Poijjaat on aatellu ottaa varmanpäälle,saas nähä kuis käy.Iltasanomatkin on täysillä mukana uutisoimassa " Taistelu Isisiä vastaan etenee upeasti "Irakin joukot liittolaisineen ovat jo kuukausien ajan tiukentaneet otettaan Mosulista. Taistelut alkoivat maanantaina.
Aurinko on laskenut Irakissa ensimmäisen taistelupäivän jälkeen. Irakin armeijan johtama operaatio Mosulin valloittamiseksi takaisin Isisiltä on edennyt menestyksekkäästi maanantain aikana.
Irakin armeija on uutiskanava CNN:n mukaan raportoinut Isisin raskaista tappioista kaupungin ympärillä. Keskeisessä roolissa ovat olleet myös kurdien peshmerga-joukot, jotka ovat valloittaneet kyliä Mosulin itäpuolelta.
– Olemme saavuttaneet runsaasti menestystä, sanoi Irakin Kurdistanin presidentti Masoud Barzani.
Myös Irakin varapääministeri Hoshyar Zebari kuvaili etenemisen sujuneen upeasti. Zebarin mukaan Isis on maanantain aikana saatu häädettyä jo useista kylistä.
– Ja tämä on vasta alkua. Sotatoimet kiristyy merkittävästi päivien kuluessa, varapääministeri lupaili.
VIIKKOJEN tai jopa kuukausien mittaiseksi arvioituun operaatioon on kerrottu osallistuvan tässä vaiheessa noin 30 000 Irakin turvallisuusjoukkojen sotilasta ja noin 4 000 kurditaistelijaa.
Yhdysvaltalaisviranomaiset ovat arvioineet CNN:lle, että Mosulissa heillä on vastassaan noin 5 000 Isis-taistelijaa.
Irakin pääministeri Haider al-Abadi julisti televisiossa hyökkäyksen alkavaksi maanantaina aamuyöllä.
– Irakin lippu tullaan nostamaan salkoon keskellä Mosulia sekä jokaisessa kylässä hyvin pian, Abadi sanoi New York Timesin mukaan.
Operaatio on alkanut kaupungin piirittämisellä. Irakin armeijan ja sen liittolaisten joukot etenevät kohti Mosulia etelästä. Kurdien Peshmerga-taistelijat pitävät linjoja pohjoisessa ja idässä.
– Käytännössä mennään lähemmäs, kierretään lännen kautta ja pyritään estämään Isis-taistelijoiden pako Tal Afarin kaupungin suuntaan tai Syyrian puolelle, Maanpuolustuskorkeakoulun strategian opettaja, kapteeni Oskar Lassenius sanoi STT:lle.
ULKOPOLIITTISEN instituutin vanhempi tutkija Wolfgang Mühlberger arvioi STT:lle, että Irakin armeijalla on mahdollisuudet onnistua operaatiossaan. Aiemmin tänä vuonna Isis on onnistuttu ajamaan pois esimerkiksi Fallujan kaupungista.
Mosulin valtaaminen ei vielä lopeta Isisin-vastaista taistelua, mutta sen uskotaan heikentävän äärijärjestöä merkittävästi. Mühlberger pitää Mosul-operaatiota tärkeänä strategisena taisteluna.
– Siinä suhteessa luulen, että Isisin taistelijat pistävät vastaan hyvin kiivaasti.
https://www.youtube.com/watch?v=6FRK-Sg0gWY
Civilians in grave danger in battle to retake Mosul