Nimenomaan. Samoilla linjoin.Hovimestari kirjoitti:Minullekin tuli heti tekstiä lukiessani mieleen termi ulkoistaminen. Eihän nyt herranjumala kukaan kirjoita itse surmaamastaan henkilöstä sanoilla "Kuulin sun viimeisen hengenvedon, siivet selkään sait enkelin" jne. Paitsi jos vilpittömästi ajattelee ettei ole tätä tappanut, tai vaikka fyysisesti ja lain silmissä olisikin, niin ei sitten tavallaan kuitenkaan oikeasti ole. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan.Gladys kirjoitti:Se mielestäni käy tekstistä hyvin ilmi, että tyttö ulkoistaa itsensä surmaajan roolista ja surkuttelee lähinnä oman elämänsä tilaa (eikä toisen tytön päättynyttä elämää).
Mutta joo, jos tämä todellakin on murhaajan kynästä lähtöisin niin hoidontarve on ilmeinen eikä varmastikaan mitenkään ohimenevä. Eihän tämmöistä voi laskea luontoon vielä pitkään aikaan, ulkoistamaan vielä seuraavaakin murhatyötä.
Lisäksi tulee mieleen tapahtuneen järkyttävän henkirikoksen "kaunistelu" . Tekijä kirjoittaa siitä "siivet selkään saamisena" ikään kuin lähes hyveellisenä armokuoleman antamisena, jossa nähnyt tämän viimeisen hengenvedon. Sairasta kaunistelua eikä runollinen tyylittelykään riitä merkityssisältöä selittämään. Heti sitten tuon kohdan jälkeen jatkaa kuinka "pienin askelin kävelin eteenpäin...", tekijä siirtyy tuosta raa'asta tapahtumasta oitis eteenpäin, hän ei jää tapahtuman kuvailun yhteydessä kertomaan kuinka suunnattoman pahoillaan on tekemisestään ja ettei koskaan voi korvata menetystä tytön perheelle tai minnekään. Tyttö varmastikin olisi halunut elää eikä kuolla tekijän hyökkäyksen alla "enkeliksi", jos tekijä miettisi asioita muutenkin kuin itsensä saamien seurausten kannalta (oman kohtalon surkuttelu jne) hän toisi esille sen, miten riistänyt tytöltä elämän ja kuinka tämä ei voi jatkaa elämää.
Alun kysymys "voitteko koskaan mulle anteeks antaa, vai joudunko raskaan taakan kantaa?" on kuin kaveriporukalle osoitettu anomus ja kuvaavaa, että tekijä on laittanut tämän anteeksiantokysymyksen kaveriporukalle tekstinsä alkuun kuin tärkeysjärkän kärkeen. Ei anteeksiannon hakua tytöltä menetystä elämästä taikka tämän perheeltä ja tälle rakkailta ihmisiltä. Tietenkin voidaan sanoa että hän on voinut kirjoittaa näille yksityisesti anteeksiantojuttua, mutta edelleen, on suhteetonta kirjoittaa tuollainen teksti ilman minkäänlaista kokonaisuuden tajuamista muiden ihmisten kannalta, pelkästään oman elämänsä kohtaloon keskittyen. Lisäksi tuosta kysymyksestä tulee mieleen, että hänellä ei olisi raskasta taakkaa, jos kaveriporukka antaisi hänelle anteeksi. Niinkö helpolla syyllisyyden taakasta päästään tekijän mielessä eroon, paljonpuhuvaa.
Tulkinta-asioita, mutta tekijän mielenliikkeet tulevat tekstistä ilmi, ulkoistaminen, kaunistelu, kylmä egoismi. Tekijä ei sisäistä tapahtunutta kaikessa katumislaajuudessa alkuunkaan. Uskon että hän kyllä katuu tapahtunutta mutta lähinnä sen itselleen aiheuttamien seurausten takia. Ei ole aitoa kokonaisvaltaista katumista, jos näin voi sanoa.
Amikuela, älä huoli kirjoitusasioista, joskus kirjoitetaan sydämestä. Hyvää muistutusta raskaiden asioiden koentaan.