Hetkinen, miksikäs nyt uhrin kuva ja nimi on esillä, vaikka tuomio olikin alle kahden vuoden totuusmedian linjauksien?UMK-karsinnoista tuttu Pää-Äijät duon DJ Jaba tuomittiin raiskauksesta
Torstai 2.2.2017 klo 09.34
Pää-Äijät duon DJ Jaba sai vuoden ja kahden kuukauden pituisen ehdollisen tuomion vappuna 2014 tapahtuneesta raiskauksesta.
Pää-Äijät duon toinen osapuoli, DJ Jaba on saanut raiskaustuomion.
Tapahtumat saivat alkunsa vuonna 2014 vappuna. Tuolloin suositun bilebändi Pää-Äijien toinen osapuoli eli DJ Jaba oli Levillä, jossa hän teki puhelintreffit uhrinsa kanssa. He olivat vanhoja tuttuja, aiemmin he olivat tavanneet samassa työpaikassa Pyhätunturilla.
Lapin käräjäoikeuden papereista selviää se, ettei heidän välillään ollut seurustelusuhdetta.
Puhelintreffit olivat johtaneen tapaamiseen aamuyön tunteina. Tuolloin he olivat päätyneet DJ Jaban asunnolle. Ennen nukahtamista he olivat suukotelleet ja halailleet, mutta uhri oli kertonut kieltäytyvänsä seksistä. Illan aikana he molemmat olivat nauttineet alkoholia.
Myöhemmin uhri oli herännyt ilman housuja. Sen jälkeen uhri oli mennyt omaan asuntoonsa, sekä tehnyt poliisille rikosilmoituksen. Myöhemmin hänelle tehtiin lääkärintarkastus.
Lapin käräjäoikeus tuomitsi DJ Jaban raiskauksesta vuoden ja kahden kuukauden pituiseen ehdolliseen tuomioon.
Tuomio ei ole lainvoimainen.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä Seiska.
LEENA YLIMUTKA
[email protected]
DJ Jaba nuhdeltiin ehtoolliseen raiskauksesta
-
DemlaMinfo
- Andy Sipowich NYPD
- Viestit: 1460
- Liittynyt: To Syys 24, 2015 5:20 pm
DJ Jaba nuhdeltiin ehtoolliseen raiskauksesta
Mielenterveys on tärkeä osa ihmisen hyvinvointia. Omasta mielenterveydestään voi pitää huolta ja omia voimavarojaan vahvistaa. Psykologin kanssa keskustelu voi auttaa pääsemään eroon harhaluuloista ja kuuloharhoista.
- Tuomion Pasuuna
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3482
- Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am
Re: DJ Jaba nuhdeltiin ehtoolliseen raiskauksesta
Siksi että kyseessä on julkisuuden henkilö.
Re: DJ Jaba nuhdeltiin ehtoolliseen raiskauksesta
http://www.iltalehti.fi/viihde/20170202 ... 7_vi.shtml
Onko toimittajat osanneet yhdistää tiedon tuomiosta ja Pää-äijien lopettamisilmoituksen?
Yhteenveto: Nukkuvaa hiihtäjää ei saa viihdyttää ilman hiihtäjän antamaa lupaa.Pää-Äijät lopettaa - syynä raiskaustuomio
Torstai 2.2.2017 klo 10.00
Pää-Äijät -yhtye ilmoitti lopettamisuutisestaan Facebookissa.
Pää-Äijät lopettaa.
Duo ilmoitti päätöksestään Facebook-sivuillaan.
Lopettamispäätös liittyi duon toisen osapuolen saamaan raiskaustuomioon.
Pää-Äijät -duon toinen osapuoli, DJ Jaba, ilmoitti bändin Facebook-sivuilla lopettamispäätöksestä.
- Hei! Pää-Äijät lopettaa. Minulla on meneillään oikeusjuttu ja haluan selvittää sen ensin. Pää-Äijä Julmarille toivotan hyvää! Haluan kiittää kaikkia faneja jotka ovat kuunnelleet musiikkiamme ja käyneet keikoilla!, DJ Jaba kirjoittaa.
Kaikki sai alkunsa siitä, kun Lapin käräjäoikeus antoi tammikuun 20. päivänä raiskaustuomion DJ Jaballe. Jaba tuomittiin vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen.
Lisäksi hänet velvoitettiin maksamaan uhrille korvauksia kaikkiaan 3200 euroa.
Tuomio ei vielä ole lainvoimainen.
Pää-Äijät -fanit ovat ottaneet lopettamisuutisen tyrmistyneinä vastaan.
Artikkeli jatkuu ilmoituksen jälkeen
- Molemmille jätkille tsemppiä ja menestystä tulevaan, oottehan te semmosia velikultia, että aina tuloo hymy ko teitä näkkee ja aina on mukava jauhaa paskaa aitojen tyyppien kanssa. Uus sivu kääntyy varmasti ja toivon, että jos ei yhessä niin erikseen tuun joskus kuulemaan jotain tsibaleita jätkiltä, ootte parhaita.
- Hei eihän tänään oo aprillipäivä, eräs fani hämmästelee.
- Siis mitä? Nyt kyllä toivon että luin väärin, toinen faneista kirjoittaa.
Pää-Äijät -duo osallistui UMK-kisoihin vuonna 2014 biisillään Shamppanjataivas.
Duo on tuttu myös monille Levin Vinkkarin after ski -bileissä viihtyneille. Miehet ehtivät viihdyttää hiihtäjiä noin kuuden vuoden ajan ennen hajoamistaan.
Onko toimittajat osanneet yhdistää tiedon tuomiosta ja Pää-äijien lopettamisilmoituksen?
Re: DJ Jaba nuhdeltiin ehtoolliseen raiskauksesta
https://www.seiska.fi/Uutiset/Raiskauks ... as/1118740
On melkoinen tapaus tämä DJ. Taannoin väitti saanneensa seksimessuilla lavalla panemisesta ja sen videoinnista 1500€, sittemmin juttu tarkentui että mahdollisesti rahaa olisi tullut kavereilta vedon(lyönnin) seurauksena. Sitä ihmettelen että tuomio tuli 2014 tapahtuneesta raiskauksesta, silti lähes kolme vuotta kesti saada tuomio ja sillä välin DJ ehti osallistua UMK:uun ja olla muutenkin paljon esillä mediassa, eikä raiskausepäily tullut missään kohtaa esille.Raiskauksesta tuomittu UMK-tähti: Omatuntoni on puhdas!
2.2.2017 08:12
Viime vuonna Uuden Musiikin Kilpailussa nähdyn Pää-Äijät-duon toinen jäsen DJ Jaba eli Jan Baas tuomittiin raiskauksesta ehdolliseen vankeuteen.
Käräjäoikeus langetti DJ:lle ehdollista vankeutta vuoden ja kaksi kuukautta.
Seiska tavoitti Jan Baasin kommentoimaan tuomiotaan. Mies vahvisti valittavansa tuomiosta hovioikeuteen eikä suostunut lausumaan aiheesta sen takia enempää.
– Totta on, että tuomio tuli. Omatuntoni on puhdas. Katsotaan tarkempia lausuntoja sitten, kun hovioikeuden päätös tulee, Jan kertoi.
-
Totuuden Puolesta
- Olivia Benson
- Viestit: 705
- Liittynyt: La Loka 22, 2016 11:54 am
Re: DJ Jaba nuhdeltiin ehtoolliseen raiskauksesta
Kenen mukaan? Itse en ole kuullutkaan tästä raiskaajasta ennen tätä ketjua.Tuomion Pasuuna kirjoitti:Siksi että kyseessä on julkisuuden henkilö.
Pelkästään vuonna 2017 on tähän mennessä tapahtunut 1540 muslimien tekemää terrori-iskua 56 eri maassa, joissa uhreja 10661 kuollutta ja 11028 loukkaantunutta mukaan lukien lapsia.
The Religion of Peace
The Religion of Peace
-
WalkingDisaster
- Adrian Monk
- Viestit: 2608
- Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 8:43 pm
Re: DJ Jaba nuhdeltiin ehtoolliseen raiskauksesta
En minäkään, muttei se todellakaan tarkoita sitä, ettei kyseessä olisi julkisuuden henkilö. Google on oiva apu, jos jotain asiaa ei itse tiedä.Totuuden Puolesta kirjoitti:Kenen mukaan? Itse en ole kuullutkaan tästä raiskaajasta ennen tätä ketjua.Tuomion Pasuuna kirjoitti:Siksi että kyseessä on julkisuuden henkilö.
- VoDKa
- Ainesta Watsoniksi
- Viestit: 4926
- Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 4:17 am
- Paikkakunta: Better place.
Re: DJ Jaba nuhdeltiin ehtoolliseen raiskauksesta
Se ettei jotain henkilöä itse satu tietämään ei ole yhtä kuin ettei kukaan muukaan tietäisi. Tämä yhtye esiintyi muistaakseni viime vuonna UMK-karsinnoissa ja herätti kyllä jonkin verran keskustelua lähinnä tyylinsä vuoksi. Kyseessä oli "valkoiset köyhät miehet esittää rikkaita mustia räppääjiä"-tyyppinen pläjäytys. Kyllä noillekin faneja löytyy, mutta ei tainnut kovin kaksisesti menestyä karsinnoissa. Tuossa tuo niiden video UMK-kisoihin:WalkingDisaster kirjoitti:En minäkään, muttei se todellakaan tarkoita sitä, ettei kyseessä olisi julkisuuden henkilö. Google on oiva apu, jos jotain asiaa ei itse tiedä.Totuuden Puolesta kirjoitti:Kenen mukaan? Itse en ole kuullutkaan tästä raiskaajasta ennen tätä ketjua.Tuomion Pasuuna kirjoitti:Siksi että kyseessä on julkisuuden henkilö.
https://www.youtube.com/watch?v=B13lpHA27dw
Mitä itse tuomioon tulee niin tuo on taas tuollainen hänen sanansa vastaan toisen sana-tilanne, mistä on vaikea taas sanoa tarkempia tietoja tietämättä oikein mitään. Jos raiskaus on todettu, niin tuomio tuntuu vähäiseltä, kuten lähes aina ehdolliset, mutta toisaalta aika on sentään vähän enempi kuin puoli vuotta. Tietysti huomioon pitää ottaa sekin että onhan tuosta julkisuuskuvaan tullut aika kovaa iskua ja samalla tuo yhtyekin on siitä hajonnut sen myötä. Kai senkin voi tavallaan rangaistukseksi laskea, vaikka ei oikeustoimen järjestämää olekaan.
One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.