxterissä hän oli joutunut ex-avioparin jatkuvan pahoinpitelyn uhriksi. Pariskunnan toiminta paljastui toissa viikolla, kun he olivat viemässä erittäin huonossa kunnossa olevaa Susanne F:ää takaisin tämän kotiin. Auto sammui kuitenkin kesken matkan, ja pari joutui soittamaan ambulanssin Susanne F:n tilan heikennyttyä nopeasti. Uhri kuoli sairaalassa pari tuntia myöhemmin.

Lisäuhreja etsitään
Annika W. oli myös tutustunut höxteriläispariin seuranhakuilmoituksen kautta ja alkoi seurustella Wilfried W:n kanssa syksyllä 2013. Lopulta hän meni naimisiinkin miehen kanssa.

Elokuussa 2014 Annika W., 33, kuoli pitkään jatkuneen pahoinpitelyn seurauksena. Pari säilytti ruumista pakastinarkussa jonkin aikaa, kunnes paloitteli ruumiin ja poltti sen kamiinassa.

Kumpikin uhreista oli kotoisin Ala-Saksista. Parin motiivi ei ole ollut poliisin mukaan seksuaalinen, vaan pikemminkin kyse on ollut vallankäytöstä. Kidutuksessa on ollut sadistisia piirteitä. Parille tehdään mielentilatutkimus.

Poliisi uskoo parin kiduttaneen maatilalla kolmesta kuuteen muuta naista vuosien mittaan. Poliisi etsii nyt mahdollisia lisäuhreja.

Ex-avioparilla on kummallakin rikostausta. Angelika W:llä on takanaan pikkurikoksia, mutta ex-aviomies on istunut kahden vuoden tuomion ruumiinvamman tuottamisesta ja vapaudenriistosta. Angelika on joutunut myös miehensä pahoinpitelyn uhriksi.

KATRIINA MÄKELÄ

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201605 ... 6_ul.shtml

Pariskunta piti naista vankinaan ja pahoinpiteli hengiltä – nyt tunnustus toisestakin murhasta

Saksassa pariskunta, jonka epäillään pitäneen naista vankinaan useita viikkoja ennen tämän kuolemaa on tunnustanut toisenkin murhan. Tapauksesta uutisoi The Local.

Virallisesti eronnut, mutta Höxterissä sijaitsevalla maatilalla edelleen yhdessä asuva pariskunta pidätettiin viime viikolla.

Poliisi uskoo, että pariskunta oli houkutellut 41-vuotiaan uhrinsa maatilalleen lehdessä julkaistulla henkilökohtaisella ilmoituksella. Mies ja nainen olivat pitäneet tämän jälkeen naista vankinaan kellarissa useita viikkoja.

Pariskunnan epäillään pahoinpidelleen naista niin rajusti, että lopulta nämä olivat hälyttäneet paikalle ambulanssin naisen kunnon heikennyttyä äkillisesti. Nainen oli kuollut muutaman tunnin kuluttua sairaalassa.

Pariskunta on tunnustanut nyt toisenkin murhan, poliisilähde kertoo uutistoimisto DPA:lle. Epäillyt ovat 46-vuotias mies sekä 47-vuotias nainen.

Syyttäjälähteet eivät ole sen paremmin vahvistaneet kuin kieltäneetkään tietoa tunnustuksesta. Syyttäjien mukaan on kuitenkin löytynyt muihin uhreihin viittaavia todisteita.

– Meillä on konkreettisia todisteita, joita tällä hetkellä tutkimme, syyttäjäntoimiston edustaja kommentoi lisäten, että maatilalle on lähetetty etsintäkoiria.

Poliisin odotetaan järjestävän huomenna tiedotustilaisuuden tapaukseen liittyen.

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/arti ... ta/5873098

otsikkoa fiilattu
t:mode
Tiikerinlilja
Nikke Knatterton
Viestit: 192
Liittynyt: La Huhti 11, 2015 12:39 pm

Re: Saksassa sarjamurhaajapariskunta?

Viesti Kirjoittaja Tiikerinlilja »

Saksassa paljastumassa raaka murhasarja? Pariskunta houkutteli 41-vuotiaan naisen lehti-ilmoituksella – piti kellarissaan 8 viikkoa

Saksalaismedia kertoo, että maalaistalossa asunutta pariskuntaa epäillään ainakin kahdesta murhasta.
Nordrhein-Westfalenissa Ala-Saksin rajalla sijaitsevassa Höxterin kaupungissa asuvaa pariskuntaa epäillään ainakin kahdesta murhasta.

Synkkä rikos alkoi paljastua, kun pariskunta soitti pahoinpidellylle 41-vuotiaalle naiselle ambulanssin. Nainen kuljetettiin sairaalaan, mutta hän kuoli kahdessa tunnissa.

41-vuotiasta naista oli pidetty vankina maalaistalon kellarissa. Nainen oli houkuteltu ansaan lehti-ilmoituksella. Rikoksesta epäillään 46-vuotiasta miestä ja 47-vuotiasta naista.

The Local -verkkosivuston tavoittamat silminnäkijät kertovat, että pariskunta oli useina öinä raahannut naisen mukaansa autoon ja ajaneet jonnekin. Silminnäkijöiden mukaan naisella oli ollut taloon saapuessaan pitkät hiukset, mutta yhtäkkiä hänen hiuksensa oli ajeltu lyhyeksi.

Westfalen-Blatt -lehdelle kommentoineen viranomaisen mukaan vankina pidetty nainen kuoli tylpällä esineellä päähän kohdistuneen iskun seurauksena.

Nyt mm. uutistoimisto DPA, The Local, Spiegel ja Bild kertovat, että pariskuntaa epäillään kahdesta murhasta. DPA kertoo, että poliisi lähettää murhasta epäillyn pariskunnan taloon koiria tutkimaan hajujälkiä.

Spiegelin mukaan toinen pariskunnan surmaama nainen olisi 33-vuotias. Lehti kertoo myös, että 33-vuotiaan ruumis olisi aluksi pakastettu, sen jälkeen paloiteltu ja lopulta poltettu takassa. Tuhkat on tämän jälkeen levitetty maastoon.

Tutkijat eivät sulje pois mahdollisuutta, että pariskunnan uhreja olisi enemmänkin.

Uutista päivitetty kello 15.23. Lisätty kuva poliisitutkinnasta pariskunnan talolla. Varmuutta ei ole, onko pariskunta tunnustanut murhat. Bildin mukaan 46-vuotias mies syyttää 47-vuotiasta naista kaikesta.

Juho Kahilainen

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art- ... 71342.html

Iltasanomien jutussa linkkejä useisiin eri uutistoimistojen juttuihin, mutta valitettavasti ala-asteen 2 vuoden saksan opinnoilla ei niitä suomenneta :)
Täysi Purenta
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1479
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2010 11:05 am

Re: Saksassa sarjamurhaajapariskunta?

Viesti Kirjoittaja Täysi Purenta »

Jopas on toimittajien sievästi kaunistelema juttu. Muutama asia pomppasi silmille ihan erityisesti.
Ensinäkin se, että nämä naiset ovat vastanneet PARISKUNNAN seuranhakuilmoitukseen. Ei ihan tavallisinta. Ilmeisesti siis haussa on ollut kolmas pyörä tai joku vastaava viritys?
Olisiko juttuun pitänyt alun pitäenkin kuulua alistamista, orjuuttamista ja muuta sadomasokistista peliä, sillä naiset eivät ole lähteneet tiehensä tai pyrkineet saamaan apua. Kuitenkin naapurit ovat heitä nähneet ja jonkun lauseen mukaan kovakouraisuutta todistaneetkin. Samoin kerityt hiukset on pantu merkille, eli naapurustossa on selvästi meininkiä hämmästelty. Tietty mitä muuta voidaan odottaa asiasta josta käytetään lausetta "useina öinä raahannut naisen autoonsa ja ajanut jonnekin". Joku joka saksaa paremmin lukee voisi katsoa, mitä paikallisissa lehdissä lukee naapurien haastattelujen kohdalla? Kyllähän normaalisti moisesta kyseltäisiin perään että mahtavatko asiat olla oikealla tolallaan?

Eli olisiko alistaminen ja nöyryytykset alkuun olleet yhteisesti toteutettuja ja jossakin vaiheessa vain homma lipsahtanut liian kovaotteiseksi? Mies syyttää ex-vaimoa, eli mustasukkaisuus on voinut olla vahvasti mukana kuvioissa.
Vastaa Viestiin