Peggy Knobloc; katosi 2001, löytyi 2016 (Saksa)

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
mobiililaiteukkeli
Neuvoja-Jack
Viestit: 567
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2015 2:05 am
Paikkakunta: Tampere

Peggy Knobloc; katosi 2001, löytyi 2016 (Saksa)

Viesti Kirjoittaja mobiililaiteukkeli »

Iltalehti 5.7.2016;

DNA-testi vahvisti: saksalaismetsästä löytynyt ruumis on 15 vuotta sitten kadonnut koulutyttö.

Peggy Knobloch, 9, katosi keskellä kirkasta päivää kävellessään koulusta kotiin toukokuussa 2001. Tyttö nähtiin vain noin 50 metrin päässä kotioveltaan, mutta kotiin hän ei koskaan saapunut.

Tiistaina saksalaisviranomaiset vahvistivat, että metsästä noin 15 kilometrin päästä Peggyn kotoa Lichtenbergistä löytyneet ruumiinjäänteet ovat Peggyn. Sienestäjä havaitsi luut metsässä lauantaina.

Geran kaupungin syyttäjän mukaan vainajan henkilöllisyydestä ei ole epäilystä, sillä DNA-testi vahvisti asian. Bild-lehden tietojen mukaan DNA-läpimurto saatiin tytön hampaasta.

Peggyn mystinen katoaminen on askarruttanut saksalaisia 15 vuoden ajan. Sadat poliisit ja armeijan sotilaat ovat etsineet Peggyä kuluneiden vuosien aikana. Etsinnät laajenivat jopa Tshekin tasavaltaan ja Turkkiin, minne tyttö oli vihjeiden mukaan siepattu.

Läpimurto tapahtui vasta 15 vuotta myöhemmin, kun sienestäjä osui sattumalta pienen luurangon jäänteisiin metsässä. Ruumiin lähellä oli myös Peggyn omaisuutta. Saksalaismedia on kertonut, että Peggyn äiti tunnisti tyttärensä rannekellon, joka löytyi metsästä.

Poliisin mukaan ruumiin löytöpaikalla ei aiemmin ollut tehty etsintöjä.

Tapauksen tutkinta ei suinkaan pääty Peggyn ruumiin löytymiseen.

– Luut olivat metsässä 15 vuotta. Kuolemaan johtaneet syyt eivät ole vielä tiedossa, Herbert Potzel syyttäjänvirastosta sanoi.

Poliisi uskoo, että tyttö on voinut kuolla muualla, ja hänen ruumiinsa on myöhemmin piilotettu metsään Thüringenin ja Baijerin osavaltioiden rajan tuntumassa. Löytöpaikan kasvillisuus on erittäin tiheä, ja paikka on kaukana ihmisasutuksesta.

Lähteet: Spiegel, Bild, Telegraph

NINA DALE
Oon ihan tavallinen suomalainen mies. Mä käytän harmaita housuja ja tykkään katsella kun kala syö ja syntyy renkaita.
Teme-84
Harjunpää
Viestit: 317
Liittynyt: Ti Elo 19, 2008 7:01 pm
Paikkakunta: Kokkola

Re: Peggy Knobloc; katosi 2001, löytyi 2016 (Saksa)

Viesti Kirjoittaja Teme-84 »

Näytti muuten erehdyttävästi siltä Madeleine McCannilta tämä tyttö :shock: Hyvä että tällainen pitkäaikainen tapaus ratkesi. Ikävää kun on ehtinyt niin lähelle kotia, muttei koskaan perille.
mobiililaiteukkeli
Neuvoja-Jack
Viestit: 567
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2015 2:05 am
Paikkakunta: Tampere

Re: Peggy Knobloc; katosi 2001, löytyi 2016 (Saksa)

Viesti Kirjoittaja mobiililaiteukkeli »

Totta. Uutisista saa muuten sellaisen käsityksen että DNA-testin tulos olisi valmistunut samana päivänä kun luut löydettiin, onkohan sellainen mahdollista? Ja jos, niin minkä vuoksi meikäläiset joutuu vartomaan viikkotolkulla?
Oon ihan tavallinen suomalainen mies. Mä käytän harmaita housuja ja tykkään katsella kun kala syö ja syntyy renkaita.
Dr Bergmeister
Adrian Monk
Viestit: 2800
Liittynyt: La Maalis 13, 2010 9:37 pm
Paikkakunta: Pohjanmaan rannikkoseutu

Re: Peggy Knobloc; katosi 2001, löytyi 2016 (Saksa)

Viesti Kirjoittaja Dr Bergmeister »

Tässä on Peggyn kuva:
Liitteet
Peggy Knobloch.jpg
Peggy Knobloch.jpg (7.17 KiB) Katsottu 12228 kertaa
Gods made heavy metal.
Täysi Purenta
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1479
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2010 11:05 am

Re: Peggy Knobloc; katosi 2001, löytyi 2016 (Saksa)

Viesti Kirjoittaja Täysi Purenta »

Käytännössä kotiovelta kadonnut lapsi joka löytyy varsin läheltä kotoaan. Eipä tarvitse tässäkään jutussa tekijöitä järin kaukaa haeskella. Ei kai Peggyllä ollut isäpuolta tai epävakaata äitiä? Vai oliko naapurustossa joku jonka rikosrekisterista ei intimiteetinsuojelusyistä kerrottu?

olen joka kerta iloinen ja helpottunut kun joku kylmä keissi saa edes jonkin päätöksen. Ruumiin löytyminen on varmasti omaisille helpotus. Tietysti taas herää se ikuinen kysymys siitä, miksei noin läheltä olevasta vaikeakulkuisesta maastosta oltu haeskeltu?
Avatar
Gin
Susikoski
Viestit: 32
Liittynyt: Pe Tammi 15, 2016 6:48 pm

Re: Peggy Knobloc; katosi 2001, löytyi 2016 (Saksa)

Viesti Kirjoittaja Gin »

Täysi Purenta kirjoitti:Tietysti taas herää se ikuinen kysymys siitä, miksei noin läheltä olevasta vaikeakulkuisesta maastosta oltu haeskeltu?


Ympyrän pinta-ala, eli siis tässä tapauksessa alueen, mikä olisi pitäny haravoida ruumiin löytymistä varten on 3.14 * 15km^2 = 706,5 km^2. (3.14 on siis Piin likiarvo)

Tietysti osa alueesta on varmasti asutusta/peltoa/teitä yms, mutta onhan haravoitava alue valtava.
Dr Bergmeister
Adrian Monk
Viestit: 2800
Liittynyt: La Maalis 13, 2010 9:37 pm
Paikkakunta: Pohjanmaan rannikkoseutu

Re: Peggy Knobloc; katosi 2001, löytyi 2016 (Saksa)

Viesti Kirjoittaja Dr Bergmeister »

Täysi Purenta kirjoitti:Käytännössä kotiovelta kadonnut lapsi joka löytyy varsin läheltä kotoaan. Eipä tarvitse tässäkään jutussa tekijöitä järin kaukaa haeskella. Ei kai Peggyllä ollut isäpuolta tai epävakaata äitiä? Vai oliko naapurustossa joku jonka rikosrekisterista ei intimiteetinsuojelusyistä kerrottu?
Joskus kauan sitten tutkin tätä Peggyn tapausta, mutta en saanut aikaiseksi laittaa tänne ketjua. Tulin kuitenkin tietämään yhtä sun toista tähän liittyvistä asioista.

Kyllä, Peggyllä oli isäpuoli ja epävakaa äiti. Jossakin vaiheessa poliisi epäili molempia tytön katoamisesta. Netissä on paljon kirjoituksia tästä, laitan pari saksankielistä linkkiä

Lähellä Peggyn kotia asui kehitysvammainen Ulvi Kulac, jota alettiin epäilemään tytön katoamisesta ja hänet tuomittiin tytön murhasta vankilaan, vaikka ruumistakaan ei oltu löydetty. Vuosien päästä sitten todettiin, ettei Ulvi ole syyllinen ja hänet vapautettiin. Miehelle oli kamalaa joutua syyttömänä vankilaan vuosikausiksi.

Jos jotakuta kiinnostaa tietää asiasta enemmän, voin myöhemmin, kun on enempi aikaa, kirjoittaa tästä Peggyn tapauksesta.

http://www.ulvi-kulac.de/peggy_verschwindet.html
https://de.wikipedia.org/wiki/Fall_Peggy_Knobloch
Gods made heavy metal.
mobiililaiteukkeli
Neuvoja-Jack
Viestit: 567
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2015 2:05 am
Paikkakunta: Tampere

Re: Peggy Knobloc; katosi 2001, löytyi 2016 (Saksa)

Viesti Kirjoittaja mobiililaiteukkeli »

Dr Bergmeister kirjoitti: Lähellä Peggyn kotia asui kehitysvammainen Ulvi Kulac, jota alettiin epäilemään tytön katoamisesta ja hänet tuomittiin tytön murhasta vankilaan, vaikka ruumistakaan ei oltu löydetty. Vuosien päästä sitten todettiin, ettei Ulvi ole syyllinen ja hänet vapautettiin. Miehelle oli kamalaa joutua syyttömänä vankilaan vuosikausiksi.
"A local man with learning difficulties initially admitted killing Peggy in 2002 to cover up the fact he had sexually abused her.

He later withdrew this confession, but was jailed for life for murder and sent to serve his sentence in a psychiatric unit." (Daily mail)

^ Minulle jäi tuosta mielikuva että olisi itse käynyt tunnustamassa tekonsa -mutta jossain toisaalla kyllä taidettiin kirjoittaa että tunnusti koska oli kuulusteltu 44 tuntia putkeen ilman edunvalvojaa?
Oon ihan tavallinen suomalainen mies. Mä käytän harmaita housuja ja tykkään katsella kun kala syö ja syntyy renkaita.
Täysi Purenta
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1479
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2010 11:05 am

Re: Peggy Knobloc; katosi 2001, löytyi 2016 (Saksa)

Viesti Kirjoittaja Täysi Purenta »

Ei hitto soikoon. Peggy-poloisen juttuhan alkaa olla kuin henkirikosharrastajia varten kirjoitettu huono Kummeli-sketsi. Keississä on jo klassikkoainekset kasassa. Katoaminen käytännössä kotiportailta, sekä epävakaa äiti että isäpuoli että vielä syyttömänä tuomittu kylähullukin jonka osallisuudesta voidaan kiistellä. Ruumiskin löytyy lähistöltä kuten kuuluu. Puuttuu enää epäpätevä paikallispoliisijohto niin juttu saa täydet viisi tähteä viidestä mahdollisesta raadilta sarjassa "miksi helkkarissa tällaista TAAS on päässyt tapahtumaan".

Kymppi pottiin äidin ja isäpuolen syyllisyyden puolesta.
lankarulla
Alokas
Viestit: 7
Liittynyt: La Loka 24, 2009 8:53 pm

Re: Peggy Knobloc; katosi 2001, löytyi 2016 (Saksa)

Viesti Kirjoittaja lankarulla »

Onko 15 km päässä lähistöllä? Ei minusta.
Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7233
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Re: Peggy Knobloc; katosi 2001, löytyi 2016 (Saksa)

Viesti Kirjoittaja Tiina »

Murhatun koulutytön jäänteistä löytyi uusnatsiterroristin DNA:ta Saksassa
Torstai 13.10.2016 klo 21.53


Peggy katosi koulumatkalla vuonna 2001. Hänen viime kesänä löydetystä ruumiistaan on löytynyt uusnatsiterroristi Uwe Böhnhardtin DNA:ta.

Peggy Knobloch, 9, katosi keskellä kirkasta päivää kävellessään koulusta kotiin toukokuussa 2001. Tyttö nähtiin vain noin 50 metrin päässä kotioveltaan, mutta kotiin hän ei koskaan saapunut.

Peggyn ruumiin jäänteet löytyivät vasta 15 vuotta myöhemmin heinäkuussa 2016 metsästä noin 15 kilometrin päästä tytön kotoa Lichtenbergistä. Sienestäjä havaitsi luut metsässä.

Nyt saksalaiset lehdet Bild ja Spiegel kertovat, että Peggyn ruumiinjäänteistä on löytynyt äärioikeistolaisen NSU-terroristi Uwe Böhnhardtin DNA:ta.

Poliisitutkinnassa on selvinnyt, että tyttöä ei todennäköisesti surmattu paikassa, josta jäänteet löytyivät vaan muualla. Murhaaja oli tuonut lapsen ruumiin metsään ja haudannut hänet sinne.

Uwe Böhnhardt ja toinen uusnatsiterroristi Uwe Mundlos kuolivat pieleen menneen pankkiryöstön päätteeksi marraskuussa 2011. Mundlos ampui Böhnhardtin, sytytti heidän asuntovaununsa tuleen ja ampui itsensä.

NSU:n ainoa jäljelle jäänyt jäsen, natsimorsiameksi kutsuttu Beate Zschäpe, istuu vankeudessa, ja oikeudenkäynti häntä vastaan on meneillään.

Kolmikon uskotaan murhanneen 10 ihmistä vuosien 2000 ja 2007 välillä eri puolilla Saksaa. Valtaosa uusnatsien uhreista oli turkkilaista syntyperää, mutta uhrien joukossa on myös yksi kreikkalaissyntyinen mies sekä yksi saksalainen naispoliisi.

Uusnatsien asuntovaunusta löytyi aikoinaan myös leluja - nallekarhu, vesipistooli, nukke, Nalle Puh -kirja sekä koon 33 lastenkenkä, mikä kummastutti tuolloin rikostutkijoita.

NINA DALE

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201610 ... 8_ul.shtml
Täysi Purenta
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1479
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2010 11:05 am

Re: Peggy Knobloc; katosi 2001, löytyi 2016 (Saksa)

Viesti Kirjoittaja Täysi Purenta »

En voinut uskoa silmiäni luettuani tämän uutisen. Ensin kadonneen lapsen juttu joka on kuin huonosta komediasta, sitten juttuun saadaan ympättyä vielä huipputunnettu ja paljon mediahuomiota saanut homoeroottinen natsikolmiodraamakin. Minulta alkaa mielikuvitus loppumaan jutun suhteen. Mitä muuta tuo voi olla kuin lavastus?
Lady Willows
Harjunpää
Viestit: 336
Liittynyt: To Huhti 22, 2010 10:27 am

Re: Peggy Knobloc; katosi 2001, löytyi 2016 (Saksa)

Viesti Kirjoittaja Lady Willows »

Kyllähän tosielämässäkin kaikki kummallisuudet ovat mahdollisia, joitakin selvinneitä murhajuttuja kun lukee, tulee kyllä mieleen, että totuus on niin ihmeellinen, ettei kukaan mitään niin älytöntä pystyisi keksimään.

Siitä huolimatta alkaa tuntua, että tässä olisi nyt saksalaiselle poliisikunnalle erinomainen tilaisuus tehdä syyssiivous selvittämättömien arkistossa, ei tarvitsisi enää edes tutkia hankalia juttuja, kun "löytyisi" Uwe Böhnhardtin DNA:ta niin saataisiin arkistosta mukavasti pois iso pino juttuja vähällä vaivalla ja maine kirkkaaksi. Ja mikäs olisi tänä päivänä herkullisempi syntipukki kuin kuollut uusnatsi. Ei valita eikä kukaan varmasti puolusta. Se on sitten eri juttu onko totta, mutta ainakin kaikilla olisi hyvä ja lämmin mieli.
2+2=5, hyvin suurilla kakkosen arvoilla.
Morrissey: "So how can anybody say
They know how I feel
The only one around here who is me
Is me"
Riukiu
Jack Bauer
Viestit: 938
Liittynyt: Ke Touko 27, 2015 6:55 am

Re: Peggy Knobloc; katosi 2001, löytyi 2016 (Saksa)

Viesti Kirjoittaja Riukiu »

Nimenomaan. Kun sattuu tuo koko NSU-juttu olemaan silkaa satutarinaa. Lisäksi siis oikeasti lapsia kaappaava ja kauppaava/murhaava järjestaäytynyt rikollisuus on etenkin Saksassa poliisin ja poliitikkojen erityisessä suojeluksessa.
hipsulainen
Adrian Monk
Viestit: 2633
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 2:29 pm
Paikkakunta: Lahti

Re: Peggy Knobloc; katosi 2001, löytyi 2016 (Saksa)

Viesti Kirjoittaja hipsulainen »

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/cbcc8 ... 5_ul.shtml

9-vuotias Peggy katosi 17 vuotta sitten Saksassa - onko koululaisen murha vihdoin ratkeamassa?

Tänään klo 15:03

Manuel S. on myöntänyt poliisille siirtäneensä tytön ruumiin metsään, mutta kiistää murhan.
Yhdeksänvuotias Peggy Knobloch katosi toukokuussa 2001 palatessaan koulusta kotiin Ylä-Frankin Lichtenbergissä.

Kuva
Peggyn murha on ehkä ratkeamassa. [HO, EPA/AOP]

Tyttö nähtiin vain noin 50 metrin päässä kotioveltaan, mutta kotiin hän ei koskaan saapunut. 15 vuotta myöhemmin sienestäjä löysi metsästä ruumiin jäänteet Thüringenissä.

Dna-testi vahvisti, että kyseessä oli Peggy. Ruumiin läheltä löytyi myös tytön omaisuutta.

Yhdeksänvuotiaan pikkukoululaisen kohtalo on askarruttanut saksalaisia kaikki nämä vuodet. Nyt 17 vuotta myöhemmin näyttää siltä, että murha saattaa olla vihdoin ratkeamassa.

Manuel kiistää murhan
Bild-lehden mukaan Peggyn entinen naapuri Manuel S. on myöntänyt poliisille siirtäneensä tytön ruumiin metsikköön, josta lapsen ruumis löytyi. Lisäksi hän on myöntänyt polttaneensa tytön koulurepun.

Manuel S. kiistää kuitenkin murhanneensa Peggyn. Hän väittää saaneensa tytön ruumiin haltuunsa vain nimeltä tuntemaltaan mieheltä. Manuel S:n mukaan tyttö makasi hengettömänä pensaikossa, ja hän yritti jopa elvyttää lasta.

Poliisi ei ole kuitenkaan paljastunut tutkinnallisista syistä toisen miehen nimeä ja kertoo tutkivansa edelleen Manuel S:ää murhasta epäiltynä. Miestä ei kuitenkaan ole pidätetty.

Manuel S. on Peggyn murhasta aiemmin epäillyn Ulvi K:n tuttava.

Lähteet: Bild, Stern, Spiegel

KATRIINA MÄKELÄ
[email protected]
Olet sietämätön tyyppi ja mielipiteesi ovat vääriä
Älä soita tänne enää koskaan - Ultra Bra
Vastaa Viestiin