Olisko tämä Taraa ja muita tarinan keksijöitä miellyttävä skenaario?
1. Jukka on matkoilla ja tällä aikaa Anneli hommaa tarvittavat välineet. "Väärän kokoiset" kengät itselleen, kommandopipon, housut ja takin sekä kahdet suojakäsineet. Ostanut myös kirpparilta veitsen jonka puhdistaa sormenjäljistä ja laittaa kaiken valmiiksi.
2. Riitaa ei ole. Anneli on päättänyt, että tänään Jukka lähtee, minä jään.
3. Jukka tulee kotiin, tekee hommansa ja menee Annelin kanssa sänkyyn. Lapset nukkuu ja Anneli esittää nukkuvaa ja odottaa kunnes Jukka on nukahtanut.
4. Anneli hakee c-kasettisoittimen ja asettaa sen olohuoneen tuolille mistä saa äänitettyä hyvin ja kuuluu myös myöhemmin puhelimeen.
5. Nyt Anneli menee pukeutumaan(tästä asusta kuidut mainittuihin paikkoihin. Myös Annelin omaan t-paitaan joka on valmiiksi päällä) ja hiippailee tämän jälkeen kohti takkahuonetta ja matkalla painaa "recciä". Laskee puukon takan reunalle, ottaa halon ja lyö Jukkaa, koska ajattelee surmaamisen käyvän helpommin kun on ensin taju kankaalla. Jukka ei kuitenkaan pökerry vaan nousee ylös laittamaan kampoihin. Halko jää sängylle. Anneli nappaa vaivihkaa puukon ja lyö Jukkaa vatsan seudulle(kylkeen) muutaman kerran, kaatuu hetkeksi sängylle jossa Anneli lyö iskuja Jukan olkavarteen, mutta nousee vielä taistelemaan hengestään. Jukka saa puukon pois ja iskee Annelia rintaan. Samaan aikaan Anneli ottaa uuden halon ja lyö Jukkaa ohimolle ja tästä Jukka kaatuu lattialle selälleen pitelemään erittäin kivuliasta vatsaansa ja huutaa Annelia apuun. Eihän tämä tiedä kuka kommandopipon alla piilee. Anneli ottaa puukon maasta ja menee Jukan päälle istumaan ja hakkaa tälle loput puukosta tulleet jäljet. Jukka huutaa tuskissaan, mutta ei suostu kuolemaan. Anneli nousee ja näkee kirveen. Ottaa kirveestä kaksin käsin, huutaa "kuole" ja iskeen kirveen hamaralla tätä kuolettavasti päähän. Annelilla kumiset käsineet päällimmäisenä, jotka suojaa hyvin ja alla viiltosuojatut näppyläkuvioiset. Anneli tiputtaa puukon lattialle ja ottaa oikean käden kumihanskan pois ja tunkee sen takin/haalarin taskuun. Nyt Anneli käy kurkkaamassa onko lapset heränneet(tästä tulee turumurteen esittämä luiskahtanut kengän jälki olohuoneen puolelle) ja toteaa ettei ole. Anneli repäisee puhtaalla käsineellä verhon irti yläosasta ja hakkaa tämän jäkeen lasin rikki kirveellä ja poistuu arkun kautta ulos(tuoli oli laitettu aiemmin oven alle). Tässä välissä Amanda oli tullut huoneesta katsomaan ja nähnyt "huppumiehen" poistuvan ja mennyt takaisin huoneeseen peloissaan. Anneli menee kätköpaikalle(2min päähän esim.) ja riisuu kaikki paitsi t-paidan ja alushousut. Verisestä asusta tuli t-paidan hihoihin Jukan verestä tipat. Kätköpaikalla on Annelin omat kengät ja hän menee takaisin kotiin normaalisti ulko-ovesta, riisuu kengät ja kipittää olohuoneeseen laittamaan nauhoituksen pois, kelaa nauhan sopivaan kohtaan ja menee soittamaan hätäpuhelun ja show alkaa.
6. Amanda tulee huoneesta kesken hätäpuhelun, koska uskaltaa kuullessaan äidin äänen. Nauha pyörii taustalla. Kesken puhelun Anneli kertoo, että häneenkin on osunut ja koskettaa omaa veristä paitaa ja tästä tulee jäljet puhelimeen, myöhemmin oveen jne. "kuole!-huudon" ja hämyjuoksun jälkeen Anneli menee hissukseen reippaasti olohuoneen puolelle ja painaa "stop" soittimesta ja menee takaisin puhelimeen. Amanda käy hetken päästä kirkumassa kun kävi katsomassa isäänsä. Puhelut hoidetaan loppuun ja tämän jälkeen Anneli hakee nopeasti c-kasetin ja soittimen, piilottaa ne ja menee poliiseja ulos vastaan.
- Toinen skenaario on, että Anneli tuli varustuksineen ulkokautta(paitsi puukko oli valmiina takan reunalla) kuten on kuvailtu(tästä se kurainen jälki myös) ja ajatteli, että jos naapurit jotain näkevät, niin näkee vain "huppumiehen". Amanda näki myös tässä kohtaa "huppumiehen", mutta kömpivän sisälle tai oven edessä.
Summarum, tuossa menisi murhan jälkeen about 8min-10min kunnes on takas sisällä jos piilopaikka kamoille oli jossain suht lähellä. Herää kuitenkin kysymys, että minne kerkesi parissa minuutissa piilottaa soittimen ja kasetin? Tätä en kyllä keksi ja jotain kysymyksiä varmaan herää tuosta tarinasta? Kuitenkin, Anneli oli siis itse tämä huppumies, taustanauha tosiaan oli, mutta oma virhe oli "kuole-huuto" ja "vittu" mitä sieltä taustalta kuului. Täydellinen murha muuten paitsi ne omat huudot taustanauhalla. Nekin meni tosin läpi jo.
Näinkö Tara ja sadunkertoja olettavat asioiden menneen?
Onko tuossa lavastuksessa ongelmakohtia?
