Toinen henkirikos samassa osoiteessa Kokkolassa, talolla on synkkä menneisyys, sillä noin kymmenen vuotta sitten mieshenkilö kuoli puukoniskun seurauksena.
Tapaus ei ollu helppo kaivaa esille, kuka tappoi ja kenet, oli hakusessa.Viimein löytyi.
Moni pitää H.Anderssonin kuolemaa edelleen vahinkona tai sanomalla syytön mies tuomittiin .
Henkirikoksesta tuomittiin Kari "Hantte" Mäkelä hänen surmatuaan Håkan "Hokki" Anderssonin, asuinkaveri ja sydänystävä läpi vuosikymmenten.Hantte ja Hokki olivat Kokkolan katukuvassa tunnettu näky viinakassin sekä turvonneitten naamojensa kanssa matkahuollon edessä tai istumassa suntin varrella, juopotellen ja katsoen sorsia keskustan läpi kulkevassa rapaojassa.Jalkapallo kuului Hanten ja Hokin ohjelmaan kesäisin, kun KPV pelasi silloista mestaruussarjaa, kannustaen ja huutaen pienessä humalassa,nämä vejekset istuivat katsomossa vierekkäin keskuskentällä.
Kokkolan Roosinkadun -92 ja -04 henkirikoksista uutisoitiin Keskipohjanmaassa hyvin.Huomioitavaa, että käräjäoikeuden tuomio annettiin 2kk jälkeen -92, juttua käsiteltiin kaikkiaan neljä kertaa ja se oli kaikkea muuta kuin selvä.Kalevi Vepsäläinen tappoi lekakirveellä -04 ja tunnusti teon heti, silti käsittely kesti tuplaten enenmmän.
Alla viimeinen oikeuskäsittely 19.1 1993 :
Kuolemantuottamuksesta 3,5 vuotta
Kokkolalainen Kari Mäkelä tuomittiin kolmen vuoden ja kuuden kuukauden ehdottomaan vankeustuomioon törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta Kokkolan raastuvaoikeudessa.
Mäkelä oli marraskuun 25.päivän iltana iskennyt hänen kanssaan samassa huoneistossa asunutta mieshenkilöä puukolla reiteen niin voimakkaasti, että verenvuodon seurauksena mies oli kuollut.Ennen iskua hän oli repinnyt samaista kaveria tukasta niin kovaa,että hiustukkoja oli irronut päästä.
Vankeustuomion lisäksi Mäkelä tuomittiin korvaamaan kuolleen omaisille noin 11 800 markkaa hautauskustanuksia.
Asian neljännessä oikeuskäsitelyssä oli mukana kolme todistajaa:Kaikki todistivat, että syytetyn ja verenvuotoon menehtyneen "jengiin" kuulunnut eräs kolmas henkilö ei ollut kyseisenä itana asunnossa,missä kuolemantuottamus tapahtui.
Syytetyn avustaja varatuomari Tapio Suutari oli aiemmin moittunnut sitä, että tämä kolmas henkilö "poistettiin" epäiltyjen joukosta liian aikaisin.
Aivan hiljattain valmistuneet tutkimukset puukosta, jolla kuolemantuottamukset tehtiin, sekä muutamat materiaalitutkimukset eivät tuoneet kummankaan osapuolen mielestä kovin paljon uutta asiaan.
Suutari korosti oikeudessa että syyttäjän käsitykset teosta perustuivat arvailuun.Hänen mukaansa teon näyttö sekä motiivi puuttuvat kokonaan.
Myös itse syytetty korosti puhenvuorossa sitä, että hän ei missään tilanteessa saattanut kohdella asuinkumppaniaan syyttäjän kertomalla tavalla.
Syytetyn ja hänen asianajajansa kommenteista huolimatta tuomio tuli lähes sanatarkasti syyttäjä Atso Turusen laatiman syytekirjelmän mukaisesti.(Keskipohjanmaa)
Hokki Andresson oli liikuntavammainen ja sairasti epilepsiaa. Puukon isku osui reidessä olevaan valtimoon,oikeuslääkärin mukaan puukon iskusta oli kulunut korkeintaan puoli tuntia ennen kuolemaa.
Varatuomari Suutari oli erittäin epäilevä Hanten syyllisyydestä Hokin kuolemaan.
"Kolmas mies" joka vapautettin oli valhedellut surmapäivän liikkeistään,lisäksi epäillyltä löytyi surmatun Hokin omaisuutta ja lääkeitä surmapäivänä.
Suutarin todistaja kertoi että "kolmannelle miehelle" pyydettiin puhelimitse surman jälkeisenä yönä todistajaa, jonka olisi pitännyt vahvistaa tekaistu alibi.
Miksi hakea tekaistua alibia jos on syytön? Vaikea juttu on polisillekin tutkia näiden puliukkojen ryppyremmissä tapahtuneita puukotuksia,kaikki ovat kännissä kuin seinäkellot ja pihalla kuin käenpojat.Juttu pantiin pakettiin kahdessa kuukaudessa surmasta.
Puheitten mukaan Hantte sai luvan tulla Hokin hautajaisiin, Hantte halusi päästä saattamaan "elämän kumppaninsa" viimeiselle matkalle ja vankilasta annettiin lupa Hantelle:
Vaasan läänivankilasta vartijoiten saattelemana Hantte tuli paikalle,itki murtuneena ystävänsä puolesta ja ei ymmärtännyt tekoaan miksi näin piti käydä taas
ALKON Lakko 1985 Hantte ja Hokki
Suomessa oli Alkon lakko vuonna 1985, vanhenpi väki muistaa kuinka keskikalja kävi kaupaksi,juopot joivat kolinaa ja muita korvikkeita .
Hantte ja Hokki antoivat oman kommentinsa Alkon lakosta, keparin toimittaja oli tullut wanhan lyseon kulmille, josta löytyi kuvan kolmikko, kolmikon takana oikealla olevan Anttilan kulman takana oli siihen aikaan ns.pikku anttila (Alko),ja suoraan kolmikon takana matkahuolto, josta oli suora näköyhteys viinakaupan ovelle, jota silloiset juopot tarkkailivat matkahuollon eteisestä.
Hokin vasen silmäkulma näyttää olevan mustana,olisiko mahdollisesti kyseessä viinavelkojen perintä paikalisen Trokarin toimesta joka alkoi juuri 80-luvulla........?
Kolmikon katse on suoraan eteen päin, jossa oli tuolloin Kokkolan Wanha lyseo.Kokkolan Wanha Lyseo oli rötiskö ja häpeäpilkku Kokkolan keskustassa ja toimi juoppojen kohtaamispaikkana sekä ihmisten yleisenä käymälänä, jossa haisi kusi,paska,home ja oksennus. Siloiset teinit kävivät iltaisin särkemässä ikkunoita ja pulloja sekä riiustelemassa ehkä jokunen saanut joskus pimppa ensi kertaa, ainakin koskettaa, lyseon sisäpihalla se olikin ainut hyvä muisto mitä miehillä saattoi olla, Wanhasta lyseon sisäpihasta.
Wanhalle lyseon rötiskölle kävi onnekkaasti, paikallinen pyromaani pisti Kokkolan keskustan
sekaisin keväällä 1990. Tässävideo jossa keskustan "käymälä" palaa poroksi
Rötiskön paikalla on nykyään kirjasto.Kokkolan Kiviniittyssä osoitteessa Roosinkatu 7, jossa Håkan Andersson vuosi kuivaksi talon lattialle ja jossa päähän hakattu mies lojui viikon talossa Kokkolan kaupunki päätti purkaa talon. Lekakirvessurman murhatalon lisäksi poistettiin viereiset talot.Synkän talon viereisessä talossa asui rikolisjoukko, joka aiheutti ryöstöjä ja väkivaltaa.Rikolinen perhekommuuni sai kaupungilta jo toisen osakehuoneiston, ensimmäinen kun hajoittivat asumiskelvotomaksi.

Edesmenneitä alanmiehiä: Paikallinen Paavo, Hantte (Kari) keskellä ja Hokki, jonka vasemman olkapään yläpuolella kuvassa näkyy kerrostalon päätyseinässä Hellaksen Figarol-pastillimainos. Mainoksessa on musta kissa, joka erottuu hieman lehden kuvassakin. Mainos on edelleen olemassa ja sitä on hieman kohennettukin. Kokkolassa vierailevat rikosturistit, käykääpä katsomassa.
Kari Hantte Mäkelä kuoli 1998
otsikkoa muokattu
t:mode

