Ampumistapaus Texasin Austinissa – useita loukkaantuneita, yksi kuollut
Texasilaisen Austinin kaupungin keskustassa on tapahtunut kaksi erillistä ampumavälikohtausta, kertovat kaupungin poliisi ja pelastuslaitos. Poliisin mukaan se on onnistunut ottamaan haltuunsa molemmat tapahtumapaikat.
Pelastuslaitoksen mukaan tapauksissa on useita uhreja, joilla on ampumavammoja. Uhrien tarkasta määrästä ei ole tietoa, mutta paikallisen televisiokanavan ensihoitajilta saaman tiedon mukaan uhreja olisi ilmeisesti laajalla alueella.
Pelastusviranomaiset kertovat, että yksi nainen olisi kuollut tapahtumapaikalla ja kolme ihmistä olisi kuljetettu sairaalaan. Heidän vammoistaan ei pelastuslaitoksen mukaan ole vielä tietoa.
Viranomaiset kehottavat ihmisiä pysyttelemään poissa alueelta. Tapaukset sattuivat vähän ennen aamukolmea paikallista aikaa.
Poliisi ei tässä vaiheessa ole kertonut lisää tietoja tai yksityiskohtia tapauksesta.
Kaksi ammuskelua Texasin Austinissa 31.7.2016, yksi kuollut

http://yle.fi/uutiset/ampumistapaus_tex ... ut/9063158
Kun linkität niin kopioi ainakin olennaiset, tapaukseen liittyvät osat tekstistä samalla ketjuun, koska monet linkit lakkaavat ajan mittaan toimimasta tai artikkeli siirtyy maksumuurin taakse tai sen lukemiseen vaaditaan rekisteröityminen. Tai jotain.
Re: Kaksi ammuskelua Texasin Austinissa 31.7.2016, yksi kuol
'
Niukasti on vielä tietoa ulkomaan elävien njyywsseissäkin. Kuolonuhrin kerrotaan olleen noin kolmekymppinen nainen.
The Guardian: Austin shooting: at least one dead and 'multiple victims' in Texas

Tässä vaiheessa kerrotaan eri puolilla, että vaikka ampumiset ammuttiin ajallisesti ja paikallisesti lähellä toisiaan, olivat ne silti toisistaan riippumattomia räiskimisiä.
Melkoinen sattuma, jos väite osoittautuu paikkansa pitäväksi.
Kolme on kärrätty sairaalaan ja neljännellekin kyytiä on tarjottu, mutta tämä kieltäytyi kokemuksesta.
Saldo siis yksi kuollut, kolme sairaalassa ja yksi kotona nuolemassa haavojaan.
Ja ampujat karkuteillä.
Näytiksi Aftonbladet'in uutisointia: Flera skjutna i Texas – kvinna död

Austinin poliisilaitoksen mukaan tapauksessa on ollut lähinnä paljon melua tyhjästä. Toisessa paikassa ilmaan ampunut on saatu kiinni kansalaispidätyksellä ja on neljäs sairaalahoitoon kuljetettu.
Ensimmäisen tapauksen surmaaja on joko karkuteillä tai sitten poliisin huostassa, poliisi ei ole varma onko sillä oikea tekijä ja pyytää yleisöltä vihjeitä ja videoita. Tekijän tunnusmerkkejä on 20-30 vuotias vaaleahko musta tai latinomies.
Paikalliset kertovat kyseisen Austinin kaupunginosan olevan kahden aikaan yöllä eli klubien sulkemisaikaan levoton ja tappelut tyypillisiä. Joskus heiluu puukko tai paukkuu pyssykin.
Mielenkiintoisempi asia on kuitenkin se, miksi STT on Suomessa nostanut sen sunnuntain uutisvirrassa ykkösuutiseksi ja mm. Iltalehti verkkojulkaisunsa etusivulle (nyttemmin jo poistunut)? Mikä tekee baarien sulkemisajan kähinöistä Jenkeissä tärkeän uutisaiheen Suomessa? Minä veikkaan Brittimediaa, jossa päivystävät toimittelijat haalaavat verkkoa tietyillä joukkomurhista juuri ampumistapauksiin keskittyvillä hakusanoilla ja laittavat jymyuutisen isoin otsikoin liikkeelle heti kun jostain kantautuu alustavia huhujakin jostain ampumiseen liittyvästä. Jutussa sitten kauhistellaan Jenkkilän aselakeja ja hölistään tarkka-ampujista yms. täysin epäolennaista skeidaan.
Vastaava tapaus oli For Myersin teinibileitä hostanneen Club Blu Bar and Grillin ulkopuolella sulkemisaikaan viime viikolla sattunut välienselvittely, jossa tosin kuoli 2 ja haavoittui enemmän väkeä kuin tällä kerralla. Siinäkin on tekijöiksi epäiltyjä kiinniotettuina, mutta ei vielä syytteiden nostamiseksi tarpeeksi todisteita.